Galluppi: I'm Gay, and I'm Happy!
Laitan tähän, koska tällä keskustelualueella lukee kuvauksessa "seksuaalivähemmistöön kuuluminen".
Toisessa ketjussa nimimerkki Jukka kirjoittaa, että joillekin on vaikeaa hyväksyä, että on olemassa onnellisia homoja. Joten avataan aiheelle positiivinen ketju.
Mikä on onnellista, iloista ja ihanaa siinä, että on homoseksuaali?
Vastaan itse: Ihania ovat toiset ihmiset, kaikki mussukat, hintturat ja komistukset. Ihania on totiset lepakot, kiivaat tai hiljaiset, ja yleensä kaikki lähestyttävät (tai menneiden vuoksi kartettavat) naiset. Ihanaa on vino huumori. Ja yksi nainen on erityisen ihana ja ihmeellinen.
Kertokaa lisää.
Ihanaa on yhdessä oleminen! Se että toinen on maailman söpöin ja kaunein, ja että minä saan olla siinä vieressä..
Olen onnellinen siitä, että meidän ei ole ollut välttämätöntä noudattaa heteroille määriteltyjä malleja ja putkia, joihin heidät tungetaan ympäristön paineen saattelemana. Monia asioita on parisuhteessamme tehty eri tavalla kuin heterot pakotetaan tekemään. On siis ollut vapaus rakentaa oman elämänsä malli vaikka aivan kokonaan alusta lähtien. On noukittu hiukkasen hyvää sieltä ja toista täältä ja luotu omia juttua mukaan.
Vapaus tuo vastuuta - valmiiden sabluunoiden sovittelemisen saa jättää suht aikaisin taakseen, mikä on minulle sopinut erinomaisen hyvin. Jos en olisi sattunut syntymään näin päin, olisin varmaan päätynyt naimaan jonkin lukioheilan Savosta ja kasvattanut jotain turnipseja lopun ikääni. Vauhdista ja vaarallisista tilanteista ei ole ollut pulaa, eikä tämä homo ole päässyt vielä kertaakaan leipääntymään elämäänsä. Tietysti on pohdittava tarkemmin, mikä sopii itselle ja kuinka elämänsä muovaa mutta olen nauttinut (melkein) joka hetkestä.
Itse asiassa voin kiittää onneani, että satuin syntymään näin päin.
Minäkin voin kiittää - enkä vähiten kahdesta teini-iästä, jotka yhteensäkään eivät olleet ollenkaan liikaa.
...Ja sit tietty on kovin mukavaa kun on keskivertoenemmistöä kultivoituneempi maku sisustuksen, pukeutumisen ja vähän kaiken muunkin suhteen, eh-heh...
Hyvä, Rokkihomo!
Olin juuri lisäämässä "impeccable taste". Faaaabulous ;)
Elämä ei ole tylsää ja elämän perusasioistakin oppii iloitsemaan.
Ja on mustakin kivaa (vaikkakin haastavaa), kun ei ole valmista tavoiteltavan elämän mallia vaan saa luoda sen itse.
Useammassa viestissä on puhuttu valmiista elämän malleista, tai paremminkin niiden puuttumisesta. Minusta tässä on kysymys merkittävästä yhdistävästä kokemuksesta. Sen toinen puoli on se, että kun puuttuu valmiita roolimalleja, käyttäytymismalleja, ajattelumalleja ja muuta kulttuurillista apua, niin näiden asioiden kanssa on yksin, tai ehkä ei aivan yksin, mutta merkittävästi enemmän yksin, kuin valmiimpia latuja tallaavat. Haasteisiin - niin ihmissuhteissa kuin muualla elämässä - on vastattava itse, se on välillä hämmentävää ja stressaavaa.
Toisaalta mikä ei tapa, se karaisee. Kun on taaplannut jonkin aikaa tällä tapaa, niin heteroinen sosiaalinen elämä rupeaa vaikuttamaan hiukan tönköltä. Hämmennys muuttuu hallinnaksi ja stressi mahdollisuuksista iloitsemiseksi.
Itselleni on käynyt niin. Ensi alkuun tuntui että kaikki oli sekaisin. Siinä sekamelskassa oli mukana toinen, joka ei myöskään mahtunut tavallisiin raameihin eikä toiminut niin kuin on jostain lapsuudesta ja ympäristöstä oppinut, että ihmiset toimii. Jostain syystä sen toisen kummallisuudet oli kuitenkin helpompi oppia hyväksymään, itsen kanssa meni pitempään. Nyt on ihan turha tulla mulle väittämään, että naiset tappelee ja on mustasukkaisia ja sitä ja tätä. Kyllä mekin tapeltiin, ja kyllä kai jokainen on jollain lailla mustasukkainen, ei kai toisesta voi ikinä olla niin varma ja itse niin itsevarma...
