Mulla on oikasti ongelma ku en tiedä olenko normaali ja mikä olen ku tahdon elää naisen sekä miehen kanssa. Mieheni tietää mikä olen ja suuriosa kavereista. mutta tarttisin apuja. Välillä se hauskaa välillä harmittaa ku en löydä sitä oikeaa.
onko normaalia jos tahtoo naisen sekä miehen
Toivottavasti mua ei nyt heti kivitetä täälllä! Mulla on sellainen tilanne että tajusin noin parin viime vuoden aikana tosissani tykkääväni myös naisista, merkkejä oli jo lapsena/teininä, ajattelin silloin vain että en ole ja en uskaltanut tunnustaa. Päädyin sitten miehiin ja "tavanomaisempaan" parisuhteeseen ja halusin kuitenkin tulla äidiksi, mies+poika 4v. Vuosia on takanapäin jo monta, mutta suhde laimentui nopeasti melkein pelkästään perhekeskeiseksi. Haaveeni olisi löytää vielä nainen joka hyväksyisi tilanteen, varmaan mahdotonta ja en osaa sanoiksi kovin hyvin pukea tilannetta.
En sanoisi että kyse olisi jostain epänormaalista vaan enemmänkin epätavallisesta. Ehkä siitäkin ettei osaa tehdä oikeanlaisia kompromisseja elämässään, luopua mistään vaan tahtoo ns. kaiken.
Tosiasia on kuitenkin se että polyamorista suhdetta, jossa kaikki osapuolet olisivat suhteeseen täysin tyytyväisiä, on vaikea tai mahdotonta löytää näin pienessä maassa. Toki sellaisia puolisoita on jotka antavat omalle kumppanilleen vapauden olla omaa sukupuolta olevan kanssa olematta siitä mustasukkaisia. Mutta mistä löytää sellainen naiskumppani, joka suostuisi olemaan ikuinen 'kakkonen'? En minä ainakaan sellaiseen suostuisi. Suurin osa meistä naisista kuitenkin varmaan unelmoi kumppanista, ehkä lapsista, yhteisestä kodista. Jos joutuu kolmannen osapuolen rooliin, harvemmin saa tuota kaikkea.
Rakastajattaria/rakastajia voi toki aina etsiä, mutta sellaisen löytäminen samaa sukupuolta olevasta on paljon vaikeampaa kuin heteroseksiseuran etsintä vaikkapa ravintolasta. Minulla ei ole aiheesta omakohtaista kokemusta, joten aiheeseen on hankala sanoa mitään, mutta ehkä kannattaa miettiä oikeasti onko kyse aidosta polyamoriasta, tarpeesta rakastaa useampaa kuin yhtä ihmistä, vai pelosta lähteä vanhasta, tutusta mutta epätyydyttävästä suhteesta. Ihmissuhteen katkaiseminen on aina vaikeata, mutta usein on niin ettei mitään voi todella saada, jos ei samalla ole valmis luopumaankin. Näin olen itse ainakin usein elämässäni kokenut.
Tosiasia on kuitenkin se että polyamorista suhdetta, jossa kaikki osapuolet olisivat suhteeseen täysin tyytyväisiä, on vaikea tai mahdotonta löytää näin pienessä maassa. Toki sellaisia puolisoita on jotka antavat omalle kumppanilleen vapauden olla omaa sukupuolta olevan kanssa olematta siitä mustasukkaisia. Mutta mistä löytää sellainen naiskumppani, joka suostuisi olemaan ikuinen 'kakkonen'? En minä ainakaan sellaiseen suostuisi. Suurin osa meistä naisista kuitenkin varmaan unelmoi kumppanista, ehkä lapsista, yhteisestä kodista. Jos joutuu kolmannen osapuolen rooliin, harvemmin saa tuota kaikkea.
Rakastajattaria/rakastajia voi toki aina etsiä, mutta sellaisen löytäminen samaa sukupuolta olevasta on paljon vaikeampaa kuin heteroseksiseuran etsintä vaikkapa ravintolasta. Minulla ei ole aiheesta omakohtaista kokemusta, joten aiheeseen on hankala sanoa mitään, mutta ehkä kannattaa miettiä oikeasti onko kyse aidosta polyamoriasta, tarpeesta rakastaa useampaa kuin yhtä ihmistä, vai pelosta lähteä vanhasta, tutusta mutta epätyydyttävästä suhteesta. Ihmissuhteen katkaiseminen on aina vaikeata, mutta usein on niin ettei mitään voi todella saada, jos ei samalla ole valmis luopumaankin. Näin olen itse ainakin usein elämässäni kokenut.
