Vanhat asenteet istuvat edelleen tiukassa
Hesari uutisoi tänään Helsingin yliopiston opettajankoulutuslaitoksen tutkijoiden Liisa Tainion ja Tiina Teräksen tekemästä tutkimuksesta asenteista peruskoulutuksen oppimateriaaleissa. Esimerkiksi oppikirjojen fantasiakuvituksissa 56 prosenttia esitti miespuolisia ja vain 34 prosenttia naispuolisia hahmoja. Sukupuoleltaan tunnistamattomia oli 10 prosenttia. Sama linja muun oppikirjakuvituksen suhteen.
Silmäilin äskettäin teinipojille kirjoitettua opaskirjaa, jossa käytiin monipuolisesti läpi pojan elämää ja kehitystä aikuiseksi mieheksi. Seksuaalisuudesta puhuttaessa todettiin identiteetteihin kuuluvan myös homoseksuaalisuuden. Se on ihmisessä olevana ominaisuutena, eikä sitä saa muutettua muuksi. MUTTA, kun tuossa kirjassa puhutaan parisuhteesta, esitelläänkin ainoana vaihtoehtona miehen ja naisen liitto.
Edelleenkin oppikirjoja kirjoittavat kuljettavat sisältöihin omia ennakkoasenteitaan. Valistamiseen sateenkaariasioista on vielä mitä ilmeisemmin tilaa.
Siitä maailman parhaasta koulujärjestelmästä .... , jossa herrajestas lapsille ei vieläkään opeteta, että on olemassa homo-, lesbo sekä homoslesboliittoja... ihan niinkun jossain Venäjällä.
Kenen muun kun koululaitoksen se pitäisi tehdä? Kun Suomessa lastenkasvatus ulkoistettiin verorahoilla holhousyhteiskunnalle.
Venäjän naapuruus kyllä näkyy Suomen yhteiskunnan alikehittyneisyydessä.
"Ricky Martin vapautui tunnustuksen myötä" on otsikko viihdeuutiselle, jossa kerrotaan varsin positiivisesti kuinka Ricky Martinin luovuus lähti lentoon uuden levyn teon aikana, kun hän voi nyt olla oma itsensä julkisuuden edessä sen jälkeen, kun oli ilmoittanut olevansa homoseksuaali. Monta henkistä lukkoa oli kuulemma avautunut.
Otsikossa minun silmääni osuu sana "tunnustuksen". Minulle tunnustaminen liittyy enemmän tilanteeseen, jossa joku vilppiä tai muita pahoja tehnyt tunnustaa tehneensä kyseiset asiat. Ei niinkään siihen, kun joku on salannut tällaisen vilpittömän homoseksuaalisuustyyppisen asian henkilökohtaisena asiana. Otsikosta tulee minulle sellainen vaikutelma, että uutisen laatineen mukaan homoseksuaalisuus olisi asia, joka on sellainen, joka pitäisi tunnustaa julki eikä salata henkilökohtaisena ominaisuutena.
Vai miltä kuulostaisi esim. tällainen otsikko runsaan vuoden takaa: "Tommy Tabermanin suhde julkisuuteen muuttui hänen tunnustettuaan sairastavansa vakavaa syöpäsairautta"?
http://viihde.fi.msn.com/article.aspx?cp-documentid=154669261"homoseksuaalisuus olisi asia, joka on sellainen, joka pitäisi tunnustaa julki.."
Viittaan otsikkoon "Vanhat asenteet istuvat edelleen tiukassa" Eikö yleisellä tasolla lähtökohtaisesti vieläkin lähdetä siitä että heteroseksuaalisuus on normi. Normista poikkeaminen on väärä "valinta" (vertaa syntiin) joten "tunnustettavaa" on.
