Kielletyt tunteet toisiin naisiin

Olen parikymppinen nainen ja elän vakituisessa parisuhteessa miehen kanssa. Olen aina ajatellut olevani bi ja olen huomannut, miten helposti kehitän seksuaalisia tunteita toisia naisia kohtaan. Pidän tätä jossain määrin ongelmallisena ja ristiriitoja tuottavana nykyisessä parisuhteessani, johon olen sitoutunut.

Tutustuin viikonloppuna erääseen naiseen, jonka kanssa löysimme yhteisen sävelen ja mielenkiintoisia keskustelunaiheita omaan alaamme ja itseemme liittyvissä asioissa. Pidin häntä kauniina ihmisenä heti tapaamisemme alusta asti ja huomasin hiukan ihastuneeni häneen. Huomasin miten aina etsin hänet katseellani joukosta. Yhteisen baari-illan aikana huoleton koskettelu, käsivarren hipaisu tai hänen kumartuminen puoleeni melussa jotakin sanomaan niin, että huulensa koskettivat korvaani, tuntuivat todella kiihottavilta. Olin kiitollinen noista viattomista nautinnon hetkistä ja siitä, että sain tuntea noita tunteita. Ei minua kiinnostaneet miesten iskuyritykset ja kommentit, että "sä olet baarin kaunein tyttö" - olisin halunnut olla tämän nimenomaisen naisen silmissä haluttava. Jotenkin aina uskon omaan arvottomuuteeni ja siihen etten kelpaa.

Olin hirveän hyvilläni koko seuraavan päivän... siitä ajatuksesta. En edes tiedä, kuinka seksuaalisia nämä ajatukseni ovat. En oikein tiedä, millaista seksi naisen kanssa olisi. En osaa kuvitella vakiintunutta parisuhdetta toisen naisen kanssa. Kaipaisin jotain sellaista välimaastoa, jotakin ystävällismielisen läheisyyden ja seksuaalisen läheisyyden välimaastossa. Ajatuksessa naisen kanssa olemisesta kiehtoo ajatus siitä, että ei olisi jotakin valmista kaavaa seksissä, minkä mukaan pitäisi edetä, ei mitään tiettyjä "temppuja" mitä pitäisi tehdä. Poden huonoa omatuntoa siitä, että naiset usein herättävät minussa seksuaalista halua ehkä voimakkaammin kuin kumppanini. On repivää ajatella nautinnolla jotakuta naista ja samalla elää parisuhteessa.

Toisaalta ajattelen, että tuonkin naisen kanssa, kenet tapasin, ei mikään järjellinen elämää toisen kanssa jakava suhde kenties olisi mahdollinen. Ahdistun ajatuksesta. Mutta läheisyys kiihottaa siltikin, tuntuu ajatuksena ihanalta. Jotakin todellisuuspakoistakin tällaisessa kuvittelussa on, mutta en tiedä onko siinä mitään pahaa? Tunteet ovat eri asia kuin toiminta, eikö niin?

Sama mulla.Olen nelikymppinen aviossa oleva kahden pienen lapsen äiti,minulla on myös muutama hyvä naisystävä.Kaipaisin kuitenkin kovasti samanhenkistä bi-naista ystäväkseni-haluaisin kovasti ja kaipaan fyysistä läheisyyttä naisen kanssa.Mielstäni siinä ei ole mitään pahaa.Kun vain löytäisin itselleni sen ystävän.Työpaikoilla ikävä kyllä ihastumiset tuntuvat aina loppuvan naisten keskinäiseen kilpailuun ja kateuteen.

Olen astetta vielä pahemmassa tilanteessa: olen rakastunut parhaaseen ystävättäreeni. Hän on kihloissa ja menossa keväällä naimisiin todella ihanan miehen kanssa, josta minäkin suuresti pidän.
En osaa sanoa, kuinka kauan olen tuntenut näin; myönsin asian itselleni vasta vuoden alussa. Jo ensimmäistä kertaa tavatessamme yli kymmenen vuotta sitten kiinnyin häneen nopeammin ja jotenkin eri lailla kuin muihin ytävättäriini; hän on kiehtova persoona, monessa mielessä minun täydellinen vastakohtani, ja mielestäni myös hyvin kaunis. Hänen ystävyytensä on merkinnyt minulle enemmän kuin kenenkään muun ystävyys.

