Tulipa nyt tänne luotua profiilin tapainen ja heti kirjoittelen.
Varsinaisesti en etsi neuvoa,kirjoitan lähinnä selventääkseni tilannetta itselleni.Ja ehkä kiitosta saa muutama rohkaisun sana..
Olen jo monta vuotta ollut ajatusteni ja tunteideni repimä..Mietin naisia,katselen naisia,mutta silti seurustelusuhteet ovat olleet puhtaasti miesten kanssa.Vaikka tekee pahaa kun he suutelevat,tai ylipäätään koskettavat.Samalla ajatuksissani kaipaan pehmeää,lämmintä naisen kosketusta..
Nyt tämän hetkinen suhde on kestänyt 2vuotta.Se alkoi huomaamatta.Ilman,että olisin sen kummemmin tahtonut edes.Mutta huono puoleni on pelko sanoa asiat suoraan.En siis saanut sanotuksi ettei kiinnosta.Että en tahdo.
Olen henkisesti rikki.Miehet,ketä olen tuntenut,ovat kohdelleet "patjana",kodinhoitajana..Aiemmista suhteista olen irtautunut helposti.Mutta nyt.Tuntuu,että on pakko jatkaa väkisin,sillä en tahdo loukata toista.Ja liikaa paineita jatkaa tulee jokapuolelta.
Emme ole onnellisia.Kumpikaan.Riitelemme,ei mitään seksielämää..Tyhjää.
Kun olen yksin,minun läpi pyyhkäisee helpotuksen aalto.Mutta jostain syystä puuttuu se rohkeus sanoa loppusanat.
Ja noin pintapuolisesti ei minulla ole hyvää syytä lopettaa tätä suhdetta.Sillä hän ei petä minua(vaikkakin olisi helpotus), hän ei hakkaa,hän ei juo tms..Mutta täytyykö sen aina näkyä,sen syyn?
Ehkä en tahdo tulla vihatuksi.
Ehkä en uskalla olla yksin.
Ehkä pelkään,ettei "onnista" naistenkaan kanssa.
Se,mitä näytän ulospäin olevani,miten elän ei vastaa vähimmissäkään määrin sitä,mitä olen sisältä.
Mutta sitä ihmistä ei kukaan tunne,vain minä.
Olen yrittänyt saada sen näkyviin,mutta jatkuvasti löytyy joku,kuka väkisin tukahduttaa sen piiloon.
Jos yritän väkisin pitää sen "oikean" persoonani näkyvillä,poljetaan alas kunnes luovutan.
Tiedän,että jos jatkan näin,ei ole hyväksi kenellekään...Mutta.
Mistä saada se rohkeus ja varmuus.....
Tiedän ainoastaan,että en jaksa enää kauaa pitää tätä maskia..Tahtoisin vihdoin ja viimein olla vapaasti oma itseni..
Ja ehkä aidosti onnellinen.........
Varsinaisesti en etsi neuvoa,kirjoitan lähinnä selventääkseni tilannetta itselleni.Ja ehkä kiitosta saa muutama rohkaisun sana..
Olen jo monta vuotta ollut ajatusteni ja tunteideni repimä..Mietin naisia,katselen naisia,mutta silti seurustelusuhteet ovat olleet puhtaasti miesten kanssa.Vaikka tekee pahaa kun he suutelevat,tai ylipäätään koskettavat.Samalla ajatuksissani kaipaan pehmeää,lämmintä naisen kosketusta..
Nyt tämän hetkinen suhde on kestänyt 2vuotta.Se alkoi huomaamatta.Ilman,että olisin sen kummemmin tahtonut edes.Mutta huono puoleni on pelko sanoa asiat suoraan.En siis saanut sanotuksi ettei kiinnosta.Että en tahdo.
Olen henkisesti rikki.Miehet,ketä olen tuntenut,ovat kohdelleet "patjana",kodinhoitajana..Aiemmista suhteista olen irtautunut helposti.Mutta nyt.Tuntuu,että on pakko jatkaa väkisin,sillä en tahdo loukata toista.Ja liikaa paineita jatkaa tulee jokapuolelta.
Emme ole onnellisia.Kumpikaan.Riitelemme,ei mitään seksielämää..Tyhjää.
Kun olen yksin,minun läpi pyyhkäisee helpotuksen aalto.Mutta jostain syystä puuttuu se rohkeus sanoa loppusanat.
Ja noin pintapuolisesti ei minulla ole hyvää syytä lopettaa tätä suhdetta.Sillä hän ei petä minua(vaikkakin olisi helpotus), hän ei hakkaa,hän ei juo tms..Mutta täytyykö sen aina näkyä,sen syyn?
Ehkä en tahdo tulla vihatuksi.
Ehkä en uskalla olla yksin.
Ehkä pelkään,ettei "onnista" naistenkaan kanssa.
Se,mitä näytän ulospäin olevani,miten elän ei vastaa vähimmissäkään määrin sitä,mitä olen sisältä.
Mutta sitä ihmistä ei kukaan tunne,vain minä.
Olen yrittänyt saada sen näkyviin,mutta jatkuvasti löytyy joku,kuka väkisin tukahduttaa sen piiloon.
Jos yritän väkisin pitää sen "oikean" persoonani näkyvillä,poljetaan alas kunnes luovutan.
Tiedän,että jos jatkan näin,ei ole hyväksi kenellekään...Mutta.
Mistä saada se rohkeus ja varmuus.....
Tiedän ainoastaan,että en jaksa enää kauaa pitää tätä maskia..Tahtoisin vihdoin ja viimein olla vapaasti oma itseni..
Ja ehkä aidosti onnellinen.........