Terveydenhuollon ammattilaisten piirissä tarjotaan yhä "eheytymishoitoa" (juttukommentit)

  • 1 / 29
  • Jochanan
  • 30.7.2017 19:47
"Eheytysideologian taustalla on ajatus homoseksuaalisuuden vaillinaisuudesta ja homoseksuaalin sielullisesta rikkinäisyydestä sekä siitä, että homoseksuaalin olisi mahdollista muuttua heteroseksuaaliksi sopivilla menetelmillä, esimerkiksi rukoilemalla."

So???

Ihmisillä on oikeus rukoilla mitä tahansa asiaa ja oikeus ajatella homoseksuaalisuudesta miten tahansa (kuten esim. että se on rikkinäisyyttä). Ei sellaista voida kieltää lailla. Ei ole olemassa ajatusrikoksia. On yksinkertaisesti typerää kitistä siitä, että jonkun taustalla on jokin ajatus. Klassisen kristinuskon mukaan homoseksuaalisuus ei ole ainoastaan sielun rikkinäisyyttä, vaan synti.

Toisekseen, vaikka onkin osoitettavissa, että nk. "eheytysterapia" (conversion therapy) on tehotonta, eli suurin osa ei ns. "eheydy", kai ihmisillä on oikeus sellaiseen terapiaan mennä, jos itse haluavat?

Kolmanneksi, kristityillä on oikeus rukoilla esimerkiksi sitä, että homo muuttuu heteroksi. Uskonnonvapaus takaa sen. Kukaan ei voi kieltää kristittyjä rukoilemasta mitä tahansa.
Jochanan, sinulla tai uskonnon varjolla eheytysterapointia harjoittavilla ei ole rahkeita hoitaa eheytyspuoskaroinnin särkemiä ihmisiä kuntoon.

Eheytyspuoskaroinnin piiriin hakeutuvat ihmiset tarttuvat toimintaan kuin oljenkorteen. Erityisen huolestuttavaa ja sairasta on, jos vanhemmat ajavat hlbti-vähemmistöihin kuuluvan jälkikasvunsa eheytyspuoskaroinnin piiriin. Minulla ei ole tietoa kotimaasta, mutta esimerkiksi USA:ssa tällaista henkistä väkivaltaa tiedetään tehtävän lapsille/nuorille, kun vanhemmat ovat uskonnollistaustaisesti hlbti-ongelmaisia.

Eheytystoiminnan markkinoiminen on täysin edesvastuutonta toimintaa.

PS. Tuon kassista poimitun klassisen kristinuskon mukaan homoseksuaalisuus ei kai ole synti, mutta homoseksuaaliset "teot" ovat. Eikös? Vaikka tokihan homoseksuaalisuutta on vaikea irroittaa "teoista" - ajatuksista, tunteista ja kokonaisesta ihmisestä. Itsesyrjintä on julmaa luontoa ja omaa sielua kohtaan.
Raamatussa olevat kiellot koskevat senaikaisessa avioliitossa olevia miehiä,
ei saanut harjoittaa minkäänlaisia avioliiton ulkopuolisia suhteita ei naisten
eikä miesten kanssa, sellaiset olivat kauhistuksia herran silmissä.
  • 4 / 29
  • Jochanan
  • 31.7.2017 12:21
"Jochanan, sinulla tai uskonnon varjolla eheytysterapointia harjoittavilla ei ole rahkeita hoitaa eheytyspuoskaroinnin särkemiä ihmisiä kuntoon."

Mä hoidan ihmiset kuntoon ihan miten päin vaan, oli homo- tai heterorikkinäinen tapaus. Lääkkeeksi tarjoan Jeesusta. Minkäänsortin terapioihin en ole koskaan turvautunut, vaan puhtaaseen veren evankeliumiin, jossa on sielua parantava ja elämää muuttava voima tänäkin päivänä!

