Lesbouteen liittyvien pelkojen kohtaaminen

Minkä ikäisinä huomasitte pitävänne naisista ja miten pian tuon asian sisäistämisen jälkeen kykenitte suhteeseen naisen kanssa? Se kuitenkin useimmilla vaatii oman käsittelyaikansa ennen kuin sen saa sisäistettyä. Itselläni tuli usein, ja tulee joskus vieläkin, sellaisia "luonnottomia" hetkiä. Etenkin alkuaikoina, kun aloin tapailla naisia, tuli välillä sellainen outo olo, että tämä ei ole nyt ihan normaalia eikä tunnu ihan oikealta. En usko, että olisin kovin pian voinut esimerkiksi harrastaa seksiä naisen kanssa, koska se ajatus tuntui pitkään jotenkin epänormaalilta, ehkä vastenmieliseltäkin. Siitäkin huolimatta, että olin sisäistänyt ajatuksen siitä, että ihastun naisiin.

Tuntuu että meidän mielessämme on valmiiksi annettuna niin vahva normatiivinen näkemys siitä, mikä on normaalia, että täytyy kulkea pitkä tie, ennen kuin voi täysin hyväksyä itsensä sellaisena kuin on. Itsekin tunnistan yhä mielessäni sen pienen ajatuksen, joka toivoo, että päätyisin heterosuhteeseen ja siten selviäisin elämästä niin paljon vähemmällä. Minkälaisia pelkoja teillä on liittynyt lesbouteen ja ovatko ne pelot esimerkiksi heijastuneet suhteeseen? Itse olin suhteessa, jossa toinen pelkäsi niin paljon, että ensin tuli jatkuvaa raivoamista ja lopulta ero. Toisaalta jos tarpeeksi rakastaa, eikö ne pelot pitäisi olla ylitettävissä? Mene ja tiedä. En ole ikinä varmaksi saanut tietää, oliko ratkaisevin syy suhteen päättymiselle pelko, luonnottomuuden tunne, rakkaudenpuute vai jonkinlainen "vika-arvio" omasta seksuaalisuudesta. Peloksi hän väitti, mutta mielestäni hän ei pystyisi olemaan nyt suhteessa miehen kanssa, jos aidosti olisi välittänyt. Mutta niin, kertokaahan omia kokemuksianne. :)

Tajusin pitäväni tytöistä 13-14 -vuotiaana, ja 15-vuotiaana aloin seurustella mimmin kanssa. Ymmärrän mitä tarkoitat, mutta itselläni ei juurikaan ollut samankaltaisia tuntemuksia. Mulla se tytön kanssa oleminen tuntui juuri oikealta, palaset loksahtivat kohdalleen. Lähinnä ehkä pelotti toisen ajatukset, olenko vain kokeilu, pitääkö oikeasti enemmän pojista jne., mutta nämäkin mietteet liittyivät varmaan siihen, että olimme molemmat niin nuoria.

Mie tajusin tykkääväni naisista joskus reilu vuos sitten.. Ja noh, kertaakaan en ole naisen kanssa seurustellut, enkä suudellut. Ja joka päivä toivon löytäväni sen oikean henkilön, mutta en usko sen tapahtuvan ihan heti. Mutta erääseen naiseen olen ollut kohta vuoden rakastuneena, paha vaan että tämä nainen on ystäväni, tai no oli, sillä enää hän ei minua tahdo nähdä, koska kerroin hänelle tunteistani. Mutta eikös se niin ole että aika parantaa haavat. Tuntuu vaan hirvee pahalta koko ajan ja sattuu, eikä pysty keskittymään kunnolla. Toivottavasti tää kipu loppuis pian ja kohtais jonkun joka auttaa eteenpäin.

