Helsingin Sanomat: Turvapaikanhakijat ja paperittomat ovat ajautuneet seksityöhön, vierailu ”seksiluolassa” (juttukommentit)

  • 1 / 24
  • ulos maasta
  • 7.5.2017 10:56
Nämä ihmiset on pakkopalautettava! Suomeen ei kertakaikkiaan saa antaa syntyä laittomasti maassa oleskelevien massaa.
Tuo, etenkin heikossa asemassa oleville turvapaikanhakijoille ikävä asiahan on ollut pitkään jo tiedossa ja siitä on keskusteltu myös esim. HeSetan Together-tukiryhmässä.

Mm. koska tuollainen asia pyörii Helsingissäkin mm. siellä Ruusussa, kuulemma, on paremman sosiaalisen kohtaamisen mahdollistamiseksi luotu jo viime vuonnakin toiminut, vapaahetoisvoimin ylläpidettävä kahvilatapahtuma hlbt-maahanmuuttajien ja hlbt-kantaväestön kohtaamiseksi ja kestävämpien sosiaaliten suhteiden luomiseksi.

Tuttavieni kanssa olemme ainakin sitä mieltä että nuo miehille tai mieillekin escort-seksiä tarjoamaan joutuneet ovat todennäköisesti vähintäänkin biseksuaaleja, sillä kulttuuriasenteet miestenkesken seksiin ovat niin jyrkät heidän lähtömaissaan ettei se muilta luonnistuisi - ja eihän Suomessakaan noissa escort-palveluita netissä "perinteisesti" kaupanneissa tuskin ole hoteroita.

Turvapaikanhakijoiden keskuudessa hlbt-turvapaikanhakijoidenkin ongelmat vaikuttavat kärjistyvän pahasti ja heitä menee "paperittomuuteen" asti jopa, sillä

- migri on tehnyt kielteisiä päätöksiä hlbt-turvapaikanhakijoille, koska migri ei usko heitä hlbt-ihmisiksi (vaan vaatii esim. 21-vuotiailta "vankkaa" homoidentiteettiä ja kokemuksia yms lähtömaasta, jossa yhteiskunta on hyvin hlbt-kielteinen ja identiteetin rakentuminen vaikeaa)

- Osa turvapaikanhakijoista ei uskalla, eikä ymmärrä, eikä migrin haastattelukäytöntö tuo esiin että he ovat hlbt-ihmisiä, joten asiaa ei edes käsitellä turvapaikanhakiprosessissa ja heitä on saanut kielteisiä 1. päätöksiä ja myös kielteisiä 2. oikeus-valituspäätöksiä. Heidät on sitten heitetty ulos vastaanottokeskuksista, selviäämään ilman mitään tukia ja "paperittomina" maassa. Heillä on paha uhka joutua juuri tuohon uutisoituun seksi-pahaksikäyttö-asemaan.

Esimerkkinä törmäsimme viime viikolla tuttujen kanssa kurdimieheen, joka on Irakin pohjoisosan Kurdistanista. Hän ei ollut kertonut turvapaikanhaussa olevansa homomies (koska hänellä on kuva että jos hän kertoo sen täällä ja saisi turvapaikan sillä, niin tieto menisi siitä turvapakkaperusteesta Irakiin ja hänen sukulaisilleen - mikä on väärää tietoa, eli tuo ei pidä paikkaansa). Hänet oli jo heitetty vok:sta ulos ja hän on sinnitellyt täällä jotenkin, ilmeisesti ollut noissa seksi-kauppa-asioissakin. Yritämme tuttujen kanssa saada häntä vakuuttuneeksi siitä, että hän voi ja hänen pitäisi nyt hakea turvapaikkaa uudelleen homona, sillä niin voi tehdä, mutta hän tarvitsee siihen lakimiestukea (mitä tarjoaa ainakin Pks vapaaliikkuvuus.net -tukiryhmä). Löysin eilen kurdi-homomiehen joka on saantu täältä aiemmin jo turvapaikan ja on töissä täällä ja pyysin häntä kertomaan tuolle kurdi-homo-turvapaikanhakijalle asioista, jotta hänet saataisiin turvapaikan haun piiriin taas.

