Minne menossa Mama?

Niin...

Mamahan on Suomen homoklubi numero 1. Paikka on viihtyisä, henkilökunta pääsääntöisesti erittäin mukavaa, musiikki yleensä hyvää ja äänentoisto on oikeasti kunnossa. Varsinkin lauantaina se on bilettäjille ihan ykköspaikka. Onhan selvää, että ravintolat haluavat panostaa lauantai-iltoihin, koska silloin on eniten ihmisiä liikenteessä.

Nykyän kilpailu helsingissä homobaarien välillä on kovaa. Vähän joka makuun on jotain illanviettopaikkaa. Hyvä niin. Se tietysti sitten verottaa yksittäisten paikkojen asiakasmääriä kovastikin. Varsinkin perjantait ovat DTM:ssä olleet huolestuttavan hiljaisia viime aikoina.

Se, että ravintoloita on paljon, tarkoittaa sitä, että ravintolan pitää etsiä omaa linjaansa. Se menestyy, joka osaa sen verran erikoistua, että saa hankittua vakioyleisönsä. Mama on ollut homoklubi ja paikka on sellaisen oloiseksi suunniteltu. Nyt vaan näyttää siltä, että perjantaisin on kerta kaikkiaan luovutettu, ja soitellaan niitä hittejä, jotka takuuvarmasti ovat "varmaa tavaraa / hittejä", mutta ei kuitenkaan välttämättä ole mitään bilemusiikkia. Sääli. Se bilettävä (homo) vakioyleisö jättää tulematta perjantaisin.

Viimeisen vuoden aikana on ollut hyvin vahvasti havaittavissa toinenkin trendi. Heterot valtaavat Mamaa kovalla vauhdilla. Ja mielestäni DTM kulkee kohti määritelmää "heteroystävällinen homobaari". Heteropariskunnat tulevat bilettämään "trendikkääseen homobaariin." Tälläkin karkoitetaan niitä vakioasiakkaita, jotka haluavat bilettää muiden homojen kanssa. Homobaarin pitäisi mielestäni olla se ulkomaailmasta poikkeava keidas, jossa voi tietää, että mikä on homman nimi. On paljon ihmisiä, joiden ensimmäiset kosketukset homoihin on juuri homobaari.

Ja sitten vielä yksi juttu... Mama on talviaikaan kiinni maanantaisin ja tiistaisin. Omalla tavallaan ymmärrettävää. Talvisin nuo kaksi päivää ovat erityisen hiljaisia. Mutta on kuitenkin ihmisiä, jotka ovat vapaalla alkuviikonkin päivinä. Ja joskus haluavat jopa käydä baarissa. No nämä käyvät sitten silloin toisaalla, tottuvat johonkin muuhun baariin ja alkavat käydä siellä viikonloppuisinkin. Ihminen on pohjimmiltaan kuitenkin hyvin uskollinen tottumuksilleen.

Tämmöisiä ajatuksia pieneen mieleeni on joutunut. Voi olla, että olen ihan turhaan huolissani. Toivottavasti olen. Ainakin toistaiseksi mitään Maman veroista paikkaa ei ole. Mitäpä muut ovat näistä mietteistä mieltä?

nimim. "Rakkaasta Mamasta huolissaan"
Hei Smo! Entäpäs jos Mama onkin tahattomasti tai tahallisesti segmentoitunut nimenomaan musiikkimaun eikä enää niinkään sukupuoli-identiteetin mukaan? Se selittäisi tavalliselle sunnuntaisosiologillekin sen, miksi:
1) Heterot ovat vallanneet Maman, niin että se on kohta vain "homoystävällinen heterokapakka".
2) Herccu menestyy, vaikka sen musiikissa ei ole kertakaikkiaan mitään linjaa. (Tosin ne 5cm/tunti liikkuvat jonot sinne johtunevat ihan muusta kuin paikan suosiosta.)

Eihän nyt voida ajatella, että kaikilla homoilla olisi vain jokin tietty maku musiikissa sen enempää kuin heteroillakaan. Homot ovat kuitenkin ensisijaisesti ihmisiä ja toissijaisesti homoja.