Itse sisäistin pitäväni naisista jo kovin nuorena, 8-vuotiaana, kun ihastuin samalla luokalla olevaan tyttöön. Hän on nykyään hyvä ystäväni, tosin hemmetin hetero, ja tietoinen asiasta, eikä ollenkaan moksiskaan. Nauroimme asialle, ja hän totesi, että jos olisi bi, voisi kuvitella deittaavansa minua, mutta kun ei ole.. no kuitenkin. Minua se kyllä silloin kummaksutti. Tykkäsin pojistakin myös, mutta jotenkin tyttöihin ihastuminen oli aina vahvempaa ja syvempää, pidempikestoisempaa. 12-vuotiaana sitten sain kuulla että se mikä minua kummaksutti ja oudoksutti itsessäni on nimeltään biseksuaalisuus. Sen kanssa sitten opettelin elämään. Jossain vaiheessa teiniaikojani olin koko ajan ihastunut johonkin tyttöön, koulussamme tähän yhteen ja samaan edelleen vaihdellen ja muihinkin. Ensimmäisen kerran seurustelin melkein 17-vuotiaana nykyiseni kanssa. Meille tuli ero väärinkäsityksien takia, mutta palasimme myöhemmin yhteen. Hän on ensimmäiseni, ja pitkäaikaisin suhteeni koskaan.

Tottakai olen toivonut sen jälkeen, kun biseksuaalisuus muuttui puhtaaksi lesboudeksi 18 vuoden kohdalla, että voisin olla hetero, koska olen kohdannut niin mielettömästi syrjintää tämän seksuaalisen suuntautumiseni takia. En onneksi ystäviltäni enkä perheeltäni, vaikka tiedän niitäkin, jotka kokevat sitäkin, ja se on surullista. Suvulle se olikin kahta vaikeampaa.. mutta joskus pelkäsin, että se näkyy työpaikoilla ulospäin, ja minua syrjitään siksi. Olen nykyisessä työpaikassani syrjitty seksuaalisuuteni takia, vaikka ei minusta kuulemma ulospäin näy lesbouteni. Olen parissa edellisessäkin paikassa ollut siksi syrjitty. Olen pelännyt, että tulen ehkä joskus saamaan turpaani sen takia jossakin, pelännyt että jos sisaruksistani joku ilmoittaa olevansa aidosti seksuaalivähemmistöä, pidetäänkö minua siihen syypäänä, koska olen ollut "huono esimerkki" ja "antanut vaikutteita". Olen myös joskus nuorempana pelännyt että sen takia joudun Helvettiin - vaikka en uskokaan, eikä minulla ole uskonnollista kasvatusta. Nykyään aikuisena pelkään lähinnä tätä syrjintää. Haluan kertoa avoimesti seksuaalisuudestani, mutta olen huomannut, ettei se aina kannata. Nykyisellä työpaikallani pelkään koko ajan, että joku menee vittumaisuuksissaan sanomaan, että tuo kyttää mun persettä ja lähentelee. Olin ennen suht siedetty työpaikallani, kunnes tulin kaapista, kun uskoin, tyhmä, että se olisi siellä ok. Pyh ja pah! Pelkään myös että entäs jos lesbouteni takia minua ei myöhemmin oteta jonnekin töihin, koska kun kihloissa olen, se herättää kysymyksiä kumppanistani. Yleensä puhun hänestä puolisona ja kumppanina, persoonattomasti, koska vaikka minä en häpeä tätä, en halua että sama kiusaamisen ketju jatkuu aina vaan. Valitettavaahan se on. Kun ihmiset saisi ymmärtämään että minä en ole itse Saatana vaikka olenkin lesbo (ja näytän saatananpalvojalta..).

12v kunnolla tajusin,kun ihastuin hyvään ystävääni.Välimme kuitenki katkesi tämän asian taki myöhemmin...

Mä tajusin joskus 18 vuotiaana kun ihmettelin aina ihastuvani tyttökavereihin.Ja siitä lähtien tasaseen oon ollut johokin enemmän tai vähemmän ihastunut.(omat kaverit,kämppikseen,työkaverit jopa kampaajaan;D)
Ja minäkin menetin hyvän ystäväni kun viimein uskalsin näyttää tunteeni hänelle,se menetys harmittaa vieläkin.

Mää tajusin jo ala-asteella, etten ole ihan hetero kun yöllä erehdyin tuijottelemaan telkkaria ja sieltä tuli toiselta kanavalta heteropornoa ja toiselta lesbopornoa... Koin lesbopornon olevan normaalimman näköstä : D Luultavasti olin sillon vielä sen verran lapsi, etten tarkemmin asiaa ajatellut - toisin sanoen ajattelin, että muilla on samanlaisia fiiliksiä : D
16-vuotiaana ymmärsin, etten ole ollenkaan hetero, vaan täysin lesbo, mutta vasta 18-vuotiaana tulin kunnolla kaapista.

