FST5 17.5.2009 klo 20:30 Homo, Taivas vai Helvetti

Kolmiosaisessa tanskalaisessa ohjelmasarjassa on teemana seksuaalisen suuntautumisen ja uskonnon välinen ristiriita. Ensimmäinen osa: Kadonnut poika (tuhlaajapoika?) palaa kotiin. Seurataan papinpoika Filipin vaiheita.
Jakso toistetaan maanantaina 18.5.2009 klo 16.55.

Suomenkielinen tekstitys.

Och samma på svenska:

Söndag 17.5.2009 kl. 20.30 i FST5
Seriestart: Homo, himmel eller helvete


Dansk serie om människor som hamnat i kläm mellan religion och homosexualitet. I det första programmet träffar vi prästsonen Filip som levde i många år som homosexuell. Redan som ung kände sig Filip utanför och när han blev öppet homosexuell gjorde han det med buller och bång, genom att delta i tidningsartiklar och i föreningen Lambda. För Filips familj var det en katastrof och även för Filip själv eftersom hans sexuella läggning gick stick i stäv med hans kristna uppväxt. Filip beslöt sig ändå för att gifta sig med en man och flyttade så småningom till Sverige. Inombords kände han själv hela tiden att han levde ett syndigt liv. I programmet deltar förutom Filip också hans pappa Anders Bartholdy.


Del 1/3 "Den förlorade sonen vänder hem"
Sänds även måndag 18.5.2009 kl. 16.55 i FST5

Olipas jokseenkin surullista katsottavaa tää dokumentti.

Nuoren, henkisesti eksyksissä olevan kundin kaikki ongelmat kaadettiin homouden piikkiin ja sitten Jumala pelasti heteroksi. Ne henkiset ongelmat johtuivat mun mielestä siitä shokista, kun herkkä poika repäisi itsensä irti tiiviistä perhekuviosta, tiiviistä uskonnollisesta yhteisöstä ja samalla hetkellä tajusi olevansa jotain, minkä oma uskonto, oma yhteisö sekä oma isä, jota poika selvästi kovasti rakastaa, totesi synniksi ja helvettiin johtavaksi asiaksi. Rakastamme sinua mutta tsori, sinä palat yksin helvetissä kun me muut hengaamme taivaan kodissa.

Yhtäkkiä olet yksin, pihalla, hämmentynyt siitä, että olet homo, kaikki on uutta ja omaa elämää pitäis kovin nuoren miehen rakentaa. Ympärillä uusia ihmisiä, joilla täysin erilainen maailmankuva ja asenteet. Sinä papin poika ja tullut aivan toisenlaisesta kuviosta. Muutenkin herkkä ja pehmeä luonteeltasi. Vähemmästäkin hämmentyy. Sitten suurta rakkautta, 2 kuukauden tuttavuuden jälkeen miehen kanssa naimisiin, muutto toiseen maahan. Kun vaikeudet alkaa (yllättävää kelle?), niin tokihan se on vain sitä, että Jumala osoittaa tien takaisin vanhempien helmaan ja totta kai heteroksi sekä ilman epäilystä sen, miten väärin ja typerää oli edes ajatella olevansa homo. Amen.

Surullista oli katsottavaa.

Nuorelta kaverilta katkottiin omaelämä ja pakotettin häkkiin kuin häkkilintu. Mahtaakohan kundi enää osata tehdä päätöksiä itsenäisesti?

Tuon dokumentin päähenkilöstä ja hänen vaiheistaan tuli mieleeni se, että hänellä oli mukana tavattoman paljon huonoa tuuriakin. Hän solmi suhteen ilmeisesti ensimmäiseen mahdolliseen eteen tulleeseen ehdokkaaseen. Päästäkseen perheensä ilmapiiriä pakoon, hän teki kaiken, mitä ei pitäisi kriisissä tehdä, meni naimisiin ja lähti maasta.

Tarina olisi saattanut olla aivan toisenlainen, jos hän olisi törmännyt ihmiseen, joka olisi ollut riittävän vahva kumppani antamaan tukea ja hyväksynyt oikein kunnolla. Nyt tämä päähenkilö joutui oman kriisinsä lisäksi kannattelemaan toista ihmistä, joka mitä ilmeisimmin oli myös kriisissä. Huono tilanne kaikkineen.

Tuon nuoren miehen tarina ei ole mitenkään loppuun saakka kirjoitettu. Loppuelämäänsä hän ei tule tuossa kodissa vanhempineen elämään. Hän saattaa paeta homouttaan papin tehtävään. Se ei ole mitenkään hyvä lähtökohta sielunhoitajan virkaan, saatikka auttamaan toisia uskovaisia homoja. Yhtenä päivänä hän lähtee kotoaan, esimerkiksi vanhempien kuoltua. Kuinka hän sitten pärjää?

