Vanhoillislestadiolaisuus ja muut uskonnot sekä lesbous

Yritin etsiä aiheesta keskustelua, mutta ei ainakaan sattunut silmään, anteeksi jos jätin huomaamatta aiheesta jo valmiin keskustelun.

Onko täällä entisiä/nykyisiä vanhoillislestadiolaisia lesboja?
Oletko tullut kaapista perheelle/suvulle/kavereille?
Oletko enää uskossa?
Miten olet kokenut identiteetinkehittymisen prosessin?

Kiinnostaisi kuulla tarinoita ihmisiltä, koska aihe kiinnostaa ja koskettaa henkilökohtaisesti.

Minulla on todella omakohtaista kokemusta tästä asiasta. Kuulun aika isoon karsimaattiseen liikkeeseen. En ole julkisesti kertonut olevani lesbo. Pelkään kertoa sitä, koska minut saatetaan erottaa seurakunnasta sen takia. Ainakin se on sellaiseksi itse valittavaksi synniksi luokiteltu. Olen siis valinnut syntielämän...

Olin aikoja sitten parille ystävälle kertonut, että olen ihastunut naiseen ja sitten minun puolestani muistaakseni rukoiltiin ja asia jäi vähän ilmaan. He kai luulivat, että minulta häipyivät nämä kiusaukset. Viime kesänä kerroin uudemman kerran näille uskonystäville tästä. Toinen oli ihan asiallinen, mutta sanoi mielipiteensä, etteivät nämä ihmiset peri taivaan valtakuntaa. Toinen heistä hankki mulle kirjoja, joissa opastetaan, kuinka eheydytään heteroksi. Ja tietysti käskettiin ottaa yhteyttä Aslaniin ja tarinoita siitä, kuinka jotku tovat eheytyneet heteroiksi. Mä olen koko elämäni suurinpiirtein taistellut tätä asiaa vastaan. Viimeisen 10 vuotta tiedostaen. Ja en jaksa enää. Mutta en haluaisi menettää koko hengellistä piiriäni. Suurin osa sukulaisista on uskovaisia ja todella moni ystävä. Jos kertoisin heille hyväksyneeni tämän asian, minun sanottaisiin valinneen syntielämän, joutuvan helvettiin ja minua ei tietenkään pidettäisi enää uskovaisena.

Mun oma usko on ollut koetuksella. Tuntuu välillä, Jumala on niin kaukana. Hyäksyykö Jeesun minut opetuslapsekseen vaikka olen mikä olen? Olen päättänyt etten hosu ja ala pelkäämään nyt, että menetän uskoni. Juuri sitähän kaikki sanoo, että kun valitsee tämän syntielämän, niin menettää uskonsa. Minä haluan olla uskossa ja elää ihan tavallista uskovaisen elämää. Mutta olla myös lesbo. Tiedän, että meitä on muitakin, jotka kipuilee tän saman asian kanssa.

Olen lukenut kaikenlaisia kirjoja aiheesta. Puolesta ja vastaan. Nyt vuorossa on Ari Puonnin Suhteesta siunakseen - homoseksuaalisuus, terapeuttinen sielunhoito ja Raamattu. Kirjoittaja on Aslanin keulahahmo, jossa siis toteutetaan eheytymisterapiaa (homo->hetero). Vielä joku vuosi sitten olisin ja otinkin näitä totuutena ja ajattelin, että kun eheydyn lapsuuden traumoista, niin muutun siinä samalla . Nyt alan olla tasapainoisempi lapsuuden juttujen kanssa ja silti en ole muuttunut. Kirjassa on kaavio, jossa paras vaihtoehto on muutos=onnistuminen ja homo/lesboidentiteetti=epäonnistuminen. Minä olen siis epäonnistunut näiden ihmisten silmissä. Niin sen käsitin. Kaaviossa oli seuraavat kategoriat:

1. Onnistuminen: muutos
2. Onnistuminen: selibaatti
3. Prosessi jatkuu (eheytyminen kesken)
4. Ei vaikutusta ( ei tiedä, jatkaakko vai ei eheytymisprosessia)
5. Epäonnistuminen: hämmentynyt (muutosta ei enää tavoitella, mutta ei homoidentiteettiä hyväksytty)
6. Epäonnistuminen: homoidentiteetin hyväksynyt

Minä olen siis tuo 6...

Palatakseni topiciin, minulla on ollut todella vaikeaa lesbouden ja kristinuskon sovittamisesta yhteen. Tai muut oikeastaan vaikeuttavat sitä, kun eivät hyväksy. Minä haluaisin, että minä saisin olla uskovainen kuten ennenkin ja että minun kanssani rukoiltaisiin ja en menettäisi suurinta osaa suvustani ja osaa ystävistä.

Tällaiseksi Jumala minut loi. En voi sille mitään. En itse tätä valinnut.

Siunausta jokaiselle!

Harmony Sister