Suhteita harrastelin ihan 16-vuotiaasta, mutta kaapissa se on aina erilaisempaa.

Tottakai se pelotti myöntää edes kavereille, että tykkään tytöistä. Onneksi kaverit oli sillon niin avoimia kaikelle, että oikeastaan sieltä se kunnollinen idea minun epäheterouteeni tulikin.
Puhumattakaan vanhemmista - aijaijaij. Tosin, mun hyvä homokaveri bustas mut niille... Ja asian ovat hyvin ottaneet, vaikkakin vastaan olivatkin ennen kaapistatuloani : p

Nykysin en piilottele asiaa, enkä kyllä mainostakaan, mutta kyllä musta sen kauaksi näkee... : p

Itse tunsin saaneeni "viimeisen naulan arkkuun" seksuaalisesta suuntautumisestani 14 -vuotiaana :) Liekkö aika kullannut muistoja vai mitä, mutta tunnen tuon "valaistumisen" ajan olleen melko kivutonta. Koskaan en ihastunut yhteenkään mieheen, joten kiinnostuksen suuntautuminen naisiin olikin melko ilmeistä, ja kovin paljoa en ainakaan muista kärsineeni sekavista tunteista ja itsensä epätoivoisesta etsiskelystä (vaikka tämä itsensä etsiminen tavallaan tuskin koskaan loppuukaan :))

Nyt, 19 -vuotiaana takana ei ole oikeastaan lainkaan kokemusta "oikeasta", täysipainoisesta parisuhteesta, yhden kesän vaikeasti määriteltävä juttu kaatui toisen osapuolen toimesta (itse olin kyllä valmis oikeaan suhteeseen ja kesti yli puoli vuotta päästä yli tästä ensi rakkaudesta...). Vaikka itse ajattelenkin, että asiat ja mieltä painavat asiat ratkaistaan parhaiten puhumalla, tämän tytön kanssa opin puhumattomuuteen, sillä hän oli sisältä hyvin sulkeutunut ja aloin itsekin karttaa millään lailla "syvempien" keskustelujen aloittamista tai tunteista puhumista. Hän ei koskaan halunnut kertoa meistä esimerkiksi ystävilleen tai vanhemmilleen (vaikka itse ainakin tunsin hänellä olleen ihan oikeita tunteita minua kohtaan) ja tämä "juttu", "kesäromanssi" tai mikälie tuntuikin välillä joltain ihmeelliseltä salaleikiltä ja sai ehkä jollain tavalla piilottelemaan suuntautumistani...En osaa sanoa, onko tämä varsinaisesti vaikuttanut nykyiseen rohkeuteeni puhua asioista, mutta jostain syystä osaan puhua vain harvoille ihmisille seksuaalisuudestani. Pelkään ihmisten reaktioita ja heidän suhtautumisestaan minuun, ja olenkin kertonut itsestäni vain lähimmille, niin sanotusti "varmoille" ihmisille, joiden tiedän välittävän minusta olipa seksuaalinen suuntautumiseni mikä hyvänsä.

Loppujen lopuksi koen kuitenkin olevani sinut itseni ja lesbouteni kanssa, ja vaikka sosiaalisissa tilanteissa erilaiset pelot ja epävarmuus toisten ihmisten reaktioista tuntuvatkin nakertavan itsevarmuutta, en ole häpeissäni tai pahoillaan siitä, että pidän naisista. Sisälläni ja kaltaisteni seurassa olen täysin tyytyväinen omaan itseeni enkä tunne olevani millään lailla "epänormaali", mutta valitettavasti tämä ah, niin heteronormatiivinen suomalainen kansakunta tuntuu yhä olevan aikamoisen takapajuinen mitä seksuaaliseen tasa-arvoon tulee... Tuntuu pahalta, että edelleen työpaikoilla joudutaan kärsimään syrjintää ja nimittelyä, mutta toivottavasti nämäkin pelot vielä jonain päivänä saadaan hälvennettyä! :))

harmillista sellanen...hitsi jännä tsiigaa ett useimmat on nii nuorena hoksannu mist on kyse...ite oon tienny 4 luokalta asti ett oon täysin gay. Mulla oli yks kaverii joka yritti uskotella mulle ett oisin bi viel tossa 1,5v sitte, olen nyt 19....sekasin päästään koko tyyppi xD mistäspäin oot :) ? kiinnostaisko juttuseura? (e-mail: komori@live.fi)

