Kokemattomuus + kaukosuhde = ?

Olen 17-vuotias tyttö. Tasan kuukausi sitten aloitin seurustelun erään myöskin 17-vuotiaan tytön kanssa. Kaikki on sujunut hienosti, ainut häiritsevä asia on välimatka. Sitä on nimittäin päälle 300km. Opiskelijan tuloilla ei pahemmin reissata tätä väliä kovinkaan usein, mutta molemmat olemme silti sitä mieltä, että ei saa antaa sen estää. Tässä iässä tällainen kaukosuhde vaan hieman arveluttaa. Kerran olemme tämän kuukauden aikana nähneet, viikon päästä tapaamme jälleen.

Ja ongelmaksi tässä on (itselleni) muodostunut se, että kun näemme niin harvoin, emme tutustu toisiimme niin hyvin, mitä tutustuisimme jos näkisimme edes kerran viikossa. Ja tästä päästäänkin itse aiheeseen..
Minä en ole ikinä harrastanut seksiä naisen kanssa. Ja kuten arvata saattaa, se pelottaa, ainakin minua. Tyttöystävänikään ei ole ennen ollut naisen kanssa, mutta silti hän on paljon valmiimpi kuin minä. Olemme tästä aiheesta jutelleetkin, hän tietää että en ole vielä valmis kaikkeen mihin hän ehkä olisi. Tämän takia kaikki tulevat tapaamiset jokseenkin ahdistavat minua, vaikka odotankin niitä innolla, ja ikävä on suuri.

Välillä tuntuu, että minusta ei olisi ollenkaan tällaiseen suhteeseen, jossa nähdään vain kerran kuukaudessa tai harvemmin. En tiedä, mitä tehdä. Välitän kuitenkin tytöstäni sen verran paljon, etten halua heittää kaikkea hukkaan pelon takia.

Haluasinkin kuulla muiden tarinoita kokemattomuudesta ja kaukosuhteista. Tiedän, en ole ainut jolla olisi ollut / on samanlaisia "pulmia". Siksi juuri pyydänkin teitä kertomaan, miten itse olette selvinneet tällaisista asioista.
Epävarmuus raastaa niin paljon, että tuntuu hankalalta olla luonnollisesti toisen lähellä.

Joo, kaukosuhteet osaa olla raskaita. Mun eka suhde oli osittain kaukosuhde ja ikävä ja iso puhelinlaskuhan siitä seurasi. Ja kyseinen suhde eteni oikeesti tosi hitaasti, mikä oli kyllä vain hyvä. Nopee eteneminen olis hyvinkin saattanut mut säikäyttää siinä vaiheessa elämää. U never know.

Ensimmäinen ajatus, mikä mun mieleeni tuli, oli ajan antaminen. Jos susta tuntuu, että et haluaisi luovuttaa seurustelusuhteenne suhteen vielä pitkästä välimatkasta huolimatta, niin aina voi katsoa vähän eteenpäin. Ajan antaminen itselle myös seksin suhteen voisi olla ihan jees - ei sun tarvii olla samaa vauhtia valmis kuin se toinen. Juttelu toisen kanssa hyvä! Toivottavasti seurustelukumppanisi ymmärtää sua ja antaa aikaa teidän suhteen kehittymiselle. Näissä asioissa kun taidetaan kiirehtiä välillä liikaakin. On tullut kokeiltua sitäkin ääripäätä. Molempien ääripäiden jälkeen minusta onkin tullut kultaisen keskitien kannattaja tämänkin asian suhteen. ;-) Ja kukin etenee toki omaa vauhtiaan...

On niin monia tapoja olla toisen lähellä. Rakkaan kanssa voi tehdä muutakin. Voitte ensin ihan rauhassa vaikkapa vain tutustua toisiinne. Luultavasti tutustumisen myötä itsellekin tulee tietty varmuuden tunne tai siis sellainen turvallinen olo, että voi ja haluaa seksiä juuri kyseisen ihmisen kanssa. Ja halutessaanhan voi aina pussailla, halailla, silitellä, käpertyä syliin jne. menemättä sen pidemmälle. Jos minun mielipidettä sattuisi joku kysymään asian suhteen, niin minusta kaikki tuo on oikeastaan sitä kaikkein mukavinta ja eniten hyvääoloa tuottavaa. :-)

Ikävää, että koet tapaamisenne ahdistavina. Eikö seurustelukumppanisi siis ole valmis odottamaan - onko tapaamisissanne siis jatkuvasti tietty seksin paine? (en osaa sitä nyt paremminkaan ilmaista)

En tiedä, onko näistä mun aatoksista nyt sulle mitään apua, mut tsemppiä!

Mullakin on nyt aika lailla sama ongelma.. Paitsi että ei seurustella.
Mutta oon ihan suunnattoman ihastunu. Tyttö on kun mulle luotu.. Tuossa seksiasiassakin on pieni ongelma ku itse oon kokematon naisen kanssa mutta hän ei.. Jännittää.. Mut kaipa se jänitys häviää ku oppii luottamaan. Välimatkaa on 500km ja nään tyttöä seuraavan kerran joulun jälkeen..(Viimeks viimeviikolla) :( Ikävä on..

Olen ollut samassa tilanteessa. Kumpikaan meistä ei ollut koskaan ollut naisen kanssa aiemmin, mutta olimme hurjan ihastuneita toisiimme ja asuimme kaukana toisistamme.
Olen myös samaa mieltä siitä, että jos molemmat ovat kärsivällisiä, niin kaikki kyllä tapahtuu ajallaan. Pitää myös muistaa, että kun ei näe usein, kommunikointi on erityisen tärkeää, täytyy uskaltaa sanoa se mitä oikeasti ajattelee ja pitää myöskin osata kuunnella toista. Kukaan meistä ei ole telepaatti ja äänensävysitä ei voi aina olla varma. Etenkään, jos chattailee...

Toivottavasti suhteestanne tulee loistava :)