Minusta on jotenkin häpeällistä, että saksalaiset juhlivat New Yorkin kesän 1969 "katutappelua", joka oli pitkälti käänteentekevä tapahtuma Yhdysvalloissa, mutta ei Euroopassa. Saksalaisilla on oma pitkä historiansa, joka ulottuu aina 1890-luvun lopulle ja 1900-luvun alkupuolelle natsien valtaannousuun saakka. Olen keskustellut joidenkin varttuneempien saksalaisten homomiesten kanssa pride-tapahtumien nimeämisestä CSD-tunnuksella noin vuosikymmen sitten, eivätkä kaikki ole olleet siitä välttämättä ihanstuneita.
Poliisiratsiat eivät suinkaan päättyneet Stonewall inn-baarin tapaukseen, vaan jatkuivat. Olin New Yorkissa syksyllä 1972 ja kävin baarissa, jonka poliisi oli ratsannut ja tyhjentänyt viikkoa aikaisemmin.
Kyllä nuo New Yorkin tapahtumat itse asiassa olivat varsin merkittävä tapaus Euroopankin suhteen. Suomessakin Seta tuli kaapista New Yorkin kesän 1969 "katutappelun" hengessä. Jos tuota käänteentekevää Ruttopuiston mielenosoitusta vuonna 1974 ei olisi ollut, olisi seksuaalivähemmistöihin kuuluvien itsetietoisuuden leviäminen todennäköisesti venynyt meillä entistäkin myöhemmäksi.
Ei tietenkään ole syytä vähätellä uraa uurtaneiden (tutkijoiden, ajattelijoiden ja muiden asiaa eteenpäin vieneiden) panosta ja työtä. Silti se tärkein - ihmisten asenteet ja niiden muuttaminen - vaativat näkyvyyttä ja oikeiden ihmisten esilläoloa. Ja siinä New Yorkin tapahtumien jalanjäljissä tehdyllä on erittäin suuri merkitys: se tuo yhä hlbtiq+ -vähemmistöihin kuuluvat ihmiset kadulle esittämään vaatimuksen oikeudestaan yhdenvertaisuuteen - ja yhä useammin myös muut asiaa tukevat.
Pride ja CSD nimestä riippumatta liittyvät sekä viestinsä että muotonsa puolesta nimenomaan New Yorkin tapahtumiin.
Miten sitten pitäisi kunnioittaa toista maailmansotaa ennyttä saksalaista homohistoriaa? Ehkä akateemisella seminaarilla, kabaree-iloittelulla jossain sopivassa teatterissa, huuruisilla bileillä baareissa ja puolijulkisella uskalletulla flirttailulla samaa sukupuolta oleville?
Niillä eväillä ei kuitenkaan "pihvi kääntynyt". Ehkä se ei vain ennen toista maailmansotaa ehtinyt kääntyä? Rohkenen kuitenkin arvella, että salliva vyöhyke Saksassakin oli Berliinin ja joidenkin muiden suurkaupunkien toisaalta huonomaineisempien ja toisaalta intellektuellien suosimien korttelien suuruinen - ja tuon alueen ulkopuolella asia oli niin vieras, ettei sitä kyetty ajattelemaankaan.
Vasta New Yorkin tapahtumat ja niistä syntynyt Pride/CSD-ilmiö ovat myötävaikuttaneet siihen, että hlbtiq+ -aihepiiriin liittyvät asiat ovat viimein pääsemässä eroon tabu-merkinnästä, osaksi yhteistä elämämme arkea, häpeän tai lievemmän erilaisuuden leiman menettäneenä.
Pride/CSD on Saksassakin päivänsä kadulla ansainnut, ilman häpeää.