Eli tuolla on jo "paperittomina" monia hlbt-pakolaisia, jotka eivät ole uskaltaneet ja ymmärtäneet kertoa turvapaikanhakuperusteeksi hlbt-identiteettiään, koska sen kertominen ei heillä ei täälläkään ole helppo asia, koska lähtömaissaan siitä seurausi kuolemanuhka viranomaistenkin taholta, puhumattakaan milia-joukkojen ja sukulaisten, yhteisön vainouhasta sekä kristittyjen että muslmien tahoilta. Heillä asian kertomisen pelko on niin selkäytimessä, eivätkä he lisäksi ole olleet tietoisia että täällä tuo turvapaikansaantiperusteena jää vain täkäläisten maahanmuutto-viranomaisten tietoon, eikä mene tiedoksi muille. Huonoimmassa asemassa informaation ja tavoitettavuudenkin kannalta ovat ne hlbt-pakolaiset, jotka eivät osaa englantiakaan. Heitä on vaikeinta tavoittaa ja hellä on heikoin kuva siitä että he olisivat voineet hakea turvapaikkaa hlbt-perustein.

Todella huolestuttava tilanne siis että noiden ihmisten määrä lisääntyy täällä ja he ovat hlbt-lähimmäisavun tarpeessa. Turvapaikan haku uudestaan on paras keino, koska sillä varmistuu tuen saanti ja sillä voidaan saada turvapaikka, mikäli migri kyetään vakuuttamaan asiasta.
Seta on informoinut tuosta vastaanottokeskusten sosiaaliohjaajia ja johtoa koko maassa, mutta on tullut tiedoksi ettei siellä nykyään enään kerrota tuosta asista pakolaisille, jostain syystä, eli siihen on ehkä tullut migriltä negatiivista ohjeistusta.

Joten jos kun törmäätte hlbt-pakolaisiin, varmistelkaa keskustelemalla sitä heidän seksuaalisuuttaan (tunnepuoli kuvastaa paremmin kuin se paneskeleeko) ja kysykää mikä heillä on turvapaikanhakutilanne. Jos ovat vasta hakemassa 1. päätöstä tai 2. valitus-päätöstä, tiedustelkaa, ovatko kertoneet olevansa homoja tai biseksuaaleja. Jos eivät ole kertoneet, koettakaa saada heidät ymmärtämään että kannattaisi kertoa ja että siitä ei ole turvapaikan saannissa heille niitä heidän ehkä pelkäämiä vääriä seurannaisvaikutuksia (eli heidän sukunsa ei saa tietää, lähtömaansa ei saa tietää, eikä heille tule siitä mitään avioliitto-mahdollisuus tms sitoumuksia). Jos he ovat turvapaikanhakuprosessissa vielä, tieto pitäisi saada heidän lakimiehelleen tai alkuvaiheessa sosiaaliohjaajalle. vapaaliikkuvuus.net voi kertoa asiantuntevia lakimiesyhteyksiä. Tärkeää turvapaikanhakijoille on kertoa identiteettinsä muodostumisesta jo lähtömaassaan, tunteet tärkeämpiä, mutta myös toki todistajat täälläkin eivät ole haitaksi.

Sitten taas jos on hlbt-pakolainen on joutunut jo ulos vok:sta, "paperittomaksi", ovat he todella huonossa asemassa ja silloin turvapaikan hakeminen homona tai biseksuaalina, jos he eivät sitä ole aiemmin kertoneet, voi ehkä tarjota pelastusta. Tuossa vaiheessa heillä on sitten tosin suurempaa todistelu- ja vakuuttelutaakkaa, eli ohjatkaa lakimiesavun pariin ja jos osaatte itsekin tsempata. Virallisen tuen ja turvapaikan saanti on hlbt-pakolaisille kaikkein tärkein päämäärä, eikä "paperittoman" pidemmän päälle kotosalla majoittaminen yksin auta. Kunnon työllistyminenkäänhän ei varmista yksin turvapaikkaa.

Tärkeä vaikuttamisen keino olisi sitten tietenkin myös joukkovaikuttaminen poliitikkoihin, noiden asioitten parissa oleviin virkamiehiin ja viranomaisiin, sekä ihan vastaanottokeskustasollakin. Mikäänhän ei estä käydä esim. juttelemassa lähistön vastaanottokeskuksen johdon ja sosiaaliohjaajan kanssa tilanteesta.
Ihan katutasollakin, sekä myös hlbt-somessa kannattaa kuikuilla, onko hlbt-ihmisiä hlbt-lähimmäisenavun ja neuvonnan tarpeessa.