Turhaa pilkun n*ssimista tollanen, et homoutta tuodaan joka paikassa esiin tai et oppikirjojen pitäs siitä jotenkin erityisesti kertoo: teineissä sellanen aiheuttaa vaan pelkkää hihitystä ja opettajissa turhaa punasteluu. Homous on kuitenkin aika marginaalista: homoi on ehkä 2-3 % (bit mukaan luettuna 5 %) ja heteroita 95-98 % väestöstä. Kaikki tietää kuitenkin homot, eri juttu on, et hyväksyyks ne sitten homot vai ei. Voihan sen homouden mainita terveystiedossa jossain pienessä präntissä, mut ei sille kokonaista lukuu tarvi uhrata. Mua henkilökohtasesti ällötti joskus lukiossa, kun meidän terveystiedon kirjassa homoliitto oli esitetty pieneen vaaleenpunaseen laatikkoon kirjotettuna ja kuvassa oli mieshääpari mustissa puvuissa hääkimppuineen kaikkineen. Jotenkin imelän tuntusta...
Voi hyvänen aika riquman! Minkälaisessa maailmankaikkeudessa sinä oikein elät?
Ensiksi, mistä olet tempaissut nuo lukusi? En löytänyt mistään tuollaisia määriä. Keksitkö ne ihan itse? Sivusto homofobia.fi kertoo haitarin ylettyvän jopa kymmeneen prosenttiin. Se luku Suomen väestöstä on 53 5142. Pitääkö siis Suomen maantiedosta jättää kertomatta Salo, Porvoo, Mikkeli tai Kokkola siksi, että niiden asukasluku on marginaalinen. Maailman mittakaavassa koko EU:n väkimäärä maailman väestöstä vain 8 prosenttia.
Toiseksi, millä relevanssilla kerrot, että teinit aihetta käsitellessä hihittävät ja opettajat punastuvat? En ole itse opettajan urani aikana kertaakaan kohdannut hihitykseen, vaan oppilaat ovat joka kerta kuunnelleet mielenkiinnolla, kun asioita käsitellään. Puhuuko tässä kokemattomuuden tuoma varmuus?
Kolmanneksi, kun muistelen itse omaa nuoruuttani, olisin kussut hunajaa, jos joku olisi edes vihjaissut, että on olemassa toisenlaisia todellisuuksia. Että on olemassa elämisen muotoja, jonne minä sovin passelisti ja missä minä olisin hyväksytty. Vaan ei ollut tietoa, ei. Älä siis sinäkään kiellä toisilta mahdollisuutta päästä hyväksymään itseään vain siksi, että sinusta vaaleanpunainen on jotenkin imelää.
Kun kuitenkin voitaisiin lähteä siitä isosta ajatuksesta, että kaikki ovat tärkeitä ja samanarvoisia.
Minusta parasta olisi, että ei tarvitsisi ollenkaan tunnustaa julki tai salata henkilökohtaisena. Voisi (ja voin!) elää todeksi omaa itseään. Tämä "luonnollisuus" voisi näkyä oppikirjoissa sillä tavalla, että kaikki mahdollisuudet olisi helppo valita esitettäväksi ja myös tajuttuna mahdollisuutena.
Jos haluan suudella kadulla poikaystävääni, niin teen sen. Jos haluan kutsua ystäviäni ja tuttujani kotiin, jossa asun poikaystäväni kanssa, niin teen niin. Jos haluan työpaikalla kertoa ihanasta lomastani poikaystäväni kanssa, niin teen niin. Oikea eletty elämä rinnastuu sen esittämiseen ja esittäminen rinnastuu elettyyn elämään. Lisäksi olennainen sisältö on suhde, ei se keiden välillä se on. Liika karsinointi (ja osoittaminen) voi johtaa infon näyttämiseen friikinomaiselta.
Asenteet, jos ovat ongelma, eivät ole minun ongelmani.
