Milloinkahan oppisimme nauramaan itse itsellemme?

Katselin kahden loistavan stand-up-koomikon esityksen tv-taltiointia. Toinen heistä on musta ja toinen latino. Esitykset perustuvat juuri heidän omaan ryhmäänsä, omaan elämänkokemustaan koskevien kliseiden ääneen sanomiseen ja niille nauramiseen. Niitä oikeastaan muiden ei ole lupa sanoa. Asetin itseni noita esityksiä katsoessani kulloiseenkin ryhmään kuuluvaksi. Kokemus oli vapauttava, vaikka jotkut selvästi sisäpiirin vitsit eivät edes avautuneet. Käännökset olivat lisäksi aivan karmeita.

Aika harvassa ovat mielestäni ne sateenkaari-ihmiset, jotka ovat uskaltaneet nauraa itselleen ja omalle ryhmälleen. Mieleen tulee Ralf König, jonka piirroksille homoelämästä olen nauranut monet kerrat löytäessäni itseni ja perheeni niistä kuvauksista. Yksi Königin hyvän kontrastin omaava vitsi oli nahkahomojen virkkuuryhmän kuvaus.

Tekisi hyvää, jos uskaltaisimme nauraa nykyistä enemmän itsellemme. Uskallan itsekin vain varovasti kiusoitella kahvin juonnista pikkusormi pystyssä oopperan lämpiössä. Siihen se sitten jääkin. Varsin otsa kurtussa näitä elämäämme vaikuttavia asioita minäkin pohdin.

Mikä olisi meissä ja elämässämme sellaista, mistä homolavakoomikko voisi hyvin pilailla?

Itseironia paras ironia. :)

Oletko Juhani tuntenut itsesi joskus tyttömäiseksi?

Onhan noita, Pikku-Britannia nyt ensimmäisenä. "I'm the only gay in the village..."

"Pirjo ja kaveri" on hauska lesbolavakoomikko. Olen nähnyt esiintymisiä erilaisissa naisten tapahtumissa ja osaan jo odottaa niitä. Naurattaa välillä niin, että kyyneleet valuvat silmistä. Huumori irtoaa hyvin arkipäiväisistä asioista - alusvaatteista alkaen. Lisäksi vakavammista aiheista, kuten pitkäaikaisen suhteen löytämisen vaikeudesta.

Minusta jokainen täällä kirjoittava voisi aloittaa itsestään...enkä nyt tarkoita ihan tätä pukeutumista tai naisellista käytöstä.
Vaan myös sitä kuinka vakavasti ottaa itsensä, homoutensa tässä joka päiväisessä elämässä.
Onko homouteni se ainoa eteenpäin vievä voima?
Olenko enää olemassa jos "homouteni" vietäisiin "pois"?
Osaanko nauraa omalla ryppy _otsaisuudelleni?

Ja jos ylläpito poistaa tämänkin viestin niin heitän saman kysymyksen myös "heille".

Kyl mä ainaki osaan nauraa -- ja naurankin -- itselleni. Niin homo- kuin muilleki ominaisuuksille. En oikee ymmärrä ihmisiä, jotka ei ymmärrä/kestä huumoria omalle itselleen tai omille aatteilleen.

No sitten et ymmärrä minua. Minua ei oikein naurata. Ei edes hymyilytä.

Piruilet kaiken aikaa. kai siinä on piilonaurua mukana.

Tokihan se riippuu siitä mistä suunnasta se huumori tulee. Valtaväestön kertomana huumoripläjäykset ovat tietenkin kohtuu epäilyttäviä kun kerran ovat ensin syrjiviä lakeja säätäneet (tai jättäneet syrjivät lait poistamatta) ja sitten sen päälle vielä pitää saada kertoa vitsejä.

Nojoo, asiaan. Kyllä mulla ainakin on muistissa muutama sen verran killeri homovitsi että niiden kertominen yleensä ainakin siirtää genren johonkin muuhun suuntaan. Oli sitten kuulijakunnassa taustani tietäviä tai ei. Eli kyllä niitä kannattaa kuunnella, painaa mieleen ja sopivaan tilanteeseen jopa heittää maailman iloksi.