Tempaisin aiemmin kesällä ja avauduin lopulta ystävälleni. Hän ei ollut järin yllättynyt asiasta, vaan sanoi aavistelleensa jotakin. Rakastan häntä ehkä jopa entistä enemän siitä hyvästä, että hän hyväksyi minut "uutena itsenäni" ja suhteemme on oiekastaan ennallaan. Hän on täysin hetero. Fyysinen läheisyytemme yltää (ja rajoittuu) halauksiin, joita hän minulle edelleen auliisti jakelee. Enkä itse asiassa osaa oikeastaan edes kuvitella mitään sen pidemmälle menevää, vaikka ajatus suutelemisesta onkin todella kiihottava.

Ystäväni on ensimmäinen nainen, johon olen ollut ihastunut/rakastunut. Toisaalta en ole koskaan ollut rakastunut yhteenkään miespuoliseen seurustelukumppaniini. Olen ollut kiinnostunut naisista jo pidempään, mutta en silti osaa määritellä nykyistä seksuaali-identiteettiäni; jotakin heteron ja bin väliltä varmaankin. Luulen, että olen valmis rakastumaan oikeanlaiseen persoonaan sukupuolesta riipumatta.

Onneksi elämäni on niin kiireistä, etten ehdi liikaa murehtimaan yksityiselämäni asioita... Muuten voisi yöunet mennä, ja sitä mä en kertakaikkiaan kestäisi.

Luulen että tunteet ovat jotain aivan muuta kuin toiminta. Jos ihminen ei osaisi hillitä itseään vaan aina vain tekisi miten tuntisi maailma olisi vielä enemmän täynnä kaaosta kuin se jo nyt on. Ei kannata huolestua. Ajatuksiahan ne vain ovat.
Kuvaamanne tilanteet ovat tavallaan minullekin tuttuja. Sama vanha tarina:Tyttö tajuaa olevansa vinokas kantapään kautta kun rakastuu hyvään ystäväänsä... Halu fysiseen kontaktiin ei muuten aina johda ihastumiseen, eikä se myöskään ole sama kuin seksuaalinen kosketus. Näin minä ainakin nämä asiat näen.

Kiitokset asiallisista vastauksista. Luin kirjoituksia tuolta muilta sivuston osastoilta ja pelkäsin, että minut leimataan täällä jonkinlaiseksi "turistiksi". :-I Tuntui tutulta, kun joku sanoi, ettei ole koskaan ollut rakastunut miespuolisiin seurustelukumppaneihinsa. Minultakin ovat se hullumainen ihastumisen tunne ja perhoset vatsassa jotenkin puuttuneet. En tiedä, onko seksuaalisuuteni tuolta kannalta ollut jotenkin itseä hylkivää? Tai olenko jotenkin vältellyt vaarantamasta itseäni johonkin todella emotionaalisesti latautuneeseen, jossa minulle tuttuakin tutumpi oman rakastettavuuden ja ihmisarvon kanssa kamppailu olisi ollut kuluttavampaa? Toisaalta siinä, että tunnen näin, voinee taustalla olla sitäkin, että yleensä kun vastapuoli on aktiivinen minun suuntaani helposti ahdistun. Voimakkaimmat kaipauksen tunteet tuntuvat joskus saavan voimansa kohteen saavuttamattomuudesta, ainakin osittain.

Jatketaan nyt sitten paljastuksia.
Koska en voi saada ystävääni (vaikka hän taas huomenna tulee meille yöksi sohvalle kuin kiusallaan) enkä (toistaiseksi?) koe miehiä vastenmielisiksi, olen pari viikkoa lämmitellyt suhdetta erääseen hyvin mielenkiintoisena pitämääni kaveriin. Kohta pitäisi päättää, ollaanko vai eikö olla.
Taas edessä siis sama tuttu tilanne: en ole tosissani ihastunut. Nautin suuresti huomion ja halun kohteena olemisesta sekä haasteellisista keskusteluista, joissa minut pistetään koville. Teenkö väärin, jos etenen ko. miehen kanssa flirttailusta pidemmälle, ja ketä kohtaan? Hän saattaa hyvinkin olla enemmän tosissaan liikkeellä. Haluanko vain miellyttää ystävääni, joka toivoisi minun löytävän jonkun toisen kohteen rakkaudelle, jota minulla olisi paljon annettavana.

