Pride ei kiinnosta?

Arocle, mistä ihmeen iskulauseista ja keekoilevasta, hörhöilevästä ja kaikki mahdolliset stereotypiat homoista vahvistavasta hössötyksestä puhut? Olitko katsomassa? Olimmeko eri paraatissa?

Minä näin asian näin. Helsingin paraatissa on nyt tapahtunut huomattava muutos. Väkeä on meikäläisittäin niin paljon, ettei tarvitse "hävetä". Jos halusi mukaan tuntemattomana, sekin oli mahdollista, koska väenpaljouteen voi piiloutua. Oli ylitetty jokin raja, jonka jälkeen pelokkaatkin uskaltavat lähteä mukaan.

Pelokkaita, katuyleisöä ja erityisesti vastamielenosoittajia hämmensi se, että joukossa oli mukana iso määrä pappeja ja muuta uskonnollisten ryhmien väkeä. Vastamielenosoittajilla meni pasmat sekaisin, kun he yhtäkkiä huomasivatkin huutelevansa kirkon työntekijöille. Teki mieli sanoa Valtoselle ja muille: Pelinne on menetetty!

On uusi aika, ja uudenlaiset ryhmät liittyvät mukaan prideen. Ensi vuonna varmuudella mukana liehuu myös sosiaalidemokraattisen puolueen tunnuksia. Vihreitä on jo nähty useamman kerran.

Yksi asia jäi kaivertamaan mieltä. Olisin halunnut ryöstää ja ottaa sotasaaliiksi vastamielenosoittajien banderollin. Mikä olisi hienompaa museon homokokoelmassa 50 vuoden päästä kuin Sodoma-teksteillä kirjailtu lakana. Tuli muita asioita väliin ja sotasuunnitelma jäi. Ehkä ensi vuonna juonimme, miten se tehtäisiin siististi.

Tässä vielä vastamielenosittajien kokemaa:http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000100&posting=22000000017572701

Laitoin blogiin pari kuvaa jeesustelijoiden protestimielenosoituksesta.
Nuo räksyttävät piskit olisivat käyneet miltei sääliksi tuhatpäisen kulkueen kintereillä, mutta kun kuuli heidän julistuksensa helvetin tulesta, sääli hiipui kyllä alkuunsa.
Kuvia klikkaamalla niistä näkee vähän isomman version.
http://ranneliike.net/blogi.php?nick=Public%20eye

"Yksi asia jäi kaivertamaan mieltä. Olisin halunnut ryöstää ja ottaa sotasaaliiksi vastamielenosoittajien banderollin. Mikä olisi hienompaa museon homokokoelmassa 50 vuoden päästä kuin Sodoma-teksteillä kirjailtu lakana. Tuli muita asioita väliin ja sotasuunnitelma jäi. Ehkä ensi vuonna juonimme, miten se tehtäisiin siististi."

Meinaatko etteivät luovu vapaaehtoisesti?

Minä taas demotin Jehovan todistajien konventin edustalla Jäähallin luona. Suhteet olivat toisin päin, uskovaisia oli monin verroin enemmän kuin mielenosoittajia. Minä käyn Jehovan todistajien luona useammin kuin he minun luonani. Tällä kertaa jäähallin vartijat estivät tosin minun pääsyni "avoimeen" yleisötilaisuuteen joka ei enää ollutkaan avoin. Monen heteronkin pääsy evättiin joten kyse ei ollut seksuaalisesta vaan vakaumuksellisesta syrjinnästä.

Saa nähdä leimataanko meidät kaikilla sateenkaaren väreillä netin jälkipuinnissa niin kuin viime vuonna. En usko. Melko ponnetonta oli Jehovan todistajien touhu.

Tv1:n a-studiossa oli asiaa pridestä. Hienoa on, että asia liiitetään EU-kysymyksiin. Olemme siis ryhmä, joka on EU:n virallisella asialistalla eikä joku epämääräinen syntinen sakki.

A-studio tulee uusintana tänään klo 23.30 ja huomenna klo 18.30 digitaalisella Yle24-kanavalla. Haastateltavina olviat nn. Setan puheenjohtaja ja Alexander Stubb.

Tämän ei tietenkään pitäisi liittyä asiakysymyksiin, mutta on kyllä todettava, että Setan nykyinen puheenjohtaja on erinomainen ja edustavakin esiintyjä. Se, että hän osaa sanoa asiat selkeästi ja ymmärrettävästi, auttaa myös paljon viestin läpimenoa. Ja kiitosta on annettava järjestäjille myös siitä, että tiedottaminen toimi aiempia vuosia huomattavasti paremmin.

