Huumorintajun analyysi, myös anaalista

Olen pohtinut yhtä asiaa vuosien varrella, katsellessani televisiosta vitseihin perustuvia formaatteja, ja muunmuassa chattäillessäni eri foorumeilla silloin tällöin.

Miksi naisten vetämät, ja naisten näyttelemät sarjat eivät kanna, miksi ne ei ole riittävän mielettömiä, ja mielikuvituksellisia.
Meitä naurattaa oivallukset, joissa on ennakkoluuloja, ja mielivaltaisia heittoja, mutta naisille ja naispareille, ja porukoille se on äärimmäisen vaikeaa tehdä siitä suosittua.
Ja sama vika on homoseksuaalimiehilläkin, samanlainen tosikkomaisuus, naamioituna viisaamman fiksumman ihmisen kaapuun, on vain todellisuudessa tylsää ja yksitoikkoista.

Pitäis olla lupa heittää huumoria, ei ottaa kaikkea vakavasti, ja vapaasti vaan naureskella toisten räävittömyydelle.

Mä olen poikkeava, mutta kertokaa vapaasti vaan, omat tunteenne tästä aiheesta.
Antaa tulla kaikki turhautumineen kaikkineen.

Tää on provo; mutta mielestäni homoseksuaalit aivojen suhteen ovat olleet aika usein epäonnisia, väärä kroppa, ja vain transseksuaalit ovat tunnustaneet sen itselleen.

Toki oikeita miehiäkin homoissa löytyy, mutta hyvin suuri osa on periaatteessa naisia.
Katsoppa Orso esim. sellasta sarjaa kun Will & Grace. Homoja ja naisia, hurttia ja räävitöntä huumoria, ja kyseessä melkoisen suosittu sarja. Tämä vain niinku yhtenä esimerkkinä. Muitakin löytyy.
  • 4 / 22
  • miesmies
  • 14.10.2005 22:43
Orso ei oikeita miehiä ole heteroissakaan, jos nyt ollaan tosikkoja: yhdenmukaistamisen painehan niillä on- jos et sopeudu ryhmään ja tee samaa sikailua kuin ne niin sua nimitellään ( nynny tms), mutta annas olla kun alat pistämään kampoihin todellisissa asioissa, niin hame päällä ( kuvannollisesti) on niillä joka ikisellä esim. lain noudattaminen ( varastelu on tavallista tehtaissa).

mussa on enemmän miestä kuin monessa heteromiehessä, mitä tulee juuri avoimuuteen, rehellisyyteen ja aitouteen. en juokse joka rapakkoon rypemään ja se vasta vaatiikiin luonnetta ja asennetta.

kokeile! onko selkärankaa?
Aina ne neitihomot jaksaa puuttua sellaisiinkin keskusteluihin, joihin niitä ei ole pyydetty.
Ja toiselle kaverille voisin sanoa, että siellä tosiaan on hyviä näyttelijöitä, joissakin valmiiksi nauretuissa amerikkalaisissa vitsailu ohjelmissa, mutta ne eivät ole itse kirjoittaneet niitä sketsejä.
Epäilenpä onko maailmassa montakaa todella menestyksekästä ja huumorihullua naistekijää.
Homoilla on sama vika.
Jos on tiedossa nimiä, niin voitte kertoa, ja muutan mielipidettäni.
Silppu huumori, joka on korrektia ja laimeeta, ei ole kovinkaan hauskaa.
Aika tylsä Homolakimies ja tyypillinen suomalainen neitigay arkkityyppi, eivät ole kovinkaan hauska formaatti.

Kolmas kivi auringosta on todella hyvä ohjelma, minä nautin, joskus katson kahteen kertaan.
Toinen miellyttävän kovatasoinen on Pulmuset.
Rakastan niitä ohjelmia. Kaksi hyvää ja loput huonoja.

Suomalaisissa on hyvää pirkka ja aakke, ja muistan kuinka suomalainen koomikko naisryhmä kovalla metelillä tuli televisioon, mutta se oli haukotuttavan tylsää lähinnä.
Huono käsikirjoitus, ja heikko kyky kärjistää vitsejä.

Seinfield taas oli mielestäni tuskaista katsottavaa, jos minä olisin ollut pakotettu katsomaan sitä nahjus akateemisen tylsää ohjelmasarjaa, en tiedä mitä kauheeta olis tapahtunut.
Että voi olla vastenmielistä roskaa.
Ja hyvin suosittua, mutta USA on valtava maa, tuottaa kaikille jotain viihteenkin alalla.
  • 6 / 22
  • Public eye
  • 15.10.2005 13:24
Orso hyvä, en tiennytkään, että täällä ranneliikkeessä on keskusteluja, joihin saavat osallistua vain erikseen pyydetyt henkilöt. Tällaista tietoa en ole ainakaan saitin säännöistä löytänyt - edes kaatopaikan osalta.

Ei varmaan auta muu kuin perustaa oma saitti, jonka keskusteluihin saavat osallistua vain möreä-ääniset lihaksikkaat yli 185-senttiset miehet, jotka liikkuvat hitaasti ja kankeasti sekä harrastavat korkeintaan voimanostoa ja kamppailulajeja. Poikkeuksellisesti mukaan hyväksyttäisiin myös naiset, jos he täyttävät edellä määritellyt ehdot.