Minusta koulukirjoissa pitäisi ehdottomasti homoja olla. Koulussa voi oppia järkeviä asenteita sellainenkin, joka ei niitä kotona opi. Välttämätöntä olisi asiallinen tieto juuri terveystiedossa ja muissa paikoissa, joissa opetetaan seksistä ja parisuhteista. Hyviä muita paikkoja voisivat olla jossain määrin historia ja kielten oppikirjat (ainakin siltä osin, kuin homoutta esiintyy näkyvästi kussakin kulttuurissa - esim. espanjan oppikirjassa voisi hyvin esiintyä nuori homopari, kun taas venäjän oppikirjassa se ei ehkä voisi olla samalla tavalla jokapäiväisenä esiteltävä asia). Vanhanaikaisemmallekin opettajalle olisi hyvä tottua asiaan, että osaa sen esittää normaalisti, ja siirtää näin normaalia suhtautumista oppilaisiinkin.
Niin ja mielestäni terveystiedon kirjassa pinkkiä homohääboksia parempi esitystapa voisi olla asiallinen tieto ihan siellä muun tiedon joukossa ja kuvana vaikka kaksi tavallista koulupoikaa käsi kädessä.
Kyllä olisikin helpottavaa, jos joskus edes olisi mainintaa heterotodellisuuden ulkopuolelta! Asia koskettaa siinäkin mielessä
henkilökohtaisesti, että juuri aloitin lukion ja oppikirjoja siis tulen pyörittelemään semmoiset kolme vuotta. Ja todellakin
sellaisena normaalini ja arkipäiväisenä asiana, esim. matematiikan sanallisissa tehtävissä tai sellaisissa. Peruskoulun terveystiedon tunneilla
asian käsittely oli täydellisen surkuhupaisaa: pikku laatikossa luki mikä on homo, mikä lesbo, bi ja transu ja se siitä. Opettaja luki pikaisesti
läpi ja aihe jäi siihen. Eikä toki seksivalistuksessakaan puhuttu halaistua sanaa muista kuin heteroista.
Mielenkiintoista kysymys kasvatustehtävän jakaantumisesta koulun ja kodin välillä. Millälailla oppilaiden vanhemmat kykenevät kertomaan erilaisista seksuaalisista suuntautumisista?
Vanhempainkokouksissa tulisi oppilaiden vanhemmille tehdä selväksi ne syyt, miksi homoista annetaan tietoa ja mikä on pointti.
Koulu olisi kyllin neutraali ympäristö antamaan asiallista tietoa. Tämä antaa pohjan työelämän asenteiden muutoksille, jos tietopaketti olisi objektiivinen.
Millä tavalla haluaisit, että itsestäsi kerrotaan? Mitä asioita haluaisit, että kerrotaan?
Edelleenkin työelämässä on tilanteita täällä Ruotsissa, missä homomiehet joutuvat kohtamaan avointa vitsailua, vitsejä, ivaa ja vähättelyä, oli työpanos kuinka hyvä tahansa. Työpaikka voi olla sen vuoksi henkisesti hirvittävän rankkaa. Mulle esimerkiksi yksi ulkomaalainen teki sellaisen jutun, kun keskustelin yhden työkaverini kanssa, että sanoi tälle, jonka kanssa juttelin, että " miks sä tuon kanssa puhut! " Tämä tarkoittaa, että hän olisi toivonut, että mut olisi eristetty sillä tavalla muista työkavereista.
Sitten tulee mieleen, että millä lailla homoseksuaalien huono yhteiskunnallinen asema aiheuttaa itsetuhoista käyttäytymistä kuten päihdeongelmaa jne. Jos joka elämänaueella tulee torjutuksi, niin seurauksia on pakko olla. Kuinka paljon yhteiskunta arvostaa yksilön elämää ja miten se haluaa, että sitä puolustetaan ja tuetaan? Kuka saa tukea ja apua? Kenen oikeudet ja arvo tunnustetaan?
Pienillä asioilla voi olla isoja seurannasivaikutuksia.
Aboa, miten niin homofobia-sivusto on repässy homojen lukumääräks 10 % väestöstä? Sitä paitsi siellä sanottiin homojen määräks 4-6 % väestöstä.