Minusta joskus 3-4 vuotta sitten, kun Mamassakin soitettiin tavallista Macarena-diskohumppaa Energy/Kiss FM-tyyliin, niin tunnelma oli siellä jotenkin... miten sen nyt sanoisi... viattomampi! (Ohhoh, no kun en muutakaan sanaa keksinyt.)
Hei Den! ;)
Ehkäpä todellakin kun dtm:stä on haluttu tehdä "trendikäs" techno-yökerho on heitetty lapsi pesuveden mukana. Dtm:han on ollut nimenomaan setan ravintola ja voitaisiinkin kysyä että onko paikassa tarkoitus pyörittää arvostettua klubia vai tarjota omalle kohdeyleisölle kokoontumispaikka. Naisillahan on jo omia setan järjestämiä bileitä ja kohta saattaa olla aiheellista kysyä pitäisikö miehillekin järjestää vastaavia... Olen jossakin aikaisemmin ehdottanut "men only" -bileitä ellei peräti -ravintolaa, jossa sitten voisi olla "mixed" -bileitä miehille ja naisille yhdessä. Heteroilla kyllä on tarpeeksi kaikenlaisia paikkoja missä imeä toisiaan ja joissa miehet voi horjua huoletta pillun kiilto silmissään ja/tai naiset kuvitella olevansa palvottuja prinsessoita siinä missä miehiltä rauhaa saavat.
Olisiko siis dtm:n aika "ravistaa" niskastaan ehkä vaivalla kerätty arvostettukin maineensa ja keskittyä jälleen alkuperäiseen kohdeyleisöönsä? Ehkäpä. Ainakaan mikään "musiikkilinjaus" tai paikan yleinen arvostus ei saisi mielestäni olla tälle esteenä.
Ja kun puhuin "men only" bileistä tai -ravintolasta ja "kokoontumispaikoista" en tarkoittanut millään tavalla esim. Turussa avattua osin hämäriä huoneita ja "seuran" etsintäalueita videoineen vaan diskoa tai vast. aivan sen perinteisessä muodossa. Tämä korjauksena ja mahdollisten väärinkäsitysten oikaisemiseksi.
viime yönä dtm kui hautausmaalta olis tyyppejä kaivettu liikkeelle... tursaita.. zombiet tuijotti joka käänteest...
Homodiskon menestykselle aika tärkeä -elintärkeä- ilmiö on se homojen taipumus tykätä jostain vain rajallinen aika. Jonakin ajankohtana pop paikka kestää homojen suosiossa vain korkeintaan pari vuotta, sitten se on passé.
DTM on jotenkuten pitänyt pintansa yllättävän pitkän ajan -jo vuodesta 1992. Joskin on noita ollut aallonpohjia ja suosioheilahteluja. DTMssä on pyritty uudistumaan aina muutaman vuoden välein.... sisustus ja kalustoasetelmat on tuona aikana pantu uusiksi ainakin viisi eri kertaa. (Sattuuko kukaan -muu kuin minä- enää muistamaan ne sohvat jotka oli aikanaan tanssikarsinan molemmin puolin? Entä linja-autopysäkin?)
Olen kuitenkin skeptinen - uudistumisista huolmatta - joskus se tulee pää vetävän käteen tässäkin.
Samahan koskee ravintolakulttuurissa ihan kaikkea - ihan heteromaailmassakin. Kun uusi paikka syntyy, imee se vanhoista paikoista ihmisiä. Helsingissä on nähty heteroravintoloiden nousuja suosion aallonharjalle ja pian sen jälkeen totaalisia romahduksia, kun jokin uusi paikka on vienyt sen asiakkaat. Homomaailmassa tilanne on toistaiseksi ollut rauhallisempaa. Baareja on kadonnut toistaiseksi hyvin vähän.

Maman pelastukseksi on ainakin toistaiseksi koitunut se, että mitään vastaavaa paikkaa ei ole tullut kilpailemaan. Herccu on ehkä potentiaalisin kilpailija, mutta sekin on vain baari, jossa on tanssilattia - ei yökerhomainen paikka. Jo se, että Mamassa on katto korkealla, antaa ihan erilaisen tunnelman. Yökerhomaisuutensa vuoksi Mamassa toimii myös trance ja rankka tanssimusiikki. Erikoistuminen on toistaiseksi auttanut kovassa kilpailussa, ja auttaa ehkä jatkossakin, jos toimivan yökerhon elementeistä pidetään tiukasti kiinni.

Jos vastaavanlainen uusi paikka kaupunkiin tulee, niin ei ole mitään takeita Maman menestyksen jatkumisesta - valitettavasti.
  • 8 / 59
  • SonarNerd
  • 28.2.2002 21:10
Nooh, jos mamassa aletaan soittaa kovin diskohumppaa ja poppia voin ainakin hyvillä mielin jättää koko paikan unholaan.

Maman musiikkivalikoima on jo nyt niin oksettavaa poppia ettei siellä tule enää mieleenkään mennä tanssimaan.

Ainoat hyvät pippalot viimevuodelta jotka muistan ovat olleet Doom ja Pumpit. Erityisesti doom oli aivan mahtava.
No musiikkimakujakin on niin monia. Itse taas henkilökohtasesti sellanen yhden tahdin renkutus ei ole yhtään tanssittavaa/piletettävää musaa. -70 ja -80 -lukujen diskorenkutus on oikein miellyttävää vaikka itse nuori olenkin.

Ehkä musiikkipuolen teemaillat tyyliin nyt tätä ja nyt tätä olis hyvä vaihtoehto?
Mama sortuu kohta omaan näppäryyteensä, kohta voivat pitää ovet kiinni muinakin iltoina.Klubbaaminen ei aina toimi huomaavat sen vielä.. tuntuu ihmisten aliarviomiselta jos keskiviikkona ja muina "b-luokan" päivinä voidaan soittaa "kansan" musiikkia..

Toinen asia on pääsymaksut . Vaikka rahasta ei ole pulaa niin on todella idioottimaista joutua maksamaan sisäänpääsystä--haloo ollaan jo 2000 luvulla!!.
Herkku on lisännyt suosiotaan viime aikoina hurjasti ja se ei ole enään mikään alkuillan paikka vaan siellä bailataan pilkkuun saakka.

Ainoa millä mama voi saada lisää asiakkaita on että luopuu pääsymaksuista ja alkaa pitää teemailtoja eri musiikkityyleistä ja tarkoitan nyt pe-ja la-iltoja ... ( anteeksi kirjoitusvirheistä..)
Eilen lauantaina kävin taas muutaman viikon tauon jälkeen ystäväni kanssa Mamassa. En tiedä, millaista siellä on muuten viime aikoina ollut, mutta kyllä nyt tuli todella semmoinen vaikutelma, että DTM:n loppu on lähellä. Ainakin semmoisena paikkana kuin me sen tunnemme. Vielä vuosi sitten tilanne oli ihan toisenlainen.

Oikein tarkkailemalla tarkkailin, millaista väkeä sinne tulee sisään, ja ainakin gay-näkökulmasta katsoen havainnot olivat lohduttomia. Alkuillasta ja -yöstä melkein yksinomaan heteropareja tai yksittäisiä naishenkilöitä. Pari, kolme gay-miestä kuin vahingossa eksyneinä. Vielä klo 1 maissa paikka oli varsin autio, joskin sinne alkoi tulla silloin vähän enemmän väkeä.

