miehen takia jätettyjä muita?

Terve kaikille, mä olen uusi täällä! 28-vuotias turkulainen ikuisuusopiskelija, joka tykkää kovasti linnuista.

Ajattelin käynnistää elämäni foorumilla kunnon vuodatuksella. Löydän näet itseni tilanteesta, jossa avovaimoni viiden vuoden seurustelun jälkeen jätti mut miehen vuoksi - tai no, olihan noita säätöjä ja ongelmia suhteessa muutenkin, mutta ennen niistä mentiin yli. Nyt hän on sitten niin vakavasti ihastunut, ettei meidän suhde voi jatkua. Vaikka hän kyllä haluaisi olla edelleen "romanttinen ystävä", ajella mun tukan ja pitää mua kädestä, mut siinä se. Huhhuhuhuh. Särähtääkö tuo kenenkään muun korvaan yhtä pahasti kuin mun? Onko muilla vastaavia kokemuksia? Eroaminen ei tietenkään ikinä ole mitään juhlaa, mut jotenkin suunnattoman nöyryyttävältä tää tuntuu, ja mahdottomalta ajatella, että voisin olla heidän kanssaan tekemisissä. Aargh!

Onneksi mulla on jo oma koti. Tässä viime päivät olenkin hävitellyt liian yhteisiä muistoesineitä, kirjeitä ja muuta roinaa. Että voin sitten vähän ajan päästä katua ja harmitella, ja olla samalla tyytyväinen, etten voi ainakaan niillä ruokkia helposti myrkylliseksi käyvää nostalgiaa...Huooh.

Siitä on yli vuosi, kun elämäni nainen lähti, mutta ero oli hyvin kipeä enkä ole vieläkään päässyt kaikesta yli. Jostakin syystä tuntui erityisen pahalta, että hän jätti minut miehen vuoksi. Jokainen ero on yksilötapaus ja tiedän, ettei sillä pitäisi olla väliä, lähteekö rakas naisen vai miehen matkaan, mutten voinut kieltää tunteitani ja ne olivat katkerat.

Katkeruus ja mustasukkaisuus lietsoivat minussa lähes rasistisen miesvihan. Sain kuulla, että entiseni oli esitellyt uutta miestään avoimesti vanhemmilleen ja tunsin kateellisuutta muistaessani, kuinka itse jouduin hänen pyynnöstään piilottelemaan suhdettamme. Vihastutti, että minun piti kilpailla "yleisesti hyväksytyn" suuntauksen omaavan kanssa. Halusin tarttua sitä miestä rinnuksista ja huutaa, että maailma on täynnä heteronaisia sinulle, minulla ei ole kuin tämä yksi, anna minun pitää se. Ne olivat minun ajatuksiani ja tunteitani, vaikka pidän niitä nyt epäkypsinä, en voi kiistää niiden olleen olemassa.

Ajan myötä tuhannen tulisen auringon vimmalla kiehunut viha laantui. Kiivaiden tunnetilojen alaisena koetuista asioista ei pidä tehdä johtopäätöksiä, jotka johtavat vain ennakkoluuloihin. Ero oli kipeä, ja minut vaihdettiin mieheen, mutten silti saa tuomita koko mieskuntaa yhden tapauksen vuoksi. Enkä sen paremmin saa tulla neuroottiseksi biseksuaalien suhteen, peläten jatkuvasti tulevani jätetyksi miehen vuoksi. Todennäköisesti vielä tänäkin päivänä, jos joutuisin kasvokkain entiseni uuden miehen kanssa, saisin tuntea tukehtuvani vihamielisistä tunteista. Mutta se viha ei lähtisi siitä, että hän on mies, vaan siitä, että hän on henkilö, joka tuhosi minun onneni.

kauheeta..

Huuh! Vaikeeta on taistella katkeruutta vastaan, kyllä, ja koittaa löytää sellasia muotoja vihalleen, jotka ei jähmettäisi omaa mieltä aiheettomiin yleistyksiin. Muakin sapettaa todella, kun ajattelen, miten onnelliseksi hän nyt tekee perheensä, kun vihdoin vie näytille "oikean" puolison... eipä silti, mä en sentään joutunut keneltäkään olemassaoloani salailemaan kuten sinä. Musta sanottiin vain että "komea poika, mutta kyllä sillä pitäis olla pippeli!" Ah, nyt mua alko naurattaa toi juttu, virkistävää! Kun mä en yhtään mielestäni näytä pojalta edes.