Voidaan ajatella kuitenkin, et homojen määrä ois kutakuinkin 2-5 % luokkaa väestöstä.
Tilastot on enemmän Xiuksen ku mun alaa, mut tässä on jotain lukui Tilastokeskukselta:
Suomen väkiluku 31.12.2008 5 326 314, josta 18 vuotta täyttäneitä 4 294 744. Rekisteröidyssä parisuhteessa elävii oli 31.12.2008 2 801, eli 0,05 % koko väestöstä ja 0,065 % 18 täyttäneistä.
Homoi tai biseksuaalei on 18 täyttäneistä siis 2-5 %, eli 85 895 - 214 737. Homoista rekisteröidyssä parisuhteessa elää siis 1,3 - 3,26 %.
Mitä tulee mun esittämään väitteeseen hihittelevistä teineistä ja punastelevista opettajista, niin mulle tulee mieleen omat kouluajat: meidän luokkalaiset hihitteli yläasteella oikein lahjakkaasti kaikelle seksuaalisuuteen liittyvälle ja lukiosta tulee mieleen yks opettaja, joka hyppäs terveystiedossa yli sen kohdan, missä homouttaan käsiteltiin ja naama punasena sano, et turha meidän on tota käsitellä: kyllä te kaikki tiedätte, millasii homot on.
Edelleenkin ollaan laajasti sitä mieltä, että homoseksuaalisuus on sairasta ja mielenvikaisuutta. Sen mukaista on kohtelu. Tyyli on kuitenkin epäreilua ja otetaan rumat keinot käyttöön : uhkaillaan, uhotaan, puhutaan takanapäin pahaa, eristetään työyhteisöstä, vaikeutetaan tehtäviä, savustetaan ulos, vähätellään työpanosta, ilmeillään. VAikka mitä! Mä muistan ikuisesti yhden heteromiehen lohkaisun, että: miks TOLLASIA saa olla täällä töissä? Se teki sen avoimesti ja kaikkien kuullen.
Jos on homoseksuaali, se ei oikeuta heteroja loukkaamaan fyysistä koskemattomuutta eikä seksuaaliseen häirintään tai kiusaamiseen. Tullaan ja käydään kiinni.
Kolmoisritti, kohdallesi näyttää sattuneen tapauksia, joiden perusteella teet reippaan yleistyksen. Toisenkinlaisia kokemuksia on työelämästä ja muualtakin.
Martin kiteytät mielestäni ongelman yhteen lauseeseen
"Asenteet, jos ovat ongelma, eivät ole minun ongelmani."
Emme voi muuttaa maailmaa ainoastaan itsemme. Mutta muuttumalla itse maailma muuttuu. Voimmeko elää tässä ristiriitojen maailmassa aiheuttamatta niitä lisää.
Emmehän tarvitse suureleisesti osoittaa mieltämme vaan hiljaisesti toimia oikeaksi katsomallamme tavalla. Tämä ei merkitse että vetäytyisimme jonnekin näkymättömiin ja vaikenisimme.
Helposti syytetään yleistämisestä, mutta valitettavasti tuollaista tapahtuu vaihtaa sitten maata tai ei. Miesystävälläni on tällä hetkellä ns. tilanne päällä- ja ainoa syy on se, että on tullut ilmi, että hän asuu miehen kanssa. Tapahtuu myrsky vesilasissa. Ihmettelen, että aina samat jutut edessä, mihin meneekin. Mä, kun yritin olla kaukaa viisas ja varovainen, mutta silti samaa paskaa taas edessä ja nää paskanheittäjät kun ei osaa omaa duuniaan kunnolla ja siinä se syy sitten on: kai hyökkäys on paras puolustus. Noiden molempien työpaikat ovat vaakalaudalla ja ne käyttää nyt lähtölaskentaansa toisten maineen mustaamiseen.