Itse hoksasin pitäväni naisista seurakunnan illanvietto tapahtumassa, olin silloin 15. Ihastuin itseäni 3 vuotta vanhemaan tyttöön, jonka tavasta pukeutua olin aina pitänyt. (En ollut aiemmin osannut tulkita sitä ihastukseksi.) En ollut aikaisemmin miettinyt suuntautumistani, ja olin hyvin iloinen että voin sanoa rakastuvani ihmiseen, en sukupuoleen. Ystävieni kanssa puhuttaessa asiasta näin jälkeenpäin he sanoivat aavistelleet asiaa jo pidemmän aikaa. Vanhemmilleni kerroin asiasta hieman myöhemmin. Itsekkin silloin yllätyin vanhempieni reaktiosta, kuinka avoimesti asioista pystyttiin puhumaan ja kuinka hyvin he ottivat tiedon tyttärensä seksuaalisesta suuntautumisesta, vastaan. Työpaikoilla, (teen hommia useammassa saman alan yrityksessä) olen välillä kohdannut ihmisiä jotka eivät asiaa ymmärrä, mutta minua ei ikinä ole häiriköity tai uhkailtu asian takia. Syrjintää olen kyllä kokenut, mutta siitäkin esimiehelleni asiallisesti kerrottuani, sekin on vähentynyt. Ikinä en asiaa ole salaillut, olen itse asian kanssa sinut. Jos asiasta on tullut keskustelua, olen saattanut mainita asiasta mutta itse en ole aloittanut aihetta kertomalla olevani Bi. Edelleen on harmillista, että nuoret joutuvat kokemaan tällaisten asioden takia syrjintää ja kiusaamista,toivon mukaan, vähän kerrallaan, saataisiin ihmisten asenteet muuttumaan, ja yhteiskunta näkemään asioita uudesta näkövinkkelistä..

Minulla asia ei ole vaatinut käsittelyä kun oon aina suhtautunut sukupuoleen aika lailla hällä väliä -asenteella. Oon pienen ikäni ihastunut sekä miehiin että naisiin kuin myös henkilöihin, joiden sukupuolta en ole tiennyt. Olisin valmis suhteeseen naisen kanssa siinä missä miehen tai jonkun muunkin. Minusta mahdolliset pelot on voitettavissa ajan ja rakkauden kanssa, jos niitä sattuu olemaan.

Ite olen tainnut olla kauniimman sukupuolen perässä niin kauan ku muistan... Pienenä ala-asteella ensimmäinen ihastus oli tyttö, vaikken vielä silloin sitä tajunnutkaan ihastukseksi. Myöhemmin sitten ikää tais olla jotakin 12v., kun oikeasti ymmärsin, että naiset ovat vieneet sydämeni 8) Suurimmalle osalle perheestä kerroin tästä asiasta jonkunaikaa tän havahtumisen jälkee, kun sain kerättyä tarpeeks pokkaa. Aika shokkinahan ne sen otti, ja äiti sano, että: "älä mieti tollasia, sä olet aivan liian nuori."

Mä en ole oikeastaan kokenu, että mussa olisi jotain vikaa homouteni takia. Lähipiiri kuitenki sai oman olon joskus teini-ikäsenä aika hämilliseks, kun mulle väitettiin etten ole normaali.

En muista, että olis koskaan tullut mitään luonnottomuuden tunnetta saman sukupuolen kanssa seurustelemisesta. Johtunee varmaan siitä, että se on mun aivoissa yhtä luonnollista kuin hengittäminenkin.

Olen kai ollut tosi onnekas ettei minulla ole ollut mitään kriisiä lesboudestani. Ja että lähipiirilleni se ei ollut edes mitenkään erikoisemmin noteerattava asia.

Olen kai ihan pienestä pitäen ihastunut tyttöihin, muistan kun luin Sinuhe Egyptiläisen 8-vuotiaana ja olin ihan ihastunut Mineaan ja kirjoittelin tarinoita joissa pelastin hänet. Mutta ei se varsinaisesti seksuaalista ollut. Minulla oli ihastuksia poikiinkin (ja on edelleen), mutta lopulta opin tunnistamaan ihastumisen ja seksuaalisuuden ja niitten välisen eron. On miehiä joista tykkään, mutta olen seksuaalisesti kiinnostunut vain naisista.

