Tribadit: Uusien tekstien ilta

Heipä hei kaikki kirjailijan siemenet, taimet, pistokkaat ja jo kukkivat kertojat!

Tribadien yöt ja päivät saapuu taas kaunistamaan syksyä, nyt kymmenettä kertaa. Juhlavuoden hienoon ohjelmistoon kuuluu jälleen myös Omien tekstien ilta, jossa kirjoittamisesta innostuneet luovat naiset saavat tekstejään esille, muiden ihailtaviksi ja kommentoitaviksi. Olisitko Sinäkin yksi heistä?

Runoja, novelleja, lyhyttä proosaa, mitä muistikirjoihin ja kovalevylle onkaan kertynyt... Muutkin tahtoisivat tietää! Olitpa sitten jo jotain julkaissut kirjoittaja, tuleva esikoiskirjailija tai omaksi ja ystävien iloksi tähän asti juttujasi raapustellut - ilmoita itsesi rohkeasti mukaan tapahtumaan, joka järjestetään tiistaina, syyskuun 15. päivänä, alkaen kello 18 Bulevardin Maikki Friberg-kodissa. Tuotoksensa saa esittää itse tai antaa sen illan juontajan (allekirjoittanut) luettavaksi. Tekstien pohjalta syntynyt keskustelu kuuluu illan ideaan.

Osallistujia otetaan enintään 15. Ilmoittautumiset mahdollisimman pian osoitteeseen: tribaditekstit@gmail.com

(Myöhemmässä vaiheessa tekstit lähetetään muille osallistujille, jotta niiden analysointi illan aikana sujuisi sukkelammin; myös yleisö voi toki osallistua keskusteluun.)

Taideterkuin:

Laura Pihlaja (tribaditekstit@gmail.com)

http://www.tribadit.fi/
Muutama mahtuu siis vielä! Jos pöytälaatikossasi on tekstiä joka odottaa yleisöään: rohkene tuoda se esiin! Jos olet kovin kriittinen lausujanlahjojesi suhteen, tilaisuuden juontaja voi lukea sepustuksesi. Runoa tai proosaa, suomeksi tai ruotsiksi (yhtään ruotsinkielistä tekstiä ei vielä ole mukana, joten joku mahtuisi joukkoon; kovin pitkää pätkää ei kuitenkaan, sillä kaikkihan eivät ymärrä...).

Anna sanojesi koskettaa.