Tässä oli jälleen oppikirjaesimerkki, kuinka uskonnolla voidaan ihmisen sisään rakentaa valmis maanpäällinen helvetti. Jumala häntä muka puhutteli, tuskinpa vain. Minä veikkaan omia sisäisiä ja keskeneräisiä ahdistuksia, jotka häntä puhuttelivat.

Nyt on kiinnostavaa katsoa kaksi seuraavaa jaksoa. Tulevatko niissäkin homot parannetuiksi homoudestaan? Toivottavasti tekijät ovat pystyneet ottamaan aiheeseen erilaisia haastateltavia ja näkökulmia.

Su 24.5.2009 uusinta maanantaina

Homo, taivas vai helvetti
FST5 20.30 - 21.00
Osa 2/3. Ahmed ja Saida ovat muslimeja ja homoseksuaaleja. He ovat kasvaneet seksuaalisuutensa, uskontonsa ja kulttuurinsa ristitulessa. Mukana: Ahmed, Saida, Naimatullah Basharat ja Manu Sareen. Tanskan televisio.

Tämä jakso osoitti, kuinka tiukasti muslimit(kin) opetetaan pysyttäytymään vanhoissa periaatteissa, muuttuisi maailma ympärillä millä tavoin tahansa. Maapallo on tukehtumassa liikakansoitukseen. Siitä huolimatta tuon uskontokunnan jäsenille opetetaan homouden olevan väärin, koska ihmisten tehtävänä on lisääntyä.

Sarjan viimeinen jakso su 31.5.2009, Homo, taivas vai helvetti
FST5 20.30 - 21.00
Osa 3/3. Jonas ja Gunhild elivät seksuaalisuutensa ja kristinuskonsa kovassa ristitulessa. He kasvoivat kadotuksen pelossa ja kääntymyksen toivossa.

Tässä viimeisessä jaksossa kerrottiin kahden ihmisen ratkaisuista uskonsa ja oman seksuaalisuutensa välillä. Heidän ratkaisunsa oli selibaatti ja torjunta.

Noiden ihmisien tarinoita kuunnellessa havaitsin, kuinka vaikeaa ei-uskovaisen on tajuta uskossa olevan henkilön ajatusmalleja. Se vain on minun käsityskykyni ulkopuolella. Kuinka joku on voinut imuroida jonkin mallin helvetistä ja ikuisesta kadotuksesta niin täydelliseksi uhkaksi itselleen, että mieluummin kieltää oman perusluonteensa ja -tarpeensa, kuin koettaisi elää sen mukaisesti.

Ohjelmassa tuli myös selväksi, etteivät nämä nk. eheyttäjät ketään heteroksi muuta edes heidän omasta mielestään. He lähinnä auttavat ihmisiä torjumaan oman luonnollisen minänsä, mikä sinällään on epäinhimillistä ja edesvastuutonta toimintaa.

Vaikka en itsekään torju uskoa yhtenä elämän henkisistä elementeistä, silti mä jaksan ihmetellä tuota ihan samaa. Miten usko voi mennä ihmisyyden ja ihmisenä elämisen edelle siinä määrin, että ihminen alkaa vahingoittaa itseään ja myös monesti läheisiään? Ikävästä päästä esimerkki vaikkapa se, missä vanhemmat kieltäytyy lapselleen tarjotusta, elintärkeästä hoidosta, koska se sotii heidän uskonkäsitystään vastaan. Jos rukous ei auta, lapsi kuolee vakavasti kärsien ja pääsee taivaaseen? Täysin älytöntä. Miten muka usko voi olla suurempi kuin rakkaus omaan lapseen?

Eheyttäminen ei onnistu, koska sitä ei oikeasti ole edes olemassa. Ihan sama kuin hetskua alettaisiin eheyttää homoksi. Onnistuisi takuulla ihan yhtä perinpohjaisesti.. Mutta sitähän ne ei ajattele, ei.

Tietysti maailman sivu homot ja lesbot ovat eläneet selibaatissa tai olleet sukupuoliyhteydessä vastakkaisen sukupuolen kanssa, eihän se ole kummoinen temppu. Se on kuitenkin persoonallisuuden hajottamista, tapahtui se sitten väkivalloin tai muusta ulkoisesta pakosta (raiskaukset, vankilat, luostarit) tai yhteisön painostuksesta ja henkilön omasta yrityksestä mukautua. Edelleen monet homot ja lesbot, ainakin monissa maissa, menevät naimisiin ja perustavat heteroperheen, mutta joidenkin vuosien kuluttua toteavat elävänsä sellaisessa valheessa, mistä on pakko päästä ulos.