Kukas noihin vastauksen paremmin tietää kuin sinä? Jostain syystä ihastuksesi on edelleen kuvioissa mukana

Teet siinä itsellesi hallaa; meillä on vain tämä yksi elämä. Jos haluat sen tuhlata siihen, että haluat miellyttää ystävääsi tuolla tavalla, jää sinulta vielä ennen pitkää kokematta se elämäsi rakkaus (nainen/mies) joka laittaa niitä "perhosia lentelemään vatsassa ja leijailemaan pilvissä".

Sitä tunnetta ei korvaa mikään:)

Siis toi mun vastaus yllä oli Superdietkalle:)

Kiitos kommenteista. Ongelmani on lähinnä se, mistä ketään löydän, johon ihastua, jos en edes tiedä, olenko etsimässä naista vai miestä? Siispä miesten seuraan hakeutuminen on tuttuuden ja "normaaliuden" vuoksi helpoin vaihtoehto. Pieni säpinä antaa väriä elämään joka tapauksessa.

Edellisen kerran seurustelin nelisen vuotta sitten, ja jätettyäni tuolloisen miehen en ole ollut oikeastaan lainkaan kiinnostunut pariutumaan. Nyt olisin vihdoin valmis etsimään elämääni jonkin muun fokuksen kuin kilpaurheilun, mutta se on niin todella vaikeaa. Vientiä olisi jonkin verran, mutta kun ei kiinnosta. Tämänhetkistä tyrkyllä olevaa miestä ajattelin kyllä kokeilla kaikesta huolimatta. En tähän hätään osaa yksinänikään lähteä mihinkään, missä voisin mielenkiintoisiin naisiin tutustua todetakseni, olisiko siinä enemmän oikeaa tunnetta mukana. En usko minulla olevan mitään "tutkaakaan", jolla paikallistaa potentiaalisia uusia ystäviä työ- ym. piireistä. Kuvaavaa on, etten tunne yhtäkään lesboa (siis tietääkseni), mutta homokavereita minulla on useita.

Kirjoitit:"Ongelmani on lähinnä se, mistä ketään löydän, johon ihastua, jos en edes tiedä, olenko etsimässä naista vai miestä?"...

Hmm, pitääkö sitä sitten, loppujen lopuksi, niin paljon siihen sukupuoleen tuijottaa(?). Ihmisethän yleensä ihastuu/rakastuu IHMISEEN eikä niihin sukupuolielimiin. Ihmiset välillä unohtaa kuunnella sydämen ääntä vaikka se yleensä osoittautuu oikeammaksi kuin järjen ääni, ainakin ihmissuhteissa.

Helppohan mun olisi heittää, että uskaltaudu, vaikka niiden homo-ystävien kanssa, esim.johonkin stadin homo-raflaan. Toisaalta, siellä ei välttämättä löytäisi kuin kännisiä örveltäjiä, mutta voi siellä olla muutakin:)

Itse en ikinä ole viihtynyt ravintoloissa vaan mieluummin harrastanut urheilua jne. mutta niin se vaan minun elämäni nainen löytyi ravintolasta, mistä en ikinä kuvitellut löytäväni Sitä yhtä oikeaa.

Take it easy, se rakkaus tulee ajallaan ei hoputtamalla:) Se voi vaikka kävellä kadulla joku kaunis päivä vastaan ja kyllä sä varmasti sen silloin tunnet ja huomaat, oli se sitten nainen tai mies:)

En usko, et sitä ihastuksen kohdetta varsinaisesti etsimällä löytää. Mut tietenki edesauttaa, jos liikkuu sellasissa paikoissa joissa niitä potentiaalisia ihastuksen kohteita näkyy, Mun mielestä ei kannata keskittyä pelkästään miehiin ainakaan siitä syystä, että se olis jotenki helpompaa. Elämässä ei ikinä pääse helpolla ja se siitä just elämisen arvoista tekeekin... Jos huomaat et ihastut usein naisiin, niin silloin varmaan kannattaisi pyrkiä hieman enemmänkin heihiin tutustumaan. Nimenomaan niihin joihin ihastuu, ei keneen tahansa lesboon...Tietenki se tutustuminen on helpommin sanottu ku tehty.. Itselläkin on hieman ongelmia aina sen suhteen, et miten siihen mielenkiintoiseen tyyppiin saisi yhteyden, Mut kyllä ne asiat aina järjestyy, jos vaan itsellä riittää halua ja uskallusta. Asiat pitää kohdata ja ottaa selvää omista tunteista ja haluista. Erehdyksistä oppii, mut jos ei kokeile niin joutuu aina vaan jossittelemaan.