Nyt on sitten edessä se, että jos epäreilusti yrietään savustaa ulos työpaikasta, koska a) ollaan kateellisia, kun ei itse osata yhtä hyvin työtä ( ja tällaista on mullekin tapahtunut, koska suomalaisilla työpaikoilla "ei saa olla liian hyvä" ja b) homomies ei saa saada liian hyvää asemaa ja lyödä laudalta sellaisia, jotka ovat tulleet vain ja ainoastaan suhteilla töihin...ja jotka ovat rikkaasta taustasta, (ja vittu, kun muija on pankinjohtaja!)
Aivan vapaasti saa olla hyviä kokemuksia, mutta kertokaa sitten niistä ( mutta kun te saatanat olette kaikki kaapissa).
Avoimesti ja vapaasti kertoo, mitä on, mutta nuo perkeleet käyttää, joka helvetin sanaa takanapäin aseena selkäänpuukotukseen.
Teillä on nk. tilanne päällä. Siinä kohtaa myönteisistä tarinoista ei juuri nyt taida olla apua. Kertomasi tuntuu aika vakavalta. Tuntematta olosuhteita paremmin, sanoisin että olisi hyvä järjestää jonkun ulkopuolisen tukea tilanteeseen, esimies, johtaja, työsuojeluvaltuutettu tms.
Vaikuttaa siltä, että syy mustamaalaamiseen olisi löydetty vaikkapa punaisesta tukasta tai vääränmallisesta kahvikupista, jos panetteluun on tarvetta.
Kolmoisritti kirjoitti: "... aina samat jutut edessä, mihin meneekin. Mä, kun yritin olla kaukaa viisas ja varovainen,"
Mitä tuo varovaisuus tarkoitti sinun kohdallasi?
Monella tavalla yritin olla varovainen. Heti aluksi pyysin, että kertoo meidän olevan vain ystäviä eikä yleensäkään kerro minusta mitään. Kyllä mä tiesin ettei siitä tietenkään tule mitään, koska kerroin verottajalle, että olemme sambo. Sitten hänelle alkoi tulla näitä tällaisia lauseita töissä, kuten " se sinun niin sanottu ystäväsi". Seuraavaksi jutut alkoivat kiertämään ja yleisesti alettiin kyselemään onko hän sinkku. Seuraavaksi alkoivat avoimet vähättelyt,jatkuvat homovitsein heitot. Nämä mä oon vaan siis kuullut. Tässä on takana 1 tai 2 henkilöä. En tiedä tarkkaan, kun en ole kauheasti viitsinyt kysellä. Olen yrittänyt juonitella asioita toisella tavalla ja yrittänyt neuvoa.
Täytyy olla ovela. Sitä asiaa ei voi suoraan nostaa pöydälle, vaan pitää tehdä asiat toisella tavalla huomaamattomasti, joka vie aikaa. En nyt kerro tarkkaan, mitä oon suunnitellut. Mainitsen vain et tässä on takana kateus, koska tonen on niin ylivomainen ja pro ja nää kusipäät ovat altavastaavia.
Noin käy, kun liikaa mainostaa olemistaan. Miks sun miesystävän piti mainita työkavereilleen susta ylipäätään mitään? Eihän se sen työkavereille kuuluu, kuka sen lisäks samassa kämpässä asuu. Eikä verottajallekaan ois tarvinnu sanoo mitään. Riittää, kun sanoo vaan, et muuttaa Ruotsiin kaverin luo ja jos on osoite Ruotsissa, niin saa ruotsalaisen henkilötunnuksen.
Rekisteröityjä parisuhteita solmittiin Ruotsissa joka vuosi vuodesta 1995 lähtien satojen miesten ja naisten toimesta vuoteen 2009 asti. 1.5.2009 lähtien Ruotsissa on ollut voimassa sukupuolineutraali avioliittolaki ja lain voimaantulon innoittamana suuri joukko ruotsalaisia miehiä ja naisia solmi vuonna 2009 yksisukupuolisen avioliiton. Kolmoisritin kuvaus Ruotsin tilanteesta vuonna 2010 kuulostaa silti lähinnä kuvaukselta nuoruuteni 1980-luvun vanhollislestadiolaisvaikutteisesta Oulusta, jossa homoavioliitto miellettiin homomiehen ja naisen väliseksi avioliitoksi eikä kahden miehen väliseksi avioliitoksi.