Toi kasvokkaiskontaktiin joutuminen on todella vaikee juttu myös. Toistaiseksi olen nähnyt heidät yhdessä kadulla kerran, jatkoin vain matkaa, en pystynyt edes tervehtimään. Enkä kyllä haluakaan. Ja raivostuttaa, ettei hän sitä tajua, vaan jankuttaa, miten sääli on heittää hukkaan meidän ystävyys. Ihan niin kuin olisi mahdollista noin vain vaihtaa tunteensa rakastetusta ystäväksi, ja olla vielä kaupan päälle hirveen kiinnostunut toisen intiimiasioista. Yäk.

Voimia. Ei kai tässä muu auta kuin tuntea tunteensa sellaisina kuin ne tulee, ja yrittää käyttäytyä ihmisiksi samalla.

Ja kiitos withyou tyhjentävästä kommentista! Totta! Mukavaa kun joku suhtautuu "normaalisti" :)

Minultakin pyydettiin, että jatkettaisiin platonisesti kavereina. Mutta henk.koht. mielipiteeni on, että "ollaan vain ystäviä"-säätö onnistuu vain, jos molempien osapuolien tunteet ovat kyllin kuolettuneet. Ehkä joskus tulevaisuudessa, kun olen päässyt yli tapahtuneesta, voin tavata ex-naisen ystävänä, mutta en nyt, kun minulla on vielä tunteita häntä kohtaan.

"Ehkä joskus tulevaisuudessa" on onneksi mahdollista! Siihen voi mennä esimerkiksi puolitoista vuotta... MOT.

tai vaikka 5vuotta... niinkun meillä meni... Mut nyt voidaankin sitten jutella ja olla oikeesti vaan kavereita.

...

Withyou: "minun kihlattuni, tuleva puolisoni on bi-seksuaali. Kyllä se on useastikin mielessä.. että jonkun miehen kanssa se sit voi joskus vielä mennä.... jos mä en siltikään riitä hänelle.. Kauheeta ajatella."

No, on aika kauheeta ajatella noin! Sitoutuminen on sitoutumista seksuaalisuudesta riippumatta. Käsitätkö biinä olemisen jotenkin niin, että mikään ei riitä? Oletteko puhuneet tästä kumppanisi kanssa...? (Voisi olla aika.)

"En vaan voi ymmärtää, miten voi naisesta ja miehestä pitää yhtä paljon.. seksuaalisesti.."

Ei sinun tarvitse ymmärtää, muttei myöskään pelätä. Tuskinpa puolisollasi on edes enemmän "valinnanvaraa" kuin sinulla: Naisista vaihtoehtona ovat lähinnä toiset bi-naiset (kun lesboilla nyt on Näitä Käsityksiä), ja monet heteromiehet tuntuvat olevan turhan innoissaan siitä, että olet jakanut sänkysi myös naisten kanssa (eikä eksotiikannälkäisiä voi ottaa kovin vakavasti). Suuri uhkasi ovat siis - bi-miehet! Mutta missä he ovat? (Itse tiedän yhden tunnustautuneen.)

Naiset ja miehet todella ovat eri maata. Ja naiset ja naiset. (:

Olen hyvin pitkälle samaa mieltä kuin Bit. Toisen ihmisen kanssa parisuhteessa eläminen on sitoutumista yhteiseen elämään ja tulevaisuuteen. Eikä sitä voi elää peläten koko ajan toisen lähtevän. Tai tietenkin voi, muttei semmoinen ole mitään elämää sanan varsinaisessa merkityksessä. Aina löytyy ihmisiä, joiden mukaan voi lähteä mikäli ei elä rakkaansa kanssa kahdestaan autiolla saarella. Aina voi pelätä jos pelkäämisen tielle lähtee.

