QX: Hirveän pedofiiliringin jutussa tuomittiin ensivaiheessa kaksi miestä

https://www.qx.fi/uutisia/245423/hirvean-pedofiiliringin-jutussa-tuomittiin-ensivaiheessa-kaksi-miesta/

Viime vuonna paljastui Suomessa laaja pedofiilirinki, jonka uhrit olivat kaikki poikia. Ensimmäiset tuomiot annettiin Länsi-Uudenmaan käräjäoikeudesta. Juttua käsitellään myös toisessa käräjäoikeudessa.

Viime vuonna paljastui Suomessa laaja pedofiilirinki, jonka uhrit olivat kaikki poikia. Järkyttävien tekojen uhrit olivat tekohetkellä 6-15 vuotiaita. Pokia oli kaikkiaan kuusi. Ringin toiminta on poikkeuksellisen kuvottavaa sillä miehet ovat raiskanneet huumattua lasta 10 tuntia. Väkivalta ja hyväksikäyttö kuvattiin videolle joita levitettiin. Poliisi on takavarikoinut 400 tuntia ringin kuvaamaa materiaalia, joista osa poliisin mukaan sisältää erittäin raakaa väkivaltaa, kertoo Yle.

Tekijät ovat mukana kansainvälisessä lapsipornoringissä, jossa on myös tapettu lapsia, kuvattu se ja välitetty muiden katsottavaksi.

Lue lisää: Järkyttävä lapsipornorinki on paljastunut – uhrit eivät tehneet ilmoitusta

Ensimmäiset tuomiot annettiin Länsi-Uudenmaan käräjäoikeudesta. Juttua käsitellään myös toisessa käräjäoikeudessa, jonka tumiot annetaan myöhemmin joulukuussa. Epäillyt ja uhrit ovat pääasiassa kotoisin Etelä-Pohjanmaalta. Tästä oikeudenkäynnistä on tumiot tulossa 17.12.2020, kertoo Yle.

Nyt tuomittiin entinen kirkkovaltuutettu ja matkailualan yrittäjä, 59, kahdesta törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja toinen mies, 51, kahdesta törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä sekä sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan lasta esittävän kuvan hallussapidosta sekä huumausaineen käyttörikoksesta. Molemmat saivat vankeustuomion kestoltaan vuosi ja kahdeksan kuukautta. Lisäksi heidät velvoitettiin korvaamaan vahingonkorvauksia 1.750-6.000 euroa.

Kukaan uhreista ei ottanut yhteyttä polisiin, vaan poliisi selvitti heidän henkilöllisyytensä haltuunsa saamasta aineistosta

Yle kertoi aikaisemmin Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeuden käsittelystä. Esitutkintamateriaalissa julkistetut tiedot koskevat vain lievempiä epäilyjä, mutta jo se sisältää kammottavia tietoja tapahtumista. Kuvamateriaalissa on sukuelinten koskettelun ja raiskaamisen lisäksi näytetty lapsen sekaantuminen eläimeen. Pääsyytetty, kirkkovaltuutettu ja matkailualan yrittäjä, 59, on esitutkintamateriaalin mukaan todennut ääneen, miten lapselle saadaan aikaiseksi pahin mahdollinen vahinko.

Syytteet on luettu kaikkiaan neljälle miehelle. Kahden jo mainitun ja Länsi-Uudellamaalla tuomiot saaneiden lisäksi syytettyinä ovat 44- ja 24-vuotiaat miehet.

Lievimmissä tapauksissa lapsen hyväksikäyttö on ollut aikuispornon näyttämistä lapselle. Pahin on huumattuna olleen lapsen raiskaaminen 10 tunnin ajan.

Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeudessa vaaditaan pääsyytetylle, 59-vuotiaalle miehelle, 10 vuoden ehdotonta vankeusrangaistusta.
RIKOKSET

Sami Montell
sami@qx.fi
Suomessa on kyllä rangaistukset pahasti pielessä. Huumerikoksista voi saada kymmenen vuoden kakun mutta lapsen raiskaamisesta 1v8kk.
Puhun nyt yleisellä tasolla.

Olen miettinyt useasti ketä ja mitä palvelee rikosuutisointi kaikkine vastenmielisine yksityiskohtineen. Ei ainakaan rikosten uhreja. Mediat saavat lisää lukijoita tyydyttäessään ihmisten tirkistelynhalua.