Tuota noin nii.. Jossei koskaan oo oikeen ihastunu/rakastunu mieheen, mutta naisiin tulisia tunteita löytyy niin eiköhän tuo vaaka kiinnostuksen suhteen ny aika selvästi kallistu sillon naisten puolelle..:)
Se, että tekeekö asialle jotain, on tietysti tosiaan aivan eri juttu.

Musta on aika mielenkiintosta se, että kun luen tämmösiä juttuja joissa aikuiset naiset pähkäilee seksuaalista suuntautumistaan, nuo ajatukset ja tuntemukset kuullostaa aika samalta ku monelle lesbolla teinivuosina.. Miksi toiset sitten kuuntelevat sydäntään ja tekevät kuin tuntevat ja toiset sitten taas ajautuvat heterosuhteeseen..?

Itse huomasin jo lapsena että tykkään tytöistä, mutten oikeen tajunnut sitä.. ympäristö vaikutti varmaan aika lailla. Sitten varhaisteininä oikeasti TAJUSIN että taidan tykätä tytöistäKIN. Myönsin kyllä asian joten kuten itselleni, mutten asiaa sen kummemmin pähkäillyt. Teininä kun hormonit alkoivat tosissaan hyrrätä, aloin miettiä asiaa jo enemmänkin.. ("Miksi vain naiset aiheuttavat näitä käsittämättömiä fiiliksiä..?") Mutta ajatus oli ihan käsittämätön, enhän minä tuntenut enkä tietänyt ketään bisseä tai lesboa.. Missä niitä edes oli, oliko niitä edes.. heh.. *pikkukaupungissä kasvanut..* Sanoin itselleni joskus 16-vuotiaana hihitellen, että 'no mikäs siinä, voinhan minä silti mennä naimisiin.. jos sitten vaikka joskus törmään johonkin naiseen niin sittenhän mulla vois olla vaikka rakastajatar.." Parinkymppisenä tajusin, että koko touhu oli ihan järjetöntä.. Yritin kovasti olla hetero, vaikka päässä pyöri ties mitä.. Unet oli ihan mahottomia.. Epäilin kiihottiko minua vain ajatus naisen suutelemisesta.. jostain hellyydestä.. Vai oliko kyse todella jostain muustakin.. Sitten eräänä päivänä sain vain tarpeekseni siitä pähkäilystä ja sydän hakaten otin itseäni niskasta kiinni ja päätin internetin kautta tsekata onko tässä maassa kenties yhtä sekavassa tilassa olevaa neitokaista.. Sellaista en ehtinyt löytää, kun melkein heti törmäsin aika lailla vahingossa yhteen lesboon, joka vei samantien jalat alta.. Ihastuin siihen tyttöön samantien, ja sitten vasta tajusin, että hän oli lesbo.. Vähän meinasin paniikki iskeä, mutta uteliaisuus vei voiton.. Ja kyllä kannatti..;) Myöhemmin vain mietin mistä kaikesta tunne- ja seurustelusekametelistä oisin jäänyt paitsi, kun olisin jo teininä tajunnut kuunnella sisimpääni enkä olisi pelännyt turhia ja miettinyt mitä muut ajatettelee yms..

Nim. Onnellisesti naisen kanssa parisuhteessa

Minullakin tuntuu olevan taipumusta ihastua ns. saavuttamattomiin naisiin. Silloinhan minä vasta ymmärsinkin olevani lesbo, kun rakastuin naisystävääni enemmän kuin kenenkään aiemmin ja kesti kauan päästä hänestä yli. Sen jälkeen olen ihastunut muutaman kerran heteroon, mutta ne ovat olleet vain pikkujuttuja ensinaisrakkauteni rinnalla. Vaikka kai se on lesboille aika tyypillistä jossain vaiheessa ihastua heteroon, kun suurin osa ihmisistä ympärillämme on heteroita. Ihmisiinhän sitä ihastuu, en minä ainakaan ensimmäisenä kysele uuden tuttavan seksuaalisuudesta, ja gaydarini toimii huonosti, jos minulla sellaista ylipäänsä onkaan. Mutta kyllä se vaan turhauttaai, kun pitkästä aikaa joku herättää ihastuksen tunteita, hän osoittautuukin heteroksi.