Mitä tulee loppukaneettiisi, ihan jo oman kokemuksenikin perusteella ajatusten ja tunteiden tasolla ilmenevän homoseksuaalisen taipumuksen voi vallan hyvin erottaa kullinlutkuttamisesta tai takaluukkuun tuuppimisesta ja tällaisista luonnonvastaisista teoista kieltäytyminen ei ole itsesyrjintää vaan itsesuojelua. Sukupuolitautien, kuten hivin, tippurin ja kupan jatkuva yleistyminen näiden seksitapojen levitessä kertoo omalla karulla tavallaan siitä, että luonto ei hommasta tykkää ja pikkulapsikin tajuaa, että tietyt ruumiinosat, kuten pippeli ja pimppi, kuuluvat yhteen, mutta mulkkua ei ole tarkoitettu suuhun pantavaksi eikä peräreikään tungettavaksi. Älä siis sotke luontoa näihin tekoihin, vaikka niillä itse ylpeiletkin.
Tänään, Jochanan, usko omiin mahdollisuuksiisi ja kykyihisi näyttää olevan korkealla tasolla.

Taisit Jochanan pilkkoa homoseksuaalisuus-ilmiön olemusta taas vähän itseäsi miellyttävällä tavalla; irrotit ajatukset ja tunteet ilmeisesti omaksi kategoriakseen määrittelemästäsi tietynlaisesta "lihallisesta yhteydestä". Sinä Jochanan näytät erottavan sukupuolielimillä tehtävät toimenpiteet kaikesta muusta. Minä taas tuppaan erottamaan vastuullisen elämän holtittomasta toiminnasta. Muistutan nyt tähän liittyen siitä, mitä Matteuksen evankeliumin mukaan Jeesus sanoi vuorisaarnassa aviorikoksesta.

Mitä taas tulee niihin konkreettisempiin "akteihin", niin minä noin yleisesti näen asian niin, että mitään ei ole tarkoitettu minnekään pantavaksi. Tarkoitus edellyttää suunnitelmaa, enkä sellaista usko luonnossa (jonka osa ihminen on) olevan. Luonnon monimuotoisuus on olemukseltaan välitilinpäätös seurausten sarjasta.
Fundiskristitty näkee todella kaiken meihin liittyvän seksuaalisuuden neka-
tiivisena luonnonvastaisena touhuna jota täytyy makustella kielteisillä mie-
likuvilla, luonnonvastaisena himojen orjina kulkevina miehimyksinä.Itse en
hae tällaisilta ihmisiltä itselle hyväksyntää jos käsitykset on tietämättömyyt-
tä se on heidän ongelmansa.Tällaiset tarvitsevat terapiaa.
Jochanan: "Kukaan ei voi kieltää kristittyjä rukoilemasta mitä tahansa."

Niinhän kristityt rukoilevatkin ihan mitä tahansa, jopa ihan täysin humpuuki-jumalaakin.

Mutta eikös nuo kristinuskomuksen valuviat johdu ainakin siitä, että kristityiltä puuttuu Äiti-jumala. Siellähän se ukkelijumala vaan onanoi keskenään ja vihoittelee, kun sitä ei kukaan rakasta - vai onko se kristittyjen yhteinen ratto-vanhapoika?

Mutta onneksi kristillisestä, opetetusta humpuukista voi päästä vapaaksi ja löytää jälleen sen syntymätilansa, sillä yhtään kukaanhan ei synny kristityks, eikä kenelläkään ole sielua, vaan mieli ja tunteet, jotka joillain vain sielu-huputetaan kristinuskomuksella.

syntisiä ovat kristityt, sillä syntisyys kristinuskomuksen jäsenkortti, eikä mitään muuta.

