Kikka on kuollut

http://www.iltalehti.fi:


5.12.2005 21:10
Viihdetaiteilija Kirsi Sirén menehtyi 41-vuotiaana.

(VELI-MATTI PARKKINEN)

80-luvun loppupuolella suomalaista discotaivasta tähdittänyt artisti Kikka on Iltalehden saamien tietojen mukaan menehtynyt perjantain ja lauantain välisenä yönä Nokialla. Asiasta kertoi ensimmäisenä Stara.fi -nettilehti. Myös Kikan aviomies vahvisti suru-uutisen Iltalehdelle.

Epävirallisten tietojen mukaan kuolinsyynä oli sydänkohtaus.

Viimeiset pari vuotta olivat Kikalle epäselvää aikaa. Lääkäri määräsi työuupumusta ja masennusta sairastaneelle naiselle useiden kuukausien mittaisia sairaslomia, eikä Kikkaa nähty enää keikoillakaan.

Kikka muistetaan parhaiten mm. ikivihreistä Sukkula Veenukseen, Mä haluan viihdyttää, Tartu tiukasti hanuriin ja Apinamies -hiteistään.

Kikkaa jäivät kaipaamaan aviomies ja kouluikäinen tytär.




Eipä kuulunut Kikka suosikkeihini, mutta jonkinlainen homoikonihan hän kai oli.

onpa outoa...pikku poikana kikka oli kova juttu :)

No voi että.

"Tee-se-itse -mies" on mun suursuosikki Kikan biiseistä. "Käyrä nousuun" saa myös hymyn huuleen. Ja "Osassa toisen" on melkein oikea musiikkikappale! Nyyh. En ehtinyt nähdä livenä.

Voi surkeus. Minä pidin Kikasta aina, vaikka hän ei ollut kovin kummoinen laulaja, oli hän sitäkin suurempi viihdetaiteilija. Kikan keikka ei koskaan jättänyt kylmäksi. Ja kyllähän hänen vihjailevista, pikkutuhmista lauluistaankin osasin nauttia pieninä annoksina myös levyiltä, joita hankin muutaman.

Kikan ongelma tuntui olevan se, että hänen pikkutuhmat laulunsa toimivat parhaiten 80-luvulla, kun hän itse oli vielä nuori seksisymboli. Hän yritti monta kertaa vaihtaa vähän vakavampaan viihdemusiikkiin, ja esittää hitaita balladeja, mutta ne eivät oikein toimineet, sillä vanhat fanit halusivat vain lisää samanlaista, eikä vakavampi musiikki löytänyt uusia faneja Kikan tulkintana.

Luulen, että syy Kikan ongelmiin oli juuri siinä, että hän menetti lähestyessään 40. ikävuottaan yleisöään, ja hän ilmeisesti olisi silti halunnut jatkaa laulajana. Kun mitään ratkaisua siihen, miten hän olisi voinut jatkaa uraansa laulajana ei tuntunut löytyvän, ei ihme jos hän hukutti murheitaan alkoholiin. On tietysti silti täysin mahdollista, että todellinen kuolinsyy on sydänkohtaus kuten lehtitiedoissa mainittiin, mutta varmaan alkoholi on ainakin myötävaikuttanut hänen terveytensä heikkenemiseen. On surullista, kuinka moni rakastettu laulaja ja viihdyttäjä on menetetty sillä tavoin, ajatelkaapa vaikka Olavi Virtaa, Laila Kinnusta tai Armi Aavikkoa.

Mutta tällaisella hetkellä pitäisi muistella sitä, mikä Kikassa oli parasta. Kuten hän laulussaan sanoi, hän halusi viihdyttää, ja siinä mielestäni hyvin onnistuikin. Kikka loihti aina hymyn yleisönsä huulille, kuinka usein hän esiintyikään esimerkiksi DTM:ssä ja pride-juhlissa. Itselleni on jäänyt mieleen se, miten vaatimaton hän oli, ja pilaili usein omalla kustannuksellaan. Eräissä Helsingin Kaisaniemessä järjestetyissä Pride-juhlissa hän innosti jopa viittomakielen tulkit tulkitsemaan laulujensa sanoja hyvin eroottisin elein, mikä tuntui entisestään lisäävän sitä harmitonta huvia ja hyvää mieltä, jonka Kikka aina esiintymisellään onnistui loihtimaan. Olisikohan Kikan viimeinen keikka ennen hänen jättäytymistään sairaslomalle ollut juuri uudessa DTM:ssä? Ainakin se oli yksi viimeisistä. Tuon keikan hän vielä veti läpi ammattimaisesti, eivätkä mahdolliset ongelmat näkyneet ainakaan yleisölle.