Ei kiinnostanut enää jäädä katsomaan, millaiseksi meno muodostui sen jälkeen, vaan lähdin kotiin nukkumaan. Ehkä olen tullut niin vanhaksi, etten jaksa riekkua klo 4:ään saakka odotellen, että tunnelma kohoaisi. Ovella portsarikin ihmetteli, missä kaikki olivat. Ei jonoakaan ollenkaan. Selitykseksi tuskin kelpaa lätkäkisat. Sattumalta paikalle tullut tuttu kertoi, että Herkkuun puolestaan oli se tavanomainen ikuisuusjono, eikä sinne kannattanut edes yrittää. Että se siitä gay-baarista, mihinkähän seuraavaksi?
Mamaan tullessa ei koe enää minkäänlaista "kipinää" niin kuin gaymestoissa yleensä tuntee. Itse en kävisi dtm:ssä enää ollenkaan jos saataisiin jokin edes lähes samantasoinen mesta. Herkku on tavallaan ok, mut sen tilat on muodoiltaan todella epätoimivat. Suunnittelun ois kyllä voinu toteuttaa fiksummin, tosin oliko siitä tarkoituskaan tulla menomestaa.

Gaypaikassa (lue mamassa) törmääminen ahdistuneeseen umpiheteroon, joka kavereidensa(hetero)rohkaisemana "uskaltaa" tulla homopaikkaan on todella kyllästyttävää. Tuskin kukaan aikaansa seuraava enää kokee dtmää trendikkääksi, sitä se oli ehkä pari vuotta sitten (heterojen keskuudessa). Nyt sinne laahaa lähinnä säälittävät perässä hiihtäjät, pohjasakka.

Äänentoisto/valot on ainoa asia mikä dtmssä toimii edelleen.

Mikä positiivisinta tässä kaikessa on, on se, että herkussa tuntuu olevan paljon muitakin kasvoja kuin maman perushapannaamat (pakko olla täällä joka ilta vaikka ois kuinka tylsä fiilis), jotka varmaan kuihtuu maman mukana... Olisi tietysti mukava kuulla vakionaaman kommentteja dtm:n tilasta.
DTM:n alamäki alkoi nykyisen ravintolapäällikkö Ritun myötä. Heteroille jaettiin jopa ilmaislippuja että olisivat tulleet ja paikka saisi jotain outoa uskottavuutta. Nykyään ilmapiiri on heteropaikaksikin vastenmielinen. Ei ole tultua pitkään aikaan käytyä. Mielummin sitten vaikka oikeaan hetskupaikkaan.
Alunperin Maman tarkoitus oli kai olla kohtaamispaikkana homoille. Ja alkuvuosien meno olikin hurjaa. Porukalla oli hauskaa!!! Toisin sanoen heteroille porttikielto ja musa uusiksi. Ja ehdottomasti Ritu vaihtoon!
Siis DTM EI panosta enää uusien asiakkaiden hankintaan!! Johan DTM on hankkintu oman asiaksryhmittymän eikä kummemmine nää tarvitsekkaan panostaa...

Musiikki junnaa radiohittejä (todellista clubia!) taikka lauantaisin Nikita soittaa ihan ihmeellisiä miksauksia...

Eikö enää kannata panostaa homoihin?
Jooh, ei toi DTM enää vedä vertoja sille mitä se oli aikoinaan. Siellä kuuli aina uusia biisejä! Ei soinut samat ja vanhat hitit uudestaan ja uudestaan!! Uskallettiin kokeilla ja irrotella!

Nykyään Dtm musiikki vaeltaa todellakin jonkun radionlistojen mukaan. Se ei todellakaan tee tästä paikasta clubia! Dtm on vain radiohittejä soittava disco jossa horjuu anorektisiä huumeiden "trendi" käyttäjiä.

Saa nähdä mitä paikalle tapahtuu.
Niin, ihan unohtui. Oltiin yks sunnuntai Dtm'ssä ja kukas kumma se siellä puhuikaan...Itse Ritu Suominen!! Monta kertaa ihmetteli homojen kummallisuutta ja sitä että Dtm on HOMO rafla!! Aivan Ritu, DTM on HOMO paikka!! Luulisi ravintolapäälikön jo tässä muutaman vuoden aikana tajunneen johtavansa homomestaa!

Eipä ole ihme että paikka menossa heteroitetn haltuun kun itse ravintolapäälikkö ihmettelee homoja paikassaan! Homoillehhan se on suunnattu (tai oli joskus)!

Samaisena sunnuntaian paikalla oli jotain (ilmeisesti Ritun hetero ystävättäriä), nämä naiset pomppivat ja huutelivat kun drag queenit yrittivät esiintyä! Naiset tunkivat lavalle häiriköimään esitystä!! Todella törkeää!!!
Mitä siinä narkkipissaliisojen, heterokuvotusten, ja tyttöpoikahauispattiballeriinojen pikku olohuoneessa on mitään säästettävääkään. Upootkoon ms riturella ja kuvottava suominen sen mukana!!!!
Niin, säälittävää Ritu! Ritu jo turvautuu hilaamaan omia hetero ystävättäriään Dtm'n kun ei muka muuten jo heteroita siinä paikassa olisi tarpeeksi!!

Nuo naiset todellakin luulivat että voivat varastaa drag queeneilta shown heiluttamalla tissejään! Ei meitä homoja naisten rinnat kiinnosta! Haloo!

Ja samaiset naiset yrittivät "parantaa" homoja heteroiksi ja olivat ihmeissään kun homot eivät innostuneet heidän tanssiin kutsuistaan ja rintojen heilutuksista!!

