ollapa ihastunut

Tiedän, kun näen sen. Sen tytön, joka voisi viedä mun sydämeni. Tiedän miten se kävelee, millaiset hiukset sillä on, miten se nauraa. Mä näen sen mielessäni koko ajan ja ajattelen miltä tuntuisi koskettaa sitä, silittää sen selkää ja suudella sitä. Mä tiedän että se on jossain täällä, mutta en ole vielä ollut oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Käyn luennoilla joka päivä samojen ihmisten kanssa ja ne on kaikki haaleita: blondattuja, meikattuja, uskomattoman tylsiä, muovisia. Olis se yksi tyttö jossain, se tyttö joka sais mut syttymään. Mua pelottaa että olen kylmä. En pysty rakastamaan miestä, mutta nyt pelkään jo etten pysty rakastumaan enää naiseenkaan, kun siitä on niin pitkä aika, kun joku sai mut hengästymään pelkällä olemassaolollaan. Vielä jonain päivänä löydän mitä etsin.

Kuulostaa aivan siltä kuin olisin itse kirjoittanut tuon tekstin. :) Siis samanlainen olo on minullakin. Tiedän että tuolla jossain on haaveilemani tyttö, joka on kiinnostunut samoista asioista, on persoonallinen, suloinen, hassu... :P Mutta ei ole vielä löytynyt.. :/ Pelko siitä kasvaa etten pysty päästämään ketään lähelleni. Silti haaveilen hänestä. Ja olen uniakin nähnyt.. Joskus tuntuu kuin tunteet ja läheisyyden tarve olisivat mitä turhimpia asioita, mutta ei sitä kuitenkaan voi elää ilman niitä.

Kaunista tekstiä. On se ihastuminen niin huumaavaa. Suuria tunteita tulee harvoin, mutta ne ovat aina odottamisen arvoisia. Kumpa vaan tajuaisi arvostaa niitä hienoja hetkiä ja tarttua niihin kiinni siinä ja silloin...

Ollapa ollapa. Mä olen ruvennut katsomaan yhtä naista yhä kiinnostuneemmin. Se on niin hassu ja vitsikäs, rento, pehmeä ja ystävällinen. Se juttelee ja nauraa ja kohtelee mua niinkuin oltais ystäviä vaikka ei mua juuri vielä tunnekaan. Vanhista vanhin: se on mun opettaja yliopistolla, reilusti vanhempi minua ja naimisissa yhden miesopettajan kanssa. Jotenki mä ehdin luulla että opettajiin ihastumiset loppuis seiskaluokalla xD Vaikka tästä ei mitään ikinä voi tullakaan, on ihanaa tuntea jotain. Välillä oon pelänny olevani täysin tunnevammanen kun miehet on mulle täysin yhdentekeviä enkä jaksa niistä pätkääkään välittää ja naisiin en ole oikein osannut/uskaltanut ihastua, kun olen tuumannut että turhaan alkaa kuvitella mitään pienessä päässään kun ei tiedä kuka kukin on ja ihastuisin kuitenkin heteroon. Mutta tämä kävi salakavalasti. Ensin vain pidin tästä naisesta, ajattelin mielessäni että onpa mukava tyyppi ja nyt mua alkaa hymyilyttää ja naurattaa aina kun näen sen ja kun se tekee jotain hassua. Mä seuraan sen liikkeitä ja kuuntelen sen ääntä ja mulle tulee lämmin olo. Eikä mua haittaa se että se on hetku, kuulostaa ehkä hölmöltä, mutta olen vaan niin onnellinen ja helpottunut siitä, että joku herättää mussa jotain reaktiota. Oon aina viihtyny itsekseni, mutta en mäkään loppuelämääni halua yksin olla ja hetken jo tuntu että en enää osaa ihastua ihmisiin. Toivo elää ; )

Edellisistä viesteistä päätellen en ole ainut, joka epäilee omia ihmissuhdekykyjään.

Onhan se aika toivotonta ihastua hetero opettajattareensa;D Mutta ymmärrän pointtisi. Välillä on kiva vaan tuntea se fiillis, vaikka tietää ettei mitään voi tapahtuakaan. Ja toisaalta juuri niin se on jopa turvallisempaa, ei tarvitse miettiä mikä seuraava siirto olisi. Voi vaan nauttia tunteesta. Minullakin välillä ollut niin pitkä aika siitä kun viimeksi johonkin on ihastunut, että alkanut pelätä ettei semmosta koskaan tulekaan enää. Sitten kun joku sytyttää on niin iloinen ja tuntuu että maailma on täynnä mahdollisuuksia... *huokaus*