Parisuhteessa luottamus myöskin sen toisen tunteisiin ja haluun elää elämäänsä yhdessä on kaiken A ja O. Mikäli sitä ei ole on kyllä suhde pitemmän päälle aika heikoissa kantimissa. Eikä tuo luottamuskaan varmaan ole mikään itsestäänselvyys, niin kuin ei muukaan suhteessa. Asioista pitää voida keskustella yhdessä ja suhteen eteen pitää tehdä töitä. Vaikka nyt kaikki tuntuu ihanalta ja onnelliselta mitään ei pidä ottaa itsestäänselvyytenä. Se on se vihoviimeinen sudenkuoppa, nimim. kokemusta on :)

... mun pointti tässä oli jotain ihan muuta.
Luotan täysin oman Kultaani enkä epäile mitään.
Ja olemme molemmat hyvinkin sitoutunut toinentoiseen ja onnellisia.
Ajattelin vaan että kun täällä tämä teema on kun nainen lähti miehen kanssa..
Jos puoliso on täysin lesbo (tai ainakin väittää niin) ja lähtee miehen kanssa niin se on vielä vaikeampaa ymmärtää..
mutta kun biseksuaali, niin siinä ei sitten mitään ihmetellä... koska hän tykkää molemmista seksuaalisesti.

Ja niin, ei mun tarvikaan sitä ymmärtää.

Niin, jos otsikkona on "lähti miehen matkaan", niin kyllä täällä pitää pystyä asioita puimaan, ilman että aloitetaan iän ikuista "lesbot syrjii biseksuaaleja"-keskustelua. Kyllä se luu on täällä niin loppuun kaluttu, että ei jaksais enää yhtään valitusta lukea. Ja joo, voi valita mitä lukee, mutta rajansa jankkaamisella kuitenkin!

Ja aiheesta: Kyllä se kovemmin koskisi jos toinen miehen matkaan lähtisi. Ei voi mitään, anteeksi nyt vaan. Kun ketään ei voi kuitenkaan väkisin sitoa, niin luottamus on sitä, että selän takana ei husailla, vaan jos suhde on tullut päätökseensä niin asiasta puhutaan. Ja jos se puhe päättyy toisen seurusteluun/ihastumiseen miehen kanssa, niin kyllä varmasti kirveltäisi! Kokemusta ei kyllä ole, eikä toivottavasti tule, että kaikki sympatiat vaan kokeneille.

Ja withyou: älä poista viestejäsi! Eihän tässä voi tietää, mistä muut kiehuu, sitä paitsi viestisi oli asiallinen ja asiasta, itse kanssasi samoilla linjoilla. Että jos biseksuaalit jaksaa taas alkaa vääntämään vanhaa virttä, niin ei tarvitse silti omia viestejään poistaa..

Olen itse biseksuaali. Ymmärrän kuitenkin lesbon huolen siitä, että rakastettu bi-nainen ehkä alkaisi joskus kaivata miestä. Olen itse kokenut päinvastaisen "kehityksen", eli ollessani naimisissa miehen kanssa "lesbouduin" eli seksuaalinen suuntautuminen kääntyi kokonaan. Vaikka rakkaus ei kuolisikaan, sen laatu voi muuttua. Eroottis-romanttiset tunteet katosivat. Ja rakastuin naiseen. Miksei sama ilmiö voisi tapahtua toiseenkin suuntaan?

On kuitenkin niin, että parisuhteita päättyy monien muidenkin syiden takia. Eikä niitä voi ennalta aavistaa. Ja ehkä se oma bi-nainen ei enää ikinä kaipaa ketään muuta. Ja voihan käydä niinkin, että ennakkoluuloinen lesbo itse joskus rakastuu toiseen naiseen ja jättää uskollisena pysyneen bissensä.

Minut on muuten jätetty miehen takia. Se kirpaisi siinä mielessä syvältä, että hän oli ensimmäinen naiseni ja sai minut tuntemaan epävarmuutta naisten suhteen. Ehkä en kelpaisi kenellekään? Mutta olisin siinä vaiheessa ehkä järkyttynyt vielä enemmän siitä, jos hän olisi tehnyt sen toisen naisen takia. Nyt ajattelen, että ei sukupuolella väliä. Tuskallista se on joka tapauksessa - tuli jätetyksi miehen tai naisen takia.

tää ei nyt ihan tähän kuulu, mut olkaa onnellisia, et teillä on ainakin ollut joku ja ihmissuhteita. mulla ei ole koskaan mitään ja se on kamalaa. en voi tajuta syytä, et miks mä muka aina voin olla se, jolle voi sanoa, et hei, ei kuule kiinnosta.