"Yksi asia jäi kaivertamaan mieltä. Olisin halunnut ryöstää ja ottaa sotasaaliiksi vastamielenosoittajien banderollin. Mikä olisi hienompaa museon homokokoelmassa 50 vuoden päästä kuin Sodoma-teksteillä kirjailtu lakana. Tuli muita asioita väliin ja sotasuunnitelma jäi. Ehkä ensi vuonna juonimme, miten se tehtäisiin siististi.
Tässä vielä vastamielenosittajien kokemaa:http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000100&posting=22000000017572701""

Revohka on oikein järjestäytynyt: Suomen Polvirukoiijat ja Rakkauden Valloittamat ry. Hahhhah. Karismaattis-reformoidun ratkaisu- ja herätys-"kristillisyyden" pieni kultinomainen ääriryhmä. Pyrkivät provosoimaan konfrontaatioita ja saamaan huomiota: etäisyys on tarpeen. Jengin silmätikkuja ovat hlbt-ihmisten lisäksi tolkkupäinen rauhallinen ja sivistynyt uudistusluterilaisuus ja liberaaliteologit... tai listaa voisi jatkaa ad absurdum. Hatunnosto paraatikulkueen papeille ja Yhteyden, Arcuksen ja Malkuksen tyypeille, joiden mukana olo kai lietsoi tuon kumman revohkan täyteen vauhtiin.

Kultinomaiset, voimakkaan johtajan vetämät pikkuporukat voivat olla haitallisiakin: ryhmätranssi voi viedä asosiaalista taustaa omaavat aika oudoille teille.

Kuulemani mukaan tuo porukka yrittää häiritä muitakin tilaisuuksia (esim. vaalitilaisuuksia). Tavoitteena näyttää olevan häiriön tuottaminen ja ihmisten ärsyttäminen. Ulkopuolisten tarkkailijoiden silmin on näkymä ollut useinsellainen, että taustalla voisi olla toive saada aikaan tilanteen kärjistyminen ja sitten päästä itkemään asiasta mahdollisesti poliisille tai julkisuuteen. En tiedä, mutta kun näitä juttuja on kuullut useamman kerran, niin en ihmettele vaikka noin olisikin. Edellinen on siis ulkopuolisten arvio tilanteesta, ei faktaa.

Kyseessähän on porukka onnettomia ihmisiä jotka ovat olleet rikki jo nuoruusiässään. Tällaisessakin mielentilassa heistä on yhteiskunnalle vähemmän haittaa kuin siinä millaisia he ennen olivat.

Jukan mainitsemasta aktio-porukan julkisuuden tavoittelusta sain esimerkin pride-lauantaina. Valtosen Timppa (siis yksi tästä aktio-jengistä, kaiketi sen jonkinlainen voimahahmo) möyhösi innoissaan puhelimeen, kuinka näitä oli kuvattu 30 sekuntia televisiokameroilla, ja kuinka heidän banderollinsa olivat näkyneet.

Oli kieltämättä mieleenpainuvaa verrata keskenään tätä maailmanlopun tunnelmissa kärvistelevää aktio-jengiä ja iloista tuhatpäistä pride-kulkuetta (jota eräs aktio-porukasta kuvasi toisella foorumilla näin: "Kulkue oli värikäs ja tehty ilo sekä ylpeys paistoi läpi.Väkisin piti pitää naamarit päällä kun on päästy nyt kaapista ulos..."). Minusta pride-kulkueen ihmiset olivat ihan aidosti iloisia, eikä "naamareita" näkynyt.

Jukka kirjoitti: "Kuulemani mukaan tuo porukka yrittää häiritä muitakin tilaisuuksia (esim. vaalitilaisuuksia). Tavoitteena näyttää olevan häiriön tuottaminen ja ihmisten ärsyttäminen. Ulkopuolisten tarkkailijoiden silmin on näkymä ollut useinsellainen, että taustalla voisi olla toive saada aikaan tilanteen kärjistyminen ja sitten päästä itkemään asiasta mahdollisesti poliisille tai julkisuuteen."

- "Suomen Polvirukoilijat ja Rakkauden Valloittamat ry:n" ja muiden koomikoiden esikuvat lienevät USA:sta, jossa ratkaisuevankelikaalisissa alakulttuureissa kiertää manipuloituja aineistoja halbt-ihmisten paraateista ja "uskon soturien" häiriköinnin rajaamisista. Kultinoimaiset, voimakkaan johtajan ohjastamat apokalyptiset liikehdinnät halajavat marttyyreita.

"Kyseessähän on porukka onnettomia ihmisiä jotka ovat olleet rikki jo nuoruusiässään. Tällaisessakin mielentilassa heistä on yhteiskunnalle vähemmän haittaa kuin siinä millaisia he ennen olivat."

- Toivotaan että viranomaiset seuraavat tätäkin aktivistirevohkaa, joka varmasti asettuu vain koomikkojen rooliin. Valitettavasti nuo äärisektit, joilta mopo on karannut käisistä, tekevät vain pahinta antimainontaa Kristuksen rakkauden sanomalle.

Juuri tämä piskuinen poppoo taitaa tarvita työllistymis-, kuntoutus- ja ammattiopetuspalveluja ja muuta apua - oikeaa elämänsisältöä. Ehkä oma kiva hani kainalossakin voisi rauhoittaa koohkaajan kunnon kansalaiseksi.

Uususkonnollisen, aatteellisten vaihtoehtoihoitojen alakulttuurien ja USA-taustaisen christian rightin kentän kanssa tekemisiin joutuva ei kuitenkin yllättyisi, vaikka vielä törmäisimme muissa yhteyksissä psykolahkojen/terapia- tai aktivistikulttien haittoihin ja yksilönvapauksille aiheuttamiin uhkiin.

vaeltaja2005 kirjoitti: "Mokoma pride
"Paraatiin osallistui n. 1000-2000 ihmistä. Letka oli pituudeltaan lähes puoli kilometriä. Erityistä huomiota herättivät kirkon yhteysliikkeen joukot, n. 100 ihmistä, mukana pappeja ja valkopukuiset ihmiset risteineen - en tiedä olivatko he ortodoksisesta kirkosta."