Teelehti: "Toisaalta siinä, että tunnen näin, voinee taustalla olla sitäkin, että yleensä kun vastapuoli on aktiivinen minun suuntaani helposti ahdistun."

Minä taas ahdistun siitä, jos vastapuoli takertuu liikaa, koska itse tarvitsen aika paljon omaa tilaa. Olen seurustellut kovin omistushaluisen ja takertuvan ihmisen kanssa, ja jotain traumoja minulle on kai siitä edelleen jäänyt, vaikka tapahtuneesta onkin jo aikaa ja olemme nykyään exän kanssa hyvissä väleissä. Kuitenkin minulla on siitä lähtien ollut jotenkin ristiriitainen suhde parisuhteisiin (en ole sen jälkeen seurustellut vakavasti). Toisaalta kaipaan vakiintunutta parisuhdetta ja sen mukanaan tuomaa läheisyyttä, kumppanuutta ja turvallisuuden tunnetta. Toisaalta se taas ahdistaa minua ja pelkään taas menettäväni oman tilani. Olen miettinyt, että jonkinasteinen taipumukseni ihastua saavuttamattomiin naisiin liittyy juuri tähän kuvioon.

Teelehti: "Voimakkaimmat kaipauksen tunteet tuntuvat joskus saavan voimansa kohteen saavuttamattomuudesta, ainakin osittain."

Niinpä, olen sitäkin miettinyt, olisinko rakastunut niin palavasti ystävääni, jos hän olisi ollut "saatavilla". Hän oli varsinkin hiprakassa kova halailemaan, ja minulle jokainen halaus oli upea hetki, josta yritin ottaa kaiken irti, kun tiesin, että sen enempää fyysistä läheisyyttä meille ei koskaan tule.

Hei Pikku teelehti!

Minuuden etsiminen on pitkä tie! Itsensä löytäminen ystävien, suvun ja ympärilläolevan maailman vaatimusten keskeltä, on niin vaikeaa. Se voi viedä aikaa, jopa vuosia, ja tietää "käväisyjä" sekä miesten että naisten "leireissä", kunnes jonakin päivänä oivaltaa totuuden.

Oleellisinta ei ole löytää oikeaa vastausta juuri nyt, vaan sallia etsiminen, kokeminen ja tunnustelu, itselleen rehellisesti. Vain sitä kautta löytää oikean tien oikeaan valintaan - mies vai nainen. Puhutaan että ihminen rakastuu henkilöön, ja että sukupuolella ei ole väliä, mutta jossakin sisimmissään usein tuntee sen mikä on se mitä TODELLA tarvitsee onnen saavuttaakseen, vaan askeleet siihen elämään voi olla raskaat ja vaatia paljon uhrauksia. Mutta lopulta kun oivaltaa, ja "osuu oikeaan", se on vaivannäön ja uhrausten arvoista.

Anna itsellesi aikaa, luovu itsesyytöksistä, ne vain hidastavat etsikon matkaa,ja muista nauttia hyvistä ja kauniista kokemuksista jotka sinulle suodaan, ja huonojakin kokemuksia on aina kestettävä.

Tunnistan sinussa itseni kun olin 20. Nyt 37. miehiä tuli ja meni, ja lopulta ymmärsin, että nainen on se , joka saa minut ilotulitukseen :).

Onnea matkaan! T PPK

Me olemme vain sitä, mitä tällä hetkellä kykenemme olevamme: emme ole yhtään sen enempää lesbolaisia tai homoseksuaalisia, jos tunteemme ovat häilyviä ja epävakaita tai epävarmoja. Mitään "oikeata" ei ole olemassakaan: elämä on mielestäni kuin käytävä, jossa on molemmin puolin ovia, joista voimme astua sisään ja siellä taas uusi käytävä täynnä ovia eri maailmoihin. Me teemme valintoja impulsiivisesti tai järkeillen ja elämämme on sen mukainen. Me emme näe kokonaisuutta vaan vain ne ovet, jotka ovat edessämme emmekä tiedä, mitä odottaa tai on tuleva. Sama on ihmisten suhteen.

