Eroamisen vaikeus

Ollaan oltu vähän yli kymmenen vuotta yhdessä ja jo montakin vuotta on mennyt vähän huonosti.Ongelmia on yritetty kuitenkin selvittää koska ollaan rakastettu toisiamme tai ainakin on yritetty rakastaa. Nyt on jo monta kuukautta tuntunut siltä ettei tunne toista kohtaan muuta kuin lievää ärtymystä. Tuntuu että rakkaus on totaalisen loppunut eikä halua muuta kuin erota koska koko ajan vain ahdistaa yhdessä oleminen.
Kaksin ei ole hyvä olla,mutta yksin jääminenkin pelottaa. Järki kyllä sanoo ettei huono suhde ole mikään hyvä olotila, mutta lopullista ero ei saa aikaseksi. Nyt me asutaan vain yhdessä, ei riidellä mutta ei kyllä olla missään kontaktissa toisiimme. Kumpikaan ei osaa tehdä lopullista aloitetta.
Olis kiva tietää mitä toiset on tehneet vastaavassa tilanteessa.

Mitäs js hommaisitte omat asunnot vähäksi aikaa. Jospa sitä sitten alkais arvostaa toista uudella tavalla?

mä tässä juuri yritän vasta toipuu kipeästä erosta. Me päädyttiin tyttöystävän kanssa siihen ratkaisuun kolmen vuoden yhdessäolon jälkeen. Ero tuntui meistä ainoalta vaihtoehdolta, sillä riitelimme liikaa. Harvoin tuli sanottua toiselle mitään nättiä. Rakastan eksääni yhä. Enkä toivo kenellekkään samaa. Me emme missään välissä asuneet yhdessä, ja liianpitkä välimatka rikkoi suhteemme kokonaan. Eli välillä se eroaminen voi olla ihan hyväkin ratkaisu..vaikka siitä seuraisikin kyyneleitä ja kipua..