Seksuaalinen hyväksikäyttö on todella vastenmielistä, oli se aikuiseen tai lapseen kohdistuvaa. Hyväksikäytön uhri joutuu vielä oikeudessa käymään epämiellyttävän tilanteen uudelleen läpi. Sekin on varmasti kamala kokemus.

Pitkissä tuomioissa uhri ei useimmiten saa rahallista korvausta. Tuomitulta ei niitä rahoja löydy lojuttuaan vankilassa vuosia. Lusimisen jälkeen työtäkään ei niin vain saa.

Se mihin pitäisi kiinnittää nykyistä paljon enemmän huomiota ja toimia, on uhrin tukeminen. Luulen, että noissa pedofiiliatapauksissa, joista QX kertoi, lapset tarvitsevat intensiivistä terapeuttista tukea kenties vuosien ajan. Saavatko he tarvitsemaansa tukea, onkin jo toinen juttu. Joka tapauksessa me maksamme veroissa nuo terapiat, eivät rikoksen tekijät. Ikävimmässä tapauksessa uhri joutuu maksamaan tarvitsemansa tuen itse. Se on todella väärin.
Totta, JuhaniV. Nämä ovat uhreille todella yksityisiä asioita, joiden uutisoinnissa tulee noudattaa hienovaraisuutta. Jokin tasapaino tulee kuitenkin löytää, koska vaarana on myös se toinen ääripää: se että tapahtumista ei uutisoitaisi lainkaan, jolloin emme yhteisönä olisi tietoinen näistä vaaroista, emmekä toisaalta pystyisi vaatimaan yleisen oikeustajun mukaisia rangaistuksia. Tuomioistuinten ja viranomaisten toiminnan kehitys jäisi vain pienen piirin käsiin.

Vaikea kysymys, miten voitaisiin arvioida rangaistusten sopivuutta ja siten viranomaisten ja tuomioistuinten oikeudenmukaisuutta, jos yksityiskohdat eivät ole tiedossa - mutta samalla varmistaen, että paljastetut tiedot eivät loukkaa asianosaisten yksityisyyttä?

Ongelmahan on toki olemassa niinkin päin, että kansa saattaa joskus vaatia ylisuuria tuomioita, koska eivät tiedä yksityiskohtia ja mahdollisia lieventäviä asianhaaroja (en puhu tästä tapauksesta vaan yleisesti).
Oikeus punnitsee asian käytettävissä oleviin tietoihin nojaten ja antaa tuomionsa.

Sinänsä asian mässäily mistään näkökulmasta foorumeilla on jokseenkin turhanaikaista. Adjektiiveilla holvattu otsikointi tällaisessakin asiassa on jotenkin banaalia.

On myös syytä muistuttaa käsitteistä ja niiden käytöstä. Pedofilia tarkoittaa seksuaalisen kiinnostuksen kohdistumista lapsiin, siis taipumusta - josta ymmärtääkseni suurin osa pedofiileista haluaisi päästä. Käsite ei viittaa tekoihin, siis lapsiin kohdistuviin seksuaalirikoksiin. Silloin puhutaan esimerksiksi lapseen kohdistuvasta seksuaalisesta hyväksikäytöstä tai raiskauksesta.

Kuvatut teot ovat hyvin vastenmielisiä, ja henkilökohtaisesti toivon, että rangaistukset niistä ovat käytettävissä olevan liikkumavaran yläpäässä. En usko, että tekoihin syyllistyneitä auttavia hoitoja on. Ratkaisuna on pitää henkilöt erossa lapsista. Enkä suoraan sanottuna tunne sääliä, jos näiden olo vankilassa ei ole helpoimmasta päästä. Lapsiin kohdistuneita seksuaalirikoksia tehneiden asema vankilan hierarkiassa ei ymmärtääkseni ole korkealla.
Englantilainen Stop-ryhmäohjelma on ollut käytössä 1999 lähtien. Sitä toteutetaan Riihimäen vankilassa.

Sen rinnalla on käytössä Uusi suunta -ohjelma vuodesta 2014. Sitä toteutetaan sekä vankilassa, että myös ulkopuolella. Uusi suunta -ohjelma soveltuu myös ns. potentiaalisten seksuaalirikollisten kuntoutukseen siviilissä.

Rikosseuraamuslaitoksen ulkopuolella Uusi suunta -ohjelmaa tarjoavia yksiköitä on muutamia.

"Kuntouttamalla seksuaalirikoksesta tuomittuja voidaan uusien seksuaalirikosten määrää vähentää. Tällä on sekä taloudellisia, turvallisuutta lisääviä että inhimillisiä vaikutuksia." Näin kirjoitti yliopettaja Nurminen Rikosseuraamusalan koulutuskeskuksesta.