Menee nyt vähän ohi aiheen mut - ootko Antsa kenties Hannan hyvä ystävä?? Uteliaisuus heräs.. Sama nimi ku eräällä.

Mielelläni olisin Hannankin hyvä ystävä, mutten taida olla tarkoittamasi henkilö :(

Kyseisen Hannan ystävänä olisi varsin mukavaa ollakin.. :) Mutta eräs tumma pieni herrasmies kulkee siis samalla nimellä ku sä.. Silti hyvää tulevaa kesää sullekin! :)

Jos olisit vilkaissut profiiliani olisit huomannut, etten todellakaan ole tumma pieni herrasmies :)
Olen ristiverinen keskimittainen naisihminen, mutta hyvää kesää sinullekin ja Hannalle ja sille pienelle
tummalle herrasmiehelle :)

Hih! Tunnustan, etten ikinä tutki profiileja. Ja syyllistyin myös varsinaiseen sukupuoliennakkoluuloon - tosin tunnen peräti kolme Antsaa, jotka kaikki on miehiä, joten annettakoon anteeksi tällä kertaa? :)! *pus*

Hei, ei kai tämä alkuperäinen Kuovittaren aloittama keskustelu tyssännyt tähän Zukovin kyselyyn siitä oonko mitä oon?
Melkein tulee mieleen J.Sillanpään "Mä oon mikä oon" :) Vai mitenköhän se nyt meni?

On jätetty.
15-vuotiaana ensimmäinen tyttöystäväni lopulta ihastui naapurinpoikaan, kertoi tästä mulle ihan reilusti ja ehdotti sitten että jatkettaisiin "vapaana suhteena".
Se oli hirveä isku. Olen itse bi.
Yritimme vapaata suhdetta aikamme, mutta se ei onnistunut, lisäksi olin niin katkera tytölleni siitä että hän ajatteli seksiä miehen kanssa... etten olisi riittänyt.
KUITENKIN haluan painottaa sitä, että bi-seksuaalisuus ei itsessään ole uhka sille, että ihminen jätettäisiin. Meidän suhteessa tökki tuolloin moni muukin juttu. Hassua että kun luin tuon topicin, niin automaattisesti luin sen jotenkin sillä lailla että "ahaa, taas näitä bi:n morkkaus-juttuja" mutta sitten tajusin, että hetkinen... onhan minutkin jätetty samaan tilanteeseen, vaikka itse olen bi-seksuaali.
Eniten siinä varmaan kolahtaa omat käsitykset mieheydestä/naiseudesta, jos tulee jätetyksi eri sukupuolta olevan takia. Siis etten ole ollut TARPEEKSI; että mun olisi pitänyt olla mies, vaikka olenkin ollut nainen, lisäksi kun ollessani naisen kanssa koen koko ajatuksen mies-naisseksistä vähän vastenmielisenä. Niinpä se on kyllä loukkaus. Mutta ihmisten pitäisi miettiä enemmän, onko taustalla todella seksuaalisuuskysymys. Monissa tapauksissahan heteroksi tunnustautunut nainen on yhtäkkiä tuntenutkin vetoa toiseen naiseen, ja se on menoa sitten... eli ei anneta sukupuolen ja seksuaalisuuden olla avainkysymys, kun kerran tasa-arvoa rakennetaan. Peace & Love.

Hmm..Musta on melko outoa että bi-happylla on kokemus aivan jokaisesta asiasta mistä sivuilla puhutaan..Jos kirjoitan sivulle joutuneeni hain hyökkäyksen kohteeksi,kun olin uimassa tyttöystäväni kanssa, kertooko bi-happy olleensa erämaaleirillä Kanadalaisella luonnonsuojelualueella missä tapasi naisen johon oli ihastunut,mutta juuri kun hän oli saanut kerrottua tunteistaan tuli iso Ursus arctos ja raateli naisen kuoliaaksi? Aivan off-topic asia..Mutta minua on alkanut nyppiä ihan tosissaan..Lapsellista ja pikkumaista..Minkäs teet..