Välttäkää pahaksikäyttöä, karttakaa alkoholismiin iskostamista yms. pakolaisillekin erityisen ikäväksi koituvaa. Avittakaa ja neuvokaa myös suomenkielen oppimista, sekä tietenkin jos kykenette jotenkin avittamaan työllistymismahdollisuuksia omien verkostojenne kautta ("paperittomie" työllistyminen on tosin hankalaa, joten turvapaikan saaminen ensialkuun on se askel, mihin on parasta tähdätä).

Kommenttia muokattu: 07.05.2017 klo 15:40
" -- todennäköisesti vähintäänkin biseksuaaleja, sillä kulttuuriasenteet miestenkesken seksiin ovat niin jyrkät heidän lähtömaissaan ettei se muilta luonnistuisi"


Tarkoitat kai "biseksiin", jota biseksuaalit harrastavat? Vai väitätkö muuta eli valehtelet, kuten toisaalla näin väität?

Sillä, että turvapaikanhakijat ja paperittomat ovat ajautuneet seksityöhön eiliene mitään tekemistä seksuaalisen suuntautumisen kanssa - se ei ole millään tasolla raskauttava tai lieventävä asianhaara.
  • 4 / 24
  • Kolmoisritti
  • 8.5.2017 0:36
Tässä taas yksi esimerkki ( monista ), miten heteronormatiivinen ja valtion rakenteissa oleva homofobinen kova ja laskelmoitu syrjintä tuottaa hyvinvointivajetta homoissa. Näitä miehiä ei pitänyt olla olemassakaan. Itseasiassa heiltä riistettiin se ja paljon muutakin sen mukana.

He ovat osattomia hyvinvoinnista ja sen seurauksena tulee monenlaista kurjuutta. Tämä on tällaista nykyajan tuhoamista, joka on aktiivista ja tietoista valtion politiikkaa: ulkopuolelle sulkemista, mitä itseasiassa tapahtuu koko ajan suuressa tai pienessä mittakaavassa.

Huomattavaa on, että täällä eivät riehu nuoret heteronaiset barrikadeilla! Miksiköhän ei? Heillä ei ole mitään odotettavaa näiltä miehiltä?! Kuulin yhdestä naisesta, joka meni heteropakolaismiesten kanssa saunaan....
xxx, opettelehan lukemaan, sillä minä en kirjoittanut tuossa kohdassa "homoseksistä" tai "biseksistä", vaan miesten kesken seksistä ja samoin tuolla uutisoidussa lehden artikkelissa kirjoitetaan miesten kesken seksistä, joten valehtelusi xxx johtuu ihan siitä ettet osaa lukea tai et ymmärrä lukemaasi.

minä kirjoitin kommenttiin näin: "nuo miehille tai miehillekin escort-seksiä tarjoamaan joutuneet ovat todennäköisesti vähintäänkin biseksuaaleja, sillä kulttuuriasenteet miestenkesken seksiin ovat niin jyrkät heidän lähtömaissaan ettei se muilta luonnistuisi - ja eihän Suomessakaan noissa escort-palveluita netissä "perinteisesti" kaupanneissa tuskin ole hoteroita."

Sitten siihen asiaan että muutoin reilusti ja yhdenvertaisesti kirjoitan biseksuaalien harrastavan biseksiä (eikä homoseksiä tai heteroseksiä) on mielestäni erittäin asiallista - vai eikö kukaan muka harrastakaan biseksiä, eli eikö biseksuaaleja muka ole olemassakaan? Eivätkö biseksuaalit muka harrasta biseksiä, kun kerran heterot harrastava heteroseksiä ja homot harrastava homoseksiä? Heterot ja homot eivät ainakaan harrasta biseksiä, joten eikö sitä harrasta sitten kukaan muka?

Tuon uutisen osalta on kovinkin merkityksellistä muistaa vuodelta 2007 Miehen työ -elokuva, jossa Tommi Korpela esitti toimeentulovaikeuksiin joutunutta miestä, joka ryhtyi escortiksi heteroseksiin. Eli heteroseksin puolelta samaa, kuin tuossa uutisessa pakolaisten osalta.