Selitäppäs nyt Jochanan vaikka sitä, miten ne syntisen Aatamin ja huijatun Eevan vain kaksi poikaa sitten lisääntivätkään ...
Ja miten se arkki-perhe jatkoikaan kristillistä sukurutsaansa.
Sekä miksi se uskoteltu jeesus tuomitsi niin kiivaasti itsensä, syntyperänsä, eli avioliiton ulkopuolisen sekstailun?
jne jne jne

Jochanan, eikös se kristinuskomus pidä jopa heteroseksiäkin syntinä. Eikös siellä todeta ettei rakastella muka saa ihan rakastelun ilosta ja nautinnosta.
Joten oletkos Jochanan yrittämässä ehteyttää homorakkaita kristillis-syntiseen heteroseksuaaliseen suuntaumukseen? (vai mikä tuo smo:n termi on, kun identiteetti olisi paree)

Eikös kristinuskomuksen uskomus raamatussa ole että hetero saa olla, kunhan ei nauti heteroudesta kovinkaan paljoa?

Kommenttia muokattu: 31.07.2017 klo 22:00
No nyt on kahden ääripään pakkomieleteiset sekopäät puikoissa Jochanan ja human :D
Kas, jeesustelija taas tulla tupsahti, eikä pillerihuumissaan itse asiaan kykene taaskaan :D

Etkös Zephyr ole vielä oppinut sitä viisautta ettei umpiuskovaisten kanssa kannata jäädä pelaamaan shakkia niitten teologisrajoittuneilla "säännöillä", vaan on hyvä heittää peliin mukaan aina uskomushäkkiä laveampia ulottuvuuksia. kolmi-naisuus -sanakin jo antaa vinkin että ukkeliuskomuksiin on parasta reagoida suoraan munille :D

Kommenttia muokattu: 01.08.2017 klo 09:47
Ei heterous suojele seksitaudeilta, eikä homoseksuaalisuus niihin altista. Vain yksilön käyttäytyminen määrää, miten riskaabelia seksi on.
  • 11 / 29
  • decoctor Sokal
  • 1.8.2017 15:42
Psykopuoskaroinnissa otilasturvallisuuden ja syrjintäsuojan kannalta on kaksi pulmaa, jotka tulisi ratkaista lainsäädännöllä ja viranomaistoiminnalla: 1.) Lainsäädännöllä tulisi suojella haavoittuvassa asemassa olevat puoskaroinneilta, kuten erityisesti hlbt-nuoret, ja säätää oikeusturvakeinoista niiden tueksi, joita psyykkisesti tai fyysisesti satutettu ""henkiparannusten", "coachaamisten", "valmennusten", "eheytysten", "vaihtoehtohoitojen", uskonnollisten rituaalien tms. piirissä sellaisten toimijoiden tai yhteisöjen taholta, jotka eivät ole terveydenhuollon viranomaisvalvomia. 2.) Valviran tulisi tulkita uudelleen lainsäädäntöä siten, että terveydenhuollon ammattilaisten kaksois- ja rinnakkaisroolitulkinnasta luovutaan silloin kyse on selvästi fyysiseen, psyykkiseen ja sosiaaliseen hyvinvointiin vaikuttavasta toiminnasta sekä siihen liittyvä valetiedon levittäminen ja puoskarointi olkoot terveydenhuollon ammattilaiselta kielletyt. Vastuun väisteleminen ja kohteiden vedättäminen esiintymällä vuorotellen uskomushoitajana, kanavoijana, coachina, parantajana yms. healerina, vuorotellen tervveydehuollon ammattilaisen statuksella tulisi estää.
Jos psygologina toimiva joku terveydenhuollon ammattilainen on itse homo-foobikko ja itsensä kanssa kipuileva hlbtq nuori olisi menossa hake-
maan apua tuollaiselta puoskarilta,voi vaan kuvitella millaisen väännön
kohteeksi henkilö joutuisi,kun homoudesta pitäisi suunnata heteroksi,kyl-
lähän monet ovat tuollaisessa hoidossa raunioituneet, mutta ovat myöskin
selvinneet homoina,ikäviä muistoja kantaen "hoidoista".
Suomessakinhan on (ainakin) lainsäädännöllisesti säädetty, ettei tuotteissa ole laillista esittää terveysväittämiä, jotka eivät pidä tieteellisesti tutkittuna ja osoitettuna paikkaansa. Tuon rikkomisesta seuraa sanktioita.

