Antero Laukkanen (kd) vaatii selvitystä hallituksen sisälle perustetusta sateenkaariyhteistyöverkosta (juttukommentit)

  • 1 / 3
  • PurppuraPaniikki
  • 24.5.2020 14:36
KD vaikuttaa kyllä pahasti yhden asian puolueelta. Ultrakonservatiivien möläytyksiä seuratessa sitä törmää jatkuvasti samoihin aiheisiin. Varmasti näin korona-aikana olisi muutakin tekemistä kuin hyökätä vähemmistöjen kimppuun, mutta "lähimmäisrakkaus" kukoistaa.

En ole kamalasti seurannut näiden suurempien vihaverkostojen toimintaa, mutta eikös se Äiti, isä ja lapset aloite rauennut, vaikka ne kerääjät kyllä yritti venyttää keräämisaikaa sen umpeuduttua. Ei kai nuo nyt yritä tehdä uutta, kun aikaakin on kulunut niin paljon? Tuntuu, että tietoa on niin vähän.

Tuntuu, että Suomessa samat nimet jaksaa vastustaa tasa-arvoa vuodesta toiseen. Erityisesti Kristilliset ja osa perussuomalaisista ovat aina räkyttämässä siitä, miten LHBT-toiminta on jotenkin muilta pois. Alkaa mennä jo surullisen koomiseksi tuo kamala vimma puuttua muiden elämään oman änkyrämentaliteetin takia.
Ja KD:n olisi syytä antaa selvitystä siitä, miksi se tavan takaa nostaa uskomushumpuuki"lait" sekulaarin, uskontoneutraalin Suomen lakien yläpuolelle?
Miksi KD tavan takaa vaatii tänne Lähi-idän kristinuskomuksen luonnottomia lakeja?

Vaikka Suomessa on sentään jo liki 100 vuotta sitten (1922) sovittu ehdottomalla, yli 2/3 enemmistöllä, ettei kenenkään ole täällä pakko osallistua uskomusten harjoittamiseen.

KD:hän tökeröi keväälläkin ehdottomalla, Suomen perustuslain hengen vastaisesti, että koko Eduskunta alkaisi yhteisesti rukoilemaan koronaa vastaan.
  • 3 / 3
  • JuhaniV
  • 25.5.2020 20:55
Nimimerkin PurppuraPaniikki kanssa olen samaa mieltä.
Kannattaa muistaa, että julkisuudessa näkyviä räyhäuskovaisia on kuitenkin vain kourallinen. Toki heidän seuraajiaan on hieman enemmän. Mittasuhde-erot nähtiin silloin, kun eduskunnassa äänestettiin tasa-arvoisesta avioliittolaista. Muutama kymmenen vastustajaa seisoi suomenlipun edessä eduskuntatalon portailla. Kadun toisella puolella, Kansalaistorilla, arvioitiin olleen samaan aikaan yli seitsemän tuhatta ihmistä kannattamassa lakia.

Toki kannattaa seurata änkyröiden aloitteita ja tarvittaessa niitä torpata. Sen kummempaa heistä ei kannata välittää. Omilleen he pääasiassa esiintyvät.