mutta sain viettää sen kanssa vain kokonaiset 24 tuntia! Ikäväkseni olen myös huomannut, että tyyppi ei nähtävästi pidä kaukosuhteista. :(
Varmasti parasta olisi unohtaa koko asia ja muistella vain unenomaisia hetkiä, jotka vietimme yhdessä. Tunsin yhteyden, aivan kuin meidät oli kuin luotu yhteen. Aistin myös saman hänestä, enkä ikinä voi unohtaa sitä kimaltelevaa silmäparia joka minua tuijotti illastaessamme yhdessä. "You made me feel happier than in...years" hän tunnusti ennen lähtöäni. Se oli myös ensimmäinen kosketukseni mieheen ja tunsin enimmäistä kertaa olevani itseni - onnellinen ilman masennuksen mustaa pilveä varjostamassa elämääni.
Kuitenkin tulevaisuus näyttää synkältä, maanantaina joudun armeijan harmaisiin ja kotiin paluuni jälkeen tipuin kuin pilvistä takaisin arkeen. Unelmien mieskään ei tuntunut samalta vaan kovin etäiseltä.
Toisin kuin minä, Lontoon-ihastukseni oli vahvasti rationalisti, myös minua vanhempi ja kokeenempi. Hän tiesi ettei suhteemme voisi jatkua ja huolehtikin siitä, etten vain ikävöisi liikaa. Siltikään en voi olla suunnitelematta palaavani Lontooseen ehkä viikonlopuksi (jos intistä sellaisen saisi joskus vapaaksi) tai viimeistään kesäksi jos pääsen 6 kk pestillä tai sitten tammikuussa 2007.
Järkeni sanoo että minun pitäisi vain unohtaa mutta sydämeni sanoo toista. Sanotaan, että pitäisi kuunnella sydäntä mutta mitä te sanotte?
Varmasti parasta olisi unohtaa koko asia ja muistella vain unenomaisia hetkiä, jotka vietimme yhdessä. Tunsin yhteyden, aivan kuin meidät oli kuin luotu yhteen. Aistin myös saman hänestä, enkä ikinä voi unohtaa sitä kimaltelevaa silmäparia joka minua tuijotti illastaessamme yhdessä. "You made me feel happier than in...years" hän tunnusti ennen lähtöäni. Se oli myös ensimmäinen kosketukseni mieheen ja tunsin enimmäistä kertaa olevani itseni - onnellinen ilman masennuksen mustaa pilveä varjostamassa elämääni.
Kuitenkin tulevaisuus näyttää synkältä, maanantaina joudun armeijan harmaisiin ja kotiin paluuni jälkeen tipuin kuin pilvistä takaisin arkeen. Unelmien mieskään ei tuntunut samalta vaan kovin etäiseltä.
Toisin kuin minä, Lontoon-ihastukseni oli vahvasti rationalisti, myös minua vanhempi ja kokeenempi. Hän tiesi ettei suhteemme voisi jatkua ja huolehtikin siitä, etten vain ikävöisi liikaa. Siltikään en voi olla suunnitelematta palaavani Lontooseen ehkä viikonlopuksi (jos intistä sellaisen saisi joskus vapaaksi) tai viimeistään kesäksi jos pääsen 6 kk pestillä tai sitten tammikuussa 2007.
Järkeni sanoo että minun pitäisi vain unohtaa mutta sydämeni sanoo toista. Sanotaan, että pitäisi kuunnella sydäntä mutta mitä te sanotte?