Saman asian voisi analogisesti ulottaa myös hoiteluihin - maailmassahan ei ole yhtäkään oikeasti osoitettua tapausta, että heteron voisi muuttaa homoksi tai päinvastoin; joten uskomushoiteluiden humpuukiväitteet voisi samoin laittaa saman lainsäädännön alle ja soveltaa samoja tuomio- ja rangaistusmenettelyitä niihinkin.

kristinuskovaisethan eivät kykene edes osoittamaan, oliko heidän tarunhohtoinen profeettansa jeesus aseksuaali, biseksuaali, homo, vaiko hetero ... joten miten kristinuskomus kykenee muuhunkaan.

Toki, jos esim. Jochanan:lla on "oman käden" tietoa taruhahmo jessen seksuaalisesta suuntautuneiduudesta, niin kerrohan ystävällisesti meille.
Sekä toki, onko sillä kristinuskonnon jumalla jotain käytännön omakohtaista osaamista rakastelusta ja rakastamisesta? siis muutakin kuin raamatussa esitetty juoru, että se jumala olisi käynyt kiksauttamassa Joosefin 14-vuotiasta aviovaimo-Mariaa (ja onko seksua jumaan ja ihmisen kesken heteroseksiä, vai jotain ihan muuta suuntautumista?) ... mutta sitten myöhemmin se, siitä kuulemma syntynyt avioliiton ulkopuolisen seksin tuotos, tarunhohtoinen profeetta tuomitsi kiivain sanoin moiset avioliiton ulkopuoliset seksit, eli tuomits itse itsensä. Vain onko tuo vain jesselle tyypillinen metafora siitä että "synti" on vain itsensä tuomitsemista uskonnossa - ja uskomus-hoidot tuon metaforan toteuttamista.

Kommenttia muokattu: 02.08.2017 klo 12:30
Sattuu vain itsellä olemaan läheinen ystävä jota 14-15 vuotiaana alettiin viemään puoskarihoitoon kun kaveri kertoi vanhemmilleen,että tuntee ve-
toa samaan sukupuoleen,siinä oli käytetty puhetta että jotain lääkemöm-
möä joka oli aiheuttanut tokkuraisen olon.Ahdistus oli vain pahentunut.Ka-
veri kuitenkin selvisi ja on ihan terve homo.
Näitä "hoitoja" siis tehdään edelleen, vaikka ne on monelta taholta todettu vääriksi tai jopa vahingollisiksi. Sielunhoitajaterapeuteilla motiivina oli tietenkin raha, potilaista viis.

Tuollaisen "hoidon" kohteeksi joutunut ja siinä epäonnistunut voi tuntea häpeää ja jopa pelkoa kertoa kohtelustaan kenellekään. Prosessiin kuuluu joskus myös syyllistäminen. Sillä pidetään potilas hiljaa, koska epäonnistuminen muka johtuikin hänestä, eikä terapiaa antaneesta.

Esimerkkinä ystäväni, jolla oli syntymästä asti eri pituiset jalat. Hänet vietiin kuuluisan saarnaajan parannettavaksi. Tämä nykäisi tytön lyhempää jalkaa ja totesi sen olevan saman mittainen kuin toinenkin. Kun tyttö meni valittamaan, ettei mitään tapahtunut, saarnaaja totesi, ettei tyttö uskonut parantumiseensa riittävän vahvasti.