Ja kun drag show oli ohi ja alkoi luvallinen tanssiosio, valtasivat nämä rintojaan heiluttelevat naikkoset tanssilattian. Suurin osa homoista väistyi kiltisti ja antoivat anisten riekkua (toivoen että tämä ruusu-kielolle tuoksuva parvi lähtisi nopeasti esim. tigeriin)!

Muutama persoonallisesti pukeutunut homo siirtyi tanssilattialle ja nämä naiset hermostuivat tilansa menetyksestä ja alkoivat töniä näitä homoja. Muut homot olivat jo väistyneet näit töniviä hetero-naikkosia, mutta nämä uudet tulokkaat eivät antaneet periksi!

Naiset ehrmostuivat, tönivät yhä enemmän jolloin nämä muutama homokin alkoivat tönimään takaisin. Naiset olivat silminnähden kummissaan kun joku uskalsi laittaa heille vastaan!

Tällaisia siviili rohkeutta omaavia homoja enemmän niin eiköhän alkaisi heterot vähenemään!

Myöhemmin kysyin yhdeltä homolta joka oli "taistelussa" naikkosia vastaan, että olivatko aniset sanoneet mitään. Olivat olleet sanoneet "Ei miehet saa töniä!" "Menkää pois, me halutaan tanssia" "Me valitetaan Ritulle"!!

Hyvä homot! TEissä oli rohkeutta!! Ja kiitos, toivottavasti itsekkin olen joskus yhtä rohkea kuin te!!! Ja teillä oli upeat asut!!
Luin tosta "sunnuntaista". Taisi olla se sunnuntai, jolloin Ritu oli erittäin vahvassa humalassa mamassa. Taisi Ritu saada myös varattua miestä silloin... kun pokasi varatun miehen. Todella edustavaa käytöstä ravintolapääliköltä!

Tottahan se on että mama on pian kuollu ja kuopattu. Toivottavasti tähän kaupunkiin saadaan uusi GAY paikka ja pian!
heh :) Tuo Dtm kuolee3sen juttu vaikutti aika tutulta. TAitaa Dtm kuolee3 tarkoittaa noita 80-luku bileitä. Olin itse niissä mukana... Ja ylläni 80-lukuun kuuluva persoonallinen asuste:)

Myönnän, olin yksi niistä jotka tönivät niitä naisia. En yleensä sorru sellaiseen käytökseen, mutta tämä oli kyllä poikkeus.

Olimme tanssimassa ylälavalla kun dj kuulutti että pitää mennä alalavalle tanssimaan -ylhäällä jotain kalusteita. Ja kun alaspääsimme, alkoivat kyseiset naiset lähes välittömästi tuuppimaan kahta ystävääni. Hetken aikaa koetimme siirtyä muualle, mutta lattia oli hyvin täynnä -varsinkin kun nämä naiset olivat laukkuineen vallanneet yli puolilattiaa.

Tuuppiminen jatkui, joten annoimme takaisin samalla mitalla. Jos heteronainen luulee että voi tulla homomestaan tuuppimaan ja olemaan diiva, siinä hän erehtyy ;) Sillä tämän koneen äärellä naputtelee kunnon homo-diiva joka ei jää tuupittavaksi taikka katselemaan kun ystäviä tuupitaan. Saivat naiset maistaa lääkettään. Aika äkkiä he tajusivat että tälle diivalle ei kannata ryttyillä, ja lähtivät johonkin heteromestaan etsimään miehiä joita ehkä kiinnostaa heidän naiseus :)
Niin, on HOMOMIEHIÄ ja on homomiähiä.
Kuten on myös NAISIA ja naisen kuvatuksia.
Dettarissa on näitä jälkimmäisiä tapauksia, eli miähiä
ja kuvatus naisia;-)
Uutta verta kaipaa Helsingin yöelämä.Eikö Ritu tajua että hänen on aika vaihtaa alaa?Ne tyypit DtM:ssä ovat olleet siellä liian pitkään,ja vaikka sinne joku toimija pyrkisikin töihin niin eihän sinne oteta kuin samanlaisia tyhjännaurajia kuin päällikkö itse on.Onhan se kiva että samankaltaiset löytävät toisensa mutta muistakaa SE ei saa tapahtua muiden kustannuksella.Paikkana DtM ei ole huono mutta ikävä kyllä tekijät ovat.Tulisipa joku jolla olisi rahaa, ideoita ja energiaa pelastamaan tämän tilanteen...Homodisko on tarpeellinen asia kaikille maailman homoille ihan sen vuoksi että sinne pitää olla helppo tulla ja siellä PITÄÄ saada viihtyä.Ja kyllä homokapakat homoille!
Jooh, jos olis rahaa niin laittaisin heti OIKEAn homo clubin jytäämään. Olis siinä Helsingin homoille pitkästä aikaa taas kunnollinen homomesta minne mennä. Ei tartteis notkua kuolevassa Dettarissa taikak muussa discon tapaisessa. Mutta kun rahaa ei ole sellaisen perustamiseen...

Onneksi kesä taas tulee ja voi pitää omia puisto-pippaloita :)
  • 24 / 59
  • No more Mama
  • 14.5.2002 12:13
Joo, oltiin tässä 9.5. Helatorstaina DTMssä kello 12-01 aikaan ja siellä oli viisi ihmistä :) Lieneekö syynä se että ihmiset olivat olleet baanoilla jo keskiviikkona, mutta kyllä seinät huusi torstaina tyhjyyttään.... No, mutta eipäs me siinä kauaakaan viitsitty istuskella joten lähdimme Herccuun joka taas oli täytetty iloisilla ilmeille ja oli aika täynnä :)

En varmastikaan mamaan tuu enää menemään...
Olisi sääli, jos dtm katoaisi täysin. Siellä on todella mukavaa henkilökuntaa ja ehkäpä kaupungin parhaat poket. Mutta totuus on, että paikka on kuivahtanut kokoon viimeisen vuoden aikana ja tarvitsee VAHVAN piristysruiskeen juuri NYT ennen kuin on liian myöhäistä.

