Pitääkö pyytää anteeksi? (juttukommentit)

Toki mielipiteitä ja kirjoituksia on monenlaisia. Seuraavia kohtia on vaikea ohittaa.

"On suorastaan hyvä syy ajatella, että eräiden sketsihahmojen esilläolo itse asiassa stereotyyppisyyksistään huolimatta on arkipäiväistänyt asiaa: jouduttanut myönteistä kehitystä ja yhdenvertaisuutta."

On kovin päälaellaan olevaa argumentaatiota, että enemmistön edustajan kannattaa esittää ahtaammassa asemassa olevan ryhmän jäsen esim. päihteiden väärinkäyttäjänä, koska tällainen kääntää yleisen mielipiteen kyseisen ryhmän puolelle. Kannattaa myös kiusata, koska siten muut oppilaat lähtevät puolustamaan kiusattua?

"Anteeksipyyntöä olennaisempaa lienee opiksi ottaminen ja toiminnan muuttaminen kaikkia kunnioittavaksi."

Itse asiassa anteeksipyyntö on edelleen tärkeä ele ihmisyhteisöissä. Joka ei ymmärrä ääneen esitetyn anteeksipyynnön ja ääneen esitetyn anteeksiannon merkitystä, voi miettiä, onko sosiaalistunut ihmiskunnassa vallitsevan keskimäärän mukaisesti. Anteeksipyynnön jälkeen on toki hyvä listata yhdessä keinot, joilla estää uudet virheet.

Kyse ei ollut kannanotosta kiusaamisen tai osoittelun puolesta.

Eikä kyse ole juuri näistä Peteliuksen anteeksi pyytämistä hahmoista, vaan yleisemmin vastaavalla tavalla käsitellyistä kansanryhmistä.

Enkä mitenkään kritisoi yksilön aidosta sydämestään esittämää anteeksipyyntöä - varsinkin jos tämä samalla selittää, miksi aiemmin ajatteli niin ja mikä sai sittemmin ajattelemaan näin.

Toki erityisen rehellistä on tarkastella toimintaansa sitten laajasti, kun jollekin tielle on lähtenyt.

***

Omalla kohdallani murrosikää eläessäni sketsiviihteessä seksuaalivähemmistöt (pääasiassa homomiehet) esitettin useimmiten feminiinisinä (ja joskus leikiteltiin muillakin stereotypioilla). Omaa orastavaa itsensä tiedostamista vasten se ei tuntunut erikoisen mukavalta, mutta häiritsevämpää olivat muutama silloin julkisuuteen hankkiutunut oikea homo ja aids-kriisi. Tuossa kohdassa Ilta-Sanomien oikeasti vahingollinen homopesä-paljastus oli jo parin vuosikymmenen takaista historiaa.

Lopulta viihteen homohahmot olivat aika hyväntahtoisen naureskelun kohteena, verrattuna yhä aika raadolliseen todellisuuteen. Minusta on aiheellista tarkastella tapahtunutta erilaisista näkökulmista. Yksi näistä näkökulmista on tarkastelu juuri omaa aikaansa vasten, jota tekniikan kehityksen voi huomata vaikeuttavan.

Mietitäänpä nimenomaan PPP:n anteeksipyyntöä saamelaisilta, tai tarkemmin siihen tulleita reaktioita. Miksi jotkut olivat sitä mieltä, että esitetyssä anteeksipyynnössä oli jotain kyseenalaista? Varmaan syitä on yksiä jos toisiakin, mutta minä näkisin episodissa pari isompaa hämmennystä herättänyttä yksityiskohtaa, jotka oikeastaan nivoutuvat yhteen.

Julkaisemassaan anteeksipyynnön sisältävässä viestissä Petelius kertoi, ettei ei aio kommentoida anteeksipyyntöään julkisuudessa sen enempää. Joidenkin mielestä se saattoi tuntua kieltäytymiseltä keskustelusta vaikkapa oman ajattelun muuttumisesta.

Alkuaan vain yhdeltä kansanryhmältä pyydettiin anteeksi, vaikka on muitakin kansanryhmiä, johon kuuluvat yhtä perustellusti voivat kokea tulleensa loukatuksi vastaavasti. Vasta julkisuudessa esiintulleiden huomioiden jälkeen Petelius oli alkanut yhteydenpidon romanivähemmistöä edustavan tahon kanssa.

Edelliseen liittyy ajatus opiksi ottamisesta ja toiminnan muuttamisesta kaikkia kunnioittavaksi. Julkisuudessa vaikuttavan ihmisen kohdalla toiminnan muuttamisen voi ajatella sisältävän myös julkista peiliin katsomista ja sitä kautta tapahtuvaa valistamista.

***

Palaan vielä Yesmanin mainitsemaan "päälaellaan olevaan argumentaatioon".

Syksyllä 2014 MTV:n julkaisemassa jutussa ( https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/petelius-velipuolikuu-sarjasta-homojen-esittaminen-oli-terapeuttista/4458946 ) oli esillä Velipuolikuu-sarjasta (Ylen tuotantoa vuosina 1983-1984) tehty kirja "Velipuolikuun vetovoima - Pääsiäishanukkaan valmistus ja muita sketsiohjeita", ja juttuun oli kirjasta poimittu Peteliuksen sekä Kari Heiskasen huomioita.

