Miehen sosiaaliturvatunnuksella odotetaan lasta ilmeisesti ensimmäisen kerran Suomessa (juttukommentit)

Näin ICT-alan ihmisenä täytyy todeta että yksinkertaisesti paska suunnittelija ja toteuttaja, jos tietojärjestelmä ei osaa tämänkaltaista asiaa ottaa huomioon. Ammattitaidottomuutta.
Nämä erilaiset julkishallinnon tietojärjestelmät tuntuvat yleensä olevan siten toteutettuja, että kunkin tietueen tietojen käytettävissä olevat merkintöjen variaatiot ovat "kiveen hakattuja" tilaajan määrittelyn mukaisesti, ja muutokset vaativat yleensä koko järjestelmän päivityksen. Millään parametrifiksauksilla homma ei luonnu.

Yksi syy reunaehtojen "kiveen hakkaamiseen" lienee se, että minimoidaan virheellisten kirjausten mahdollisuutta ja samalla kevennetään mahdollisimman paljon tallennetun tiedon hallintaa/käsittelyä. Toinen syy saattaa olla siinä, että ohjelmiston kehittäjä/toteuttaja pitää huolta mahdollisuudestaan laskuttaa aina, kun tulee tarvetta järjestelmän muutoksiin.
  • 3 / 4
  • Malevou
  • 9.10.2017 20:19
Nykykäytännön mukaan on tarpeen puhua henkilötunnuksesta vanhan sosiaaliturvatunnuksen sijaan, vaikka meistä liki jokainen tunnistaa myös vanhemman nimityksen. Itse jäin tässä casessa miettimään myös sitä, onko miessukupuolisen henkilötunnuksen saanut odottava saanut kansalaisuuden Suomen ulkopuolella, koska oletuksenani on ollut, että uuden henkilötunnuksen saadessa on lain mukaan menetettävä oma fertiliteetti, joka tietenkn on aivan /seestä. ;( Onnea ja menestystä tälle parille ja mukavaa loppuraskautta!
  • 4 / 4
  • human
  • 10.10.2017 2:01
Olisiko todellakin niin ettei suomessa aiemmin kukaan fyysisesti nainen, joka on tuntenut itsensä mieheksi, ole tullut raskaaksi ja saanut lasta?
Onhan transsukupuolisia kuitenkin varmaan ollut ennenkin.
Uutisissahan on kerrottu myös että vain harva transsukupuolinen, joka sukupuolikorjataan naisesta mieheksi, muuttaa vaginaansa, koska se on vaikea toimenpide, joskaan ei mahdoton, kuten esim. miehelle kohdun lisääminen on.

Nuo sukupuolisuusasiat ja monet muutkin on fiksattu monissa tietojärjestelmissä myös ei-julkishallinnossa. (Lähitulevaisuudessahan voi tulla eteen vaikkapa humanoidi-robottien juridiikka joissakin samoissa asioissa, mitä juridiikassa ihmiseläintenkin osalta on säädetty).

Tuolla uutisessa mainituissa lienee perusteena ollut lainsäädäntö, joka vaatii tosiaan sukupuoleltaan korjattavalta hedelmättömäksi myös samalla tekemistä, eli lainsäädännön mukaan miehen raskaus ei pitäisi olla mitenkään mahdollista. Mitenkähän tuossa kyseisessä tapauksessa tuo on tosiaan mennyt. Kerrotusta päätelleen munasarjat ovat olleet kyseisellä henkilöllä tallessa, sillä kotikonstein ei onnistu kyllä luovutus-munasolun kohtuun istuttaminen.

Kommenttia muokattu: 10.10.2017 klo 02:03