Mottoripyörämessuilla kävi viikonloppuna enemmän ihmisiä kuin koskaan. Markkinamiehet ovat olleet taitavia. Moottoripyörämannekiineina esiintyvät menestyvien firmojen johtajat ja johtajattaret ja kaikenlaiset konsultit. Heille on tärkeää imagon rakentaminen. Vaikka koko touhu on hyvin läpinäkyvää, moottoripyöräilyn negatiivisia puolia ei juuri tuoda esiin.
------------
Moottoripyöräilyyn on liitetty mielikuva vapudesta ja luonnonläheisyydestä. Mitä on vapaus? Ajaa ylinopeutta vai mitä? Saa kaahailla ja kiilailla ja ohittaa muut. Poliisivalvonta teillä on vähäistä, joten sellainen vapaus ehkä toimii.
Entä luonnonläheisyys? Moottoripyörällä ajetaan pääsääntöisesti hyvin päällystettyjä teitä. Tien pinta on aina moottoripyörälle kriittinen. Ei saa olla kuoppia eikä irtokiveä. Tietyömaat ja hiekkatiet ovat ei-toivottuja. Joskus kesäyönä voi kokea, miten luonto tuoksuu. Muuta luonnonläheisyyttä en löydä millään. Se on elokuvissa luotu valheellinen mielikuva.
Entä kun tulee sade? Et näe eteen, on vaihdettava sadeasu pääälle, kastuu ja on kylmä. Jos on kovia sadekuuroja ja välillä paistaa, se on jatkuvaa vaatteiden vaihtoa. Emme elä Kaliforniassa.
Kun lähdet matkalle vaikkapa etelään ja tulet pieneen idylliseen kaupunkiin, haluat tietenkin katsella kaupunkia. Heti tulee tavaroiden säilyttämisongelma. Ja sen lisäksi on ongelmana, että on kuuma ja pitäisi vaihtaa kevyempää päälle. Jokainen itsestään huolta kantava pukeutuu nahkavaatteisiin. Se on paras suoja kaatumistilanteissa. Nahkavaatteissa on varmaan hauska katsella kaupunkia 40 asteen helteessä.
Moottoripyörällä on hauska lähteä ilta-ajelulle, mutta mihin menisi? Jonnekin huolto-asemalle, jossa on muitakin ja rasvan tuoksua vai Helsingissä merisataman mutterikioskille. Siellä sitten istutaan iltaa ja katsellaan ohisoljuvaa ihmisvirtaa, ja sitten taas takaisin kotiin. Harvemmin tulee moottoripyöräiltyä vaikkapa luonnonsuojelualueen tai muun luontomuistomerkin parkkipaikalle ja lähteä siitä patikoimaan. Harva uskaltaa edes jättää pyöräänsä metsän keskelle Tai lähtisikö moottoripyörällä sieniretkelle.
Parasta onkin se, kun on tärkeä palaveri, asiakastapaaminen tai konsultointitilaisuus. Sinne pitää ajaa moottoripyörällä. Se tukee imagoa.
Olen paljon katsellut viime aikoina noita meidän talon poikia, jotka elävät yhdessä (avo)vaimojensa kanssa. Vaimo istuu takaistuimella tai jää kotiin. Jos paikka on takana, vapaa seurustelu jää vähiin. Mitä kovempi on nopeus, sitä kovempaa on tuulen kohina, eikä kuule mitä kumppani sanoo, vaikka olisi millaiset kypäräpuhelimet. Se on hiljaisten ihmisten matkantekoa. Tuntikausia mitään puhumatta. Omien ajatusten kanssa. Takapenkkiläisellä on vielä kauheampaa kun pitää pysytellä valveilla huojuvalla istuimella.
Turvattomuudesta en viitsi juuri mainita. Sehän tiedetään yleisesti. Pienikin kaatuminen voi olla tosi iso haaveri. Siitä on meidän naapureilla katkera kokemus. Ja vakuutukset. Ja se, että kromin on kiillettävä. Pyörää on pestävä jokaisen ajon jälkeen. Ei ole katalysaatoreita, vai onko sellaiset jo tulleet, en tiedä.