"Tosiasia on kuitenkin se että polyamorista suhdetta, jossa kaikki osapuolet olisivat suhteeseen täysin tyytyväisiä, on vaikea tai mahdotonta löytää näin pienessä maassa."
Vaikeaa ehkä, niin kuin kumppanin löytyminen yleensäkin tuntuu monille olevan seksuaalisesta suuntautumisesta riippumatta, mutta ei se sentään mahdotonta ole, koska minäkin tunnen polyamorisia ihmisiä.
Sen ongelman, että kumppani tuntisi olevansa "ikuinen kakkonen" voi välttää etsimällä seuraa nimenomaan toisista polyamorisista naisista, jotka myös haluavat suhteen sekä naisen että miehen kanssa. Eivätkä kaikki naiset halua lapsia ja yhteistä kotia. Itsekin olen viime aikoina pohtinut, että perinteinen parisuhde ei ehkä sittenkään ole minun juttuni.
Vaikeaa ehkä, niin kuin kumppanin löytyminen yleensäkin tuntuu monille olevan seksuaalisesta suuntautumisesta riippumatta, mutta ei se sentään mahdotonta ole, koska minäkin tunnen polyamorisia ihmisiä.
Sen ongelman, että kumppani tuntisi olevansa "ikuinen kakkonen" voi välttää etsimällä seuraa nimenomaan toisista polyamorisista naisista, jotka myös haluavat suhteen sekä naisen että miehen kanssa. Eivätkä kaikki naiset halua lapsia ja yhteistä kotia. Itsekin olen viime aikoina pohtinut, että perinteinen parisuhde ei ehkä sittenkään ole minun juttuni.
Hei!
Olen hetken aikaa seuraillut rekisteröimättömänä keskusteluja täällä, mutta nyt oli pakko rekisteröityä, kun halusin kommentoida tähän asiaan.
Minulla on omakohtaista kokemusta siitä, että kokee tarpeen olla sekä naisen että miehen kanssa suhteessa. Itselleni kävi erittäin onnellisesti asian suhteen. Olen naimisissa miehen kanssa ja ihastuin meidän ystäväpariskunnan naisosapuoleen, jonka tiesin myös olevan bi. Aluksi pidin tämän tiedon itselläni, mutta kun asia tuli julki, sain tietää tunteen olevan molemminpuolista. Kerroimme asiasta miehillemme, lähinnä aluksi vain ilmoitusluontoisesti ollaksemme avoimia. Miesten reaktio yllätti itseni täysin: he antoivat meille luvan tehdä keskenämme mitä itse halusimme, niin kauan kun se ei vaikuttaisi negatiivisesti "hetero"suhteisiimme. Ja suhteet miesten kanssa tuli olla etusijalla.
No, nyt kyseisestä tapahtumasta on kulunut noin neljä kuukautta ja kaikki suhteet kukoistaa. Tottakai on tullut monenmoista tunnetilaa ja keskustelua eteen, mutta kun kaikki suhtautuvat avoimesti toisiinsa ja on hyvät keskusteluyhteydet, en itse näe tässä kuviossa mitään suurempia ongelmia tai hankaluuksia. Kaikille ei tällainen elämäntapa varmasti sovi, mutta meille neljälle näyttää sopivan :)
Olen hetken aikaa seuraillut rekisteröimättömänä keskusteluja täällä, mutta nyt oli pakko rekisteröityä, kun halusin kommentoida tähän asiaan.
Minulla on omakohtaista kokemusta siitä, että kokee tarpeen olla sekä naisen että miehen kanssa suhteessa. Itselleni kävi erittäin onnellisesti asian suhteen. Olen naimisissa miehen kanssa ja ihastuin meidän ystäväpariskunnan naisosapuoleen, jonka tiesin myös olevan bi. Aluksi pidin tämän tiedon itselläni, mutta kun asia tuli julki, sain tietää tunteen olevan molemminpuolista. Kerroimme asiasta miehillemme, lähinnä aluksi vain ilmoitusluontoisesti ollaksemme avoimia. Miesten reaktio yllätti itseni täysin: he antoivat meille luvan tehdä keskenämme mitä itse halusimme, niin kauan kun se ei vaikuttaisi negatiivisesti "hetero"suhteisiimme. Ja suhteet miesten kanssa tuli olla etusijalla.