Nämä uskonnolliset hihhulit ovat tehneet onnistuneen propaganda tempun saadessaan meidätkin kutsumaan toimintaansa 'eheyttämiseksi'. Kuitenkin kyseessä on henkinen väkivalta. Kutsuttakoon heitä vaikka hajottajiksi tai vääristäjiksi.

Ymmärrän täysin uskovaisten pelon helvettiä ja sinne joutumista kohtaan. Ihmisillä, joilla on usko Jumalaan ja Raamattuun pitävät Raamattussa olevaa tekstiä oikeana. Siellä myös kerrotaan, millainen taivas ja helvetti ovat. Tämän pohjalta kukaan ei halua helvettiin. Ihmisten usko Jumalaan ja Jeesukseen voi olla paljon suurempi, kuin seksuaalinen vietti, ihan niinkuin toisinpäin käännettynä täällä monilla seksuaalinen vietti on voimakkaampi kuin usko Jumalaan tai mihinkään muuhunkaan.
Me (homot) aina huudamme suvaitsevuutta meitä tapahtuvaa syrjintää tms. kohtaan, mutta nyt nämä uskovaiset homot tarvitsisivat mielestäni hyväksyntää heidän ajatusmallilleen meiltä; he uskovat, mihin uskovat ja meidän tulisi kunnioittaa sitä, vaikka heidän vakaumuksensa aiheuttaa heille ongelmia elämässään.
Katsoin nämä kolme Tanskalaista sarjaa, ja mielestäni nämä haastatellut ihmiset ovat tehneet omat valintansa heidän tietoonsa ja ennenkaikkea uskoonsa perustuen. Siinä tuli mielestäni hyvin ilmi juuri se, että he ovat tehneet oman valintansa, että usko Jumalaan on suurempi kuin seksuaalinen vietti lähes kaikissa haastatelluissa ihmisissä. Myös eriävä mielipide tuli esille viimeisessä jaksossa, että kristittynä oleminen ja homouden yhdistäminen on mahdollista.

Jotta asiani tulisi selville kunnolla: Kristityt uskovat iankaikkiseen elämään maanpäällisen elämän jälkeen; kaikki menevät joko taivaaseen tai helvettiin. Ihmisten keski-ikä täällä on noin 80 vuotta. 80 vuotta verrattuna siihen, että viettää iankaikkisuuden taivaassa tai helvetissä. Nämä kaksi kun laittaa viivan toisille puolille, niin kumpaan kannattaa panostaa enemmän; tähän elämään maanpäällä vai siihen, missä viettää iankaikkisuutensa. Tämä on hyvä muistaa, kun ihmetellään, miksi homous on niin suuri ja arka aihen uskovaisille homoille. Ei se auta mennä sanomaan, että pariutukaa, rekisteröikää parisuhteenne ja eläkää onnelisena elämänne loppun asti. Niin, mutta on vielä se elämä iankaikkusuudessa, missäköhän se tulee sitten vietettyä.

En ihmettele sitä, että uskovaisille homoille nämä asiat ovat tärkeitä, vaan sitä, miksi homoseksuaalisuus tuntuu olevan niin tärkeää ylipäätään monille uskovaisille. Miksi uhrataan niin paljon aikaa ja resursseja juuri homojen syyllistämiseen. Miksi U.S.A:ssa monet kirkkokunnat käyttävät miljoonia dollareita homojen kansalaisoikeuksien vastustamiseen; miksi paavi jaksaa aina jankuttaa homojen synnillisyydestä; miksi Suomessa, Skotlannissa, etc. pappien seksuaalinen tai sukupuolinen suuntautuminen on niin keskeinen ongelma. Eikö löydy suurempia ongelmia tai syntejä mistä huolehtia.

Ihminen voi syystä tai toisesta valita elämän selibaatissa. Jos se on aidosti omaehtoinen valinta sitä pitää kunnioittaa. Mutta jos ihminen kokee seksuaalisten tarpeidensa ja uskonsa välillä ristiriidan, voidaan ratkaisua etsiä kahdesta suunnasta. Uskonnolliset fanaatikot ehdottavat, että seksuaalisuutta pitää ryhtyä puoskaroimaan ja painostavat läheisiään ja muita tälle tielle. Toinen vaihtoehto ihmiselle on etsiä sellaista uskonnollisuutta, jossa seksuaalinen moninaisuus on hyväksyttyä. Miksi ei tarjota ristiriidan kokeville uskonnollista eheytystä, jotta he oppisivat uskomaan että jumala voi rakastaa ja hyväksyä homotkin.