Figur 5 Personer som registrerat partnerskap, samt personer som ingått enkönat äktenskap efter kön 1995-2009
http://www.scb.se/Pages/TableAndChart____295659.aspx
Aika lailla Kolmoisritin kuvausta Ruotsin nykytilanteesta vastaa kyllä menestystä saavuttanut elokuva Patrik 1,5 (Ruotsi 2008) kahden ruotsalaishomon yhteisestä adoptioprojektista. Ihan tavalliset ruotsinruotsalaiset kallesvenssonit käyttäytyivät vaikealla tavalla.
http://www.film-o-holic.com/arvostelut/patrik-15/
http://www.qx.se/kultur/13103/patrik-15-gor-succ%C3%A9-i-mexikoItse kukin tietysti joutuu arvioimaan oman tilanteensa ja sen mukaisten omien ratkaisujensa seuraukset pitkällä aikavälillä aivan itse, ja ulkopuolisena on vaikea antaa vedenpitäviä ja yleispäteviä neuvoja.
Varteenotettavana vaihtoehtona pitäisin kuitenkin myös avoimuutta - ei mitään kiertelyjä eikä salailuja vaan luonnollisten tosiasioiden kertominen sellaisina kuin ne ovat, niin työtovereille, yhteyksissä joissa ne tulevat luontevasti esille, ja totta kai verottajalle, jota itse kunkin perhesuhteet vääjäämättä kiinnostavat. Mitä salamyhkäisemmin toimii, sitä haavoittuvampi on ulkopuolisten jäynälle ja kiusanteolle. Jos ei salaa mitään mitä ei ole syytäkään salata, vastustajilla ei enää ole aseita joilla käydä kimppuun.
Usein vaikuttaa siltä, että kaapissa olo ja itsensä valheiden ja puolitotuuksien verkkoon kietominen aiheuttaa monin verroin enemmän ongelmia kuin rehellisyys ja suorapuheisuus asioissa, joissa muutkin puhuvat kiertelemättä. Luottakaa kanssaihmisiinne, muutama mätämuna vaikenee joukoissa helposti, kun enemmistöllä kuitenkin alkaa jo nykyään olla järkeä päässä.
Työn tekeminen ja yksityiselämä ovat kaksi eri asiaa. Minä yritin pitää matalaa profiilia kaverini työpaikan ja uran takia. En ikinä kieltänyt mitään, jos minulta tultiin suoraan kysymään, mutta siinä on omat riskinsä, koska mun kokemuksen mukaan hanakasti toisten perhesuhteita setvvillä ei ole puhtaat jauhot pussissa, koska tieto on vain yhden suuntaista eikä vastavuoroista: mun asioita kysellään, mutta omista ei kerrota mitään. Jos vastassa on sellaisen kulttuuritaustan omaava, missä homoutta ei suvaita, niin arvaahan seuraukset. Mun miesystävä ei välittänyt, vaan kertoi joillekin suoraan, miten asiat ovat, mistä mä olin huolestunut, koska tiedän, missä mennään ja millaisia ihmiset ovat kovassa yritysmaailmassa, missä toisia yritetään kampittaa kaikilla mahdollisilla keinoilla, keskinäistä kilpailua, missä heikkoja kohtia käytetään hyväksi oman aseman parantamiseen, aivan kuin politiikassa.
Tiesin, että jotain varmaan tapahtuu. Olin oikeassa.
'Riquman1990' nimimerkkii suosittelee kaikille paluuta kaappiin tai siellä pysymistä. Jos hän häpeää omaa homouttaan, minkäpä sille voi. Onneksi kuitenkin Suomessa Kolmoisritin tapaiset kokemukset ovat poikkeus: useimmilla työpaikoilla voi olla aidosti oma itsensä olipa homo tai hetero.