No, nyt kyseisestä tapahtumasta on kulunut noin neljä kuukautta ja kaikki suhteet kukoistaa. Tottakai on tullut monenmoista tunnetilaa ja keskustelua eteen, mutta kun kaikki suhtautuvat avoimesti toisiinsa ja on hyvät keskusteluyhteydet, en itse näe tässä kuviossa mitään suurempia ongelmia tai hankaluuksia. Kaikille ei tällainen elämäntapa varmasti sovi, mutta meille neljälle näyttää sopivan :)
En tiedä, luitko mun vastausta tuolta aiemmin..minun vastaus siihen, että oletko normaali tai mikä olet, ku tahdot elää naisen sekä miehen kanssa on, että olet normaali. Tai jos sinä et ole normaali, niin en ole minäkään. Me itse määrittelemme, mikä on meistä normaalia ja mikä ei. Minulta meni viikkoja pohdiskellessani itse saman asian kanssa, lopulta päädyin hyväksymään itseni, en minä tarpeilleni mitään mahda. Elän siis miehen kanssa ja minulla on suhde naisen kanssa, olen polyamorinen. Olen itse luopunut ajatuksesta, että ihmiselle olisi olemassa se yksi ja oikea. Toiset sopii ehkä toisilleen paremmin kuin toiset, mutta mitään täydellisiä pareja ei mielestäni missään ole olemassakaan. Jos haluat jutella asiasta enemmän, minulle saa laittaa viestiä :)
Ei siinä mitään erikoista oo. Mäkin tykkään molemmista,eri tavalla tosin.
Ihanaa kuulla, että muilla on mahdollisuus löytää onni... Itse elän avoliitossa mieheni kanssa ja mitä pidempään olemme olleet yhdessä sitä enemmän olen kaivannut myös naisen kosketusta. Unelmaahan se olisi jos voisi saada myös naisen itselleen :) Nyt olisi tyttö hakusessa :)
Ehkä tärkeintä on pohtia omia haluja ja suuntaumisiaan rauhassa ja ajan kanssa ja ilmaista ne sitten selkeästi nykyiselle ja tuleville kumppaneille. Muiden kannalta kaikkein tuhoisinta on varmaankin se, että lähee suhteeseen/suhteisiin ilman selkeää käsitystä omista haluistaan ja tarpeistaan.
Omasta kokemuksestani sanon, että elämä itseään etsivän polyamorisen naisen kanssa on raastaavaa, repivää ja traumatisoivaa. Yhtenä päivänä haluaa mua ja vain mua, seuraavana sittenkin penistä ja kiihkoa miehen kanssa, kolmantena kumpaakin yhtäaikaa... Ja itse näin vain ja ainoastaan tämän yhden upean ja lumoavan naisen eikä tullut mieleenkään kukaan muu, kun tuntui, ettei tämän yhdenkään kanssa oltu vielä saavutettu rakkauden ja intohimon syvimpiä tasoja. Tämä jumalainen nainen teki musta bin ellei jopa lesbon n. vuosi sitten, heteroyhdinperhe-elämän ja lapsen saamisen jälkeen... Kaikesta karseudesta huolimatta tämä nainen pysyy ikuisesti yhtenä elämäni tärkeimmistä ihmisistä; tiedän nyt, miltä tuntuu rakastaa <3
Omasta kokemuksestani sanon, että elämä itseään etsivän polyamorisen naisen kanssa on raastaavaa, repivää ja traumatisoivaa. Yhtenä päivänä haluaa mua ja vain mua, seuraavana sittenkin penistä ja kiihkoa miehen kanssa, kolmantena kumpaakin yhtäaikaa... Ja itse näin vain ja ainoastaan tämän yhden upean ja lumoavan naisen eikä tullut mieleenkään kukaan muu, kun tuntui, ettei tämän yhdenkään kanssa oltu vielä saavutettu rakkauden ja intohimon syvimpiä tasoja. Tämä jumalainen nainen teki musta bin ellei jopa lesbon n. vuosi sitten, heteroyhdinperhe-elämän ja lapsen saamisen jälkeen... Kaikesta karseudesta huolimatta tämä nainen pysyy ikuisesti yhtenä elämäni tärkeimmistä ihmisistä; tiedän nyt, miltä tuntuu rakastaa <3
