Pride on erkaantunut suurin piirtin niin kauas alkuperäisestä tarkoituksestaan kuin suinkin mahdollista. Ei siitä tule mieleen homot ja lesbot, vaan nuoret ja kaupunkilaiset touhuamassa jotain omaksi ilokseen, seksuaalisesta suuntautumisesta riippumatta. Sateenkaarilippu on minusta nykyään ruma ja kaikesta merkityksestä tyhjennetty riepu, joka heilutellaan aina pari viikkoa kesäaikaan.
En aivan allekirjoita ajatusta siitä, että pride olisi kadottanut yhteytensä juuriinsa tai sateenkaarilippu olisi muuttunut merkityksettömäksi.
Olin lauantaina käymässä Pieksämäellä, jossa oli pride-piknik. Se oli varsin pieni tapahtuma, mutta osallistuneille selvästi voimaa antava ja merkityksellinen. Pikkupaikkakunnilla vasta otetaan tilaa yleensä hengittää ja olla arjessa kokonainen itsensä. Isoissa Helsingin, Turun tai Tampereen kaltaisissa paikoissa tuo tila pääsääntöisesti homoilla ja lesboilla jo on, mutta esimerkiksi sukupuolivähemmistöihin kuuluvilla ei ole samalla tavoin tilaa niissäkään.
mrmeringue, sateenkaarilippuhan ei sulje mitään ihmisryhmää pois, joten siten sitä voi heiluttaa kuka tahansa seksuaalisesta suuntautumisesta riippumatta. Tasa-arvon kannattaminen on se, mikä ratkaisee, eikä se, mitä ominaisuuksia kyseisellä ihmisellä on. Mieluummin annan kaikkien liittyä pride-kulkueeseen kuin menisin sanomaan, että tietyn seksuaalisen suuntautumisen omaavat henkilöt eivät saa osallistua.