"Miksi ei tarjota ristiriidan kokeville uskonnollista eheytystä, jotta he oppisivat uskomaan että jumala voi rakastaa ja hyväksyä homotkin."

Ehkäpä sen takia, että joku uskovainen (homo) voisi pitää tuota ajatustapaa valheellisena ja siihen taipumista siten itsepetoksena? Ja jos tarkkoja ollaan, niin kyllähän tuotakin uskonnollista eheytystä (hyvä termi muuten) tarjotaankin - esim Tulkaa kaikki -liike.

Homoushan on synneistä katalin. Niin katala, että esimerkiksi jotkut kristityt ääripäät kutsuvat homoiksi kaikkia, esimerkiksi vaikkapa juutalaisia, jotka niiden mielestä ne ovat muuten vaan syntisistä pahimpia. Siis homo on yleisnimitys sille mikä on alempana kuin kastemato maan alla.

Minustakin on todella ihmeellistä, että just homous on nostettu Raamatusta niin räikeästi esiin. Ne, jotka on Raamattunsa lukeneet kunnolla, tietävät kyllä, että sieltä löytyy aika monta muutakin asiaa, jotka tämän päivän ihmiset tekee täysin Raamatun vastaisesti, myös itseään kovasti kristityiksi kokevat, eikä se kuitenkaan estä näiltä ihmisiltä iänkaikkiseen elämään pääsyä. Siellä on jopa pappien elämää koskevia vakavia kehoituksia, joita todennäköisesti yksikään pappi Suomessa ei todellakaan noudata. Puhumattakaan vaikka ihan kymmenestä käskystä. Kuinkahan moni ihminen pystyy rehellisesti kirkkain silmin sanomaan, että ei yhtään rikettä mitä käskyihin tulee? Joo joo.

Miksi siis just homous on se helvettiin vievä juttu? Haiskahtaa vaan pattipääsuvaitsemattomuudelta, eikä miltään muulta ja siihen on menneet sit jotkut homotkin mukaan, että tuomitsevat itse itsensä. Jos iänkaikkiseen elämään pääsee esimerkiksi toisia ylenkatsova ja täysillä tuomitseva kristitty (itse Jeesuskin kysyi, että kuka on se joka voi heittää ekan kiven) tai omaisuutta keräävä ja maallista valtaa himoava pappi, niin miksei sitten homo, joka yrittää vaan elää siten kun sydän kertoo olevan oikein?

Ja pieni korjaus. Nythän ei puhuta pelkästään seksuaalivietistä. Homoudessa ei ole kyse pelkästään seksistä ja selibaatista. Jos sillä kristitty ajattelee pelastavansa taivaspaikkansa, niin menee aika halvalla. Jumala kun Raamatun mukaan kuulee pienimmänkin ajatuksen ja pienin väärä ajatus on yhtä paha kuin iso teko. Eli pystyvätkö nuo itsensä kieltäjät todellakin myös nollaamaan päänsä, ikuisesti? Epäilen. Itsepetosta hyvin monella, sanoisin.

Itse asiassa toi selibaattiajatus vain paljastaa sen, mitä noi tuomitsijat koko homoudesta perimmiltään ajattelee. Että se on vaan seksiä ja rietastelua. Ei yksi muoto ihmisenä olemisesta. Meille ei haluta antaa sitä ihan tavallista ihmisen paikkaa muiden ihmisten rinnalla. Ei sellaista ajattelua, jota mä pidän kristillisyytenä.

Useimpien kirkkojen, myös virallisesti meidän oman ev.lut., mukaan nimen omaan seksi, seksuaalinen fyysinen toiminta, on syntiä. Monet kirkotkin myöntävät nykyisin, että on aidosti homoseksuaaleja ihmisiä, ettei kyse ole vain valitusta elämäntavasta (life style), jotka tulee hyväksyä ja joita sopii rakastaa, mutta vain jos nämä 'eivät toteuta taipumuksiaan'. Siis teot vievät helvettiin, eivät ajatukset, laajalti vallitsevat kristillisen dogmin mukaan.

PS. Siitä en ole varma, miten kirkot nykyisin luokittelevat masturboinnin. Kaipa se katolisille on synti, ajatteli sitten samaa tai toista sukupuolta, koska se on seksiä ilman pyrkimystä lisääntymiseen. Mikä on meidän kirkkohalituksen kanta?