Mitä erityistä haluaisit tehdä ennen kuolemaasi?

Valitut Palat tilasi tutkimuksen, jossa viideltäsadalta 55-63-vuotiaalta suomalaiselta tiedusteltiin suurimpia haaveitaan toteuttaa erilaisia asioita heidän loppuelämänsä aikana. Yleisimmin hyväksytyt toiveet ja haaveet olivat:

Halu pitää paljon tiiviimmin yhteyttä ystäviin 76 %
Halu auttaa lähiomaisia arjen askareissa 76 %
Halu antaa paljon enemmän aikaa perheelle 72 %
Halu tehdä unelmien lomamatka 70 %
Halu avustaa lähiomaisia taloudellisesti 65 %
Halu alkaa kuntoilla nykyistä enemmän 62 %
Halu muuttaa suhtautumista ymmärtäväisemmäksi muita ihmisiä ja asioita kohtaan 60 %
Halu aloittaa jokin uusi harrastus 53 %

STT uutisoi laajalti Valittujen Palojen teettämää tutkimusta.

Tuossa uutisjutussa todettiin myös, että enemmistö ikääntyvistä suomalaisista kokee voimakasta, lähes vastustamatonta tai melko suurta halua toteuttaa ennen kuolemaansa kahdeksan kolmestakymmenestäviidestä kysytystä asiasta.

En pidä asenteesta, että sitten kun ryhdyn eläkkeelle, teen sitä ja tätä. Se voi olla monessa tapauksessa myöhäistä. Pitää koettaa elää omia haaveitaan todeksi jo aikaisemmin.

Pohdin sitä, mitä kyselyn toiveita minä vielä haluaisin toteuttaa. Ei välttämättä mitään. Yksi tuosta edellisestä listasta on toteutunut hyvin, mutta ei ehkä aivan omasta tahdosta. Fysioterapeutti ilmoitti, että jos en pidä kuntoilulla huolta selästäni, minusta tulee lyhyen ajan sisällä kipulääkkeitä popsiva rampa. Uskoin häntä. Kuntoilulla on ollut suotuisaa vaikutusta myös yleiseen mielialaan ja jaksamiseen.

Useimmat toiveista olen toteuttanut jo paljon nuorempana. Homopiireissä tuli notkuttua ihan tarpeeksi ja railakkaastikin aina kaukomaita myöten. Jo nuorena tajusin, että vanhojen homppeleiden markkina-arvo on nuoria paljon heikompi. Viinaakin on tullut läträttyä. Älysin lopettaa jossakin vaiheessa, kun jokaisen kerran jälkeen olin kipeänä päivän tai parikin. Viina ei yksinkertaisesti sovi elimistölleni. Toki muutamat kaverit kaikkosivat. En ollut enää hyvää seuraa. ;-)

Ekstremejuttujakin on tullut kokeiltua. Mietimme aikanaan mieheni kanssa valitsemmeko harrastukseksi laskuvarjohypyn vai laitesukelluksen. Valinta kohdistui jälkimäiseen. Ukkoni minua nuorempana on vielä äskettäin tehnyt aika rankkojakin asioita. Hän kävi jokin aika sitten kuvaamassa Afrikassa villieläimiä kuumailmapallosta ja vanhasta taisteluhelikopterista. Minä pidän sellaista hiukan liian rasittavana.

Rantaihmisiä emme kumpikaan ole. Nykyisin ekstreme on lähinnä vaeltelua ja kiipeilyä vuoristossa, viimeksi Kanarian saarilla. Ehkä yksi haave on se, että uskaltaisiko kiivetä Pico de Teidelle (3 718 m) Teneriffalla.

Juuri nyt olo on kuin vanhalla merimiehellä, joka toteaa kokeneensa maailman merillä kaiken. Hän istuu mieluiten kotona ja rakentelee laivojen pienoismalleja pulloihin.

Elämä voi mennä joskus "putkessa" niin, että se jää myös jossain mielessä elämättä ja iäkkäänä voi sitten harmittaa. Juhani kirjoitti asiaa. Olen todella pohtinut joskus omalla kohdallani sitä, että onko vielä jotain, minkä haluaisin välttämättä tehdä, ennen kuin kuolen. Vaikka olen vasta 30-vuotias, olen tullut siihen tulokseen, että sellaista asiaa ei taida enää olla. Olen nähnyt ja kokenut jo sen verran, että en kaipaa välttämättä mitään erityistä kokemusta tai tekemistä. Nämä 30 vuotta tuntuvat myös selvästi pidemmältä ajalta, kuin mikä on tosiasiassa kulunut. Jos ajattelen taaksepäin vaikkapa alanvaihdostani edeltänyttä aikaa, tuntuu että siitä on paljon kauemmin kuin alle 10 vuotta. Se on melkein kuin eri elämässä tai eri ihmiselle tapahtunutta, ja sellaisena jotain hyvin kaukaista.

Jos täältä tulisi yllättäen "pakollinen poistuminen" vaikka jo huomenna, niin sittenhän se vain olisi niin. Mielelläni tietysti elän niin pitkälle kuin saan elää. Voisi olla kivaa päästä käymään joskus jossain kauempana ulkomailla (lomamielessä), mutta olen sen verran realisti, että valitsemallani uralla ja sen tuomilla tuloilla voin todennäköisesti unohtaa koko asian. Sama koskenee lähimmäisten taloudellista avustamista. Avustaminen menee ainakin nykyhetkellä hyvin pitkälti toisin päin, eli lähimmäiset joutuvat avustamaan minua.

Itseäni koskevia toiveita, jotka pitäisi vielä toteuttaa, ei siis oikeastaan ole. Asiat, jotka haluan tehdä, liittyvät muihin ja yhteiskuntaan kokonaisuutena. Yritän tehdä ympäristöä sekä suuressa että pienessä mittakaavassa ymmärtäväisemmäksi muita ihmisiä ja asioita kohtaan, vaikka voihan sekin olla pelkkää toiveajattelua. Miksi luutuneet asenteet muuttuisivat muutamalla informaatioiskulla nyt tai tulevaisuudessakaan? Noin ei tietysti kannata ajatella vakavissaan, koska sellainen voisi tehdä kyyniseksi. Yritän muistaa pitää omankin mieleni avoimena ja katsoa asioita suurempina kokonaisuuksina. Yritän olla mahdollisuuksieni mukaan läsnä niille, jotka minua tarvitsevat.

Mitä merkitystä sillä on jos jotain jääkin tekemättä? Ei sitä kuolleena enää päivittele.

Ennen kuolemaani tahdon rakastaa ja tanssia.

Tehdä jotain, joka saa jonkun toisen haluamaan elää.

TUO on hieno -! Hyvää uutta vuotta ET:n näköinen koirarotu 22:lle -!

Jos kysymys olisi: Mitä luulet (jonkun) toisen haluavan tehdä ennen maallista kuolemaansa? ...