Adoptio sateenkaariperheeseen on nyt juridisesti mahdollinen, kuten uutisessa kerrotaan. Käytännössä, ilman adoptio-termiä tätä on tapahtunut jo paljon aikaisemmin.
A oli Suomen virallinen ensimmäinen sateenkaariperheeseen pitkäaikaiseen/pysyvään sijoitukseen laitettu lapsi. Eli ei adoptiota, vaikka lähes samankaltainen, mutta kuitenkin eri nimitys. Myönteinen päätös astui voimaan tammikuussa 2009. Sitä edelsi kahdeksan kuukautta kestänyt paperi- ja muukin "sota".
Jo ennen avioliittolain uudistusta adoptio oli mutkan kautta mahdollinen: rekisteröidyn parisuhteen toinen osapuoli adoptoi lapsen ja myöhemmin juridinen sukulaisuussuhde vahvistettiin myös lapsen ja toisen osapuolen puolison välille sisäisellä adoptiolla. Sekin oli turhaa paperisotaa.
Seurasin silloin 2008-2009 tuota A:n sijoitusprosessia. Se muistutti jännitysnäytelmää. Eräät tahot vastustivat tiukasti sitä, että homomiesparista tulisi lapsen viralliset vanhemmat. Lapsi tarvitsi selvitäkseen ehdottomasti suojaa, mutta vastustajille lapsen etu oli jälleen kerran täysin sivuseikka.
Vastustajat tässä tapauksessa eivät olleet viranomaiset, vaan muu taho.
Paljastettakoon se muu taho. Se oli lapsen suvun helluntailainen haara, joka harasi vastaan ja suorastaan häiriköi. Vuosia sijoituspäätöksen jälkeen suku kosti lapselle jättäen tulematta hänen rippijuhlaansa.
Missähän on kristillinen lähimmäisenrakkaus, jota jotkut uskovaisiksi itseään kutsuvat kovasti mainostavat. Tämä ei tarkoita, että kaikki helluntailaiset olisivat sellaisia. Tässä tapauksessa vain tämä suku.
Hurra! Iloinen uutinen. Lapsen vanhemmat ovat ne, jotka huolehtivat hänestä - olivat sitten ketkä tahansa (täysi-ikäiset täysin oikeustoimikelpoiset). Adoptioille ei pitäisi olla turhia esteitä.