Olen ollut kohta kaksi vuotta parisuhteessa miehen kanssa. Meillä on mukavaa yhdessä ja koen olevani rakastettu, mutta välillä tuntuu siltä, että olemme mieheni kanssa ehkä sittenkin enemmän vain kavereita. Minua hiertää myös ajatus siitä, että kun ajattelen itseäni ja elämääni kymmenen vuoden päästä, näen itseni parisuhteessa naisen kanssa. Minua ei (ainakaan tällä hetkellä) ahdista olla suhteessa miehen kanssa, mutta olen aina ajatellut, että vähän vanhempana olen vakavassa parisuhteessa naisen kanssa ja jos hankin lapsia, hankin ne naissuhteessa. Minulle on ollut hyvin pitkään selvää, että en halua hankkia lapsia miehen kanssa. En tiedä miksi, mutta minusta tuntuu luonnollisemmalta perustaa perhe naisen kanssa. Kykenen nauttimaan miehistä seksuaalisesti, mutta syvempään parisuhteeseen ja mahdolliseen perheen perustamiseen haluan naisen. Outoako? Niin minustakin. Olen hämmentynyt enkä ole uskaltanut puhua aiheesta mieheni kanssa, vaan olen enemmänkin käynyt oman pääni sisäistä itsetutkiskelua. En halua nostaa kissaa pöydälle, ennen kuin olen aivan varma omista tuntemuksistani, ja kun kuitenkin meillä mieheni kanssa on paljon yhteistä ja ihania hetkiä yhdessä. Mutta silti jotain puuttuu. Toisaalta, voiko omista tunteistaan koskaan olla täysin varma? Elämä tuntuu olevan enemmän tai vähemmän tunteiden vuoristorataa. Löytyykö täältä kohtalotovereita?
Shalimar: luulen ymmärtäväni, mitä tarkoitat. Omalla kohdalla ensimmäiset seurustelusuhteeni olivat miesten/poikien kanssa. Seurustellessani ajatus perheen perustamisesta miehen kanssa tuntui kuitenkin oudolta ja jo suhteiden aikana tiesin haluavani seurustella naisen/naisten kanssa, ja perheen perustaminen oli (ja on) haaveissa, aikanaan. Omalla kohdallani (ja jokainen ihminen ja suhde on toki erilainen) seurustelu miehen kanssa oli aina tyyliin "hei, kiva kaveri, meillä on hauskaa yhdessä, kummallakaan ei ole nyt ketään muuta, kokeillaan vaan", joten suuresta rakkaudesta ei ollut kyse, enemmänkin toverillisesta kokeilusta ja yhdessäolosta (joka miesten osalta syveni, omaltani ei). Minulle ratkaiseva hetki tuli, kun pisin suhteeni (1,5 vuotta) miehen kanssa alkoi mennä alamäkeen: alussa seksi oli hauskaa, mutta lopulta todella ahdistavaa. Suhteen kariuduttua (jäin suhteeseen liian pitkäksi aikaa, virhe, jota en suosittele - sain rikottua itseäni melkoisesti) tiesin haluavani seurustella naisen kanssa, ja tässä sitä ollaan, pari lyhyttä naissuhdetta myöhemmin onnellisesti parisuhteessa (10kk) naisen kanssa, jota tiedän aidosti rakastavani. Lisäksi ajatus perheen perustamisesta yhdessä aikanaan tuntuu entistä luonnollisemmalta. Jokaiselle polku ei mene näin, mutta itselleni se on ollut oikea polku. Toki kuten sanoit, tunteistaan ei koskaan voi olla täysin varma, eikä tulevaisuudesta. Siksipä olisi mahdollista, että hamassa tulevaisuudessa päätyisin nykyisen suhteeni kariutuessa (mitä en kyllä todellakaan toivo) miehen kanssa vielä yhteen, mikäli todella rakastuisin mieheen (mitä epäilen), mutta tällä hetkellä ajatus tuntuu parhaimmillaankin oudolta ja vieraalta (ajjatus naisen kanssa elämisestä vain tuntuu luontevammalta). Yhteenvetona lähinnä sanoisin, että tunteitaan ja tuntemuksiaan kannattaa seurata, ja mikäli mahdollista, asioista keskustella.