Kirkko selvittäköön itse asiansa

  • 1 / 8
  • Tonto
  • 28.9.2002 10:20
Haen kirkosta ja uskonnosta lohtua, turvaa, armollisuutta ja sielunrauhaa. Minusta minun ei tarvitse aktiivisesti osallistua keskusteluihin homoseksuaaleista kirkon työntekijöistä. Sympatiani on ko. ihmisten kanssa, mutta on väärin vaatia minua liputtamaan tällaisten asioiden puolesta/vastaan. Kaikki homoseksuaalit työntekijät ovat alan valitessaan tienneet että tie on vaikea ja varmasti onkin raskasta tuntea kutsumusta työhön joka ei työtänsä halua.

Silti olen sitä mieltä, että ensisijaisesti kirkko edustaa minulle toivoa ja pappi jonka tapaan ei ole työtehtävässään ja siinä tilanteessa seksuaalinen olento.

Malkus eli Setan kristillinen ryhmä on lähtenyt liiaksi tämän kannanottajan rooliin unohtaen perustehtävänsä. Ei Malkuksessa voi käydä, koska valtava määrä energiaa käytetään aggressioihin ja uhoiluun em. asiasta.
  • 2 / 8
  • Demosthenes
  • 29.9.2002 15:50
Tavallaan ymmärrän tämän asian aiheuttaneen paljon mielipahaa ja väärinkäsityksiä. Eikä vähiten molemminpuolisten väärinkäsitysten ja stereotypioiden takia. Se, mikä minusta on huvittavaa, on ns. pakanoiden nousu puolustamaan kirkollisia oikeuksiaan - vaikka kuitenkin kysehän on siitä, kuinka kirkko kohtelee omiaan.

Molemmat ryhmittymät päätyvät täysin Raamatunvastaiseen syyttelyyn, tuomitsemiseen ja Raamatulla päähän lyömiseen. Sen sijaan unohdetaan rakkaus. Kirkon tulisi rakastaa homoseksuaaleja, sillä raamatussa kehotaan rakastamaan 'vihamiehiä', rukoilemaan myös heidän puolestaan. Odotetaanhan papilta anteeksiantoa niin murhamiehille kuin portoillekin. (Tämä ei silti tarkoita, että ak. pitäisi homoja jotenkin kirkon vihollisina, itse en henk.koht. näe homouttani syntinä tai esteenä uskolleni.)

Usko, toivo ja rakkaus, mutta suurin niistä on RAKKAUS.
  • 3 / 8
  • Druusi
  • 16.10.2002 17:43
En ymmärrä oikein, mitä tarkoitat, kun sanot pakanoiden nousevan puolustamaan kirkollisia oikeuksiaan. Itse olen kirkosta eronnut, nykyisin pakanaksi laskettava henkilö ja en minä ole penäämässä mitään kirkolta. Siis itselleni.

Minä vaan olen omissa mielipiteissäni sitä mieltä, että kirkon pitää antaa omille työntekijöilleen samat oikeudet (ja velvollisuudet, mind you), ovat he sitten homoja, biseksuaaleja tai heteroita.

Raamattua, kuten varmasti olet huomannut, siteerataan kohtalaisen paljon kun käydään keskustelua siitä, millainen kirkko on tai miten sen tulisi toimia. Ja -olen tästä melko varma- se johtuu siitä, että Raamattu on kirja, jonka perustalle kirkko on rakennettu. Ja me ihmiset luemme ja tulkitsemme Raamattua, kuten muitakin kirjoituksia, siten kuten haluamme ja valitettavan usein siinä tulee esiin se, että "minun kantani on se ainoa oikea, koska Jumala juuri minulle kävi sen viime yönä unessa kertomassa." Jos asia ei ole näin, miten voi olla mahdollista, että maailmassa on kohtalaisen paljon uskontoja, jotka pohjaavat Raamattuun?-)