Valipuolikuu-sarjassa oli esillä kaikenlaisia vähemmistöhahmoja. Moni katsoja koki sketsit pilkkaamiseksi. Tekijät puolestaan kertovat käsitelleensä hahmoja suurella sydämellä ja kasvattamalla vallitsevia ennakkoluuloja, "vetää överiks, jotta ne näkyis koomisessa valossa", kertoo Heiskanen. Hän jatkaa asian liittyvän meneillään olleeseen yhteiskunnalliseen murrokseen ja mahdollisuuteen sanoa ääneen "homo". Oli mahdollisuus "tehdä sketsejä, jolloin ne tulevat ikään kuin näkyviksi, että vedettiin niitä pois kaapista, ja musta nerokkaalla tavalla – että nämä ihmiset ovat olemassa..."

Heiskanen ja Petelius kertoivat kirjassa pitäneensä uudenlaiseen rooliin heittäytymistä virkistävänä, kun "mieskuva oli kahlittu" ja sitä saattoi murskata. Miehet pitivät terapeuttisena, kun sai "leikkiä feminiinisiä hahmoja".

Näin jälkikäteen tarkastellen kaikki homot eivät kuitenkaan olleet hyvillään siitä, että (homo)seksuaalinen suuntautuneisuus lukittiin näin feminiinisyyteen. Todistettavasti tällaisesta enemmistön edustajan harjoittamasta stereotypioilla leikittelystä on aiheutunut ongelmia itsehyväksynnässä. Kyse on yksilön kokemasta inhimillisestä tragediasta.

Toisaalta, olisiko maailma (tai vaikkapa oma elämäni ollut) parempi, jos PPP ja Heiskanen eivät olisi aikanaan leikitelleet homoseksuaalisuuteen liitetyillä feminiinisillä stereotypioilla? Olisiko kenties jotain asenteiden lukkoja jäänyt aukeamatta?

Pitäisikö PPP:n pyytää myös homoilta anteeksi? Vai pitäisikö kiittää häntä siitä, että hän hieroi homoja sellaistenkin naamaan, jotka eivät olleet aiheeseen tietoisesti aiemmin törmänneet?

Huonojen tekojen tai jopa pahojen tekojen anteeksipyynnöllehän ei tietenkään tarvitse etsiä tai ollakaan tiettyä määriteltyä "anteeksiantaja"-kohderyhmää, koska olennaistahan on se, että väärintekijä tai pahantekijä tunnustaa rehdisti sen, mitä teki väärin, eli väärinteostaan kertominen on se olennainen asia.

Noin siksi että väärintekoja ja pahantekoja ei tarvitse edes antaa anteeksi, eikä niitä etenkään ole kukaan, eikä koskaan anteeksisovittanut etukäteen, eikä väärin- tai pahatekotunnustuksia saa missään nimessä osoittaa millekään olemattomalle mielikuvitusolennolle, sillä se olisi vain väärin- tai pahateon jatkamista.

Olennaista on siis tervehenkistyä ja tunnustaa, mitä teki väärin, että teki väärin.
Ja tekoaan, sekä sen seuraamuksia voi toki pahoitella.

Anteeksipyytäminen ja anteeksiannon odotushan ovat kuitenkin kornia monissa väärin- tai pahanteon tapauksissa. Ja etenkin ajatus- tai uskomusmalli että pahaa voi tehdä, jos sitten pyytää anteeksi ja odottaa anteeksi saavansa, on perin kiero.

- - -

Uutisjutussa oli taas yksioikoista lokerointia: "Etenkin homomiehiin liittyvät stereotypiat ovat olleet viihteen raaka-aineena lukemattomia kertoja."

Onhan noissa ollut naismais-trans -vitsejäkin ja vaimomais-bi -vitsejäkin.

- - -

Monille tulee sitten väistämättä mieleen kuitenkin että mitenkähän muitta mutkitta (sateenkaari&Co)kansalle menee täys-hyväksyntään ne, aina silloin tällöin draq-esityksissä olevat naureskelu-vitsailut naisista?

Tarkennukseksi: kyse ei ole uutisjutusta vaan näkökulmakirjoituksesta.

Nyt on suoritettu anteeksipyyntö myös romanivähemmistölle.

Helsingin Sanomat ( https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000006384754.html ) kertoo psykoanalytikoiden menneinä aikoina harjoittamasta pyrkimyksestä muuttaa homoja heteroiksi - ja asiaan liittyvästä keskustelusta julkisesta anteeksipyynnöstä. Jutussa on haastateltu myös Setan pääsihteeriä Kerttu Tarjamoa, ja hän on kommentoinut hlbti-vähemmistöjen kaltoinkohteluun liittyvää anteeksipyyntöasiaa laajemminkin.

Itse en kuitenkaan pidä tällaisia valtioiden tai muiden organisaatioiden rituaalinomaisia anteeksipyyntöjä tarpeellisena. Se ei korjaa mitään, vaan pahimmillaan mitätöi vastuuta menneestä. Valtio tai organisaatio voi todeta, että aiemmat käytännöt perustuivat väärään käsitykseen ja huolehtia, että käytännöt jatkossa korjataan.

Anteeksipyynnöt kuuluvat yksilöiden väliseen elämään.