Enempi minulla on ollut ongelmia mieltää itseni tytöksi tai naiseksi, olen aina tuntenut itseni enemmän sukupuoleltani neutraaliksi...

Olen pieneltä paikkakunnalta, jossa aiheesta ei puhuttu, eikä minulla ollut oikein kanavaa josta olisin tietoa ammentanut. Tietokonetta kun ei ollut joka huoneessa..;)

Äidiltäni olisin tietysti saanut jonkinlaista katsantokantaa, olihan hän aika villi nuoruudessaan, mutta häneen minulla on ollut kummallisen etäinen ja asiallinen suhde, emme ole puhuneet avoimesti nuoruudessani ja jotenkin olen jättänyt tunteeni ja ajatukseni piiloon mahdollisimman syvälle mieleni sopukoihin. Sittemmin vanhempieni erotessa, olen päässyt vähän lähemmäksi häntä, hänen todellista persoonaansa, kykenemättä silti vieläkään tunnustamaan hänelle, mitä oikeasti haluan elämääni. Ehkä vielä jonain päivänä kun saan tämän itsellenikin selväksi..:)

Tyttöjen kanssa minulla on aina ollut luonnollisempaa olla eikä kiinnostus poikiin herännyt edes ylä-asteella. Muutamia suhteita virisi, mutta vain koska seksuaalisuuteni oli puhkeamassa ja pojat olivat "helpommin tarjolla", jos tällainen karkea ilmaisu sallitaan.

Rakastan elokuvaa Taivaalliset olennot, koska sen katsomisen myötä sain ikään kuin luvan maailmalta ajatella tyttöjä romanttisessa mielessä.. Olen sallinut itseni ajatella vapaammin, mutta kenenkään kanssa en ole voinut puhua sen kummemmin.

Ainoa seksuaalinen kokemukseni tytön kanssa oli parikymppisenä parhaan ystäväni kanssa. Olimme ystäviemme kanssa autolla kaupungilla ja olimme lievästi sanottuna humalassa, kun varovasti kerroin ystävälleni puhelimen kautta, kuinka olin jo pidemmän aikaa halunnut suudella häntä. Hän katsoi minua merkittävästi ja käski kuskina ollutta ystäväämme ajamaan huoltoasemalle koska hän halusi vessaan. Hän pyysi minua mukaan.. Vessassa hän kysyi, olenko varma ja suutelimme ensimmäistä kertaa. Halusin häntä mielettömästi, mutta olimme molemmat suhteessa. Päätimme kysyä poikaystäviltämme, jos heitä kiinnostaisi nelinpeli. Yllätykseksemme he suostuivat ja vietimme yön neljästään, mutta mielessäni oli vain ystäväni ja tein kaikkeni, jotta saisin olla hänen kanssaan eniten. Ystävyytemme muuttui tuon yön jälkeen, ystäväni ei halunnut puhua asiasta ja välimme viilenivät. Taisin olla hänelle vain kokeilu ja tein virheen vietellessäni parhaan ystäväni.

Nykyään minulla on poikaystävä, jota rakastan, mutta enemmän ja enemmän tunnen kaipausta naisen lähelle. En tiedä mitä tekisin, en koskaan voisi jättää poikaystävääni mutta silti haluan olla myös naisen kanssa.

Ehkä tähän tulee jotain järkeä joskus, nyt yritän vain salaa poikaystävältäni tutkiskella tunteitani.

Nykyään olemme vieläkin ystäviä tämän entisen parhaan ystäväni kanssa mutta pelkään puhua tunteistani hänelle. Olemme koko ajan vähemmän tekemisissä toistemme kanssa. Kaikki tuntemani ihmiset ovat hyvin seksuaalirasistisia ja pidänkin kaiken sisälläni, vaikka se murtaa minua pala palalta. Haaveilen joskus, että kertoisin ystävälleni,mutta jos hän ei hyväksykään tunteitani, mitä kaikkea pahaa siitä minulle seuraisi.
En uskalla enää kohdata ystävääni, koska minun tekee mieli kertoa kaikki hänelle, pelkään hänen reaktiotaan ja sitä mitä siitä seuraisi, jos ihmiset näin pienellä paikkakunnalla saisivat tietää.