Puoskarointia voidaan estää sillä, että asioita tuodaan julkisuuteen. Väärin kohdeltujen pitää tulla julki tekemällä esimerkiksi kaksoisroolissa toimivasta sairaanhoitajasta kantelu viranomaisille, VALVIRAan jne.
Aihepiiriä sivutaan Helsingin Sanomissa julkaisussa kolumnisssa "Kun mieli on rikki, ei kannata hakea apua universumin voimasta tai parantavista käsistä – Fiksukin ihminen voi haksahtaa helppoihin lupauksiin" ( http://www.hs.fi/blogi/lujastilempea/art-2000005311243.html ).

Eheytyspuoskarointia ei tuossa Hesarin jutussa käsitelty, eikä sitäkään, että jopa laillistettu terveydenhuollon ammattilainen saattaa sivubisneksenä tehdä eheytys-keikkaa.
Iso juttu pitäisi olla se että nykyinen oikeistohallitus eikä aikaisempi satenkaarihallitus ole tähän asiaan kunnolla puuttunut.

Olemme sellainen vähemmistö että isoja asioita ei meille haluta suoda esimerkiksi parempaa terveydenhoitoa ja köyhyyden vähentämistä.

Hblt ihmiset tarvitsisivat ja ansaitsevat kunnollisen ryhmän jonka tarkoituksena on meidän eilinoloja parantaa, enkä tarkoita uutta puoluetta vaan nykyiset "arvoliberaalit" puolueet voisivat perustaa työryhmän miten saadaan hlbt ihmisen elintaso-ja hyvinvointierot samalle tasalle kuin heteroenemmistöllä.

Nyt joku äärioikeistolainen rupeaa vaahtoamaan touhutonneista ja nallekarkeista ja muusta epä älyllisestä, yksinkertaisesti fakta on se että hlbt ihmisten hyvinvointi ja elintasoerot ovat huonommat kuin valtaväestön ja sitä asiaa ei paranna eliittihomojen suiden tukkiminen vaan avoin keskustelu ja enemmistöllle poliittinen tahtotila korjata asia.

Ennenkuin voimme toivoakaan saavuttavamme meille tarpeeksi poliittista tukea jotta tasa arvo toteutuisi on meidän itse ymmärrettävä mikä ongelma meidän omassa porukassa on jotka puhuvat touhutonneista ja nallekarkeista. Nämä äärioikeistolaiset hlbt ihmiset on saatava marginaaliin jotta tilanne paranisi eikä eliittihomojen puheet toteutuneesta tasa arvosta mene sukkana läpi poliitikoille vaan tarvitaan enemmän vaatimuksia tasa arvosta:

ASIAT EIVÄT OLE VIELÄKÄÄN HYVIN VAIKKA TASA ARVOINEN AVIOLIITTOLAKI TULI1!!!!
Nimimerkki Yksisarvinen, miten sinä aiot omakohtaisella panoksellasi lähteä muuttamaan kuvailemaasi ongelmaa. Jonkunhan pitää aloittaa. Kitinä ja natina jossakin verkkokeskustelussa on yhtä tyhjän kanssa. Eli pistäpä toimeksi ja kerro siitä esimerkkinä meille muillekin.
Köyhyyttä pitäisi vähentää seksuaalisuudesta huolimatta kaikille, samoin terveydenhoitoa edistää,samassa veneessä ollaan.
"Nimimerkki Yksisarvinen, miten sinä aiot omakohtaisella panoksellasi lähteä muuttamaan kuvailemaasi ongelmaa. Jonkunhan pitää aloittaa. Kitinä ja natina jossakin verkkokeskustelussa on yhtä tyhjän kanssa. Eli pistäpä toimeksi ja kerro siitä esimerkkinä meille muillekin."

Taas puhutaan kitinästä ja natista sentään touhutonnit ja muutosvastarinta jätit sanomatta?