Kaikesta tästä huolimatta moottoripyöräilyä mainostetaan ihmisille, jotka etsivät vapautta ja luonnonläheisyyttä. Minuakin on höynäytetty ja maailmaa on kierretty moottoripyörällä, mutta enää en siihen harhaan lankea.
------------
Moottoripyöräilyyn on liitetty mielikuva vapudesta ja luonnonläheisyydestä. Mitä on vapaus? Ajaa ylinopeutta vai mitä? Saa kaahailla ja kiilailla ja ohittaa muut. Poliisivalvonta teillä on vähäistä, joten sellainen vapaus ehkä toimii.
Entä luonnonläheisyys? Moottoripyörällä ajetaan pääsääntöisesti hyvin päällystettyjä teitä. Tien pinta on aina moottoripyörälle kriittinen. Ei saa olla kuoppia eikä irtokiveä. Tietyömaat ja hiekkatiet ovat ei-toivottuja. Joskus kesäyönä voi kokea, miten luonto tuoksuu. Muuta luonnonläheisyyttä en löydä millään. Se on elokuvissa luotu valheellinen mielikuva.
Entä kun tulee sade? Et näe eteen, on vaihdettava sadeasu pääälle, kastuu ja on kylmä. Jos on kovia sadekuuroja ja välillä paistaa, se on jatkuvaa vaatteiden vaihtoa. Emme elä Kaliforniassa.
Kun lähdet matkalle vaikkapa etelään ja tulet pieneen idylliseen kaupunkiin, haluat tietenkin katsella kaupunkia. Heti tulee tavaroiden säilyttämisongelma. Ja sen lisäksi on ongelmana, että on kuuma ja pitäisi vaihtaa kevyempää päälle. Jokainen itsestään huolta kantava pukeutuu nahkavaatteisiin. Se on paras suoja kaatumistilanteissa. Nahkavaatteissa on varmaan hauska katsella kaupunkia 40 asteen helteessä.
Moottoripyörällä on hauska lähteä ilta-ajelulle, mutta mihin menisi? Jonnekin huolto-asemalle, jossa on muitakin ja rasvan tuoksua vai Helsingissä merisataman mutterikioskille. Siellä sitten istutaan iltaa ja katsellaan ohisoljuvaa ihmisvirtaa, ja sitten taas takaisin kotiin. Harvemmin tulee moottoripyöräiltyä vaikkapa luonnonsuojelualueen tai muun luontomuistomerkin parkkipaikalle ja lähteä siitä patikoimaan. Harva uskaltaa edes jättää pyöräänsä metsän keskelle Tai lähtisikö moottoripyörällä sieniretkelle.
Parasta onkin se, kun on tärkeä palaveri, asiakastapaaminen tai konsultointitilaisuus. Sinne pitää ajaa moottoripyörällä. Se tukee imagoa.
Olen paljon katsellut viime aikoina noita meidän talon poikia, jotka elävät yhdessä (avo)vaimojensa kanssa. Vaimo istuu takaistuimella tai jää kotiin. Jos paikka on takana, vapaa seurustelu jää vähiin. Mitä kovempi on nopeus, sitä kovempaa on tuulen kohina, eikä kuule mitä kumppani sanoo, vaikka olisi millaiset kypäräpuhelimet. Se on hiljaisten ihmisten matkantekoa. Tuntikausia mitään puhumatta. Omien ajatusten kanssa. Takapenkkiläisellä on vielä kauheampaa kun pitää pysytellä valveilla huojuvalla istuimella.
Turvattomuudesta en viitsi juuri mainita. Sehän tiedetään yleisesti. Pienikin kaatuminen voi olla tosi iso haaveri. Siitä on meidän naapureilla katkera kokemus. Ja vakuutukset. Ja se, että kromin on kiillettävä. Pyörää on pestävä jokaisen ajon jälkeen. Ei ole katalysaatoreita, vai onko sellaiset jo tulleet, en tiedä.
Kaikesta tästä huolimatta moottoripyöräilyä mainostetaan ihmisille, jotka etsivät vapautta ja luonnonläheisyyttä. Minuakin on höynäytetty ja maailmaa on kierretty moottoripyörällä, mutta enää en siihen harhaan lankea.