Ois kiva tietää, mikä tällä sivulla keskusteluun osallistumisesta tekee sun mielestäsi lapsellista ja pikkumaista. Yritän osallistua vain niillä kokemuksilla mitä minulla on, kun ei muita ole. Mutta minkäs teet, niin kuin itse sanoit. Kysymykseesi voin sanoa että noin ei ole vielä käynyt : D

Musta vähän tuntuu että Doe tarkotti lapsellisella ja pikkumaisella sitä kun toi asia ärsyttää häntä. Niinkun tiedetään niin pienetkin asiat saa joskus raivon partaalle. Ja on se itsekin myönnettävä että en juurikaan pidä ihmisistä joilla on "omakohtainen" kokemus joka asiaan. Riippumatta siitä puhutaanko perunamuusin tekemisestä vai pilvenpiirtäjän rakentamisesta. Mutta meitä on moneen junaan ja suomessahan on sananvapaus.

Veit sanat suustani.

Öö. Oon ihan uus täällä koko paikassa, ja oon muistaakseni omakohtasesti puhunut kolmessa keskustelussa. Mielipiteensä kullakin. Sori jos ootte mun mielestä niin kivan olosia tyyppejä, että halusin osallistua keskusteluun. (voi kyllä olla että innostuin liikaa kun olen käynyt nyt täällä joka päivä, mut se johtuu vaan siitä että koen mun seksuaalisuudesta puhumisen itselleni tärkeäksi tällä hetkellä. Myös niistä kokemuksista. Luulin kai tosissaan että tää sivu on sitä varten.)

Oh-hoh. Kyllä täällä on oikeus kirjoittaa asiaan kuuluvasti vaikka joka ikiseen topiciin jos siltä tuntuu. Nyt naiset vähän ryhtiä! On se kumma kun pitää alkaa sättimään (ironialla ja ilman) muita kirjoittajia. Eri asia jos aiheesta ollaan eri mieltä tai jos joku häiriköi (mitä täälläkin tapahtuu joskus valitettavan paljon sivuston kohderyhmään kuulumattomilta).

Keskustellaan asioista, ei nimimerkeistä?

Tässäpä vielä hieman erilainen versio aiheesta - tyttöystäväni jätti minut olemattoman miehen takia. Eli siis hypoteettisen tulevan aviomiehensä takia. Hän on lähtöisin konservatiivisestä ympäristöstä, ja vaikkei kiinnostavaa miestä ole tullut vastaan vuosikausiin, haluaa hän uskoa olevansa hetero ja välttyä joutuvansa pilkan ja syrjinnän kohteeksi omassa ympäristössään. Olen aivan rikki.

Ku luin näitä juttuja tältä sivulta niin onks näin et lesbot ei oikeen mielellään haluais ainakaa mitn vakavempaa suhdetta bi-tytön kans koska ne pelkää et heidän kumppani lähtee miehen matkaan??tää on aika yleistystä (jota pyydän anteeks) mut sellasen kuvan sain. Jos totta puhutaan nii kauhistuin asiaa, koska oon aika nuori ja tytöt mua on alkanu kiinnostaan tässä hiljattain ehkä vuoden sisällä ja kokemuksia ei oo kertyny juuri yhtään. Jotenka on vaikea tietää et mitä pelkästään tytöistä tykkäävät tytöt on mieltä meistä bisseistä...

Mä aattelen henk.koht. tästä asiasta niin et eiks se oo aivan sama et onko tyttöystävä bi vai lesbo, sillä aivan samanlai se lesbo voi lähtee toisen naisen mukaan ku bi miehen TAI naisen mukaan. En ymmärrä mitä välii sillä loppupeleissä on et onks tyttö johon rakastuu lesbo vai bi ku suuntautuminenhan ei ihmistä pahenna. vai mitä aattelette??

Hyvää syksyn alkua kaikille suuntaumiseen katsomatta!:)

Ei ollu mikään pitkä suhde, enkä voi sanoa että sydän olis särkyny, mutta muutuinpa varovaisemmaksi. Itse seurusteluun vakavasti suhtautuvana ja ehdottoman yksiavioisena ajattelin jotenkin naiivisti että muutkin bisset ois samanlaisia. Hip hei, eipäs ollukaan!

No oppipahan sen, että jatkossa varmistan heti kuinka selvillä vesillä toinen on suuntautumisensa kanssa. Vituttaa vaan kun tollasten ihmisten takia itse joutuu ennakkoluulojen kohteeksi ja vakuuttelemaan aina ettei kuulu samaan heimoon kun kaikenmaailman muoti-lesbot.