Katse lattiaan päin!

Selailin tuossa jo käytyjä keskusteluja, sillä arvelin aiheeni ja siten myös joitakin vastauksia sieltä löytyvän. Koska aihe ei kuitenkaan ihan äkkiseltään silmille pompannut, ajattelin sitten aloittaa uuden keskustelun (joka ei toivottavasti jää omakseni pikkujutukseni - ts. kukaan ei kommentoi ;-))

Olen nyt muutamia kertoja käynyt DTM:ssä ja viime perjantaina myös Bottan Hehku on -bileissä. Vaikka menenkin sinne pääasiassa ihan vaan tanssiakseni, niin en pistäisi pahaksi, jos illan aikana saisi muutaman sanan vaihtaa toistenkin ihmisten kanssa. Vaan kovin on ryhmähenki voitolla. Olenko minä vaan vähän liian epävarma, kun on tullut sellainen olo, ulkopuolisten kanssa ei aleta juttelemaan. Mietin, että herääkö toisille helposti automaationa reaktio, että jos joku tuntematon yrittää sanan tai kaksi vaihtaa, niin sen täytyy olla liikenteessä isku-mielessä (niih öööö en tarkoita nyt siis mitään fyysistä iskua. Jos mulla olisi leka takataskussa, niin lienee ymmärrettävää, jos porukka katsoisi vinoon ja kiertäisi kauempaa). Olisin yksinkertaisesti iloinen, jos voisin keskustella joskus järkeviä toistenkin lesbojen kanssa. Tai vaihtoehtoisesti heittää ihan vaan läppää, jotta ajoittain ilmaantuva jumitus ja tarve rebootata aivot hellittäisi. No - nyt sitten päädyin loppuillasta tiukasti tuijottamaan lattiaa ja imaisin annoksen tanssiterapiaa - ok sekin, mukavampaa kuin kotona yksin tanssiminen.

Sen sijaan yksi toiveeni sekä Hehku on -bileissä että DTM:ssä on toteutunut: saan tanssia ihan rauhassa, ei tuu miehet häiritsemään ja pyytämään tanssilattialle! Heh - ilo on otettava irti siitä mistä saa - vai mitä?

Itse käyn aika harvoin lesbo-klubeilla, mutta viimeisin jossa pistäydyin, oli sellainen joka järjestettiin ravintolalaiva Wäiskissä. Siellä näkyi yllämainittu ilmiö, eli paljon valmiita ryhmiä joiden jäsenet käänsivät katseen pois heti kun havaistivat kaltaiseni yksinäisen vaeltelijan saapuvan näkökenttään. No, ehkä toisaalta ihan ymmärrettävää. Jos ollaan kaveriporukalla ulkona niin tuskinpa siinä ulkopuolisia kaivataan rauhaa rikkomaan.

Tuolla Wäiskissä kävi ärsyttämään se että musiikkia soitettiin ihan tajuttoman kovalla, niin että ainoa paikka missä saattoi yrittää puhua jollekkin oli laivan kannella. Ehkä klubit ovat minun kohdalla väärä paikka hakea seuraa/ystäviä. Mutta en tiedä hirveästi muita paikkoja josta kaltaisiaan voisi löytää.

Näköjään löytyy kohtalotovereita, itse kanssa viime perjantaina yksin käydessäni Hehkussa, päädyin sitten tuijottelemaan lattiaa loppuillasta. Ja sitten kun en enää jaksanut tuijotella lattiaa lähdin kotiin. Eli ens kerralla jos näät jonkun tuijottelevan yksinään lattiaa, niin se olen minä. Saa tulla juttelemaan, jos huvitta, itse olen sen verran ujo etten yleensä lähde juttelemaan ihmisille joita en tunne. Mutta jos joku tulee juttelemaan niin kyllä minä vastaan takaisin.

Jep - loistava tunniste. Kun siis tässä seuraavan kerran menen DTM:ään, niin keskityn etsimään lattiaan tuijottavia. Kunhan nyt vaan ei käy niin, että kaikki aiemmin yksin jääneet etsii katsellaan niin aktiivisesti niitä lattiaa tutkivia, että kukaan ei enää ehdi sitä lattiaa tuijottamaan!

Ja se on muuten myös tosi, että onhan se volyymitaso sellainen, että eipä siellä paljon keskustella. Monet ovat kaveriporukalla liikenteessä, haluavat vaan rentoutua, eivät siis etsi uusia tuttavuuksia. Mutta voiko hyviä ystäviä olla liikaa? Ja miten voit tutustua uusiin ihmisiin, jos joku ei tee aloitetta ja toinen anna mahdollisuutta? Nämä haasteet huomiooonottaen, toki voisi myös miettiä tapaamista esim. DTM:n alakerrassa ennen tanssimeiningin alkua. Olisiko liian tekemällä tehtyä - sellainen kohtaaminen vertaistukea etsiville?

Itse olen siis 37v, olen tiennyt pitäväni naisista niin kauan kuin muistan, muutamia suhteita on kyllä ollut molempiin sukupuoliin. Ainut lesboystäväni asuu ulkomailla, joten olisi ennenkaikkea mukava saada joskus juttuseuraa kaltaistensa parista. Toki käsitän, että pelkän seksuaalisen suuntautumisen perusteella ei vielä ystävyys synny, vaan jokainen suhde (rakkaus, ystävyys, tuttavuus jne.) on kahden ihmisen kemiaa. Mutta jos ei edes saa mahdollisuutta ilmaista itseään ja tutustua, niin yksinhän sitä jää.

Sulna kirjoitti: "Näköjään löytyy kohtalotovereita, itse kanssa viime perjantaina yksin käydessäni Hehkussa, päädyin sitten tuijottelemaan lattiaa loppuillasta. Ja sitten kun en enää jaksanut tuijotella lattiaa lähdin kotiin. Eli ens kerralla jos näät jonkun tuijottelevan yksinään lattiaa, niin se olen minä."

Niin, minä tuijottelin aikani lattiaa ja sen jälkeen jätin bileissä käymisen kokonaan joten nyt on sinun vuorosi tuijotella lattiaa.

Huippua että olet Weib ottanut tämä puheeksi. Itsekin olen harmitellut monesti, että olisipa vaan niiiiiin kiva saada kontaktia muihinkin lesboihin/bisseihin, kuin vain peilikuvaani ja tyttöystävääni (häntä yhtään vähättelemättä - peilikuvaani voin vähän vähätelläkin :)). Käymme yleensä baareissa kahdestaan, mutta aina puhumme siitä, kuinka kiva olisi tuntea muitakin, olisi kiva moikata ja jutella ihmisten kanssa. Pariskuntaa varmaan lähestytään vielä varovaisemmin kuin yksinäisiä, ja onhanmeillä toisemme seuranamme, mutta silti ilmiö harmittaa minua. Haluaisin tuntea teitä muitakin.

Erinomainen aihe, ja tuttu tilanne! Muistan muutaman vuoden takaa juuri tämän ilmiön. Nyt en ole pitkään aikaan naistenbileissä käynytkään. (...Parisuhde, nähkääs!)
Huvittavaa on, että heteroystäväni valitteli samankaltaista ilmiötä, hän käy puolipoliittisella kulttuuriklubilla...

Missäs ne ventovieraat keskenään puhuisivat.

Minullakin on melko heterovaltainen ystäväpiiri, olisi mukava tuntea enemmän kaikin tavoin queerejä naisia. Olen vaan muka niin kiireinen etten ole alkanut hoitaa asiaa millään tavalla.