Pirkanmaan priden kulkueessa Tampereella toistatuhatta osallistujaa (juttukommentit)

  • 1 / 4
  • irednoW
  • 10.6.2017 21:52
Osallistuin Pirkanmaan Prideen nyt ensimmäistä kertaa. Olihan ainutlaatuisen vaisu paraati ja pääjuhla. Paraatissa yksi ainoa ryhmä piti ääntä, en tosin saanut selvää minkä asian puolesta tai vastaan rummuttivat. Koko tapahtuma on selvästi järjestetty täysin epäkaupallisesti, josta johtuen sitä ei ole mainostettukaan käytännössä ollenkaan, josta johtuen hyvin pieni määrä ihmisiä osasi tulla paikalle, vaikka Tampere on suurehko kaupunki. Pääjuhlassa esiintymislavan ja vessan lisäksi ainoa muu palvelu oli HIV-testauspiste, olisihan siellä voinut jotain syötävää ja juotavaakin myydä, tai vaikka sateenkaarilippuja. Pääjuhlan alussa yleisölle tarjottiin loputtoman pitkästi pääosin tyhjää puhetta, joka ei kuulunut yleisölle koska äänentoistolaitteita ei osattu käytää. Sitten turhautuminen otti vallan, ja lähdin pois näkemättä bändin soittoa.

Olen ihmetellyt miksi Tampereella järjestetään kaksi pride-tapahtumaa, ja miksi tapahtumien järjestäjät eivät pääse yhteistyöhön keskenään. Nyt en ihmettele enää. Kaupallisten tahojen mukaan ottaminen auttaisi valtavasti sateenkaarivähemmistöjen asiaa, mahdollistamalla paljon suuremman ja näkyvän pride-tapahtuman. Tampereella voisi pride-kulkueessa olla ihan hyvin 1000:n sijaan 10000 osanottajaa. Nyt saatiin niin pieni ja vaisu tapahtuma, ettei edes Aamulehden nettisivulla ole siitä mainintaa. Vertailukohtana Reykavik, jonka väkiluku on noin puolet Tampereesta, vuonna 2013 siellä prideen osallistui 100000 ihmistä.

Pirkanmaan Setan tukeminen jäsenmaksulla päättyy täältä tähän.
  • 2 / 4
  • Anonyymi
  • 11.6.2017 4:00
Kyllä vähällä kaupallistamistamisella Tampereellekin olisi saatu ainakin miljardi ihmistä ja kahvimyynnillä kaksinkeftaisesti se määrä.
  • 3 / 4
  • Terhola
  • 11.6.2017 13:25
Kiitos palautteestasi irednoW.

Pride-tapahtumia järjestetään hyvin monenlaisista lähtökohdista: on paraateja, markkinoita ja ilmaispuistokokoontumisia.

Pirkanmaan Setan järjestämä pride-tapahtuma, ja etenkin sen marssi ja pääjuhla ovat yhteiskunnallisesti tiedostava, hyvässä ja rakentavassa hengessä järjestetty mielenosoitus, jossa edistää yhdenvertaisuutta ja ihmisoikeuksia.

Toteutamme priden muun, varsinaisen tehtävämme - eli seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille suunnattujen tuki- ja sosiaalipalvelujen - rinnalla. Pride antaa hienon tilaisuuden tehdä työtämme näkyväksi. Olimme hakeneet tapahtumalle festivaaliavustusta, jonka turvin olisimme saaneet tapahtumalle erillistuottajan, tällöin todennäköisesti myös kauppallisia yhteistyökumppaneita olisi ollut enemmän. Tänä vuonna tuki jäi saamatta. Ehkä saamme sen ensi vuonna.
Pride-päätapahtuma on siis julkinen kokous (mielenosoitus) eikä huviluvanvarainen viihdetapahtuma, johon voi osallistua mm. torikauppiaita.

Olemme hyvin ylpeitä aikaansaanoksestamme, ihmisen kokoisesta ja -näköisestä tapahtumasta, jota tehdään yhdessä ilolla. Silti palautteesi on tärkeää. Etenkin jäsenenä voit osallistua vuosikokouksiimme ja tuoda siellä esiin miten toivot että yhdistys toimii.

Tavallisesti Aamulehti on tehnyt sivun jutun pridestä. Luulen että tänä vuonna perussuomalaisen puoluuen suuret muutokset söi näkyvyyden - ihan ymmärettävästi.

Liitän alle vielä tänään julkaistun yhteenvedon pridesta.

Ystävällisesti

Mikko Väisänen
Pirkanmaan Setan toiminnanjohtaja

Pirkanmaan pride -viikkoa oli tekemässä yli 70 vapaaehtoista ja 30 eri mm. järjestöjen työntekijää. Tampereen kaupunki suojeli tapahtumaa, joka järjestettiin jo viidettä kertaa. Viikko rakentui yli 20 tapahtumasta ja tavoitimme ainakin 2500 kävijää. Pelkästään marssilla oli mukana yli 1500 henkeä. Yhdessä olemme enemmän.

Pirkanmaan Pride on iso ponnistus Pirkanmaan Setalle siitä huolimatta, että yhteistyötä kansamme tekee iso joukko vapaaehtoisia ja järjestöjä.

Tapahtumaa tehdään suurella sydämellä meille kaikille yhdistellen seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä koskettavia asiasisältöjä (mm. keskustelut, työpajat, tapaamiset), yhdistyksen sosiaalipalveluista tiedottamista (mm. neuvontapalvelu, chat-ryhmät, vertaisryhmät), yhteisöllistä hauskaa (Mixein bileet, pääjuhla, Leimarit) ja ulospäin näkyvää yhdenvertaisuuden edistämistä sekä vaikuttamistyötä (mm. marssi, keskustelut, vuoropuhelut). Monet pride-tilaisuuksista palvelivat useita tavoitteita samanaikaisesti.

Annathan meille palautetta Pirkanmaan Pridesta, jotta osaamme kehittää tapahtumaa ja toimintaa toivottuun suuntaan. Kaikkiin kohtiin ei tarvitse vastata. Kiitos ajastasi!

http://www.pirkanmaanseta.fi/kiitos-upeasta-pirkanmaan-pride-viikosta-annathan-palautetta/
  • 4 / 4
  • Queericorn
  • 11.6.2017 15:27
Mainostamisen parantaminen on asia erikseen, mutta tarvitseeko kaiken olla kaupallista?
Käsittääkseni jos kuitenkin kaupallista kaipaa, kannattaa suunnata Tampereen prideen (tm), joka on puhtaasti kaupallinen.

Osallistuin tuohon "rumpupoppooseen" eli mustapinkki blokkiin, sen tavoitteista lisää tämän vuoden tapahtumakutsussa: https://www.facebook.com/events/675728415961913/?fref=ts