Olen itse puhut Suomen valtaapitävien kanssa henkilökohtaisesti asiasta ja siellä vain väitetään että ei ole varaa vaikka itse olen sanonut mistä sitä saisi otettua esimerkiksi pääomatuloveron nostamisen euroopan unionion keskiarvoon sekä veronkierron ja verokikkailun estämisellä tulisi niin monta lisämiljardia valtion budjettiin että voitaisiin perusturva etuuksia kaikille Suomalaisille ei vain hlbt ihmisille nostaa Euroopan sosiaalilautakunnan määrittelemän suosituksen yli, ja lisäksi voisi maksut poistaa terveydenhuollosta asiakkailta.

Vasemmistolaiset taas valittaa ettei heillä ole valtaa vaan oikeistolla kaikki valta ja heillä ei ole mitään mahdollisuutta tehdä isoja avauksia ja ajaa muutoksia läpi.
Yksisarvinen, löydät taitavasti umpikujan. Mitään ei voi tehdä koska...

Jos tuolla asenteella olisi koetettu edistää tasa-arvoa, meillä ei vieläkään olisi nykyistä avioliittolakia.

Kommenttia muokattu: 04.08.2017 klo 21:53
Arvelen, että jos Yksisarvinen olisi ollut puikoissa, niin 1970-luvun alun lakiuudistuskin taitaisi olla yhä tekemättä. Yksisarvisen logiikalla sekään uudistus ei olisi edistänyt mitään, kunhan vain suoraa rahallista tukea olisi syydetty kompensaatioksi ja statusta nostamaan.
Ranneliikkeen oikeistosiipi taas vauhdissa. Onhan se helppoa kannattaa tasa arvoista avioliittolakia koska se ei maksa mitään.

Oikeasti tasa arvoinen avioliittolaki oli hyvä saavutus mutta yksinkertaisesti FAKTA on hlbt ihmisten korkeampi köyhyys ja mielenteveysongelmat vaatisivat rahallista panostusta, yhteiskunta on traumaattinen, mutta kultalusikka jossain syntyneet eivät taida ymmärtää että kaikilla ei ole asiat niin hyvin.

Rahallisella panostuksella voitaisiin monen ihmisen elämä pelastaa nopeasti, kun taas 1970 luvulta lähtenyt homoliike oli enemmänkin asennemuokkausta ja siinä tosiaan aikaa menee vielä vuosikymmeniä Suomessakin.

Teillä asiat niin hyvin että on aikaa odotella yleisen asenneilmapiirin paranemista, esimerkiksi itselläni on evätty terapia ja itselläni tulot niin pienet ettei niillä mitään terapiapalveluita osteta ja itselläni on välillä niin huono olo että olen osastollekin joutunut, tosin siitä huolimatta eipä ole terapiaa myönnetty, itselläni hyvin traumaattisia kokemuksia homofobiaa ja seksuaalista hyväksikäyttöä joista teillä ei ole hajuakaan. Omassa kuplassanne kaikilla asiat hyvin, voin kertoa jos olisitte kokeneet samoja asioita kuin minä niin ette olisi niin ylimielisiä.
Homoseksuaalisten suhteiden dekriminalisointi ei maksanut mitään, suojaikärajojen yhtenäistäminen ja kehoituskiellon purku eivät maksaneet mitään, yhdenvertainen avioliitto-oikeus ei maksanut mitään - eikä mielenterveyteen haitallisesti vaikuttavan eheytyspuoskaroinnin suitsiminen maksaisi mitään. Itse asiassa nuo kaikki tuovat lopulta säästöä ja hyvinvointia.

Olen hyvin tietoinen siitä, että kaikilla ei mene syystä tai toisesta hyvin. Olen myös hyvin tietoinen siitä, että joidenkin kohdalla hyvinvointiin liittyvät ongelmat liittyvät tavalla tai toisella vaikeaan historiaan oman hlbtiq+ -vähemmistöön kuulumisen kanssa. Samalla tavalla omaan tarinaan liittyvät muutkin asiat voivat aiheuttaa ongelmia.