- Ryhmä on sateenkaarimessujen kuoro ja gospel-ryhmä Ainokaiset. Asu oli dsoukkikin. Porukka on vetänyt parissa tilaisuudessa hulppeana kevennyksenä soul-kappeleita: I will follow you... Sateenkaarimessussa perjantaina 30.6. Kaltsin kirkossa esiintyivät myös. Ainokaiset on kai ekumeeninen meikäläiscombo.

Keekoilin, hörhöilin ja hössöilin pridessä!
Terv. "martin"
propellipää ja tötteröhuuli

Kannoin paraatissa yhteysliikkeen lopussa yhdessä Liisa Tuovisen kanssa hänen tekemäänsä sateenkaarilippua, jossa oli uskon, toivon ja rakkauden symbolit. Kuinka ihana paraati! Kuinka ihana osallistujajoukko! Kuinka upea päivä!

Lutskujen K&k 5.7.06, s 6: Seksuaaliset vähemmistöt vaativat kirkolta muutoksia - Sateenkaarimessuun osallistui satoja

http://www.kirkkojakaupunki.fi/?newsid=2994&deptid=126&languageid=3&NEWS=1

"Erinomaisesta terassikelistä huolimatta aavistuksen pitkäksi venynyt messu houkutteli paikalle satoja seurakuntalaisia, mutta väenpaljoudesta huolimatta tunnelma pysyi kodikkaana, joskin luterilaisen jäyhänä." Oikein! Näin pitääkin!

PS Martin, ryhdikkäästi kannoitkin :-)

Sateenkaarimessussa vastasimme Luojamme kutsuun. Ilman meidän kieltämisiä.

Kiitos /hih/!

Shambalalle ja monelle muulle voin vakuuttaa, ettei lapsen seksuaalinen suuntautuminen ole koskaan vanhemmille läpihuutojuttu. Seksuaalisuuteen liittyy perheissä tabuja vaikka kyseessä olisi heterosuhde. Äidit hyväksyvät isiä paremmin lapsensa "sellaisinaan", joutuvat myös tulilinjalle tunnustuksia seuranneissa syyttelyjaksoissa: keneen tuo on tullut, ei meidän perheissä homoja ole ollut, sinä hänet hemmottelit, mitä naapuritkin sanovat... etc. etc. Kuulostaa vanhanaikaiselta, mutta kaikkki ed. on elämää.

Postitalon keskustelussa halusin kertoa, että myös vanhemmat tarvitsevat lastensa ymmärrystä - ja tukea - asiassa, josta heillä ei ole minkäänlaista käsitystä. He tarvitsevat (!) kärsivällisyyttä ja tietoa, jota teillä on. Miksi puolustautua? Hehän pelkäävät, te olette vahvempia. Heillä ei ole kieltä, jolla puhua, ei vertaisryhmiä eikä ystävien tukea. Teillä on, jos ei muuta niin tämä ranneliikkeen palsta - eikä se ole vähän. Vaikka minä olen luullut olevani varsinainen paksunahka, vuodet ovat opettaneet, että tarpeeksi läheltä tullut arvostelu loukkaa aina. Ei se, että vakuuttaa itselleen "mitä minä tuonkaltaisilla ihmisillä teen", pehmennä ymmärretyksi tulemattomuuden ja yksin jäämisen kipeyttä. Pienillä paikkakunnilla kaikenlainen erilaisuus on häpeä, se eristää yhteisöstä.

Viime viikolla minulle soitti äiti, joka puhui nieleskellen siitä, ettei tule saamaan lapsenlapsia. Vanha murhe... Jonain päivänä väistyvä, mutta sekin on vielä aivan todelllinen elämän petos, yksin surtava; ei petos jonka lapsi "tekee", nyt sen on päättänyt ylin lainsäädäntävalta. Myös äideillä ja isillä on oikeus pettymyksentunteisiinsa, vasta sen jälkeen vuorovaikutus on mahdollinen. Rakkaus kuolee harvoin , mutta sen ilmaisut eivät uudessa tilanteessa toimi; ahdistus lapsen tulevaisuudesta, turvallisuudesta ja kumppanin löytymisestä on todellinen. Vanhempi suree. Tämä kuulostaa pateettiselta, mutta katsokaa ympärillenne: kuinka moni teistä on paennut etelän isoihin kaupunkeihin, joissa kotiväki ja ongelmat ovat poissa. Kunnes tulee se päivä, jolloin syntyy tarve kertoa heille, että "nyt olen löytänyt rakkauden". Pitäkää yhteyttä vanhempiinne, vaikka vastaanotto olisi jäätä; näyttäkää että te välitätte, kysykää mitä heille kuuluu. Pysykää omassa itsessänne, älkää vastako loukkaukseen vastahyökkäyksellä; se on ainoa tapa päättää taistelut. Ottakaa käyttöön vastustajan voima ja ryhtykää todellisiksi sotureiksi. Te olette sitä jo vanhempienne suhteen, koska he lähtevät ja te jäätte kantamaan elämää...