Parasta tietysti olisi, jos koko maailmassa ei olisi muunlaisia ihmisiä. Koska tämä vaatimus kuitenkin tuntuu yhtäkkiä vähän ylimitoitetulta, aloittaa voisi perustamalla jonnekin Orsolandia, johon kaikki Orso I:n hyväksymät orsorodun edellä mainittuja tyyppiominaisuuksia vastaavat ihmiset voisivat muuttaa. Eipä siinä varmasti kuluisi kuin pari-kolme sukupolvea, kun tuo rotu olisi jo valloittanut koko maailman ja kaikki neitimäiset miehet ja feminiiniset naiset olisivat kuolleet sukupuuttoon.

Viihteessä olisi sallittua esittää miehet vain supersankareina tai hyväntahtoisesti junttimaisina pösilöinä, jotka loppujen lopuksi tarkoittavat vain hyvää, vaikka saavatkin siinä sivussa aikaan paljon tuhoa. Naiset olisi lupa esittää karskeina teollisuusvartijoina tai sitten muistona menneisyydestä hössöttävinä bimboina, joita miehet pompottavat tullen mennen minne sattuu. Kaikki älyllisyyteen viittaava dialogi ja käsikirjoituksessa esiintyvä monikerroksisuus, joka saattaisi stimuloida katsojan ajatustoimintaa ja kyseenalaistaa yhteiskunnassa vallitsevia arvoja, sensuroitaisiin oitis.

Samalla säädettäisiin laki, että kaikki värit harmaata lukuun ottamatta olisivat kiellettyjä. Maailmasta voitaisiin hävittää kaikki värikkäitä kukkia tuottavat kasvit, syksyllä ruskaan puhkeavat puut sekä värikkäät linnut ja kalat.

Silloin tehtävä olisi lähes valmis, mutta yksi ongelma olisi vielä jäljellä. Miten päästä eroon sateenkaaresta?
Public eye on tosiaan stereotyyppinen tyyppi homoista.

Älä ota liian vakavasti näitä juttuja, ole mies !

Mikä oli todistettu ?

Saat kirjoittaa, ja samalla paljastaa sen kuinka säälittävä tyyppiesimerkki oletkaan. ;)))
  • 8 / 22
  • Public eye
  • 15.10.2005 13:37
Tuhannet kiitokset Orso. Olet ihana! Saan siis elää.

Huumori on vaikea laji...
Olen nähnyt Orson. Hän on todellisuudessa 52/163/96/9,5 mitat omaava kaljuuntunut ja katkeroitunut mies, joka ei saa seksiä, ja purkaa Ranneliikkeessä seksuaalista turhautuneisuuttaan muihin.
No tämä olikin ensimmäinen otsikonmukainen huumoripläjäys tässä viestiketjussa. (Laitan perään vielä varmuudenvuoksi hymiön) :-)
Dion linkki oli sikamakee, kundit veti läppää rajusti, ja kenopää pilliniskat saa viihdettä, nelisilmä nörttien tappisilmät kostuu makoisista nauruista. Mahtavaa, mutta toistaa vähän liikaa samaa kaavaa..
Mutta oli pakko lukea loppuun asti.
Kundit osaa asian, noin hyvää huumoritekstiä ei voi kirjoittaa ilman omakohtaista kokemusta, tai että ei ole seurannut läheltä sellaista elämää, josta se kertoo.
Hyvä kirjailija tekee sen, vaikka lantajussista pohjanmaan lakeuksilla.

Landepaukun päiväkirja:
"Emäntä ei ole antanna moneen kuukauteen pimpeloa, otinpahan tosta lypsyjakkaran, ja menin lehmihakaan tiluksillani kaikkein vanahimman kantturan taakse. Siinä sitä hoidellessani kanttura paskoi polville, kuin ei ois huomannukkaan jättixxx makoisassa lovessa. Sanoin muurikki muurikki, kyllä sinä ilmainen olet, ja niin ihana on kärpäsparvien peittämä loves, jotta tulloo tulloo pian. Viimein sain laskettuu siemenet mustavalkoisen rouva friisiläisen loveen. Siinä tota käyskellessäni esko ahon laitaa, tuli köyhän köyhän maattoman pikkumökin mulkosilemäinen poikha vasthaan. Ei perkele, tapasin jo puukhon hamaraa, josko tuo punkikin poika ois jo nähnynnä jothain. Naamakin perkele tuntui polttelevan, jotta ei kai köyhä kakara olis jothain kuithenkin nähny. "

Ja minä olen syntyperäinen stadilainen, ei se vaikeeta ole kirjoitella mitä sattuu.
Ja olen jutellut maalta helsinkiin muuttaneiden ihmisten kanssa maaseudun auvoisesta elämästä.
"Aina ne neitihomot jaksaa puuttua sellaisiinkin keskusteluihin, joihin niitä ei ole pyydetty."

Ohhoh. Olipa siinä "huumorintajun analyysiä" tosiaan...
Ei se bodaus on jees –juttu nyt niin erityisen hauska ollut. Lähinnä tuli mieleen Peteliuksen ja kumppaneiden tv-sarja, jossa on 57 jaksoa á 60 min, joka perustuu yhteen viiden minuutin mittaiseen vanhaan sketsiin.

”Ja minä olen syntyperäinen stadilainen, ei se vaikeeta ole kirjoitella mitä sattuu.”

Tuohon mielipiteeseen kirjoittamisesta voi helposti yhtyä. Mutta pitääkö olla stadilainen, että osaa kirjoitella ihan mitä sattuu?