Orwell 2008

Yhteiskunnan luokkasodan tilanne on mielestäni seuraava:

Suomessa on keskiluokkaisten työtätekeväisten massa, joka maksaa hirveän kohtuuttomasti veroja ja tekee työtä loppuunpalamisen partaalla. Veroilla he uskovat tai heille on uskoteltu, he elättävät laiskimusten ja surkimusten joukkoa.

Prekariaatti eli pätkätyöläiset ja silpputyöläiset, apurahalla olevat ja sairaat, työkyvyttömät ynnä muut köyhät eivät suinkaan ole keskiluokkaisten työtätekeväisten massan verorahojen saajia, vaan koska he joustavat työajassa, palkassa, työoikeuksissa ja ihmisoikeuksissa, ei suuren keskiluokkaisen massan tarvitse. Heiltä siis kiskotaan verorahat selkänahasta, tosi kirjaimellisesti sillä Suomessa köyhä kuolee ennen aikojaan.

Keskiluokkaisten työtätekeväisten massan verorahoilla ja prekariaatin työllä sen sijaan rahoitetaan rikkaiden veroalea, alhaista pääomatulon veroprosenttia ja lukuisia yrityksille maksettuja tukiaisia. Koska rikkaiden johdossa ovat "tavalliset työtätekeväiset", työväenliikkeen johtohenkilöitä 1960-luvulta, keskiluokkainen massa ei huomaa luokkakonfliktia. Neuvostoliitto teki palveluksen iskostaessaan keskiluokkaiselle suurelle massalle työväen sankaruutta. Miljoonat ahkerat venäläiset kuolivat keskitysleireissä Stahonov-sankarityöläiskulttiin uskoen. Tämän takia mikään suuri puolue ei ota työttömiä ehdolle ja meillä oli vaaleissa kaksi työväen presidenttiä, joista kumpikin menestyi hyvin.

Karibialla nauru maittaa suomen Goldfingereillä niin että putti menee vinoksi kun he ajattelevat kuinka Suomen köyhät työläiset on usutettu repimäään toisensa kappaleiksi.

Radikaali muutosvoima uhkaa tulla yhdistyksistä, mutta yhdistykset on kesytetty rämettämällä ne vapaaehtoistoiminnaksi. Kukaan järkevä vapaaehtoinen ei halua tehdä sellaista ikävää, pitkästyttävää ja harmaata työtä mitä tarvitaan jokaisessa yhdistyksessä pitkän tähtäimen päämäärien saavuttamiseksi. Ei, sen sijaan kukin napsii pikavoittoja, jotka näyttävät hyvältä heidän henkilökohtaisen uransa kannalta ja tuntuvat mukavilta. Siksi heidän mielestään se, että rikkaat tarjoavat viinaa ja lasihelmiä vastineeksi siitä, että osa heidän omistaan joutuu orjuuteen on loistava ratkaisu. Ei kukaan kanna vastuuta siitä miten asiat etenevät tulevaisuudessa. Paitsi siis ne, joilla on pelko joutua joskus orjiksi.

Rikkaille orjakauppa käy vallan mainiosti.

Kaikkein parasta yhdistykselle on päästä julkisuuteen, siis rikkaiden ja keskiluokkaisten ihmisten hallitsemaan julkisuuteen. Pääsee piireihein, pääsee pöydän ääreen. Samalla voi keskittyä pieksemään niitä, jotka eivät hyväksy vallitsevaa näkemystä orjiksi myymisestä. Ehkäpä heidät juuri voisi vaihtaa lasihelmiin ja viinapulloon ensi kerralla.

Kaikkein heränneimpiä homoseksuaaleja koko touhu suututtaa. Onneksi on kirkko, jonka omimassa vallankäytön kirjassa käsketään kääntämään toinenkin poski. Kirkon penkissä voi sitten rukoilla anteeksi sitä, että siihen uskominen on niin vaikeaa. Toisessa penkissä rukoilee toinen, joka kiittää Jumalaa siitä, että saa hänen nimissään rankaista homoja hakkaamalla meitä. Siinä sitten ollaan, toinen hakkaa ja toinen kääntää poskea ja kumpikin toivoo kuolemanjälkeistä elämää. Jota ei ole eikä tule.

Onneksi raha ei ole elämässä tärkeää.

Simsalabim Jim kirjoitti: "Onneksi raha ei ole elämässä tärkeää."

Kerropa tämä jollekulle, jolla oikeasti ei ole rahaa.

Toisaalta, joku on joskus sanonut, että köyhältä puuttuu paljon, mutta ahneelta puuttuu kaikki.

Public eye, niinpä niin, kommenttini olikin tarkoitettu ironiaksi.

Näin toivoinkin - tuo vain sattuu olemaan mielifraasi joillekin, joiden elämässä ongelmana on raha, ei niinkään sen puute...

Public eye, saman olen huomannut. Todellisuudessa rahan määrä vaikuttaa elämänlaatuun huomattavasti. On kornia väittää, etteikö se olisi elämässä tärkeää. Onnellinen voi toki olla vähälläkin rahalla, mutta ilman ei nykyajan länsimaissa toimeen tule.