Ensinnäkin paikka tarvitsee uusia dj:tä. Etenkin perjantai-iltojen vakio "vesku" on muuttunut löysäksi NRJ soittolistojen kopiokoneeksi ja äijä tarvitsee sijaisen. Oikeammin... helvettiin koko ukko. Missä ovat lauantai-illan dj vieraat? Koko kevään olemme joutuneet kuuntelemaan puuduttavaa Nikita miksausta. Aika vaihtelulle... toivottavasti kesä tuo jotain uutta siihenkin koppiin. Olen samaa mieltä, että dtm:ssä sai vielä pari vuotta sitten kuulla uusia, kiinnostavia biisejä ennen muita paikkoja.

Herculeksen ongelma on paikka ja sen nuiva 80-luvun pop sekoitettuna muutamiin nyky hitteihin. Helsinki todellakin tarvitsee kunnon tanssiklubin homoille, ja tätä Mama edusti vielä jokin aika sitten. Hercules ei voi koskaan ottaa Maman paikkaa jo pelkästään siksi että niiden äänentoisto ja valot on peestä.
syy yksinkertaisesti siihen ettei lauantai-illan DJ-vieraita ole on se että ravintolalla _ei ole_ varaa maksaa niistä. Halvemmalla pääsevät kun antavat Crapitan anteeksi nikitan soittaa omaa junaavaa musiikkiansa ja härömiksauksiaan. Mihin katosi esim Dj Pete joka soitti ihana mukavaa laidasta laitaan musiikkia. Toisaalta ymmärrän myös minkä takia esim Vesku soittaa "kaupallisempaa" linjaa... syynä voi olla ja onkin se että suurin osa homoista eivät pidän teknobakkanaalimusiikista vaan tyytyvät Külli-tadin renkutuksiin. Itsekkin kaipaisin vähän näpäkämpää menoa sinne... mutta onneksi on nämä muut heteroclubit...joissa tuntuu kyllä homotkin viihtyvän laumoittain =P
Voin hyvinkin uskoa, että dj vieraat puuttuvat taloudellisen tilanteen vuoksi. Olisi ehkä aika että Seta heittäisi Ritun pois ja ottaisi ohjat omiin käsiin, jotta paikka piristyisi.

On aika ihmeellistä, että esim. Ritu ei ole huomannut paikan ahdinkoa jotenkin tuntuu siltä, että mitään ei ole tapahtunut viimeisen puolen vuoden aikana, vaikka alamäki on jatkunut jo pitkään...ehkä johtoportaasta puuttuu ammattitaitoa???

Mamaan on tullut muutamia "uusia" juttuja talven aikana kuten transsubingo, mutta se ei tainnut olla suurikaan menestys.

Pe ja La illat on pahimmassa jamassa eli eiköhän olisi aika puuttua mm. DJ valintoihin ja paikan ilmapiirin muuttamiseen. La toimi ennen hyvin ns. trendiklubbaaja homon paikkana, mutta nykyinen löysä linja tuskin löytää uusia tulokkaita. Jokin tasapaino puuttuu ja Herkku imee asiakkaat... en usko kuitenkaan että mikään pop linja pelastaisi paikan sillä se ei nuorta väkeä välttämättä houkuttele ja aika monet homot mieluummin käyvät hetskuklubeilla tanssimassa uudempaa musiikkia, kuin Maman tylsistyttävää radio poppia... kehen se edes vetoaa?? Tällä hetkellä ei tanssilattialla näy montaakaan ihmistä ennen 02.00... hmmmm... ennen oli toisin, vaikka musiikki saattoi olla rankempaakin. Ei perus"pop"homotkaan ihan mistään kakkapopista tykkää.
Aiiivan... graham osui suoraan ytimeen tuossa tekstissään... ehkä tässä nyt voidaan vaan toivoa parasta....ja EHKÄ joku setan porukoista saattaa tämän keskustelun Setan tietoon
Se, jota DTM:n nykytyyli jurppii, ja haluaa siihen muutosta, laittaa varmasti viestiä suoraan heille! Tyhmäähän se on pölistä nurkan takana asiasta. Heitäkin varmasti kiinnostaa tehdä talostaan haluttu. En kuitenkaan usko että käyvät eri keskustelupalstoilla lukemassa porukan toiveita tai ehdotuksia. DTM:n www-sivuilla on palautusosoite, pankaa töpinäksi!
kyllä täällä on varmaankin maman porukkaa taikka muittenkin baarien porukkaa lukemassa niin.... =)
Toivottavasti noin on, Homopoju. En itse käy DTM:ssä eikä minua liikuta paikan kohtalo tai muutkaan Helsingin ravintolat, mutta yleisesti asiaa ajatellen: älyttömän usein nuristaan täysin ulkopuolisissa paikoissa asioista jotka saisi hoidettua suoraan ottamalla yhteyttä pääkallopaikalle.
Voi hyvät hyssykät!!! Olen ottanut DTM'n yhteyttä niin netin välityksellä kuin ihan suoraan itse Riitta-Liisa Suomiseen tästä musiikillisesta jumahtyneisuudesta. Mutta netinvälityksellä rouva (tai edes kukaan ravintolan työntekijä) ei vaivaudu vastaamaan. Ja kasvokkain Ritu vain mielistelee ja hokee "kaikenlaista musiikkia soitetaan. Poppia laidasta laitaan:". Voi Ritu hyvä... Poppi ei ole IKINÄ ollut musiikkia clubeja varten. Clubeilla soi kunnon clubi musa ja radiossa se poppi!!