Olen todennut, että yhteiskunnalta saatavien tukien ja hoitomahdollisuuksien on oltava (mahdollisimman) avoinna kaikille yhdenvertaisesti, riippumatta kuulumisesta tai kuulumattomuudesta esimerkiksi hlbtiq+ -vähemmistöihin. On inhimillisesti ja yhteiskunnallisesti ajatellen syytä saada aihepiiriin liittyviä ongelmia ratkaistua, kuten muitakin terveyteen liittyviä ongelmia. En kuitenkaan kannata sitä, että tuet tai apu kytketään millään tavoin yksilön vähemmistöön kuulumiseen. Esimerkiksi (mielen)terveyteen liittyvät ongelmat ovat yksilöllisiä, riippumatta siitä, mitä niiden taustalla on. Olen myös sitä mieltä, että aikuiselle myönnettävän suoran rahallisen tuen on oltava ns. viimesijaista ja tarveharkintaista. Tässä näkemyksessä ei ole mielestäni mitään ylimielistä.

Turha sinun Yksisarvinen on kiukutella ja epämääräisesti yrittää syyllistää muita sellaisten asioittesi vuoksi, joista meillä ei ole hajuakaan.

Itse siis kaikesta päätellen koet, että sinulla Yksisarvinen on (terapiaan saamiseen liittyvään) tukeen tarvetta - kuten myös toteat, että meillä muilla ei ole hajuakaan kokemuksistasi, joiden perusteella terapiaa tarvitset. Ymmärrän kyllä, että tarvinnet (rahallista) tukea ongelmiesi ratkomiseksi - mutta en tietenkään voi tietää taustoja sille, millä perusteella sinulta on evätty (ilmeisesti hakemasi) tuki terapiaa ajatellen. En myöskään tiedä, milloin ja missä maassa tämä kaikki on tapahtunut.

Sinun kommenttisi, Yksisarvinen, ei tuota jutun ja otsikon aihepiiriä jostain syystä mitenkään käsittele, vaan viet asiaa pois tärkeästä aihepiiristä. Tässä yhteydessä nimittäin aiheena ovat terveydenhuollon ammattilaisten yhä vieläkin "omaan laskuunsa" tarjoamat uskomushoidot ("eheytyshoidot") sekä tällaista puoskarointia suitsivan lainsäädännön tarve. Asian esiin nostamisen lisäksi Pirkanmaan Seta tekee hyvää työtä keräämällä listaa terapeuteista, joiden toimintaan voi hlbtiq+ -aihepiirin suhteen luottaa.
Yksisarvinen, väitteelläsi puoluepoliittisesta suunnasta minun kohdallani ammuit todella pieleen. ;-)
Kyllä nostamani asia koskettaa terveydenhoitoa ja hyvinvointia myös hlbt vähemmistöjen keskuudessa, turha asiaa kieltää.

Uskomushoitojen kielto on hyvä asia mm hlbt ihmisten hyvinvoinnille mutta tuomani asiat ovat ongelmallisia koska ne maksavat mutta hintaville parannuksille ei ole näemmä halua kohdentaa poliittista painetta näköjään hlbt vähemmistöillä, tai ainakaan useimmilla tänne kommentoivista.

Itselleni sanottiin ihan Suomessa että saat terapiaa kun olet hyväksikäyttänyt lasta, itselläni ei taustastani huolimatta ole kyseisiä sairaita taipumuksia tullut mutta terapian tarvetta olisi silti mutta niin kauan kun en ole muille vaarallinen en saa terapiaa :(
Sitähän se messuamisesi Yksisarvinen totisesti koskettaa juu - mutta ei kuitenkaan jutun aihetta, joka puolestaan on: terveydenhoidon ammattilaisten yhä harjoittama uskomushoitoihin kuuluva ns. eheytysterapointi.
Sivuaa vähän samalta etäisyydeltä kuin sairaalan seinän väri uuden EKG-laitteen hankintaprosessia.