Miten selviän erosta?

Olen 19-vuotias lesbo, jolla on sydän rikki. Parisuhteeni päättyi vähän aikaa sitten. Ihastuimme exäni kanssa toisiimme jo yläasteikäisinä. Neljän vuoden on/off -suhteesta seurustelimme virallisesti pari vuotta. Olimme toistemme ensirakkaudet. Suhteemme oli ehdottoman uskollinen ja olimme suorastaan symbioosimaisen läheisiä. Suunnitteilla oli yhteinen tulevaisuus ja rakastimme toisiamme tajuttomasti. Olin pistänyt koko elämäni tähän suhteeseen. Kun hän kertoi haluavansa erota, voin fyysisesti pahoin ja minusta tuntui kuin koko maailmani olisi kaatunut sillä sekunnilla. Syy eroon oli hänen kyllästymisensä; hän haluaa uusia kokemuksia, ja meidän jutustamme oli into kuulemma hiipunut. Yritimme saada suhdetta toimimaan vielä yli puolen vuoden ajan, koska hän ei tiennyt mitä haluaa ja minä en kyennyt uskomaan, ettemmekö selviäisi tästä. Hän puhui minulle jatkuvasti asioita, jotka loukkasivat minua tajuttomasti – eikä unohtanut muistuttaa, kuinka onneton on kanssani. Loppujen lopuksi oli vain pakko kohdata tosiasiat ja luovuttaa.

Erostamme on aivan hetki aikaa, ja minusta tuntuu, että hän on jatkanut elämäänsä hieman hämmentävän nopealla tahdilla. Tunnen pohjatonta surua, enkä voi väittää, ettenkö olisi katkera. Itsetuntoni on aivan nollassa. Ajattelen jatkuvasti, etten kelpaa enää ikinä kenellekään tai mihinkään. Aiemmin itsetuntoni oli melko hyvä, ajattelin olevani nasta tyyppi ja olin myös tyytyväinen ulkonäkööni. Nyt olen vain varjo itsestäni. En halua katsoa peiliin, ja olen vetäytynyt kuoreeni. Cool ja hauska poikatyttö, joka ennen olin, on tullut itselleni tuntemattomaksi. En ymmärrä, miten selviän tästä kaikesta.

Kysyisinkin nyt teiltä, miten olette selvinneet riipaisevista eroista? Miltä kaikki tuntui silloin, ja kuinka asiat ovat nyt?

Erosin viime helmikuussa suhteesta joka oli kestänyt melkein 4 vuotta. Siinä oli kanssa yrittämistä viimeiseen saakka ja kun vihdoin päätettiin erota tuntui, että kaikelta lähti pohja. Vaikka molemmat tiesivät kuinka onnettomia oltiin, silti. Suunniteltiin tulevaisuutta ja perhettä, ja oma elämä pyöri kaiken sen parisuhteen ympärillä. Keväällä piti taas totuttautua elämään yksin, jolloin tuli tunne ettei tiedä yhtään enää mitä elämältä haluaa. Kaikki suunnitelmat oli jotenkin liittyneet siihen toiseen ja yhteiseen elämään.

Nyt on tajunnut sen kuinka hyvältä tuntuu olla välillä yksin, ja selvittää asioita mitä itse haluaa elämältä. Mihin minä haluan matkustaa, ei mihin me halutaan matkustaa. Huomasin, että olin unohtanut itseni siinä parisuhteessa. Sitä oli aina ajatellut ettei näin käy mulle, mutta niin oli käynny. Hukutin itseäni työhön, ja se ehkä auttoi siinä arkirutiinissa aluksi. Kuitenkin tuli huomattua, että pidemmän päälle siitä ei tule mitään. Aloin järjestään itselleni aikaa ja vietin aikaa kavereitten kanssa. Joka viikko alkoi tuntua paremmalta. Alkusyksystä aloin taas käydä ulkona. Sitten tajusin etten muista millon viimeksi tunsin itteni oikeesti näin hyväks ja tasapainoiseks. En vieläkään ole täysin varma mitä haluan elämältä, mutta tällä hetkellä oma hyvä olo riittää. Ehkä se pikkuhiljaa selviää. :)

Tapasin exän uuden tyttöystävän kanssa muutama viikko sitten. Huomasin, että ollaan molemmat paljon onnellisempia mitä esim. vuosi sitten oltiin yhdessä. Asiat kääntyy kyllä lopulta parhainpäin, vaikka sitä ei heti uskoisi.

Meillä on juuri eroprosessi meneillään. Kesällä olisi tullut 4 vuotta täyteen. Tämä on aika rankkaa itselleni, mielialat vaihtelee rajusti laidasta laitaan. Välillä tuntuu siltä, että kyllä tästä selviää ja välillä taas toivon, että maa nielisi minut. Erityisen rankaksi tämän tekee se, että toinen ei tiedä mitä haluaa: haluaako enää seurustella naisen kanssa. Väkisin on pyörinyt mielessä ajatukset, että oliko vikatikki lähteä hänen matkaansa. Mutta tiedän kyllä, että jossittelu on turhaa. Tällä hetkellä ei vain tunteet ja järki kulje käsi kädessä. On petetty fiilis vaikkei varsinaista pettämistä ole tapahtunut. Ja sellainen olo, kuin olisi ollut toisen koekaniinina. Olin pelannut kaikki korttini hänen ja meidän suhteemme varaan ja nyt hän tekee U-käännöksen.

Nyt yritän olla vain urhea ja kestää kaiken mitä tuleman pitää - oli se mitä tahansa. Keskityn töihin ja tapailen kavereita.

Kiitos kovasti viesteistänne.

Erosta on nyt jonkin aikaa, ja olen alkanut voida paremmin. Edelleen käsittelen vaikeita tunteita ja läpikäyn menetystä, mutta alan pikkuhiljaa uskoa, että ehkä kaikki vielä järjestyy. Kun vertaan tilannettani siihen, mitä se oli pari kuukautta sitten aloitusviestiä kirjoittaessani, niin oloni on kohentunut huomattavasti. Paljon ahdistusta, surua ja suorastaan ironisen surkeita tilanteita on mahtunut mukaan, mutta tässä sitä ollaan. Matka toipumiseen on vielä pitkä, tiedän sen, mutta ainakin helpottaa, kun taakka selässä pienenee.

Hei Chagrin,

vanha sanonta siitä, kuinka aika parantaa haavat, on totta. Itke, sure, vihaa, raivoa, inhoa. Koe ja tunne kaikki tunteet, jotka tulevat vastaan matkalla eheyteen ja irti päättyneestä suhteesta. Kaikki se, mikä on nyt suorastaan helvetillisen tuntuista, on muutaman kuukauden tai puolen vuoden päästä kevyttä ja mennyttä. Anna tilaa surulle, vihalle ja kiukulle. Kaikki tunteet ovat ok. Uskalla ottaa ne vastaan, surra ja vihata. Niin pääset irti ja olet valmis uuteen - sitten joskus. :)