Tiedän myös monen ystäväni ottaneen yhteyttä netinvälityksellä, osa on jopa jättänyt puhelinnumeronsa johon voisi soittaa. Mutta mitään palautetta DTMn suunnalta ei ole kuulunut.
Niih... Kyllä varmalla DTMn asiakkaita riittäisi kun musa alkaisi eroamaan radoiden soittolistoista. Kun tuolla raveissa ja muissa jytämenoissa on HUIMA määrä homoja nykyään. Ja se poppia rakastava porukka on löytäny Herculeksen.

DTMn pitäisi nyt todella erottua joukosta! Soittaa sellaista kunnon clubi musaa homoille!! Mm. Billy More tekee hassun hauskaa ja mukavan tanssittavaa drag queen musaa... Ottakaapa sDTM poppoo oppia ulkomailta!! siellä uskalletaan homoille soittaa homomusiikkia!!!

Ja ei tietenkään jatkuvasti vain jotain homobiisejä, mutta sinne sekaan piristämään iltaa :) Kyllä maailma on pullollaan hyvää tanssahdeltavaa musiikkia.
Vielä höpäjän tässä....

Niin, se dj hommeli. Kyllähän ne djt saattaa olla kalliita. Mutta voi herttinen sentään, muistan kun vielä 99 dj kopissa ahkeroi harjoittelijoita jotka saivat palkakseen muutaman drinkkilipukkeen. ja nämä harjoittelijat kyllä osasivat pistää mixaukset tasasemmin kasaan kuin Nikita ja heillä riittä intoa soittaa uudempaakin musiikkia.

Siis pistäis Ritu puikkoihin halpoja harjoittelijoita. Potkasis Nikitan kokonaan pihalle (säästyis siinä kun ei tartte sille palkkaa maksaa) ja antais harjottelijoiden opiskella Veskun opastuksella ja lopulta Veskukin vaan pihalle.... Ehkäpä se DTM alkais sitten oelmaan taas kunnon clubi.
80-luvun bileistä. eipä nuo neitokaiset kovin kauaa todellakaan näyttäneet paikassa enää viihtyvän kun homppelit oli antanu vähän samalla mitalla takaisin.
se kyllä oli aika irstasta katseltavaa kun nämä "neitokaiset" siinä lavan edessä heiluivat.hyh sentään. en ihmettele vaikkei ko. neitokaiset kauheasti saisi huomiota edes heteromiehiltä. sen verta naurettavaa ja lapsellista heidän käytös oli. olisiko portsareiden aika alkaa karsia näitä heteroasiakkaita ko. paikassa.
vielä itse aiheeseen palaten. dtm:n alamäki on todellakin alkanut ja lähestynee loppuaan. toivon mukaan kaikki huhut paikan lopettamisesta pitävät paikkansa ja saataisiin uusi OIKEA yökerho homoille tähänkin kaupunkiin.
uskallan epäillä että suominen edes vaivautuu lukemaan palautteita joita paikka saa. ihmekkös tuo että jengi alkaa olla hiukka näreissään kun palautteisiin ei vastailla jos niissä kerran selkeät yhteystiedot on mihin vastata.
aika omituista joo, että mikäli ravintola on kerran setan niin siellä ei sitten reagoida mitenkään jos paikalla menee surkeasti. pitänee alkaa laittaa dtm koskeva palaute suoraan setan toimistolle. ehkä ne sieltä ohjautuu oikeaan paikkaan, paikkaan jossa dtm koskevia päätöksiä tehdään.
ehkä saadaan vielä uusi kapteeni ohjaamaan laiva takaisin reitilleen.
Heh tuo homopojun kommentti "Crapita" viitaten Nikitaan on kyllä paikkansa pitävä
  • 39 / 59
  • Kyllästynyt
  • 30.5.2002 12:03
Kumma kyllä silloin harvoin kun olen itse paikalle eksynyt on juuri tämä kylli-tädin miksaus ollut ainoa joka on saanut väkeä lavalle, allekirjoittaneen myös :D
Mutta tämmöisen trendiklubin/reivien ongelma on ettei mikään niistä kestä 10 vuotta, harva edes kahta vuotta jos bileet on joka ilta tai edes joka viikonloppu pe ja la. Kaikilla niillä on kuppi nurin tai paikan/imagon vaihto joka toinen vuosi viimeistään, onhan se nähty lukemattomia kertoja.
Ja tätä mama yritti kun oli pumpit ja bendoverit ja kaikkee sunnuntaisin ym, oli pienen kylän (Suomen) suurin pornostara kehumassa kuinka heterokin uskaltaa tulla kaupungin parhaisiin bileisiin. EVVK. Homoille on aivan sama vaikka koulutettu apina kääntäisi levyjä jos paikka vaan muuten miellyttää, ja mikään "mainstream" ei homoille kyllä kelpaa, radiopop kaikista viimeiseksi.
  • 40 / 59
  • Kuulopuhetta
  • 30.5.2002 20:00
Mä kuulin yhelt frendilt, et Ritu (se Detmin johtajatar) on sanonu jotain sellast et se ei enää jaksais pyörittää homomestaa kun ite on hetero ja et se on jo saanu fyffee itelleen iha tarpeex.
Kyllästynyt tuossa yläpuolella kirjoitteli aika humoristisen jutun :)

Kyllästynyt toetaa, että Kyllie täti ona inut joka on saanut hänet ( ja muuta porukkaa) tanssilattialal. Mutat samalla hän kirjoitelmansa lopussa tuumailee että homot eivät tyydy mainstream musaan tai radiopoppiin... Siis Kyllie on oikeen undergroundia nykysin? Ja mä onneton kun luulin että Kyllie se vikisee radiossa (eli sillonhan se juuri on mainstream radiopoppia).