Ai miksikö pakanana tartun tähän asiaan, jonka otsikkokin on "kirkko selvittäköön itse asiansa"? Sen takia, että olen entinen kirkon jäsen ja erosin siitä osittain sen takia, että en halua tukea sellaista laitosta, jolla on otsaa sanoa minulle, että olen puoli-ihminen sen takia, kun pidän miehistä. :P

--Druusi, Pakana :)
  • 4 / 8
  • Homo
  • 16.10.2002 22:07
Niin. Minun mielipiteeni on se, että täydellistä sopusointua homouden ja kristinuskon välille ei voida saavuttaa. Siihen ei ole raamatullisia edellytyksiä siinä mielessä, että Raamatussa on kohtia, jotka selkeästi tuomitsevat homoseksualiset teot. Kellään ei ole valtaa poistaa niitä Pyhästä Kirjasta. Kuitenkin voidaan katsoa, että asenteet muuttuvat tiedon ja kokemuksen kautta. Ja varmaankin suurin osa ihmisistä omii yhteiskunnallisesti "oikean" mielipiteen. Välille tulee väistämättömästi kuilu, jota kukaan ei halua ylittää.

Eikö ole raukkamaista erota kirkosta homoseksuaalisuus-kysymyksen vuoksi? Eikö silloin päästä kuin koira veräjästä? On paljon helpompaa syyttää ja osoitella sormella kuin lähteä sisältäpäin muuttamaan asioita. Itse olen homo ja opiskelen teologiaa. Ehkä kaikkien ei tarvitse tälle tielle ruveta, mutta muutoinkin voi vaikuttaa.
  • 5 / 8
  • Druusi
  • 19.10.2002 4:01
Haluan hieman oikaista:
"Sen takia, että olen entinen kirkon jäsen ja erosin siitä osittain sen takia, että en halua tukea sellaista laitosta, jolla on otsaa sanoa minulle, että olen puoli-ihminen sen takia, kun pidän miehistä." --Druusi

Minä *en* sanonut eroavani pelkästään sen takia. Minä löysin itselleni toisenlaisen tien ja olen sitä mieltä, ettei se ole reilua ketään kohtaan kuulua samalla kirkkoon, kun tunnustaa aivan toisenlaista uskontoa.

Itse olen, kuten lähipiirini varmasti tietää, sellainen ihminen, joka tykkää asioiden muuttamisesta sisältä päin. Olen myös itse huomannut ajoittain, kuinka turhauttavaa on taistella tuulimyllyjä vastaan ja tiedän kyllä, koska on minun vuoroni antaa periksi. Toivotan perin paljon sinulle onnea sillä tiellä, minkä sinä olet valinnut, mutta toivon samalla, ettet ala kyseenalaistamaan toisten ihmisten valintoja sen takia, ettet ole kuullut taustoja tai lukenut tarpeeksi tarkasti tekstiä. :)

Blessed Be,
--Druusi
  • 6 / 8
  • Homo
  • 19.10.2002 9:31
Druusi-kulta, kaikkea ei kannata eikä tarvitse ottaa henkilökohtaisesti! Kirjoitukseni on kaikille, ei yksinomaan sinulle! ;)
  • 7 / 8
  • node
  • 20.10.2002 0:51
Ensinnäkin minusta olisi mielenkiintoista tietää, mitä Demosthenes tarkkaan ottaen tarkoittaa termillä 'ns. pakanat', koska se jättää hyvin paljon tulkinnanvaraa. Niinpä en siihen asiaan vielä sanokaan mitään.

