Helluntailaisten asenteet loiventumassa

Viime perjantaina helluntailaisten "rukous aktio" oli Helsingissä (eduskuntatalon, maistraatin ja Kolmen sepän patsaan edessä) osoittamassa mieltään ja häiritsemässä parisuhteensa rekisteröimässä käyneitä.

Joukko oli noin 15 hengen vahvuinen. Rekvisiittana oli ruumisarkku ("johon moraali haudattiin"), Raamattuja ja plakaatteja, joissa tuomittin homoseksuaalisuus. Äänentoistolaitteet olivat taas käytössä ja muutenkin mielenosoittajat käyttäytyivät erittäin hyökkäävästi. Toisaalla tällä saitilla on juttu noista mielenosoituksista.

Nyt näyttää siltä, että helluntailaisten liikkeen sisällä näiden tempausten ja mielenosoitusten arvostus on romahtanut. Voimakasta kritiikkiä kuuluu liikkeen ulkopuolellekin. Onkohan nyt käymässä niin, että jonkinlaista alustavaa vuoropuhelua saadaan aikaan noiden herätysliikkeidenkin suuntaan?

Evankelis-Luterilaisen kirkon kanssahan keskustelu jo toimii. Tietysti valtion suojissa olevan kirkon on toimittava poliittisten päätösten ehdoilla. Mutta positiivista on se, että viime aikoina on jopa kirkon sisällä käynnistynyt voimakas keskustelu siitä, miten kirkon on jatkossa suhtauduttava homoihin työntekijöihinsä.

Siinä vaiheessa, kun keskusteluyhteys on olemassa, ei asiallinen tieto joudu suoraan "mappiin Ö", vaan asiasta voidaan keskustella suoraan tosiasioiden valossa, eikä yksistään uskomusten ja ennakkoasenteiden suodattamana.
  • 2 / 2
  • Niksu
  • 14.3.2002 8:11
Jep.. Luin netmissionin sivuilta myös aiheesta ja siellä alkaa olla järkevillä ihmisillä hermot kireellä näiden "hihhuleiden" ansiosta.
Keskustelu käy aika kuumana =)
Toinen asia mihin haluaisin kiinittää huomiota on että kyllä homot voivat pitää HÄÄT , ilman lainausmerkkejä. Sana Häät ei ole mikään kirkon tavaramerkki.
Ja onnea kaikille Naimisiin menneille Homo-pareille!!