Ei siinä mitään jso tykkää radiopopista ja ajattelee että mainstream musa on iihanaa. Mutta se EI ole clubi musiikkia! Ei ole ikinä ollut, ei missään muualla kuin nykyään DTMn soittolistoilla jotka tuntuu imuroitavan suoraan jostain radiokanavalta....
Hmm... Minusta on hyvä että ravintola uudistaa ilmettään aian silloin tällöin eikä junnaa paikoillaan kuten DTM on alkanut tekemään. Tämä siis Kyllästyneelle. Kuka nyt jaksaisi käydä clubilla joka on vuodesta toiseen sama? HALOO!! Musiikki kehittyy, valoefektit kehittyvät, äänentoisto kehittyy, djt kehittyvät... Mutta siis Kyllästyneen mielestä olisi hyvä jos ravinteli/yökerho pysyis samoissa vanhoissa kaavoissaan??
Heipä hei taas! Se olen minä, DIIVA!

Dtm on todellakin alaknut junnaamaan paikoillaan. Aikoinaan siellä oli erilaista musiikkia, erilaisia ihmisiä!! Se oli todellakin ansainnut sen sateenkaarilippusen!! Oli niin monipuolinne mesta :)

Ja nykyään... Illasta toiseen niitä tympääntyneitä radiopopin tahtiin hitaasti heilahtavia olentoja. Missä ons e elämmakuinen hikinen tanssiminen, hymyilevät kasvot, monipuolisuus????
Vielä sen verran lisään.

Se että DTM aikoinaan uskalsi pitää esim. sunnuntaisin teknompia bileitä, näkyi siinä että mestassa oli sunnuntaisinkin ihmisiä. Nykyäänhän paikka on suurimman osan viikosta kiinni.
Diiva23v: "suurimman osan viikosta kiinni"??? Eihän DTM ole muistaakseni kiinni kuin 1 tai 2 iltaa viikossa.
Täällä ne ämmät valittaa ... suosittelen perustamaan oman paikan ja sisustamaan sen sillä tavalla kuin miellyttää .
Sen jälkeen katsotaan käykö siellä ketään.

homot ovat aina samanlaisia kun uusi paikka avataan niin ne siirtyy sinne ja jos siellä on vähänkään mukavaa niin sinne jäädään.

Seuraavaksi kun joku aukaisee uuden paikan niin se tietää melko varmasti herkun loppua, jos soku voi rehellisesti väittää sitä luolaa viihtyisäksi paikaksi niin suosittelen lämpimästi kantista.
  • 47 / 59
  • Kyllästynyt
  • 31.5.2002 12:42
Älä sotke mainstreamia musaan, "mainstream" = paikka jossa on nimidj:t, kaupungin parhaat bileet, häppärit koko alkuillan, mageimmat gimmat, kovimmat kundit, suurimmat mainosjonot, haisevimmat vessat ja tahmeimmat lattiat jnejne. Jotakin erityisesti tai kaikkia näistä yhdessä. Ja tähän dtm sunnuntai-iltoineen oli menossa. Radiohiteistä puhuin kyllä (vain?) omasta puolestani. Useimmat (mamassa soivat) miksaukset listahiteistä menettelevät, viimeksi käydessäni jopa yllättävän moni "ei radiohitti" vaikka oma musiikkimieltymykseni ole ollutkaan se suosituin mamassa. Mutta pointti onkin se että reivit ovat asia erikseen ja 90% homoille riittää Madonna, Kylie, Euroviisut jne rento bilemusa sopivassa ilmapiirissä oikeassa seurassa oikeanlaisessa ympäristössä. Erikoistuminen jää tulevaisuudessakin erilaisten bileiden ym nopeasti muuttuvan scenen tehtäväksi, ts on erikoistuttava joko musiikkiin tai ihmisiin ;) Vaikka olisi varmasti "ihan kiva" jos mama alkaisi erikoistua esim. tranceen ja heivaisi kaiken kaupallisen musan vex mutta mistä löytyisi silloin se soittolista jota seurata..... :D
Niin...no siis tottakait homot valitsevat uuden paikan ja ottavat sen omakseen jos se on yhtään hyvä!!! Tämähän on vain osoitus siitä että jotakin UUTTA tarvitaan homojen yöelämää varten!!!

Ja Herkku ei TODELLAKAAN ole vastaus rukouksiin... Mutta näyttää sekin vetävän nykyään enempi ihmisiä kuin DTM. Ehkäpä tämä vain osoittaa että DTM todellakin on aika tylsä paikka kun jopa Hercules vetää pitemmän korren....

Hohhoijaa, käytä loogista ajattelua. LAske 1+1 yhteen. Ehkäpä näin ollen ymmärät miksi johtuu että homot ovat avlmiita menemään uuteen paikkaan, että miksi Hercules on täynnä ihmisiä vaikkei niin upea paikka olekkaan!!!
Kyllä varmasti laittaisin heti kun saisin rahaa niin uuden OIKEAN clubin pystyyn! Ja olis kyllä semmonen mesta joka todella ois sateenkaarenväreissä muutenkin kuin että oven yläpuolella roikkuu sateenkaarilippu.

