Carola Ateenaan(!)

  • 1 / 11
  • nightflyer
  • 19.3.2006 16:32
Carola otti ja voitti eilisen Melodifestivalenin karsinnan, mikä ei varmaan kellekään tullut yllätyksenä. Mitä olette Ruotsin laulutähtösestä mieltä? Pääseekö edes finaaliin ja pärjääkö paremmin kuin Lordi? Kenen olisi pitänyt mielestänne voittaa Melodifestivalen?
  • 2 / 11
  • f(r)iend
  • 19.3.2006 17:41
Pitihän tuo eilen katsoa, ja kyllä Carolan kappale oli minunkin mielestäni siellä kolmen parhaan joukossa. On juuri sellainen euroviisurallatus mikä yleensä menestyy. Uskoakseni oikean valinnan ruotsalaiset siten tekivät. Itse katselin tosin tiiviimmin Andreas Johnsonia ja BWO:n ylikomeaa laulajapoikaa kuin Carolaa. Luulempa, että komea laulajapoika olikin yksi syy miksi BWO tulikin katsojaäänissä sijalle 2. Uskon, että Carola sijoittuu ainakin 10 parhaan joukkoon. Lordi taitaa olla sellainen, että se joko pärjää ja hyvin tai sitten saa ainoastaan säälipisteitä. Suomen osalta Annika Eklundin esittämä ja Kerkko Koskisen säveltämä Shanghain valot olisi ollut minusta varmaa ja hyvää euroviisukamaa. Harmi kun ei päässyt mukaan. Mutta ei mitään huonoa sanottavaa Lordista.
Onpas Häggqvistin Carolasta kuoriutunut esiin todella upea nainen. Tuollaisia saisi olla enemmänkin. Jos minä saisin päättää...ja jos ulkomusiikilliset tekijät otettaisiin erityisesti huomioon, niin Carola voittaisi ilman muuta. Jos pelkän biisin perusteella pitää arvioida, niin arvioni on hieman latteampi. Niin perusviisu-materiaalia kuin vaan olla voi. Eikös tällaiset yleensä suht hyvin menesty?
  • 4 / 11
  • Homophobic
  • 19.3.2006 18:43
Eikö kukaan ole tietoinen Carolan seksuaalipolittikasta?Häggqvist on Ruotsissa tunnettu homofobiastaan ja homovastaisista mielipiteistään.Tässä naisessa ei ole mitään ihailun aihetta.
Ei ole tullut Carolan seksuaalipoliittisia mielipiteitä seurattua. Ikävä juttu, jos kärsii homofobisesta oireyhtymästä...siitä huolimatta hänen ulkoista habitustaan voi kyllä leikkimielisesti ihailla.
  • 6 / 11
  • nightflyer
  • 19.3.2006 20:30
Onhan ne Carolan mielipiteet ihan yleisessä tiedossa, siksi vähän ihmetyttääkin, että miten jaksetaan tuollaista fanittaa, Qruiserissakin näkyy mooonta monituista Carolaa ihailevaa klubia, toisaalta näyttää olevan myös antifaniklubeja... Ihan kiva biisi minustakin, mutta tavallaan tuntuu epäreilulta lähettää sinne jo kerran voittanut. Voisi olla vaikka sellainen sääntö, ettei kerran esc:n voittanut saa enää osallistua kilpailuun. Mutta no jaa, eipä tuo taida ainakaan Suomen edustajalta olla viemässä paikkaa, niin se ja sama loppujen lopuksi, kuka Ruotsia edustaa
Carola on käsittääkseni ns. himouskovainen, joka ei aina edes malta pitää suutaan kiinni. Näin ollen homofobisuus ei liene mikään ihme. En tosin itse ole jaksanut seurata naisen lausuntoja joten hänen mahdolliset homovastaiset lausuntonsa eivät ole päässeet päivääni pilaamaan.

Ei siinä mitään, upea lyyli. Mutta saisi tosiaan jättää sen puhaltimen kotiin. Vanha vitsi, jota käytettiin edellisen kerran viisuvoittokappaleen yhteydessä. Mutta kun pitää näköjään hiuksien hulmuta ja viitan liehua... ja silmäripsien räpsiä puhurin häiritseminä.
Uutinen Ruotsista kertoo Carolan saaneen lehdistökonferenssissaan kysymyksen suhtautumisestaan homoseksuaalisuuteen. Carola joutui paniikkiin ja katkaisi tilaisuuden. Laulaja oli kertonut aiemmin XQ-lehdelle, että homoseksuaalisuus on luonnotonta ja se on parannettavissa rukouksen avulla. Toimittaja kysyi, josko mielipide on hänen omansa vai seurakuntansa mielipide. Carola kuuluu ääriuskonnolliseen ryhmään nimeltä Christian Word of Life.

Uutinen on osoitteessa:
http://www.thelocal.se/article.php?ID=3246&date=20060310

Juhani
Joo, eipäs ole tullut törmättyä noihin Carolan homovastaisiin lausuntoihin kun en häntä ole pahemmin fanittanut, joten ei harmita ainakaan sen puolesta. Ihmettelinkin Melodifestivalen-esityksessä Carolan oikeassa käsivarressa ollutta, sinisellä kimalteella koristettua, PX perkkiä... Hm hm.
Kylläpäs nyt melkein hävettää, kun en tiennyt Carolan homofobiasta. Täytyy kyllä tunnustaa, että ruotsalaisjulkkisten suhteen yleissivistykseni on muutenkin hyvin vajavainen. Mutta nyt olen taas yhtä asiaa viisaampi. Carolan uskovaisuus oli kyllä tiedossani, mutta kun uskovaisuus nyt onneksi ei aina korreloi homofobian kanssa...niin en tuosta kädessä olevasta merkistäkään hätkähtänyt.

Tämä Carolan edustama uskonlahko sen sijaan on ennestään tuttu. Livets Ord/Elämän Sana toimii ihan vilkkaasti Suomessakin. Heillä on peräti ihan oma "show" TV7-kanavalla.