Minulle jää Kikasta lämpimät muistot, vaikka tottakai samalla suren hänen varhaista poismenoaan ja erityisesti hänen vielä kouluikäisen tyttärensä kokemaa menetystä.

Omia suosikkejani Kikan tuotannosta olivat "Kierrätä pyöritä mua" (jota hän mainosti ennakkoon eräässä haastattelussa ympäristönsuojelua ja ekologiaa käsittelevänä lauluna:-D), "Tartu tiukasti hanuriin", "Huone 105", "Anna kulta anna", "Geisha mä olen sun", "Parhaat puoleni", "Zoomaile mua" sekä hitaista biiseistä "Aito frendi". Ja vaikka kyseinen kappale ei henkilökohtaisiin suosikkeihini kuulukaan, ei sovi unohtaa Kikan kiihkeärytmistä rap-biisiä "Onnen nainenkin silloin vasta saa".

Kamalalta tuntuu! Kikka oli suuri juttu suomalaisessa musiikissa silloin kun itse olin ottamassa ensiaskelia aikuisuuteen.
Nyt hän on mennyt, niinkuin oma nuoruutenikin.

"Eipä kuulunut Kikka suosikkeihini, mutta jonkinlainen homoikonihan hän kai oli." Muttamutta kuitenkin piti välittää meille tämä suru uutinen ivalisin värittein. Miksi? Eikö voisi pitää suurta turpaansa kiinni edes hetkosen surun hetkellä ja kunnioittaa muiden surua. Mutta eihän se kai ole mahdollista kun on niin... itseään täynnä.

Käsittääkseni en ollut mitenkään ivallinen.

"Eipä kuulunut Kikka suosikkeihini, mutta jonkinlainen homoikonihan hän kai oli."

Kun tuon lukee niin eipä siitä mitään muuta löydä kuin ivallisuutta ja kyynisen henkilön viljelemää sarkasmia. Säälittävää on se että ihmisten tarvitsee olla ilkeitä sellaista asiaa kohtaa joka ei heitä itseään puhuttele tai kuulu omaan elämänpiirinsä. Surullista.

Valitan, en näe tuossa lauseessa minkäänlaista ivallisuutta tai sarkasmia. Luen sen rehellisenä toteamuksena, jonka olisin itsekin mahdollisesti voinut sanoa. Kikan musiikki ja persoona oli yksi osa suomalaista populaarikulttuuria, hän oli mm. monien homojen suosiossa ja esiintyi useampaan kertaan myös ainakin dtm:ssä.

Hänen kohtalonsa oli traaginen, ja ihmisenä hän ansaitsee kaiken kunnioituksemme riippumatta siitä, arvostammeko erityisesti juuri hänen musiikkiaan vai ei.

Pahoitteluni, jos kommenttini kuulosti sarkastiselta. Sellaiseksi se ei tosiaan ollut tarkoitettu. Jos minulla olisi ihmisestä jotakin purevan ivallista sanottavaa, en todellakaan toisi sitä esille silloin kun tämä ihminen kuolee. Niin halveksuttavan tahditon en ole.

Kikka oli varmasti taitava viihdyttäjä, enkä ollenkaan kyseenalaista hänen paikkaansa suomalaisen popkulttuurin kentässä. Mielestäni on hyvin surullista, että hän kuoli.

Ja kiitos, Public_eye.

DTM:n galleriasta löytyy vielä kuvia Kikasta:

http://www.dtm.fi/galleria/031017/index.htm
http://www.dtm.fi/galleria/030516/index.htm

Kuvista näkee hyvin, miten iloinen ja lämmin, ja ennenkaikkea tiivis, tunnelma Kikan keikoilla vallitsi.

Kikka oli todellinen gayikoni, joka nähtiin esiintymässä homopaikoissa ja -juhlissa jo silloin, kun hän vielä olis suosionsa huipulla ja kun muut tähdet, jotka myöhemmin on hyväksytty gayikoneiksi, eivät niihin uskaltautuneet. Ei ihme, että hänen suosionsa gay-yleisön keskuudessa kesti vielä silloin, kun se muualla alkoi hiipua. Hatunnosto ja kumarrus Kikalle rohkeudesta.

Kunpa vaikka DTM, jossa Kikka niin usein esiintyi, järjestäisi jonkin Kikka Memorial -illan.