Olisi erilaista musiikkia, eli ei joka ilta samaa radiopoppia. Ohjelmaa. Kyllä te tiijätte mimmonen vanha kunnon Mama oli? Sen suuntasta....Mutta eipäs paljasteta enempää liikesalaisuuksia ;)
diiva23 puhuu asiaa.
Mama oli ennen "se" paikka jossa tuli parhaimmillaan käytyä 4 kertaa viikossa (aamuun asti).
Ja sitä iloa kesti monta monta monta vuotta, kunnes
tuli hetero raflaemäntä taloon ja uudisti suunnan...

nykyään mamassa tulee käytyä kerran 4:ssä kuukaudessa.

Että kyllä se vika on muussa kuin käyttäjässä..
Niin, homot tykkää hytkyttää bailupebaansa kaiken semmoisen musiikin tahdissa mistä heterot ei tykkää, eikä vähiten siksi että silloin saa olla niiltä rauhassa :))
Homot tykkää hetkutella musan tahtiin josta heterot ei tykkää? No niin ainakin tämä homo... Mutta DTMssä asia näyttää olevan ihan toisin.. Siellä ne pikku puuterinaamat heilahtelee 2mm ettei vaan pääse hiki sotkemaan meikkejä ja hiuksia... Ja mikäs antaakaan tahdin tälle aneemiselle lähes zombimaiselle heilunnalle? Juuri sellainen kökkö jota tulee radiossa ja useimmissa heteromestoissa. JA hmm... Yllätys yllätys! DTM on saanut sisuksiinsa myös heteroita aika liudan...
Kiitos edellisten viestien ... täyttä totta kaikki :(
Minäkin kaipaan niitä entisä DTM aikoja jolloin oli hauskaa:)

Nykyisin parhaat bileet on sunnuntaisin Sun Clubilla ja siellä on tosin pljon heteroitakin mutta aika moni niistä taitaa olla BI tyyppejäkin.

Itse olen sitä mieltä että kaikki ihmiset olisivat tervetulleita kaikkiin paikkoihin ja ajatelkaapa mikä meteli siitä nousisi jos teidät käännytetään heterokuppilan ovelta ja sanotaan hei HOMO mene omiis paikkoihin tää on vain heteroille;)

Olettekos huomanneet kesä on tullut :) Piritykää ja ottakaa ilo irti lyhyestä kesästämme !!!!
No siis kyllähän jotkut heteromestat ovat aika suoaan EI homoille. Eihän se ovella lue, mutta... Siis tuskin kukaan homo (varsinkaan jos on sellainen homon olonen) haluaa mihinkään paikkaan jossa suurin osa asiakas kunnasta on kännisiä, agressiivisia homoihin hyvin penseästi suhtautuvia heteromiehiä.

Heteroillehan on jo vaikka mimmoinen liuta mestoja kaupunginsykkeessä. Mutta entäs homoille? No hupsh, eipä olekkaan kuin muutama. Joten miksi ihmeessä pitäisi hyväksyä se että DTM on puollollaan hetero ämmyleitä jotka ovat tulleet "parantamaan" homoja taikka viettämään polttareitaan kun eihän sitä muuten kehtaa tämmöseen paikkaan taikka ovat muuten vaan kaveriporukalla homoja ihmettelemässä. Oih, kuinka usein sitä onkaan DTMssä kohdannut niitä naisia jotka tuijottavat ihan ihmeissään ja paheksuen kun kaksi kundia suutelee?

Ja onhan tuo DTM saanut sisäänsä jo muutaman kerran (mitä minä nyt olen siellä käynyt kerran 4kuussa) sellaisia homoja tuuppivia heteromiehiä.

Me emme elä missään idylli maailmassa. Joten eipä anneta kuvitelmien "sopu sijaa antaa" ihan sokaista meitä. Homot tarvitsevat edes pienen huilahdus tauon. Oman pienen pyhätön jossa olla oma itsensä ilman että joku ihmettelee että VO IHME tai että tarvii pelätä väkivaltaa.

Noh, DTMn on turha maksaa narikkaa nykyään. Säästy nekin rahat ja saa aivan samaa ihmettelevää tuijotusta kaduillakin. Ainoastaan ne huumeita käyttävät nykypäivän "trendikkäät" homoset puuttuvat, ja PAREMPI niin.... Taidankin tästä lähteä kadulle :)
Niin, ja mikä tahansa vähemmistö haluaa olla samanlaisten kanssa jossakin rauhassa. Bileet sinänsä on eri asia, reivithän on täynnä erilailla kieroja ihmisiä, mutta ei kaikki viihdy reiveissä.
  • 56 / 59
  • Muurahaishappo
  • 4.6.2002 0:37
Ugh. Sun club on oikein mukava, ja toimii dtm:n sulatusuunina.

Miksei lauantai-iltoihin saada samanlaista iloista klubimusaa?! Ja muutamista popbiiseistäkin tehdään ihan käypiä miksejä, mutta jostain kumman syystä ne miksit ei koskaan tunnu löytävän tietään Maman DJ koppiin.

Maman ei todellakaan tarvitse muuttua Herkun kaltaiseksi poppiluolaksi, vaan Maman pitäisi löytää se oma linjansa taas hyvän, energisen klubimusan kotina. Nyt siellä varmaan väännetään kättä pop vs dance välillä, mutta oikeasti dtm ei ole hiljentynyt sen liian rankan linjan takia vaan ainoastaan siksi, että se soittaa jotain ynseää pöperöä, joka ei maistu kenellekään tällä hetkellä. Paikassa ei muuten ole mitään vikaa... staffi on jees, ovimiehet kilpailijoitaan kivempia ja tekniikka kunnossa.
kait Ritu pelkää että jos maman musasuunta muuttuisi tranceen ja sitä kovenpaan, mama kokisi Stonewallin kohtalon..?

Stone takas kaupunkiin!