Koko kirjoitus löytyy seuraavan linkin takaa.
https://www.haaste.om.fi/fi/index/lehtiarkisto/haaste22016/seksuaalirikollistenkuntoutussuomessa.html
Toivoa lienee "kertaluontoisen" hairahduksen jäljiltä, mutta voi olla vaikeaa tällaisen täydellisen oloisen piittaamattomuuden kohdalla - jos sitä ei onnistuta murtamaan. Ymmärtääkseni tällainen ohjelma vaatii toimiakseen sitoutumista ja omaa halua. Tarkoitukseni oli kehityskelvottomuuden osalta viitata nimenomaan tähän vyyhteen ja sen tekijöihin, mutta tuo jäi ilmaisematta selkeästi.
Olen aiempia raakoja pedofiilia-rikosten kuvauksia lukiessani päätynyt sellaiseen johtopäätökseen, että tuollaisilta tekijöiltä puuttuu täydellisesti kyky asettua uhrin asemaan tai ajatella miltä uhrista saattaisi tuntua. Täydellinen tunnekylmyys viittaa vakavaan psykopatiaan.

Nykyisin psykopaattien terapoinnin katsotaan olevan turhaa. Heitä ei voida muuttaa. He voivat terapian kuluessa jopa opetella uusia temppuja, joilla voidaan hämätä vaikkapa terapia- ja vankilahenkilöstöä, kuten myös kanssaihmisiä.

Yksi havaittu muutos psykopaateilla on, että vanhetessaan heidän psykopaattiset piirteensä ja -toiminta vähenee.
Minusta tätä (yleisesti seksuaalivähemmistöihin liittymätöntä) pedofilia-aihepiiriä käsiteltäessä pitäisi olla luomatta ylimääräistä kynnystä hoitoon hakeutumiselle tällaisen taipumuksen omaaville. Pitäisi edesauttaa sellaista asenneilmapiiriä, että lapsiin seksuaalista vetoa tuntevat tohtisivat käsitellä asiaa ja riskin kokiessaan uskaltautuisivat hakeutua hoitoon ennen hairahdusta. Ei esimerkiksi pitäisi mässäillä laatimalla kohuhenkisiä otsikoita tai edes käyttää "pedofilia-rikosten" kaltaisia käsitteitä. Taipumus ja teot olisi syytä pitää erillään.

Nimenomaan niputtaisin nämä tekijät niiden kanssa samaan, jotka toistuvasti raiskaavat. Erityisen tuhoisaa on, kun totaalinen empatiakyvyttömyys yhdistyy seksuaalimieltymykseen sellaisia kohtaan, joilla ei ole minkäänlaisia konkreettisia mahdollisuuksia puolustautua. Aikuisella, vaikka vähän fyysisesti heikommallakin, on yleensä edes jonkinlaisia mahdollisuuksia kamppailla vastaan järjen ja/tai voiman avulla.

Ja sitten tämän aiheen käsittelyssä on ihmeen hanakasti toistuvasti viitattu tunnettuun viihdetaiteilijaan. Veikkaan, että kyseinen laulaja ei ole alkuunkaan ymmärtänyt tähän tiettyyn tuttavapiiriinsä liittyvää asiaa - vaan kenties on pitänyt sitä vähemmän harkitsevassa tilassaan jonkinlaisena "läppänä", ymmärtämättä asian taustaa tai vakavuutta.
SMO: "Taipumus ja teot olisi syytä pitää erillään."

Aivan samaa mieltä. Julkisuudessa yhä edelleen nuo niputetaan yhteen. Oikeampaa olisi pitää esillä mahdollisuutta ja kanavia avun saamiseen.

Harvoin julkisuudessa puhutaan siitä, että vaikkapa Suomen vankeinhoito todella pyrkii vieroittamaan mm. huume- ja muista riippuvaisuuksista. He tarvitsevat siitä tunnustuksen.

Juuri äskettäin joku vankilassa ollut kertoi tv-haastattelussa, että vankilaan joutuminen oli hänelle ryyppykierteen pysäytys ja alkoholiriippuvuudesta tervehtyminen, sekä palaaminen rikoksettomaan elämään.
HS: Laajan hyväksikäyttö­ringin päätekijä sai lähes kahdeksan vuoden vankeustuomion seksuaali­rikoksista

https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000007698163.html



ETELÄ-POHJANMAAN käräjäoikeus langetti tiistaina pitkiä vankeustuomioita miehille, jotka olivat osa laajaa lapsiin kohdistuneiden seksuaalirikosten vyyhtiä.