Me vanhemmat emme ole viisaita emmekä kypsiä; me olemme tavallisia ihmisiä, jotka lapsen toisenlaisen valinnan edessä pelkäämme menettävämme teidät. Jos ja kun te osaatte rakastaa, rakastakaa myös meitä, antakaa meille mahdollisuus. Me tarvitsemme aikaa - ja sen, että ehdimme nähdä miten ihania nuoria te olette, ja miten raikkaita ja rakkaita suhteita vaalitte - usein paremmin kuin me. Eivät sanat mitään merkitse, vain teot. Kun me näemme parisuhteidenne toimivan, me vapaudumme syyllisyydestä, jota yleensä, mutta turhaan kannamme. Me emme voi päivässä emmekä vuodessakaan kokonaan muuttua. Antakaa riitojen laskeutua, antakaa aikaa löytää teidät uudestaan, tutustua totuudessa, sellaisina kuin olette. Meistä ei tule toiveittenne kaltaisia, mutta olemme antaneet teille elämän; ehkä vaikean, mutta rikkaan ja tunteista täyteläisen.

Meidät saa myös jättää, uhriksi ei kannata asettua. Hylätty kaipaa aina sovintoa, myös äiti ja isä. Ja muistakaa, että teillä sateenkaari-ihmisillä on aina perhe toisissanne! Vaalikaa niitä suhteita.

Mallan kirjoitus oli liikuttava. Kuulin paljon sellaista, mitä omat vanhempani eivät ehkä osaa sanoa. Kirjoitus ois kyllä ansainnut oman ketjun, ehkä tuolla perheet, suhteet ym. osiossa.

Minulla ei ole perhettä Sateenkaari-ihmisissä eikä muuallakaan, mutta olen tehnyt sellaisen puhetaidollisen taidonnäytteen oman äitini edessä, että äidinkielen opettajani olisi tyytyväinen. Hän on loppuunsa asti jääräpäisen hyväksymätön, mutta me molemmat olemme rauhassa. Ainakaan hän ei uusinut minun porttikieltoa koko hänen kotilääniinsä.

Mutta teidän vanhempien on vaikea ymmärtää, että sateenkaariväki ei ole perhe, vaan pahimmillaan uhka kovin monien uhkien joukossa. Ei ole mitään rintamaa teitä vastassa.

Viitaten mallan viestiin: tarkoitukseni ei ollut vähätellä vanhempien asemaa tai asian arkuutta ja kipeyttä vanhemmissa. Tietysti myös heterosuhteissa on omia tabuja, esim. vanhemmat voivat olla ulkomaalaisvastaisia tai muuten rajoittuneita ja sitten heidän lapsena alkaakin seurustelemaan juuri sellaisen henkilön kanssa, jota vanhempien on vaikea hyväksyä henkilön "taustan" vuoksi.

Niin, se miten vanhemmat selviytyvät muiden ihmisten vihjailujen ja jopa syyttelyiden edessä lapsen seksuaalisuudesta, on tietysti kiinni vanhemmasta itsestään. Kyllä mielestäni vanhemman on puolustettava omaa lastaan, jos muut kyseenalaistavat lapsen elämää hänen seksuaalisuutensa perusteella. Vanhemman on syytä ottaa selvää asioista, joista hän ehkä on ollut täysin tietämätön aikaisemmin (ennakkoluuloja ei tiedoksi voi laskea). Tietämättömyyshän aiheuttaa pelkoa ja varautuneisuutta asioihin. Tässä asiassa tietysti vanhemmilla on vaikea paikka, jos heillä ei ole "kieltä, jolla puhua, ei vertaisryhmiä eikä ystävien tukea". Totta. Tässä onkin ehkä SETAlle ja muille järjestöille yksi tärkeä painopiste.

Tietysti vanhemmat tarvitsevat asiassa yhtä lailla lasten tukea, kuten myös lapset tarvitsevat vanhempien tukea. Mutta pettymyksentunteista ja muista negatiivisista suhtautumisista ei vanhemmalla ole oikeutta syyttää lastaan. Ei lapsi ole tarkoituksella "valinnut" valtaväestöstä poikkeavaa seksuaalisuuttaan tai kiusallaan onkin nyt sitten homo. Eikä vanhemman itsesyyttelystä ole mitään positivista tulosta. Tietysti vanhemmalla on oikeus olla järkyttynyt, pettynyt (mistä syystä?) ja surra (mitä?).

Tuo lapsenlapsiasia on kyllä vanhemman näkökulmasta ymmärrettävä mutta silti itsekäs. Siinähän ilmaistaan, että MINÄ en tule saamaan lapsenlapsia. Samoin kuin sukukysymyksissä on taustalla ainakin osittain vanhempi itse: mitä sukukin ajattelee (meistä/minusta)? Voi kysyä kärjistäen, onko vanhemman rakkaus lastaan kohtaan ehdotonta vai ehdollista.