Mutta kun kauas kävelee, niin pitkälle pääsee. Nyt ei tapella ja yhteisestä elämästä on varmuus. Aika ihanaa, kun tietää, että toinen jakaa nämä samat ajatukset, joihin on yhdessä kasvettu. Jakaa saman maailman kaikkine omitusuuksineen. Puhuu samaa kieltä ja ymmärtää.
Ja aika ihanaa kuulla, että muutkin on kokeneet samoja juttuja, vaikka omalla tavallaan. Että on muitakin, jotka elää samalla lailla eri lailla. Tiedoksi tämä asia niille, jotka ihmettelee, miksi pitää puhua homojutuista ja miksi haluaa kuulla muuta kuin homoja arvostelevia ja tuomitsevia juttuja. Ja miksi pitää olla tämmöinenkin palsta.
Koskaan ollut tai tullut kaapista niin muutakaan tiedä...tai mihin "verrata".
Olen ylpeä tuosta; ettei ole koskaan tarvinnut piilotella, salailla, tai yrittää olla "joku muu".
Tai tuntenut tarvetta moiseen. Tosin koskaan myöskään tuntentenut kuuluvani "seksuaalivähemmistöön". Jos olen, olen "marginalisoitunut" aivan muista, "ulkomusiikillisista" syistä. Ehkä tuo selkeämpi, sormin osoitettava "tyylivirhe" on auttanut "sopeutumaan" maailmaan...
*plus se että "I get to sleep with men" , kuten Jack McFarland sen ilmaisi.
On hauskaa kun satunnainen vieras kysyy että löytyykö sulta kuorintavoidetta ja voi vastata että totta kai löytyy. =)
Mukavia ja huvittavia asioita on paljon, drag showt ja vapaa-ajan vietto lajitovereiden kanssa on kivaa kun oppii tavallaan säännöt, muuttuu epätoivoisesta rääpäleestä monenlaista nähneeksi vanhemmaksi valtiomieheksi.
Mulle on oman scenen löytäminen ollut kiinnostava juttu, huomata että homokulttuurin (?) sisällä on itselle sopiva vaihtehto-jaoke jossa laihuus ja pyykkilautavatsat ei olekaan kovaa valuuttaa. Tästä monesti kautta rantain hieman v*ttuillaan mutta enpä ole osannut laittaa pahakseni.
summa summarum, omana itsenään esiintyminen suurempia jännittämättä on varmaan se paras puoli mikä tulee mieleen.
Kun käy tällaista peräkylän lukiota, jonka oppilaat on vähän hupsuja ja korostaa joka asiassa oman "miehuutensa" ja ennen kaikkea "heteroutensa" suuremmoista olemassaoloa, on todella helpottavaa kun voi vaan töllätä epäuskoisena ja hirnua sisällään. Ei tartte osallistua siihen ihme "mää oon heteromiäs"-mantraan. Tajuaa ettei sillä oo mitään merkitystä. Mä muistan kun vielä pari vuotta sitten semmosen roolipelin otti TOSISSAAN ja kuinka se ahdisti. Enkä mä usko että se merkkaa paljoa onko homo vai hetero tuntuuko nuo mantrat luonnollisilta. Hlbt:t vaan joutuu ajattelemaan asioita vähän toiselta kantilta.
Esimerkiks jotku tyttöpaineet ei koske mua kun mun ympärillä on puolet aikaa haaremi, eikä mun tarvii hankkia jotain mopoa ihan vaan koska tämmöset jatkopalat on ihan must et "tyttöi kiinnostaa" :)
Olen havainnut, että kuuluminen tavalla taikka toisella homoyhteisöön mahdollistaa luokka- ja ammattirajojen helpon ylittämisen. Voit olla sujuvasti ystävä tai kaveri aivan toisenlaisessa yhteiskunnallisessa asemassa olevaan ihmiseen. Ensimmäisenä uuden homotuttavuuden kohdalla ei haarukoida hänen yhteiskunnallista statustaan, palkkansa suuruutta, taikka kannattamaansa poliittista suuntaa, kuten olen huomannut olevan laita heteromaailmassa. Se, millainen olet ihmisenä merkitsee ensisijaisesti.