Päätekijäksi katsottu Visa Matti Marttila, 59, sai seitsemän vuotta ja kymmenen kuukautta vankeutta. Tuomiolista on pitkä: hänet tuomittiin muun muassa törkeästä raiskauksesta ja kahdesta törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, lapsen seksuaalisista hyväksikäytöistä, pakottamisesta seksuaalisen tekoon ja törkeästä sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan lasta esittävän kuvan levittämisestä.

Oikeus hylkäsi osan Marttilan syytteistä, kuten esimerkiksi kaksi törkeää raiskausta.

Toinen ehdottomaan vankeuteen tuomittu, Jussi Petri Brännbacka, sai neljä vuotta vankeutta muun muassa törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Hänen syytteensä törkeästä raiskauksesta hylättiin. Oikeus katsoi, että Marttila oli Brännbackaa aloitteellisempi rikoksissa, eikä Brännbacka osallistunut kaikki rikoksiin.

Molemmat määrättiin heti vangittaviksi, he odottivat tuomiotaan vapaina. Marttila menetti myös kersantin sotilasarvonsa. He joutuvat maksamaan uhreille useiden kymmenien tuhansien eurojen korvaukset kärsimyksestä.

Kolmas tuomittu mies selvisi vuoden ja kahden kuukauden ehdollisella tuomiolla.

Poikkeuksellinen tapaus herätti tyrmistystä, kun keskusrikospoliisi kertoi siitä maaliskuussa 2019. Vyyhdissä on annettu jo tuomio Espoossa ja osa siitä tulee käsittelyyn helmikuussa Helsingin käräjäoikeudessa.

Espoossa jo aiemmin annettu vuoden ja kahdeksan kuukauden ehdoton tuomio lyhensi viidellä kuukaudella Marttilan nyt saamaa tuomiota.

Hän olisi halunnut, että asian saaman julkisuuden olisi pitänyt lyhentää tuomiota entisestään, mutta oikeus ei suostunut. Se katsoi, että teot olivat poikkeuksellisia ja siksi niitä on myös käsitelty julkisuudessa. Tämän hän olisi voinut ennakoida jo silloin, kun tekoihin ryhtyi, oikeus linjasi. Samaa toivoi tuloksetta myös Brännbacka.

OIKEUS katsoi, että Marttila oli antanut yhdessä tapauksessa 14-vuotiaalle pojalle metamfetamiinia ja kuvannut, kun käytti tätä hyväkseen. Hän loi uhreihin luottamuksellisen suhteen pitkän ajan kuluessa.

Oikeuden mukaan Marttila esimerkiksi oli sukupuoliyhteydessä yhden alle 16-vuotiaan uhrinsa kanssa erityisen nöyryyttävällä tavalla, koska tekoa kuvattiin ja videoitiin useilla laitteilla ja välitettiin suorana ainakin yhdelle ulkopuoliselle henkilölle Zoom-palvelun kautta. Teko kesti tunteja ja uhrille annettiin metamfetamiinia ja alkoholia.

Oikeus myös huomioi, että Marttilalla oli valtava määrä törkeimmän luokan lasten hyväksikäyttömateriaalia. Laitonta videomateriaalia päätyi takavarikkoon yli 400 tuntia.

Tuomiota kovensi se, että hän pyrki materiaalia levittäessään houkuttelemaan ja opastamaan muita henkilöitä syvemmälle materiaalin pariin. Keskusteluissa puhuttiin oikeuden mukaan saatananpalvonnasta ja lasten hyväksikäytön konkreettisesta toteuttamisesta.


Lisää: Seiska: TÄSSÄ OVAT SUOMEA KUOHUTTANEEN PEDOFIILIRINGIN PÄÄTEKIJÄT VISA MARTTILA JA JUSSI BRÄNNBACKA: SAIVAT PITKÄT VANKEUSTUOMIOT LASTEN HYVÄKSIKÄYTÖSTÄ

https://www.seiska.fi/Uutiset/Tassa-ovat-Suomea-kuohuttaneen-pedofiiliringin-paatekijat-Visa-Marttila-ja-Jussi-Brannbacka?fbclid=IwAR07AWFtQWv_e5i453XpOqOqNNNC0aKdw2eSmGQbC6EAfaUZatnwqolu44c