Meillä on mahdollisuus luoda suhteita tai jättää luomatta niitä, toisin kuin monissa muissa kulttuureissa, joissa valinnat tehdään ihmisten puolesta esim. intialaisten avioliitot ovat järjestettyjä ja silti aviopuolisot rakastuvat toisiinsa. Eikö ole erikoista? He rakastuvat, koska heillä on siihen tarve ja halu: tarve antaa ja saada rakkautta, vaikka se menisikin tietyn kaavan mukaisesti, joka on etukäteen kirjoitettu heidän puolestaan.

Me teemme valintoja, mutta kyky niihin on peritty ja sillä tavalla rajattu. Sitä voidaan kutsua kohtalonomaisuudeksi, jos tahtoo.

Ihmisten suhteen on vaikea nähdä valepuvun tai roolin lävitse. Jos ei tunne itseään tai tunnista omia tunteitaan, niin miten se sitten on mahdollistakaan! Omat tunteet ovat myös edessä hämäämässä ja himmentämässä näkökykyä, siksi liikkeet kannattaa olla tunnustelevia ja varovaisia kuin koettelisi kepillä jäätä kestääkö se.

Kun astumme yhdestä edessämme olevasta ovesta sisään emme voi palata takaisin, koska ajassa ei voi matkustaa, vaan elämme vain nyt hetkessä, vaikka mielikuvissamme voimme elää menneisyydessä tai kantaa mukana osia siitä. Aika ja hetki ovat määrääviä tekijöitä. Jos annamme oven ja hetken mennä ohitse, olemme tehneet jo valintamme, vaikka emme tehneet muuta kuin olimme ja seurasimme vierestä tapahtumaa edessämme. Viisautta on huomata hetket ja niiden ainutlaatuisuus ja merkitys.

Viisautta on selvänäköisyys ja oivaltaminen. Viisautta on odottaa oikeata hetkeä. Viisautta on kärsivällisyys. Viisautta on myös reagoida ajoissa. Viisautta on elää odottamisessa. Viisautta on unohtaa ja ymmärtää luovuttaa. Viisautta on antaa anteeksi.

Kuulostat aika lailla minulta ennen kaapista tuloani. Vaikka tiesin olevani bi, en osannut kuvitella seksiä tai parisuhdetta naisen kanssa. Pikku hiljaa naiset alkoivat ilmestyä fantasioihin. Kun tapasin nykyisen tyttöystäväni, palaset loksahtivat kohdalleen itsestään ja tajusin olevani (aina olleeni) pohjimmiltani enemmän tytöistä kiinnostunut.

Teelehti, onnellinen: tiedän, mistä puhutte. Ensimmäisen lesbokokemukseni (suutelua vaan...) jälkeen tajusin kyllä, että naiset kiinnostavat, mutta en osannut kuvitella parisuhdetta naisen kanssa (ja ajatus seksistäkin tuntui omituiselta). Olihan se ihan uusi ajatus. Kirjoittelin tässä juuri yhdessä toisessa postissa, että kun yhteiskunnan perusoletus on, että kaikki on heteroita, niin miten voi itse kuvitella mitään muuta? Sitten jos huomaakin, että naiset kiinnostavat, kestää aikaa, ennenkuin pääsee eroon vanhoista ajatuksista ja mielipiteistä siitä, mitä "suhde" ja "seksi" pitävät sisällään. Teelehti, kuulostaa, että tunnet suhteestasi mieheen puuttuvan jotain. Tietysti se aiheuttaa surua ja syyllisyydentunnetta, koska olet aina ajatellut, että sinun tulee olla suhteessa miehen kanssa, ja sen tulee toimia. Ehkä huomaat loppujenlopuksi, että olitkin väärässä? Itsekin sain pyöritellä asiaa mielessäni kauan aikaa. Nyt olen tullut siihen pisteeseen, jossa ajatus seksistä naisen kanssa tuntuu paljon mukavammalta, kiihottavammalta ja "oikeammalta" kuin seksi miehen kanssa. Suhdekin naisen kanssa tuntuu jo täysin varteenotettavalta ajatukselta - kun olen tajunnut sen, että siinä vaiheessa, kun ihminen kiinnostaa, niin se vaan kiinnostaa, sukupuoleen katsomatta :) Ikävää vain on, että tämä juttu on edelleenkin vain ajatuksen tasolla...kärsivällisyyttä koetellaan ja pahasti ;) Mutta sehän kasvattaa luontoa, eikö...