Paavi hyväksyy samaa sukupuolta olevien parisuhteet ja toivoo näille lain suojaa (juttukommentit)

paavi siis taas esitti lausunnon, joka ei koske katolista kirkkoa itseään mitenkään, eli paavin lausumalla yksikään katolilainen pappi ei vihkisi edelleenkään yhtäkään katolialista samansukupuolista paria avioliittoon.

Siviiliavioliitothan eivät millään lailla sisällu paavin katolilaisuus-uskomuksen piiriin, vaan ne ovat ihan ulkopuolisia, maallisia instituutioita.

Samantapaista turinointia paavilta siis taas, kuin mitä taannoin sanoi että homoseksuaalisuutta ei pitäisi tuomita, mutta ei esittänyt hyväksyntää homoseksuaalsuuden toteuttamiselle edelleenkään.

paavi voisi koettaa tehdä jotain katolilaisuuden piirissäkin, eikä harrastaa vain muutosvstarintaa. Miten olisi vaikka ääni- ja edustusoikeuden antaminen myös naisille vatikaanissa, joka on yhä maailman vihoviimeisin ainoa takapajuinen paikka, jossa naisilta yhdä nuokin oikeudet uupuvat.

Tai paavi voisi ottaa oppia raamatusta, jossa asioitten muutokset opillisesti käyvät ihan parin peräkkäisen jakeen välillä ihan sujuvasti. raamatussahan esim. jeesus julistaa ettei toisia hulluiksi sanovilla ole sijaa taivaassa ... ja sitten parin jakeen päästä jeesus solvaa kanssaan eri mieltä olevia mielenvikaisiksi, siiis hulluiksi.
Eli taivassijan löytymisen oppi muuttuui kädenkäänteessä tuuliviiri-jesseltä - olettaien siis että jesselle löytyi sijaa taivaasta? Ovatkohan jesuiitat ja paavi-kollegiot hoksanneet yhtään ajatellakaan : D

P.S. Onhan se paavin katolilaisuudelle kovasti takapajuista ettei yksikään katolilainen pappi ole vihkinyt avioliittoon samansukupuolista paria, vaikka useat imaamit ovat vihkineet lukuisia islaminuskoisia samansukupuolisia pareja avioliittoon.
Edellisen kirkkokatsauksen jälkeen jatkamme maallisemmilla kysymyksillä.

Minusta asiassa merkityksellistä on se, että paavin kommenteilla voi olla arkielämän syrjintää vähentävä vaikutus. Jatkossa paavin kirkosta tukea ottavissa maissa erilaisia homokielteisiä lakeja tehdään omaan lukuun, eikä niissä voi vedota uskontoon. Paavin voi ajatella toimivan tietynlaisen syrjinnän kiellon takaajaana.

Katolinen kirkko instituutiona ja sen sakramentit tuskin ovat muuttumassa kovin pian. Jos paavi tällaista lähtisi ajamaan, niin konservatiivien vastaisku olisi taattu. Vähemmästäkin on paaveja historian aikana syrjäytetty.
Paavin kannanotto on todella merkittävästi poikkeava kirkon vallinneeseen katsantokantaan nähden. Jään odottamaan rajua rekyyliä kirkon vanhoillisten taholta.

Jään odottamaan myös selibaattivelvoitteen poistamista. Selibaatin ja kirkon skandaalien seurauksena katolinen pappisvirka ei ole houkutteleva. Seurakunnilla on pappispulaa kautta katolisen maailman.
  • 4 / 5
  • mrmeringue
  • 23.10.2020 14:02
Onhan tämä todella merkityksellistä, kun miettii katolisen kirkon historiallista roolia homojen sorrossa, ja myös siltä kannalta, että paavi Franciscus on soutanut ja huovannut homokannoissaan koko virkansa ajan.