Kommenttia muokattu: 08.05.2017 klo 13:07
  • 7 / 24
  • Kolmoisritti
  • 8.5.2017 16:07
Kannattaisi muistaa, että voi antaa PALAUTETTA. Palautekaavake ja sähköinen palaute on myös kanava vaikuttaa. Sitä ei kannata vähätellä. Asiakkaana voi antaa palautetta. Palautteen merkitys on yrityksille tärkeä ja ne käsitellään jopa alle 2 viikossa. Yritysten palautteen käsittelyssä ovat mukana ihmisiä toimitusjohtajaa myöten !Palaute voi olla yksi tehokas kanava vaikuttaa suoraan käytännön asioihin. Esimerkiksi VR:llä on palautesysteeminsä. Kannattaa aina katsoa oliko jossakin palautelaatikko tai palautemoniste. Jos kokee, että saa huonoa palvelua esim. homona, niin siitä kannattaisi antaa PALAUTE, jotta se tulisi esille ja käsiteltäväksi, koska se aina käsitellään. Voi olla näin yksinkertaisella tavalla aktiivinen yhteiskunnassa.

Usein ( väitän näin ) homomiesten ongelmana on passiivisuus, mikä johtuu tästä kaapissa notkumisesta: ollaan sillä tavalla itsekkäitä (ja osittain voi olla empatian puute, koska ei olla sosiaalisia tai puuttuu sosiaaliset taidot) Seurauksena on eristäytyminen. Minulla olisi tästä monia esimerkkejä oikeasta elämästä, mutta en voi niitä jakaa.

On minusta empaattista toisia kohtaan, että kun on aihetta, antaa PALAUTTEEN, jotta se asia oikaistaisiin.

https://my.surveypal.com/app/form?_d=0&_sid=525092922&_k=CDkF1_eOw8fKLRxa7MeK0jF1qJMXA0uXTCYW0PHuJ7c6XCuKi7o5ZCcPI21mxJiz&source=anonymous

"Kehitä Maahanmuuttoviraston palvelua
Palautteesi on meille tärkeä, koska sen pohjalta pystymme kehittämään toimintaamme ja ohjeistamaan asiakkaitamme paremmin.
Tämä lomake on tarkoitettu palautteen antamiseen. Emme vastaa tätä kautta lähetettyihin kysymyksiin.​​"

Kommenttia muokattu: 08.05.2017 klo 16:25
"xxx, opettelehan lukemaan, sillä minä en kirjoittanut tuossa kohdassa "homoseksistä" tai "biseksistä", vaan miesten kesken seksistä ja samoin tuolla uutisoidussa lehden artikkelissa kirjoitetaan miesten kesken seksistä, joten valehtelusi xxx johtuu ihan siitä ettet osaa lukea tai et ymmärrä lukemaasi."

Kuten varmaan huomaat että viittasin keskusteluun toisaalla, jossa väität miesten välisen seksin olevan "biseksiä" koska toinen osapuoli sattuu olemaan naimisissa naisen kanssa.

"Sitten siihen asiaan että muutoin reilusti ja yhdenvertaisesti kirjoitan biseksuaalien harrastavan biseksiä (eikä homoseksiä tai heteroseksiä) on mielestäni erittäin asiallista - vai eikö kukaan muka harrastakaan biseksiä, eli eikö biseksuaaleja muka ole olemassakaan? Eivätkö biseksuaalit muka harrasta biseksiä, kun kerran heterot harrastava heteroseksiä ja homot harrastava homoseksiä? Heterot ja homot eivät ainakaan harrasta biseksiä, joten eikö sitä harrasta sitten kukaan muka?"

Älä hölmöile.
Human: kun sinä, "syntymähomo" homo harrastat seksiä bimiehen kanssa, harrastatko silloin "biseksiä" - eli oletko silloin biseksuaali?
Homoja ei haluta turvapaikanhakijoiksi, mikä on aktiivista syrjintää ja sitä pitää kutsua sillä nimellä eikä hyväksyä vallitseva olotila. Tässä ei haluta tunnistaa hätää eikä tarvetta, koska hakija on homo. Homo ei tule kuulluksi eikä hänellä ole lupaa sanoittaa hätäänsä viranomaisille, jotka tukkivat korvat ja tahallisesti tulkitsevat väärin, jotta oikeus hakemiseen ei tulisi esille eikä siihen anneta mahdollisuutta. Harhauttamista, estämistä, laitonta?