"ahdistus lapsen tulevaisuudesta, turvallisuudesta ja kumppanin löytymisestä on todellinen."
Nämä ovat vakavia ja todellisia asioita, jotka tulevat varmasti vanhempien mieleen ensijärkytyksen jälkeen. Onko se pakenemista, jos lapset muuttavat ehkä ahdasmielisistä pikkupaikkakunnista suurempiin kaupunkeihin, joissa he voivat elää ja rakastaa tuntematta itseään syrjityiksi, yhteisöön kuulumattomiksi, jopa hylkiöiksi? Ehkä se on enemmän oman elämän mahdollistamista, annetaan paremmat puitteet elämälle.

Velvoite pitää yhteyttä vanhempiin, vaikka vastaanotto olisi jäätä, on mielestäni aika paljon vaadittu. Riippuu tietysti siitä, onko vanhemmilla todellista halua oppia ymmärtämään lastansa ja he tarvitsevat jonkin verran aikaa sulatella ja selvittää asiaa vai onko heidän suhtaumisensa sitä, että saat olla sitä, mitä haluat, kunhan et tuo sitä esille. Onko vanhemmalla oikeus loukata lastaan siitä, että hän vain sattuu olemaan, mitä on? En allekirjoittaisi väitettä, etteivät sanat loukkaa. Pikemminkin sanat voivat loukata joissain tilanteissa enemmän kuin teot. Tai puolestaan täydellinen vaikeneminen! Puhuminen ja vaikeneminen ovat myös tekoja. Tietysti mahdollisiin loukkauksiin ei kannata vastata, koska silloin tilanne ei ainakaan muutu paremmaksi. Eikä uhriksi missään tapauksessa pidä asettua.

Se, miten vanhemmat lopulta pystyvät asiaan suhtautumaan, riippuu tietysti vanhemmista itsestään. Helppoa elämä ei ole ja toisaalta henkinen kasvu onkin ihmiselämän antoisampia mahdollisuuksia. Jotkut vain eivät tahdo muuttaa elämänkatsomustaan vaan pitävät yllä henkistä status quota. Esimerkiksi eräs vanhemman puoleinen henkilö on todennut rasistisista kommenteistaan, ettei vanha ihminen enää tottumuksistaan pääse irti.

Vanhemman tulisi asettaa lapsensa homous oikeaan kontekstiin. Muuttuuko lapsen elämässä nyt mikään, kun hän on homo? Tuskin. Mutta vanhemman elämässä taas saattaa moni asia heittää kuperkeikkaa riippuen siitä, miten paljon vanhempi on asettanut toiveita tai odotuksia lapsensa elämälle. Jos vanhempi on toivonut ja halunnut lapselleen onnellisen elämän ja löytävät elämänkumppanin, jonka kanssa hänen on hyvä olla, onko toiveet nyt särkyneet? Eivät. Mutta jos vanhempi on toivonut, että lapsi menee naimisiin ja saa lapsia, niin toiveet saattavat särkyä. Tai jos vanhemman mielestä, homous on syntiä, sairasta tai epähyväksyttävää, on vanhemmalla tietysti vakava kriisi edessä.

Tietysti vanhemmilla on paljonkin toiveita ja odotuksia lapsensa elämältä, mutta ratkaisevaa on se, millaisia ne ovat. Ovatko toiveet itsekeskeisiä (haluan lapsenlapsia) vai pyyteettömiä. Lisäksi vanhemman taustat vaikuttavat suhtautumiseen. Mutta vanhemman täytyy punnita hänelle opetettuja näkemyksiä ja tunteita. Kuinka monet uskonnolliset ja yhteiskunnalliset säännöt sanelevatkaan, miten asioihin pitää suhtautua. Mielestäni esimerkiksi Jeesuksen ainoa viesti on ollut lähimmäisen rakastaminen. Kaikki ehdot ja rajoitteet ovat ihmismäisiä lisäyksiä. Määräävätkö muiden antamat rajoitteet ja säännöt sitä, miten kyseisen vanhemman tulee suhtautua lapseensa tai mitä hänen pitää tuntea häntä kohtaan?

Kuten sanottu, näissä kysymyksissä ja asioissa on paljon pureskeltavaa. Vastauksia kaipaaville vanhemmille olisi tietysti hyvä olla olemassa tukiverkosto tai ainakin heille suunnattua tietoa helposti saatavilla. Muutenkin kuin harvan ihmisen harteilla.

En vähättele yhtään työtäsi Malla, päinvastoin! Suuri kiitos sinulle, että jaksat.

Ehkä vaan itselle homona nämä asiat ovat päivänselviä, "mikä siinä muka niin kummalista on". Ehkä olenkin jäävi kommentoimaan koko keskustelua. Tätä varten tarvitaankin erilaisia heterovanhempia, jotka ovat "läpikäyneet" lastensa homouden.

Minusta suomalaisessa(kin) kulttuurissa on asenne, että lapset ovat perhettä ja sukua varten, eivät itseään. Ja kun lapsi lähtee riskikäyttäytymisen tielle (kas kun kaikki normipoikkeavuus on riskikäyttäytymistä) niin lapsesta ei ehkä tule sellaista menestyjää kuin mitä oli odotettu. Joka tapauksessa homoseksuaalin tie on aina rankempi kuin heteroseksuaalin ja se on tietysti murhe vanhemmille, etenkään kun ei suoraan halua asiaa kertoa.
On paljon puhuttu siitä että kuinka homoseksuaalisten vanhempien lapsia saatetaan kiusata koulussa, mutta entäpä se, että homoseksuaalisten lasten vanhemmat joutuvat kiusaamisen kohteeksi?