Sen sijaan nimimerkki Homo, miksi homous olisi kristinuskon kanssa yhtään sen ristiriitaisempaa kuin vaikka naispappeus? Molemmat ovat Raamatun vastaisia toimia, joskin homous (mielestäni) kyseenalaisemmin kielletty. Vanha Testamentti voidaan jättää kokonaan pois kristinuskon dogmeja mietittäessä, sillä sen kieltoja ei kuitenkaan toteuteta nykypäivän kristinuskossa. Uusi Testamentti puhuu omituisin sanavalinnoin miesten kanssa makaamisesta, mutta on hankala sanoa mitä on ajettu takaa, koska koko käsitettä homoseksuaalisuus sellaisena kuin me sen tunnemme ei ollut olemassa ensimmäisellä vuosisadalla.

Väite, että kirkosta eroaminen olisi raukkamaista on kovin hämmentävä. Suurin osa kansasta kuuluu kirkkoon niiden perinteisten rituaalien vuoksi (ennen kaikkea kirkkohäiden); homot eivät saa edes siunausta liitolleen, joten pääsyy kuulua kirkkoon katoaa siinä. Koko 'koira veräjästä' -vertaus on minusta jotenkin niin kaukaa haettu että siitä on hankala saada otetta. Miksi ihmeessä ihmisen pitäisi kuulua kirkkoon, jonka oppien kanssa ei ole samaa mieltä? Se minusta on paljon raukkamaisempaa.

Ja tavallisen rivikristityn -varsinkin julkihomon- nyt on kovin vaikea vaikuttaa edes seurakunnan asioihin, saati sitten kirkon dogmeihin. Piispat tapelkoot keskenään opeista, mielipidevaikutusta voi tehdä kirkon sisä- ja ulkopuolelta. Tehokkain vaikutuskeino varmasti olisi joukkoeroamiset kirkosta, eikä suinkaan mielipidekirjoitus Kirkko&Kaupungin yleisönosastolla :P

Ja Homo-rakas, ei Druusi sanonutkaan että uskoi kirjoituksesi koskevan yksin häntä. Hän vain sattuu kuulumaan siihen ryhmään, jota sanoit raukkamaiseksi joten luonnollisesti hän halusi kertoa oman kantansa.

Ja miksi ei saisi ottaa henkilökohtaisesti sitä, kun joku arvostelee ryhmää, johon sinä kuulut? Kyllä minusta on henkilökohtainen loukkaus, kun homoja verrataan pedofiileihin ja eläimiinsekaantujiin ja haluan myös vastata ja kiistää moiset väitteet.

-node, joka ei kerro kuuluuko vaiko eikö kuulu
  • 8 / 8
  • Demosthenes
  • 20.10.2002 14:47
"Se, mikä minusta on huvittavaa, on ns. pakanoiden nousu puolustamaan kirkollisia oikeuksiaan - vaikka kuitenkin kysehän on siitä, kuinka kirkko kohtelee omiaan."

Pakana (tässä yhteydessä) = Ei usko Jeesuksen olevan Jumalan poika ja Hänen sovitustyöhönsä syntiemme puolesta

* * * * *

Se että kirkko harjoittaa syrjimistä tai ei anna homoseksuaalisten työntekijöittensä harjoittaa ammattiaan on minusta. Ei kukaan kirkon työntekijöistä voi olla vastuussa seurakuntalaisten elämäntavoista, ovathan he itsekin vain ihmisiä. Papitkin tekevät syntiä siinä missä 'tavallinen kansa'. Kysymyshän on siitä että älä tee niin kuin minä teen (sillä minäkin olen vain heikko, syntinen ihminen, kuten sinäkin) vaan kuten Jumala haluaa sinun tekevän (toisin sanoen mitä Raamattu opettaa)

* * * * *

Kirkko on laitos, instanssi, ihmisten luoma organisaatio. Eräs tuttuni esimerkiksi erosi kirkosta, sillä hänen näkemyksensä mukaan kirkko ei ole Raamatun mukainen tai edellyttämä kokonaisuus. Kirkolla on kuitenkin tietyissä asioissa hyvin vähän tekemistä uskon kanssa. Sillä usko on aina henkilökohtainen kysymys, valinta.