Kommenttia muokattu: 08.05.2017 klo 22:18
xxx, en ole tietenkään koskaan biseksuaali, enkä harrasta biseksiä koskaan, koska en harrasta koskaan seksiä sekä miehen että naisen/bitätimäisen kanssa (eikä minulle miehen kanssa seksistä nauttiessa, eikä muutenkaan koskaan tule mieleenkään seksi naisen kanssa, koska naisellisuus nyt vaan ihan luonnostaan on turnoff homolle), kuten biseksuaalit tekevät harrastaessaan biseksiä.

heterotkaan eivät harrasta koskaan biseksiä, koska harrastava vain heteroseksiä eli ainoastaan eri sukupuolen kanssa.

@xxx: "Kuten varmaan huomaat että viittasin keskusteluun toisaalla, jossa väität miesten välisen seksin olevan "biseksiä" koska toinen osapuoli sattuu olemaan naimisissa naisen kanssa."

Miten niin "toinen osapuoli"? Onkos sinulla jokin tieto siitä että vain Patrick Tiainen olisi biseksuaali, eikä se toinenkin osapuoli myös?
Jos kaksi bimiestä harrastaa keskenään seksiä, niin onko se muka homoseksiä vai voisko ehkä ihan ollakin biseksiä ;) Vai eivätkö biseksuaalit kykenekään biseksiin?
Jossei sinulla ole varmaan tietoa, niin älä tee hölmöjä uskomuksia asioista.

Oliko muuta kysyttäävää, ihan selvistä asioista xxx?

- - -

Toisaalta sitten tavallaan mielenkiintoinen asia se, että ovatkohan nuo seksityöläisetkin kansanterveystyön raatajia, koskapa säännöllisen seksin harrastamisen on todettu pidentävän elin-ikää, etenkin paljon paremmin kuin esim. uskomusten harrastamisen

http://www.worldlifeexpectancy.com/sex-brain

Tosin heikkoon asemaan joutuneille turvapaikanhakijoille itselleen tuo ei varmasti ainakaan terveyttä edistävä seksin harrastamisen muoto ole, koske se tuskin stimuloi niin kokonaisvaltaisesti kuin ei-kaupalline rakastelu.

Kommenttia muokattu: 08.05.2017 klo 22:49
Mutta human; jos harrastat seksiä miehen kanssa, joka joskus harrastaa seksiä naisen kanssa, niin harrastaako kyseinen mies biseksiä kanssasi?

Ja... jos kaksi miestä (seksuaalisesta suuntautuneisuudesta riippumatta) harrastaa keskenään seksiä, niin se on homoseksiä. Ei, ei vois ihan olla biseksiä - kun ei sellaista asiaa taida varsinaisesti olla.
Alatko smo väittämään ettei biseksiä ole ... no miten sitten on ylipäätään biseksuaaleja?

Seksikiinnostuksethan ovat etupäässä ihmisen päässä ja siellä bipäässä on kiinnostus sekä naisiin että miehiin ja eiköhä se bipään seksisuuntaus ole siten olennaisesti erilainen kuin heteroilla ja homoilla.

Etkö ole smo yhtään tietoinen esim. siitä että biseksuaaleilla saattaa olla miehen kanssa seksiä harrastaessaan sellaisiä bissemäisiä "setäpimppa" tms ajatuksia ja puheita, mitä homoilla ei ole. Sekä että se bimiesten seksin harrastaminen miehen kanssa on muutenkin sellaista kun yrittäisivät harrasaa "naisen kanssa" seksiä miehen kanssa. bimiehillä on myös kiinnostusta niihin naisten hepeniin, mikä on toki ihan turn off homomiehille.

Toki jos te haluatte olla sitä mieltä ettei biseksiä ole, eli siten ei ole biseksuaalisuuttakaan, niin saatte toki olla sitä mieltänne ja voitte läväyttää märän rätin seksuaalisuuden monimuotoisuuden kasvoille :D

Kummallista toisin että smo uutisoida kirjoitti bi-pastori Patrick Tiaisella olleen homoseksisuhde miehen kanssa, vaikka se toinenkin mies saattoi olla myös bi, jolloin siinä seksisuhteessa ei olisi ollut yhtäkään homoa mukana, mutta smo:n uutisoinnin mukaan se oli homoseksiä silti.
Onko sitten heteroseksiä sellainen seksi, missä ei ole yhtäkään heteroa mukana?