Työpaikkakiusaaminen ja syrjintä seksuaalisen suuntautumisen takia ovat Suomessa myös rikos, eivätkä uhrin oman varomattomuuden syytä. Kun sellaisen kohteeksi joutuu, tietysti ensimmäinen ajatus voi olla "miksi en ollut hiljaa ja varovainen". Kuitenkin jos voimia riittää, asia kannattaa viedä eteenpäin työsuojeluvaltuutetulle tai suoraan työsuojelupiiriin. Tuloksia voi tulla kuten Lapin Kansan tapauksessa.
...Pitäisköhän äänioikeusikärajaa sittenkin nostaa eikä laskea?
Kolmoisritti kirjoitti: "Työn tekeminen ja yksityiselämä ovat kaksi eri asiaa."
Ei se ihan näin mene oikeassa elämässä. Jokainen ihminen haluaa muodostaa työtoveristaan mielikuvan, että hän on luotettava, turvallinen jne. Hetero pitää itsestään selvänä perheestään kertomisen myös työpaikalla. Kun vauva tulee, sitä varsin usein juhlitaan kakkukahvein ja hattu lähtee kiertämään. Jos et kerro mitään yksityiselämästäsi, siitä rakennetaan joka tapauksessa mielikuvia. Yksi kollegani kauan sitten kuvasi tilanteen varsin napakasti. Työpaikalla kaikki kertoilivat kahvin yli perhesuhteistaan, lapsistaan, yksityisistä menemisistään ja tulemisistaan. Hän totesi tehneensä minusta varsin pian (oikean) johtopäätöksen, eli että olen homo ja kaapissa. En siihen aikaan kertonut yksityiselämästäni työpaikalla yhtään mitään. Hänelle(kään) se ei ollut mikään juttu. Hommat sujuivat yhdessä, aivan kuten muidenkin kanssa.
Näen salailun ja kaapissa olon tarjoavan oivan aseen vihamiehille käydä kimppuun. Hampurin pormestari (Vaeltajan uutisjuttu) päätti tulla näyttävästi kaapista ulos kumppaninsa kanssa. Häneen ei enää tämän jälkeen päästä enää käsiksi tuolla lyöntiaseella.
Missä tossa muka puhuttiin vuoden 1990 ikäluokasta? Pitäsköhän se äänioikeus kuitenkin antaa vaan 18-39-vuotiaille ja poistaa sitä vanhemmilta? Mua oikeesti huvitti lukee tota artikkelii. Mä sain hyvät naurut, paitsi sen opiskelijabimbon kommentista, jonka mukaan pitkäaikaistyöttömii paavotaan Suomessa liikaa. Ikusii yliopisto-opiskelijoita pikemminkin hyysätään ihan liikaa ja samaan aikaan valitetaan työvoimapulasta.
Työn tekemisen erotaminen yksityiselämästä luo tasa-arvoa työelämässä.
Kolmoisritti kirjoitti: "Työn tekemisen erottaminen yksityiselämästä luo tasa-arvoa työelämässä."
Silkkaa teoriaa! Todellisuus on kuitenkin aivan toinen. Jos ihmisten sijaan olisi kyse vain koneista, tuo on mahdollinen. Ihminen on konetta monin verroin hankalampi tapaus, kuten olet ehtinyt jo huomata.
Homo- ja maahanmuuttovastainen Ruotsidemokrattien puolue vaikuttaa uusien kansanedustajiensa sukupuolijakauman perusteella varsin miesvaltaiselta puolueelta. 85% eli 17 mieskansanedustajaa ja 15% eli kolme naiskansanedustajaa. Ruotsissahan yleisellä tasolla on kaikkien kansanedustajien sukupuolijakauma olllut varsin pitkään likipitäen yhden suhde yhteen.
http://www.aftonbladet.se/nyheter/valet2010/article7816166.ab