Viestissä 87 Mika antoi linkin Netmissionin keskusteluun Pride-aktiosta. Jonkin aikaa keskustelua pystyi lukemaan, mutta nyt ei enää. Näyttää siltä, että keskustelu on siivottu näkyvistä. Saan ilmoituksen ettei ole lukuoikeutta.

Sen verran häveliäisyyttä omien kaheleittensa vuoksi taitaa Netmissionillakin olla, ettei aivan kaikkea näytetä julki vaikka jotkut siellä kovasti sitä haluaisivatkin. Toki näkymättömyydelle voi olla muitakin syitä.

Juhani

Mallan ja Shambalan kirjoitukset olivat monia ajatuksia herättäviä. Kiitos teille.

Olen joskus sanonut, että kun sateenkaari-ihminen päättää tulla vanhemmilleen kaapista ulos, hänen pitäisi olla niin vahva, että pystyy olemaan tukena myös vanhemmilleen. Monille heille uusi tilanne on kriisi tai ainakin perusteellisen pohdinnan paikka. Joka tapauksessa tilanne on vanhemmille mahdollisuus kasvuun. Jotkut siihen pystyvät, jotkut eivät. Meidän sukulaistemme kanssa on käynyt juuri näin. Vanhempani hyväksyivät meidät parina jonkin aikaa kestäneen mietiskelyn ja nikottelun jälkeen. Ajan myötä miehestäni tuli vanhempieni tärkein luottohenkilö.

Mieheni suku ei suhdettamme ja erityisesti minua sulattanut lainkaan. Vuosien mittaan asiat muuttuivat vain pahempaan suuntaan. Ainoa keino oli lopulta sulkea heidät elämästämme täysin. Heillä oli kuitenkin otsaa urkkia parisuhdelain tultua voimaan sitä, että menettävätkö perinnön vaiko ei. Sitä vastausta he eivät saaneet. Suuren vahingon suvun aikuiset tekivät omille lapsilleen siinä, että mieheni ja minut mustamaalattiin surutta myös heidän lastensa silmissä. Lasten ja mieheni välit olivat olleet erittäin arvostavat ja lämpimät.

Poris: "...homoseksuaalin tie on aina rankempi kuin heteroseksuaalin..."
Voisitko esittää väittämäsi edes siinä muodossa, että se on sinun henkilökohtainen mielipiteesi (=ennakkoluulosi), eikä fakta. Itselläni on nimittäin useita aivan erilaisia havaintoja.

Juhani

Berliinin pormestari Wowereit nostaa tänään sateenkaarilipun Punaisen raatihuoneen lipputankoon. Raatihuoneella on Berliinin kaupungin johto. Myöhemmin alkaa kampanja ”Osoita kunnioitusta homoille ja lesboille”.

Monet maailman suurkaupungit ymmärtävät jo arvostaa pride-juhliaan. Berliinin CSD-paraati pidetään lauantaina 22. heinäkuuta, 2006. Ensi viikonvaihteessa Berliinissä on toinen suurtapahtuma, Love-paraati, jälleen parin vuoden tauon jälkeen. Yhtä juhlaa Berliinissä.

http://www.taz.de/pt/2006/07/11/a0070.1/text

Palaan vielä Pääpostitalon tilaisuuden kautta Johanna Pihlajamäkeen. Tänään vedimme yhteisen Prometheus-leirikoulutuksen. Syveni edelleen käsitykseni Johannasta tasapainoisena ja huumorintajuisena transnaisena. Leiriläiset olivat hänestä erityisen kiinnostuneita. Kysymyksistä ei meinannut tulla loppua. Hän pystyy omalla rauhallisella tavallaan saamaan monimutkaisiksi koettuja transasioita ymmärrettävään muotoon. Valoisa elämänasenne helpottaa myös tiedon perillemenoa.

Juhani

Mukava kuulla. Nuorison, uuden sukupolven, valistaminen niin seksuaalisuudesta kuin transsukupuolisuudesta auttaa nuoria ymmärtämään näitä asioita. Vanhetessaan ihmisille pinttyy asenteita ja ennakkoluuloja, jolloin heidän on vaikeampi asettaa omia näkemyksiään tarkastelun alle. Kouluissahan ei näistä asioista paljoa puhuta eikä varmaankaan useissa perheissä tai kaveripiirissä. Se, että nuoret kohtaavat "ihan tavallisen tuntuisen" ihmisen, joka sattuu olemaan homo/bi/lesbo/trans, on aivan toista kuin kirjatieto. Varsinkin Johannan kaltainen ihminen (mitä nyt Postitalon tilaisuudessa sain mielikuvan hänestä) on varmaan mitä parhain ihminen keskustelemaan nuorten ja myös aikuisten kanssa.

Ja se, että nuoret pääsevät kysymään mieltään askarruttavia kysymyksiä ja saavat niihin hyviä vastauksia suoraan aihetta koskettavalta ihmiseltä on erinomaista.