Kommenttia muokattu: 08.05.2017 klo 23:06
"xxx, en ole tietenkään koskaan biseksuaali, enkä harrasta biseksiä koskaan, koska en harrasta koskaan seksiä sekä miehen että naisen/bitätimäisen kanssa (eikä minulle miehen kanssa seksistä nauttiessa, eikä muutenkaan koskaan tule mieleenkään seksi naisen kanssa, koska naisellisuus nyt vaan ihan luonnostaan on turnoff homolle), kuten biseksuaalit tekevät harrastaessaan biseksiä."

Yritetäämpä uudestaan: Human: kun sinä, "syntymähomo" homo harrastat seksiä bimiehen kanssa, harrastatko silloin "biseksiä" - eli oletko silloin biseksuaali?


"Miten niin "toinen osapuoli"? Onkos sinulla jokin tieto siitä että vain Patrick Tiainen olisi biseksuaali, eikä se toinenkin osapuoli myös?
Jos kaksi bimiestä harrastaa keskenään seksiä, niin onko se muka homoseksiä vai voisko ehkä ihan ollakin biseksiä ;) Vai eivätkö biseksuaalit kykenekään biseksiin?"

Toinen osapuoli, eli Patric Tiaisen vaimo. Oletettavasti nainen.


"Jossei sinulla ole varmaan tietoa, niin älä tee hölmöjä uskomuksia asioista."

Detsamma.

"Oliko muuta kysyttäävää, ihan selvistä asioista xxx?"

Mitä mielestäsi on "biseksi" kahden miehen välillä? Miten tämä eroaa homoseksistä?
En kerta kaikkiaan voi lakata ihmettelemästä, kuinka kuutamolla joku voi olla päähänpittymineen.

"Seksuaalisuus" tarkoittaa etuliitteineen ihmisen seksuaalista suuntautuneisuutta, jonka perusteella ihminen voidaan määritellä esimerkiksi homo-, hetero- tai biseksuaaliksi yleisen seksuaalisen kiinnostuksensa kohteen mukaan.

"Seksi" tarkoittaa aktia, siis tekemistä, tapahtumaa. Ajatellaan yleisintä tapausta, jolloin osapuolina on kaksi henkilöä. Jos ovat keskenään samaa sukupuolta, kyseessä on homoseksi, riippumatta siitä, mikä heidän seksuaalinen suuntautumisensa on. (Homo tarkoittaa "samaa"). Jos osallistujat taas ovat keskenään eri sukupuolta, kysymys on heteroseksistä, edelleenkin seksuaalisesta suuntautumisestaan huolimatta.

Ja todellakin, seksiä ihminen voi joissakin tilanteissa harjoittaa sellaisen ihmisen tai sellaista sukupuolta edustavan ihmisen kanssa, johon ei tunne luontaista seksuaalista kiinnostusta. Tarvittavan virittyeisyystilan voi näet luoda myös päänsä sisällä, jos fyysinen ympäristö ei sitä saa aikaan. Kiihottuuhan ihminen masturboidessaankin, vaikka läsnä ei olisi ketään toista. Toisin sanoen homoseksuaalinen ihminen on tilanteen mukaan kykenevä osallistumaan heteroseksiaktiin ja heteroseksuaalinen ihminen on kykenevä osallistumaan homoseksiaktiin.

Useamman kumppanin seksisessiolle voi sitten minun puolestani keksiä kunkin yhdistelmän mukaan minkä nimityksen haluaa, mutta minulle siitä riittää kuvaukseksi ryhmäseksi.
Human, heteroseksiä on myös esimerkiksi lesbonaisen ja homomiehen välinen seksi. Joten kyllä; heteroseksi ei vaadi toteutuakseen yhden yhtä heteroseksuaalista henkilöä. Ja tosiaan, meitä ihmislajin edustajia on siunattu mielikuvituksella; ketä hyvällä ja ketä paremmalla. Se mahdollistaa toimintaa, josta ehkä muuten ei voisi suoriutua. Human hyvä, älä ole bihalla. Biseksi on vain sinun omia keksintöjäsi - jokin kumman korttitalosi lisäsiipi.

