Ari-Pekka Liukkonen toinen Suomen joukkueen lipunkantajista olympialaisten avajaisissa (juttukommentit)

Helsingin Sanomissa käsitellään olympiaurheilijoiden kannanilmaisuja ( https://www.hs.fi/urheilu/art-2000008144694.html ) eli aktivismia. Lehti kirjoittaa, että kansainvälinen olympiakomitea (KOK) sallii nyt urheilijoiden kannanotot ja mielenilmaukset suorituksen yhteydessä, mutta palkintopallilla ei. Aiemmin olympialaisten säännöt kielsivät poliittiset mielenilmaisut urheilusuoritusten yhteydessä, mutta Tokion kisojen alla kantaa lievennettiin. Aktivismiin liittyvät eleet eivät saa kohdistua keneenkään tiettyyn ihmiseen, maahan tai organisaatioon eikä se saa olla loukkaava tai häiritä vastaajaa.

Helsingin Sanomat kirjoittaa Amnestyn lausunnosta, jonka mukaan ihmisoikeuskysymyksiä Japanissa ovat erityisesti kuolemanrangaistuksiin, sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen syrjintään, naisiin kohdistuvaan väkivaltaan ja maahanmuuttopolitiikkaan liittyvät asiat. Yleisemmin merkittävä esiin varmasti nouseva kysymys on rasismi.

Olympiakomitean viestintäjohtaja Mika Noronen sanoo Helsingin Sanomille, että itselleen tärkeistä asioista kertomisessa paras tapa on olla sellainen kuin on ja kertoa rehellisen mielipiteensä.

Suomen lippua kantava Ari-Pekka Liukkonen kertoo arvostavansa sitä, että seksuaaliseen vähemmistöön kuuluva urheilija saa olla lipunkantajana. Hän pitää tasa-arvon kannalta tärkeänä myös sitä, että naislipunkantajia on aiempaa enemmän. Yhdysvaltain jalkapallojoukkueen Megan Rapinoe on myös ottanut lukuisissa yhteyksissä kantaa hlbti-vähemmistöihin kuuluvien yhdenvertaisuuden, tasa-arvon ja ihmisoikeuksien puolesta sekä rasismia vastaan.

Helsingin Sanomat kertoo myös torstaina KOK:lle luovutetusta 150 urheilijan, aktivistin, toimittajan, tutkijan ja professorin allekirjoittamasta kirjeestä, jossa vaaditaan, että mieltään ilmaisevia urheilijoita ei rangaista ( https://alicenter.org/wp-content/uploads/2021/07/IOC-Rule-50_HR-Expert-Letter_Final-final.pdf ).