Televisiossa ikävä kyllä vähemmistöt ovat usein esillä erikoisuuksina (erilaisuutta korostetaan, painotetaan), jolloin heihin on vaikeampi suhtautua yhtenä "meistä". Todellisuus siitä, että ympärillämme elää vähemmistöön kuuluvia tavisihmisiä ei välttämättä näin välity heteroille. Tällöin vähemmistöön kuuluva on yksi niistä eikä ennemminkin yksi meistä.

Muutenkin kaikenlaisen valistamisen, myös ihan heteroseksuaalisuudesta saisi aloittaa "hyvissä ajoin" asteittain melkeinpä jo esikoulusta. Nythän pelkästään yleinen seksuaalisuuteen liittyvät asiat nousevat esille vasta myöhemmässä vaiheessa koulussa, jos edes laisinkaan. Asioista keskusteluhan riippuu usein vahvasti opettajien kyvystä ja halusta käsitellä asioita. Ehkä tähän on pikkuhiljaa jo tullut muutostakin.

Hyvä esimerkkihän erilaisuuden esittelystä oli joku nuorten opas, jossa puhuttiin heteroseksuualisuudesta sinä-muodossa (kehossasi tapahtuu muutoksia) ja sitten esiteltiin lyhyesti homoseksuaalisuus he-muodossa (he tuntevat vetoa omaan sukupuoleensa). Tästä olikin hyvä näpäytys Hesarin kirja-arvostelussa, johon siis tämä tietoni perustuu. Mitäköhän mieltä homonuoren pitäisi olla tällaisesta poikkeavuuskäsittelystä?

Eilen porukalta tuli hyvä kysymys, että mitä mieltä olemme sarjoista Älä kerro äidille ja Sillä silmällä. Kerroimme sateenkaari-ihmisiin liitetyistä stereotypioista. Tuli kerrottua, että todellisuudessa suurin osa meistä on aika tavallisia ihmisiä.

Protuleireihin osallistuneista useimmat ovat valmiiksi varsin valistuneita ja paljon elämää miettineitä nuoria. Rippikoululeirit olisivat kuitenkin mielestäni se tärkeä paikka, jonne pitäisi tätä valistusta saada. Eipä luennointikutsuja ole muutamaa poikkeusta lukuunottamatta tullut vuosiin. Joillekin tutuille nuorisopastoreille olen varovasti ehdottanut, josko heidän leireilleen mahtuisi Seta-luento. Ei ole tullut mitään vastakaikua.

Juhani

Minä en ole äänestänyt ketään "valistajaa" puhumaan asioista minun omasta puolestani ihan niin kuin minä olisin jokin vajaavaltainen tai muuten ymmärtämätön, en postitalon/priden yms. taviksia enkä myöskään television "erikoisuuksia". Valistajista ihmiset ymmärtävät että heille syötetään propagandaa ja ne jotka vakavasti uskovat televisiossa näytetyn olevan mikään heijastus todellisuudesta kuuluvat sellaisiin ihmisiin joita en mielelläni tapaisi.

Ideaaliyhteiskunnassa jokainen pystyisi vaikuttamaan suoraan itseään koskettaviin asioihin. Valitettavasti edes nämä maapallon parhaimmat "demokratia"-viritelmät ovat kaukana kansalaisvaikuttamisesta. Tai onhan meillä paljon kaikkea kivaa kansalaistoimintaa, mutta onko niillä vaikutusta todelliseen politiikkaan? Raha pyörittää jäykimpiäkin rattaita ja vaientaa pienet soraäänet nätisti taustameluksi.

Se, että asioista keskustellaan monista eri näkökulmista, on kannustettavaa. Myönnetään, valistaminen sanana ei nyt ole niitä parhaimpia ollen hieman jopa ylimielinen. Kärjistäen kaikki erilaisten ryhmittymien kommunikointi on jonkinlaista "propagandaa". Se kuinka objektiivista ja puolueetonta viestintä on, riippuu tietysti ryhmästä ja sen agendasta. Mitä objektiivisempi ja puoluettomampi ryhmä on, sitä vaikeampi sen on saada konkreettisia asioita aikaiseksi ja tämän seurauksena se syö itse mahdollista vaikutusvaltaansa. Tämä tietysti, jos suurin osa vaikutusryhmistä on tarkoituksella subjektiivisia.

Ihmiset valitsevat ihmisiä ajamaan itselle tärkeitä asioita tai liittyvät ryhmiin vaikuttaakseen itse asioihin. Valtaapitävien kannalta hiljaiset, mielipiteensä itsellään pitävät ihmiset ovat mitä parhainta alamaisia. Myös tämä selektiivinen valta, jossa yksilöt siirtävät vastuunsa ja oikeutensa harvoille ja valituille, ruokkii suorastaan itseään. Näin ihmisten ei välttämättä tarvitse vaivautua pohtimaan itse asioita, vetämään johtopäätöksiä, perehtyä faktoihin ja fiktioihin. Mikäs sen mukavampaa kuin istua ottamassa aurinkoa ja antaa ylimystön hoitaa asioita. Illalla voikin sitten paikallisessa haukkua kaikki valtaapitävät tynnyriin. Näin kärjistäen.