Monikaan näistä seksiä miehille myyvistä pakolaismiehistä tuskin on homoseksuaali. Kyse lienee useimmiten antautumisesta epämukavuusalueelle, kaiketi rahan toivossa.

Human, vielä minua kovasti kiinnostaisi, että missä olen "uutisoida kirjoittanut" Tiaisella olleen homoseksisuhteen miehen kanssa?
Älähän nyt jänistä taas, hyvä Human, kun kerrankin sinulta kysytään.

_______________________________

"Monikaan näistä seksiä miehille myyvistä pakolaismiehistä tuskin on homoseksuaali. Kyse lienee useimmiten antautumisesta epämukavuusalueelle, kaiketi rahan toivossa."

Haastateltu "Kadar" ei kokenut ensi kokemusta epämiellyttävänä, seksiä myyvien suuntautumisen arvuuttelu on jokseenkin toisarvoista ilmiöön nähden. Enemmän pitäisi kysyä miksi tätä tapahtuu: miksi miehet (ja naiset) ostavat seksiä?
Tuosta seksin ostamisesta - en puhu omasta kokemuksesta, mutta ajattelisin että yksi syy on varmasti ostoseksin selkeä luonne - kumpikin tietää, mitä toinen haluaa.

Seksi on aina kahden (tai joskus myös useamman) kauppa, jossa kumpikin osapuoli haluaa tyydyttää jonkin tarpeen. Kun alusta asti tehdään selväksi, että toinen (ostaja) tarvitsee vain seksiä ja toinen (myyjä) vain rahaa, asia on selvä kuin pläkki.

Satunnaiset seksuaaliset kohtaamiset aiemmin keskenään tuntemattomien välillä ilman kauppasopimusta saattavat myös olla mutkattomia siinä tapauksessa, että kumpikin todella haluaa vain seksiä eikä mitään muuta. Joskus voi kuitenkin koitua ikäviä kokemuksia siitä, että toinen lopulta haluaa suhteelta jotain enemmän kuin toinen, mistä seuraa kaikenlaista hankaluutta.
Tärkeintä tässä on huomata että he olivat hakemassa toisenlaista elämää eikä seksityötä, mutta valtiovallan tekemän kovan homofobisen linjauksen takia heidät syrjäytettiin ja suljettiin yhteiskunnan ulkopuolelle. Homoja ei haluta turvapaikanhakijoiksi. Heidät otetaan kokonaan pois jonosta eikä SETAa kuunnella ollenkaan. SETA mahdollisuudet vaikuttaa ovat täysi nolla.
Kaikenlainen muu saivartelu on turhaa.
Suurin osa on homoja. Tässä voi olla sekin, että suurin osa seksiä ostavia on miehiä eikä naisia. Naisia varmaan vähemmistö tai ei ollenkaan.
Tätä ei olla myöskään tutkittu millään lailla: heistä ei tiedetä käytännössä mitään. Homo ei ole persoona. Mikä on hänen ihmisarvonsa, kun valtiovalta tekee tällaista?
Human: odotan vielä vastaustasi. Mitä mielestäsi on "biseksi" kahden miehen välillä? Miten tämä eroaa homoseksistä?
Ei human ehdi vastata kun on tänään vihaamiensa drag queenien keskellä Herqussa euroviisuviisukatsomossa :D
Aika jännää, miten kysyttäessä Human vaikenee. Missä oikein "biilottelet" vastaustasi?
"HS:n toimittaja vietiin vierailulle seksiluolaan. Suuri huone ja toinen, vielä suurempi, nuhruinen tila. Nahkasohva, samettiverhot, tuhkakupit. Iso peili ja pornoelokuvia videolla. Käytävässä pieniä koppeja. Vaikuttaa harkitulta liiketoiminnalta eikä miltään spontaanilta harrastelulta."

Tietääkö joku mikä paikka tämä oikein on? Olen käynyt aikoja sitten Ruusussa, jonka humankin mainitsee, mutta ainakaan silloin siellä ei ollut mitään suuria ja suurempia huoneita, samettiverhoista puhumattakaan, ainoastaan yksi tupakkatila, ja sehän on täysin selvästi liikeyritys, mutta tämä ilmeisesti jokin epämääräisempi paikka. Yleisestä uteliaisuudesta kyselen, sillä seksistä en maksa, kun ilmaiseksikin saa.