Noh, olihan se tiedossa että ei ole miestä ja munaa siihen että oman mauttomuuden edes näkisi vaikka sen ihan selvästi osoittaisi saatikka sitten edes olisi vilpittömästi todella ja aidosti pahoillaan siitä miten tökerösti tuli sanottua eikä vain täyte "pahoitteluja" ilmaisisi joilla ei sitten loppujen lopuksi mitään muuta tee kuin itsensä syyntakeetomaksi ja vastuutomaksi kaikesta. Mutta minkäs teet kun on putkinäkö pahimmillaan ja pinkin periskoopin kautta maailmaa katselee. Huvittavinta on että ivallisten ja kyynisten pääluku kertautui heti kuoroon liityneen myötä taustaäänen myötä jolla onkin sama mahdoton "rehellinen" sanomisen tapa. Kissan hännän nostoon tarvitiin tälläkertaa kaksi kollia.

Tuohon provoon en lankea. Kiitos ja öitä.

Ikävä Kikkaa jo nyt, Olin todella pitkänajan ihailija ja itku tulee päivittäin ku kuuntelen Kikkaa. Miksi kaikki hyvä viedään liian aikaisin?

Langenneeksi enkeliksi ei kannatisi alunperinkään ryhtyä jossei osaa joulunäytelmänsä roolia loppuunasti viedä.

Turha sitä on moralisoida, ihminen on ihminen, ja tuollainen ennenaikainen kuolema, varsinkin kun jälkeen jää 9-vuotias lapsi, on aina tragedia.

Kikka oli kuulema sanonut joskus jollekin kollegalleen, ettei aluksi ymmärtänyt laulujensa todellista sanomaa, ja kun se selvisi hänelle, hän pahoitti mielensä ja tunsi itsensä hyväksikäytetyksi. Mene ja tiedä, mutta Kikan ystävät ja kollegat kuitenkin kertoivat viime päivien iltapäivälehdissä, että saatuaan lapsen hän pyrki eroon seksipommin imagostaan ja olisi halunnut siirtyä vakavamman tanssimusiikin pariin, mutta yleisö ei hyväksynyt roolinmuutosta, ja niin hän oli imagonsa vanki. Surullista, eikö ihminen muka saisi muuttua?

Aika hurjaa. Luin juuri tätä viestiketjua ja täällä töissä jonkun kännykkä alkoi soittaa apinamiestä. Meni kylmät väreet...

en pitänyt kikan laulamasta musiikista, kun laulunjen sanat olivat kaksimielisyyksiä täynnä. hän oli halpa marilyn monroe väännelmä heterojuntteja varten, naispuolinen frederik. ura ei kantanut, koska ei sellaista kauaa jaksa kuunnella tai ostaa. hänen ongelmansa oli varmaankin, ettei käynyt kaupaksi.

Miesmies, tee palvelus ja opettele hiukan käytöstapoja. Jos sinulla ei ole mitään kaunista sanottavaa vainajasta, niin pidä turpasi kiinni.

ärsyyntynyt kirjoitti: "Miesmies, tee palvelus ja opettele hiukan käytöstapoja. Jos sinulla ei ole mitään kaunista sanottavaa vainajasta, niin pidä turpasi kiinni."

jossain määrin olen samaa mieltä, että miesmies voisi opetella tapoja, mutta ihmetyttää miksi vainajista pitäisi puhua (vasta) jälkeenpäin kauniisti - elävänä niitä kauniita sanoja eniten kaipaa, ja on kuulemassa - ei kuolleena.

Kikasta ja Kikan musiikista voidaan olla montaa mieltäm niinkuin muistakin makuasioista. Kikka on kuollut. So?

Minä olen aina pitänyt Kikasta, ja ollut useilla hänen keikoillaan. Aina kun näin hänet, yritin parhaani mukaan kannustaa häntä (sen verran kun yleisöstä käsin, ja kerran henkilökohtaisestikin, nyt voi). Nähdäkseni pahoista sanoista pidättäytyminen on hienotunteisuutta surijoita, ei niinkään vainajaa kohtaan.

Minusta oli ikävää, ettei Kikka saanut haluamansa kaltaista arvostusta eläessään. Hän olisi mielestäni ansainnut sen, ja pelkäsinkin, että hän antoi itsestään ehkä liikaakin, kun kuulin ensimmäisistä ongelmista. Pelkäsin, että ongelmat johtaisivat tähän, mutta en osannut uneksiakaan, että näin pian. Toivoin, että Kikka olisi saanut elämänsä taas järjestykseen ja palannut lavoille viihdyttämään ja kiihdyttämään, mutta niin ei käynyt.

Tosi surullista, että ihminen kuolee noin nuorena, tytärkin on vielä niin pieni. Hyvä ystäväni oli kova Kikka-fani ja hän puhui, että minun pitäisi joskus lähteä mukaan keikalle, siellä on kuulemma aina niin hyvä meininki. No eipä ehditty yhdessä mennä...