Monia hirveän kannatettavia juttuja. Mua vituttaa ihan suunnattomasti yhteiskunnassa tällä hetkellä vallitseva puusilmäisyys ja idiotismi. Keskiluokkaiset, palkansaajat, kuvittelevat kaikki olevansa suuromistajia ja yrityksensä suuria vaikuttajia. Vaaleissa äänestetään mielellään Suomen Toivoa, vaikken tiedä johtuuko se lopulta pikemminkin siitä, että toivotaan jotain sen suuntaista kuin "jos mä nyt äänestän porvaria, ehkei se ole niin paha mulle sitten myöhemmin, ehkä joku tehdas säästyy" vai pikemminkin sellaisesta "mustakin tulee rikas, kun äänestän porvaria, ka-tsing".

Palkansaajat ei tajua sitä, että kaikki palkkarahat on palkkoja eikä osinkoja ja ne saadaan joltakulta toiselta sen armosta, jos niitä ei vaadita. Ja sitten käytetään aikaa energiaa siihen valittamiseen, että julkisissa töissä olevat henkilöt saa liikaa rahaa. Tai yksityisissä. Ylipäätään joku saa liikaa verrattuna minuun.

Yhdistysten ja ylipäätään yksittäisen kansalaisen vaikutusta heikentää varmaan eniten tällainen Big Brother -oopiumi ja työelämän vaatimukset. Ei jaksa eikä kerkiä, kun pitää tehdä kaikki muukin. Toisaalta taas. Mitäpä sitä turhaan taistelemaan, kun liidelistä saa tällä viikolla taas laadukkaita kreikkalaisia herkkuja ja gigantista voi kantaa kotiinsa vitosella palovaarallisen mikroaaltouunin suoraan Kiinasta? Onnea tulee ovista ja ikkunoista.

Homoja vaivaa ehkä vähän sama ajatteluongelma myös. Koska Suomessa juuri nyt on kaikki ihan ok, mitäpä sitä turhaan taistelemaan. Monet uskonnolliset ryhmät onnistuu agitoimaan kannattajiaan paljon paremmin homojen vastaiseen työhön. Mistä se johtuu? Onko kyse siitä, että lopulta jotkut ihmiset kaipaiskin vähän kuria, aatteita ja järjestystä elämäänsä, mutta postmodernissa pirstaloituneessa individualismia korostavassa yhteiskunnassa trendidemicosmopolitansedulasilppu ei tarjoa sitä?

Puolueet ovat Suomessakin hoksanneet sen, että keskiluokka on väkimäärältään suurin yhteiskuntaluokka, ja siksi sieltä kannattaa kalastella ääniä. Hyvin toimeentulevien asioita taas kannattaa ajaa erilaisten "hyvä veli" -verkostojen vuoksi. Vähäosaisemmista poliitikot eivät suuremmin välitä, eivätkä enää kykene ymmärtämään heidän lähtökohtiaan. Mutta ei kykene keskiluokkakaan.

En aivan allekirjoita Pora-liikkeen näkemystä, että keskiluokka maksaa itsensä kipeäksi veroja. Kyllä sitä omaisuutta jää itsellekin ihan kiitettävästi. Suurin osa keskiluokasta sentään omistaa asunnon ja auton. Monet omistavat kesämökinkin, matkustelevat tms.

Keskiluokassa korostuu mielestäni selvästi, kuinka massat ovat tyhmiä vaikka yksittäiset ihmiset jotka muodostavat sen massan voivatkin olla ihan fiksuja. Keskiluokan elämä on tänä päivänä pliisumpaa kuin koskaan: se istuu sohvalla metrin levyisellä takamuksellaan, jauhaa pullamössöä ja katselee telkkarista tusinaviihdettä. Välillä käydään puolison kanssa lenkillä samanlaisissa tuulipuvuissa, ja vuoden kohokohta on päästä Tallinkille laulamaan karaokea tai lasten kanssa Puuhamaahan. Eletään tietynlaisen "onnellisen elämän muotin" mukaan ja sokeudutaan sille, että kaikkien elintaso ei ole samanlainen, eikä kaikille ole esimerkiksi työpaikkaa. Kuvitellaan ihan tosissaan, että jokainen on oman onnensa seppä, vaikka omakin onni olisi pohjimmiltaan lähtöisin lapsuuden oloista, vanhemmilta saadusta varallisuudesta, perinnöistä tms, eikä siis millään muotoa itse saavutettua.

Oikeistopuolueiden suosio johtuu käsittääkseni kahdesta asiasta: ensinnäkin keskiluokan kosiskelusta ja toiseksi siitä, että nykyinen tosi-TV-maailma ruokkii käsitystä että jokainen haluaa olla voittaja. Oikeistolaiset mielletään hyväosaisiksi ja nykyään ihmisillä on kova tarve lokeroida itsensä hyväosaiseksi. Kukaan ei haluaisi olla keskinkertainen, mutta samalla jää huomaamatta kuinka keskinkertaista on jatkuvasti tavoitella hyväosaisuutta. Paradoksaalista on, että jatkuvasti valitetaan nyky-yhteiskunnan tehokkuus-, talouskasvu- ja kilpailukykykeskeisyyttä. Mutta silti äänestetään puoluetta jonka arvoja nuo ovat. Sitä saa mitä tilaa.