Asiaa ei myöskään auta se, että eri kansalaisyhdistyksiin tai -valtuuskuntiin suhtaudutaan vähättelevästi: kameroille kyllä ollaan hymyssä suin vakuuttamassa, että ihmisten mielipide otetaan huomioon. "Otetaan huomioon", mutta sillä ei välttämättä ole mitään oikeata vaikutusta. Ihmiset vaativat sairaanhoitajille heidän työtään arvostavaa palkkaa ja samaan aikaan eliitti valittaa, että sairaanhoitajat lähtevät ulkomaille paremman palkan perässä (missä ei ole mielestäni mitään paheksuttavaa). Jos keskustelua ei saada hillittyä kaivetaan vanha kunnon "mistä rahat"-kortti esille ja lyödään se tiskiin. Jos sairaanhoitajien asemaa haluttaisiin parantaa, niin kyllä siihen keinot keksittäisiin, jos vaan haluttaisiin.

Sitten meillä on ihana EU, joka on oikea lobbaajien märkä uni. Iso raha puhuu ja väsyttää "edustajia", jotka eivät ole tietoisia käsiteltävistä asioista. Hyvänä esimerkkinä on tietysti kaikki tietoverkkoihin liittyvät kysymykset. Siinä vaiheessa, jos jo alan asiantuntijoilla on vaikeuksia hahmottaa, mitä tekniset direktiivit itse asiassa tarkoittavat tai ne ovat paksumpia kuin raamattu, niin hälytyskellojen pitäisi soida. Joko toiminta on tarkoituksenmukaista tai sitten täydellistä tumpelointia. On suorastaan nerokasta, miten asioita saadaan vaikeutettua tuottamalla tuhansia ja tuhansia sivuja tekstiä, jonka edustajien odotetaan voivan sisäistää ja maustetaan vielä päätöksentekoa aina niin pikantilla byrokratialla.

EU:lla on hienot ihmisoikeussäännöt, mutta niiden toimeenpano onkin sitten aivan toinen kysymys. Suuret herravaltiot saavat vain moitteita ja toiveita asioiden saattamiseksi sääntöjen mukaisiksi. Miten EU:ssa on suhtauduttu esim. Yhdysvaltojen ihmisoikeusrikkomuksiin? Mikä oli Matti Vanhasen kannanotto Guantanamoon? Revolverihaastattelija kysyikin pressavaalien alla hyvin, että kuinka rähmällä Vanhaneen haluaa olla Yhdysvaltojen edessä. Selvää vastausta ei tullut, mutta ainakin syvässä etukumarassa meidän Matti halunnee olla.

EU:ssa ollaan myös ajamassa yhä suurempaa kansalaisvakoilutoimintaa eteenpäin suurella tarmolla. Yhdysvalloissahan kansalaisvakoilu on jo arkipäivää. Kaikki tämä kätevästi terrorisminvastaisella taistelulla. Hoidetaan oireita, ei itse sairautta. Terrorismi on käytännössä jo saavuttanut selvän voiton, kun ihmisten oikeuksia aletaan polkea terrorismin nimissä. Et kai sinä vaat ole terroristien puolella, kun niin olet valvontaa vastaan? Mitä pelättävää sinulla on, jos pusseissasi on vain puhtaita jauhoja? Lähtökohtaisesti uuden ajattelun mukaan jokainen on terroristi, jatkuvasti mahdollinen syyllinen. Näyttäkää kassinne!

On tietysti EU:ssa ja Suomen valtaeliitissä monia ihmisiä, jotka oikeasti välittävät asioista ja pyrkivät toimia parhaansa mukaan. Mutta jo muutama mätä omena saa koko hedelmäkorin haisemaan puhumattakaan siitä, jos syömäkelpoisia saa etsimällä etsiä. Ja täytyyhän Suomen olla mallioppilas EU-luokalla. Nöyrä ja totteleva. Kuinka korkealle EU haluaa, että Suomineito hyppää?

In summarum: Demokratiasta ei voi nykyisessä yhteiskuntastruktuurissa puhua. Jos todellista demokratiaa haluttaisiin, jouduttaisiin ensimmäiseksi pienentämään vaikutuspiirejä huomattavasti. Mitä suurempi vaikutuspiiri, sitä enemmän on korruptiota (tai ainakin otollista maaperää sille). Toinen "mahdottomuus" on rahan vallan radikaali supistaminen.

Mitä enemmän asioita alkaa pohtimaan sitä vastenmielisemmäksi ne muuttuvat. Ei ihme, että ihmiset alkavat ottamaan etäisyyttä valtaeliitin toimiin vetoamalla siihen, etteivät he ole äänestäneet, valinneet, ketään edustamaan itseään. Ei ihme, etteivät ihmiset halua edes olla missään tekemisissä koko yhteiskuntarakenteen kanssa. Ainoa etu härskiintymisessä on se, että se alkaa pakottaa ihmisiä ryhtymään myös itse toimiin, vaikuttamaan. Jokainen saa tietysti olla asioista mitä mieltä tahansa tai olla täysin ilman mielipidettä. Sehän on yksi vapaan ihmisen oikeuksia. Tosin jokainen ihminen on pakostakin jonkin ryhmän jäsen.

Vai voiko ihminen olla ilman kansalaisuutta?