Hivenen asian vierestä:

Radiossa keskusteltiin kuolemasta. Yhtenä keskustelijana oli Jukka Virtanen. Hän kertoi, miten hänen vaimonsa säikähti kun Jukka sai eturauhassyöpädiagnoosin. Vaimo kääntyi Bisquitin puoleen ja pyysi tekemään valmiiksi negrologin, ja siihen, että Jukka Virtanen tuli syöpänsä kanssa julkisuuteen.

Bisquit halusi että mukaan tulisi myös se, että hän tuli julkisuuteen alkoholisminsa kanssa. Otsikoksi tuli:

Mies, joka antoi syövälle ja juovalle kasvot.

Ironia on vaikea laji. Itse jouduin käyttämään sitä muutama viikko sitten kun parikymmentä vuotta vanhempi ystäväni kävi poikaystävineen kylässä. Sukulaisilleen he ovat kaapissa. Ystäväni poikaystävä (meniköhän tarpeeksi hankalaksi) ei ole valmis esittelemään ystävääni vävyehdokkaana. Eikä ystävänikään ole kaapista ulos tullut. Ystäväni poikaystävän äiti (vielä vaikeampi, enhän minä saa tästä itsekään selvää) on kuitenkin jo puolisokea. Ehdotin, että ystäväni, joka on jumalattoman paljon ylipainoinen, pukeutuu naiseksi. Sanoin, että rinnat ainakin riittävät ja anoppi kuvittelee saaneensa miniän.
Vakavampi puoli siinä on, että ystäväni valmistautuu polvien nivelleukkaukseen. Sanoin, ettei tule onnistumaan. Viisikymmentä kiloa ainakin ensin pois. Tissien ironialla toivottavasti saan hänet uskomaan laihduttamiseen. Itse tiedän sen, että kun jalat katkotaan, leikkauksen jälkeen pitää ensin kiittää Jumalaa, sitten sairaalahenkilökuntaa ja sitten itseään, että on pitänyt itsensä kunnossa ja "kukkakeppinä".

Niin, se itseironia jäi sanomatta. Kun minut leikattiin ja pikkuruiseen penikseeni oli työnnetty putki virtsaa poistamaan, teki se muuten niin kultainen ja ihana sairaanhoitaja pirullisen tempun. Se kutsui sinne ulkomaisen söpön miespuolisen opiskelijan ja opetti sille, miten virtsaputkesta vedetään letku ulos. Jätkä oli niin söpö, että jumalaisen karjaisun jälkeen sanoin sille, että valitettavasti olen varattu.

Hmm.. Olipa kerran Suomen jääkiekko-ottelu.. Baari täynnä lesboja - eiväthän homot nyt lätkää katso ;). Muuan tuttavani tokaisi koko baarin kuullen: 'Kuvitelkaa nyt. Homojen jääkiekko ja lesbojen muodostelmaluistelu!' Tuossa oli mielestäni juuri oikeanlaista itseironiaa. Tietääkseni myöskään kukaan ei kommentista ottanut nokkiinsa.

Itsekin tapaan naureskella omalle 'äijäilylleni' ajoittain. Ei kaikkea tarvitse ottaa niin vakavasti. Tosin olen joskus huomannut heterokavereiden hämmentyvän, jos erehtyvät kertomaan jonkin lesbo-/homovitsin minun kuullen.

Tuossa 90-luvun lopulla, kun vaihdoin työpaikaani ravintola-alalla, yksi työkaverini oli nuorehko homofoobikko. Kuultuaan minusta, hän alkoi kertoa jotain homokaskua kuulteni. Kasku oli onnettoman huono. Hänen lopetettuaan, annoin takaisin - kerroin putkeen tusinan muistamiani homokaskuja hänelle. Jokaiselle kaskulle hän "repesi" täysin - ei ehkä niinkään kaskun takia, vaan että kertojana oli nimenomaan homo.

Homofoobisuus hänen kohdaltaan muuttui hyväksynnäksi - ennakkoluulot olivat hävinneet.

Itseasiassa parhaimmat ei-vaaleisiin ihmisiin kohdistuvat kaskut olen kuullut nimen omaan ei-vaalealta...

Sen verran vielä pakko jatkaa omaa pohdiskeluani että olen huomannut että homojen kertomat homovitsit tuppaa olemaan kohtuullisen roiseja. Siinä tarinoinnissa alkaa heteroilta kyllä äkkiä loppua sanottava tyystin. Tämän näkisin itse yhdeksi tekijäksi sille ettei homot "naura itse itselleen". Siinä kun ei vaan muut kestä mukana...