Nuoruudessani luokkarajat olivat erittäin selvät. Duunariperhe seurusteli muiden duunariperheiden kanssa, insinööriperhe muiden insinööriperheiden kanssa. Insinöörimies yleensä nai sairaanhoitajan puolisokseen. Jne. Oli jopa paheksuttavaa, jos hypittiin luokkarajojen ylitse. Ei siitä kovin monta vuotta ole kun suomalaisen mahtisuvun vesa juorusi minulle sukunsa asenteista, ettei meitä tavallisia duunareita heille ole edes olemassa.
Homot ovat yhteiskunnallisessa mielessä jälleen kerran edelläkävijöitä, nyt alentamassa luokkaraja-aitoja. Muut seuraavat sitten perässä, kunhan ehtivät ja haluavat.
"Valitettavasti" aika usein keskustelun avaus on "mitä teet" ja siitä "hienovaraisesti" johdettuna "tuleeko sillä toimeen". ..mutta kai ammattini ja habitukseni on niin erikoinen että moiseen törmää...jopa niin että nimen kysyminen tai itsensä esittely unohtuu. (...toinen tärkeä kysymys on oletko homo vai hetero).
Niin, tuo sen tarkastelun jälkeen kun "SE" millainen olet ihmisenä...Tosin kohtaamisia ja niiden tarkoitusperiä lienee erilaisia riippuen siitä mitä on hakemassa. Totta että homoyhteisä pitää sisällään eri luokka- ja ammattirajoja, ja jopa "ylittää" ne. Yhteisö pitää sisällään ja muodostaa kuitenkin aina omat "rajoituksensa".
**Eikö Gambrinissa ollut sohva jossa "vain kunnon kundit sai istua" ?
Homoksi syntyminen on antanut erilaisen nakokannan elamaan ja yhteiskuntaan. Homona oleminen ja siihen minun kohdalla kuuluva kaytos voi tehda minusta haavoittuvamman joidenkin silmissa, mutta itselle se on antanut paljon itsevarmuutta ja voimaa olla sellainen kuin itse tuntuu eika sellainen kuin muut haluaisi. Sen on oppinut kantapaan kautta etta mitaan kulisseja ei koskaan kannata pitaa ylla. Ja tosiaan homomiehet tulevat yleensa keskenaan hyvin toimeen, ja nama sosiaaliset piirit on usein aitoja ja ystavallisia. Toisaalta narttumainen kaytos, joka mm. drag-piireihin kuuluu, on erinomaista hupia jota olisi varmaan vaikea ymmartaa heterona.
Paljosta olisin varmaan jaanyt paitsi jos en olisi vinoksi syntynyt! "Normaalia" elamaa en koskaan halunnut edes kaappipaivina.
Hyvä tekosyy tulla poispotkituksi uskonlahkosta, jos ei muuta syytä satu tulemaan mieleen.
Minusta seksuaalivähemmistöjen tukeminen edistäisi yhteiskunnan hyvinvointia ja lisäisi turvallisuuden tunnetta, jopa rauhaa. Ehkä meitä vastustetaan, koska joidenkin pitäisi luopua yksipuolisesti omien etujensa ajamisesta.
Ehkä meitä vastustetaan, koska joidenkin pitäisi luopua silloin omista kulisseistaan?
Minäkin koen, että joissakin asioissa lesbous tekee helpommaksi elää omannäköistä elämää. Omalla kohdallani tällainen asia on ainakin vapaaehtoinen lapsettomuus. Onhan monia heteroitakin, jotka eivät tavalla tai toisella yhteiskunnan asettamiin muotteihin sovi, mutta sosiaalinen paine on varmasti suurempi.
Uskon, että lesbous on osaltaan opettanut minua suvaitsevaisemmaksi, ymmärtämään paremmin myös muita vähemmistöjä.
Jos olisin hetero, kauniit hetket tyttöystävän kanssa olisivat jääneet kokematta.
Ihanaa homoudessa on se, että voi todella syvällisesti ja kaikin tavoin iloita toisista ihanista miehistä.
Kun työpaikalla ruokalassa uusi kollega kyselee, missä puolisoni työskentelee, ja kun kerron paikan, hän toteaa, että onpa vaimolla pitkä työmatka. Ihanaa on se, että työkaverit korjaavat, että Aboan puoliso on mies.
