Ikääntymisen mukanaan tuomat asenteet

Aamuisin kuljen Metrolla töihin. Yleensä tunnelma on jokseenkin unelias, ainakin vielä seiskan nurkilla. Tänä aamuna vaunuun toi lisäsäpinää äänekäs mieskaksikko, molemmat arviolta kolmekymppisiä. Ja kännissä.

Minäpä siinä mietin, että tuossa kunnossa tähän aikaan arkiaamuna. Voi voi.

Nonni. En olisi ikinä kuvitellut ajattelevani noin. Reilu kymmenen vuotta sitten olisin ollut lähinnä kateellinen siitä, että itse joutuu menemään töihin, kun jotkut toiset voivat ottaa rennommin.

Pitänee katsoa peiliin ja pohtia millainen keskiluokkainen sarvikuono minusta on tullut :(


JK. Selvyyden vuoksi todettakoon vielä, etten tuntenut olevani kyseistä kaksikkoa parempi ihminen. Mietin kyllä jälkikäteen, että siitäkö mietteissäni oli kyse. Mutta ei ollut, ainakaan tietoisesti.
  • 2 / 10
  • Dragon-85
  • 19.1.2010 11:41
"Selvyyden vuoksi todettakoon vielä, etten tuntenut olevani kyseistä kaksikkoa parempi ihminen."

Olisi oikeastaan aika hienoa, jos pystyisi olemaan tuntematta ylemmyyttä tuollaisissa tapauksissa... Mutta kun ei. :P
Ylemmyyttä voi tuntea niin kauan kuin homma ei satu omalle kohdalle. Nykyään lähinnä mietityttää, kuinka ne jaksaa vielä ysiltä heilua.
Paskakännissä kulkeminen ihmisten ilmoilla on kyllä sivistyneissä maissa häpeällistä ja täysin sopimatonta porsailua. Itsellekin on kyllä kanssa joskus valitettavasti sattunut, mutta häpeän tunne onneksi vaivaa tähän päivään asti.
On ihan ok tuntea ylemmyyttä sellaisia kohtaan, jotka hortoilee arkiaamuna humalassa kaupungilla.
EUR ei ole mitä ilmeisimmin ollut lähelläkään alueita, joilla juhlitaan karnevaaleja.
  • 7 / 10
  • millikan
  • 20.1.2010 12:35
peter kirjoitti: "EUR ei ole mitä ilmeisimmin ollut lähelläkään alueita, joilla juhlitaan karnevaaleja."

...tai joiden urheilujoukkue voittaa joskus jotain.
Normaali näky tämän ajan kurittomassa sukupolvessa. (en uskalla jättää hymiötä pois:)
Mina olisin kateellinen. Aika harvoin kun paasee kunnolla bilettamaan viikolla (tai edes viikonloppuisin, kunnes paasen taas Lontooseen, lasken paivia). Vaikka varmasti niilla on aika mielenkiintoinen paiva edessa, sita en kadehdi. Mutta saa nahda milta tuntuu samassa tilanteessa joskus parinkymmenen vuoden paasta kun omat biletykset alkaa olla pitkalti takana pain (kai siihen mennessa olen jo tullut jarkiini). Tulee mieleen erityisesti yksi ihana yo Pariisiissa...