Tukholma: Ruotsidemokraattien johtajan vauhdikas vierailu homoklubilla (juttukommentit)

  • 1 / 12
  • Havainnoija
  • 7.12.2016 0:33
Ruotsidemokraattien ”sattumuksia” parilta viime päivältä

Eilen 6.12. ruotsidemokraattien, joiden ruotsinkielinen lyhenne on SD, kansanedustaja Martin Kinnunen sai Svean hovioikeudessa tuomion kirjanpitorikoksesta ( http://www.dn.se/nyheter/politik/sds-martin-kinnunen-overklagar-fallande-domen-i-hovratten/ ). Kirjanpitorikos tehtiin rahansiirtojen yhteydessä, kun skandaalien vuoksi eroamaan joutuneelle SD:n kansanedustaja Erik Almqvistille maksettiin puolueen kassasta 3,7 miljoonaa kruunua ”erorahaa”. Rahat maksettiin yhtiön kautta, jonka ainoa hallituksen jäsen oli nyt tuomion saanut Kinnunen yms.

Toissapäivänä 5.12. SD erotti kansanedustajansa Anna Hagwallin, joka on ollut puolueen jäsen 16 vuotta ( http://www.dn.se/nyheter/sverige/sverigedemokraterna-utesluter-anna-hagwall/ ). Uutisen lopussa on kerrottu ennen Anna Hagwallia erotetuista/eronneista SD:n kansanedustajista, joihin kuuluvat mm. Erik Almqvist, Lars Isovaara, William Petzell ja Margareta Larsson. SD:n muista edustajista esim. kunnanvaltuustoissa ja lääninhallinnossa voidaan todeta, että monia persumaisia ”sattumuksia” on matkan varrella ollut.
------
Mitä taas tähän baarihässäkkään tulee, niin SD:n tiedottaja ilmoitti ensin, että mediassa kerrottua ei ole lainkaan tapahtunut. En vaivautunut tarkistamaan, mitä mieltä on tällä hetkellä.
Voi olla että noilla äärioikeistolais-populisteilla on laajemminkin jokin suunnitelma jostain puuhastelustaan hlbt-clubeilla, yrittää kalastella ihmisiä agitaatioonsa mukaan. Se vain on heillä ainakin homojen osalta aika kinkkisstä, kun ovat itse tahoja, joilla on homofobioita politiikassaan.

Suomessakin bi-Sebastian Tynkkynen syksyllä julisti menostaan oikeistolaisten kokoukseen Portugaliin ja julisti että menee Turkin Istanbulin kautta, haastatellakseen siellä gay-yökerhossa ihmisiä "islamin uhasta", jota umpikristitty persu bi-Tynkkynen on julistanut.

No siitä Tynkkysen Istanbulissa käynnistä ei sitten kuulunut mitään, joten meni varmaan hänellä pupu pöksyyn tai sitten Istanbulissa päästi plöröt taas housuunsa, kun eivät siellä yhtyneetkään hänen agitaatioonsa.

Ei varmasti mikään ihme, vaikka tuo Ruotsin Jimmie Åkessonkin olisi bisse. Suomessakin vastarintaliikkeen porukoissa on useita, muualla somessa nimenomaan bisseiksi julistautuneita.

Kommenttia muokattu: 07.12.2016 klo 02:15
No, Human, biseksuaalisuudessa ei ole mitään hävettävää, toisin kun suuntautumisen käyttäminen leimaamistarkoituksessa. Homoja vastustavat ääritahot uskonnossa kuin politiikassa (ja niiden yhdistelmissä) ovat usein paljastuneet vihaamaan sitä mitä itsessään ovat tukahduttaneet. Pitää muistaa miten kaappihomous on eri asia kuin biseksuaalisuus, vaikka sillä sitä usein "selitetään".


Miten "bi-Sebastian" toteuttaa biseksuaalisuuttaan? Hän ilmeisesti Big Brother talossa ilmaisi muistaakseni epätietoisuutensa suuntautumisestaan biseksuaalisuutena, koska ei voi tietään kun ei ole kokeillut. Tervettä järkeilyä siis, jos tätä ilmaisua hänern kohdalla voi nykyään käyttää.

Jörg Haiderin vauhdikas vierailu homobaarissa päätyi traagisesti. Onhan noita oikeistohomoja.
Human on säälittävä tapaus, sai taas samassa postauksessa lytättyä bi-seksuaalit ja tuotua uskonto-pakkomielteensä esille.
nimim. xxx taas tuputti bissejan jankuttamaa "ei voi tietää jos ei ole kokeillut" -uskomustaan. Siihen vastaan että kokeilepa syödä viikko kakkaa, sillä väittämäsi mukaanhan et voi tietää, pidätkö siitä, ellet ole kokeillut :D

Mutta ymmärrän että vaikka me homot ja heterot tiedämme, ilman mitään kokeiluja, mikä vain yksi sukupuoli kiinnostaa, niin bisseille nuo kiinnostuksen monisuuntautumiset ovat varmaan tosiaan arvoitustaan, ominaispiirteensä.

xxx: "Homoja vastustavat ääritahot uskonnossa kuin politiikassa (ja niiden yhdistelmissä) ovat usein paljastuneet vihaamaan sitä mitä itsessään ovat tukahduttaneet."

Eli juuri noin, ovat vihanneet sitä, mitä itsessään ovat tukahduttaneet, eli juurkin sitä biseksuaalisuutensa toista puolta, kun ovat eläneet mukamas heteroina avioliitossakin, vaikka ovat olleet poikienkin perään, mutta sitä tukahduttaneet, ja sitten vihanneet homoja, eli miehestä pitäviä miehiä.

Ns. kaappi"homous" on nimenomaan useimmiten juurikin biseksuaalisuutta, kaappi-bisseyttä, etenkin kun se kaappi"homo" on vastakkaisen sukupuolen kanssa suhteessa tai jopa naimisissa, jolloin se on aina juurikin kaappi-bisseyttä.

Miksikäs xxx valehtelet Jörg Haideria muka homoksi? Hänhän oli bisse, oli naimisissa vaimon kanssa ja 2 lasta:
https://en.wikipedia.org/wiki/J%C3%B6rg_Haider#Marriage_and_children


Onhan se zephyr uskottavaa, miten uskonnot ovatkin bimäisiä, jumaloiden miehiä ja alistaen ja haukkuen naisia.
Homothan eivät jumaloi miehiä, koska me arvostamme miehen olevan todellinen, aidosti miesrakas mies - ja meillähän ei ole mitään tarvetta haukkua tai eriarvoistaa naisia, koska naisethan ovat täysin yhdenvertaisia ihmiseläimiä miesten kanssa - joskaan eivät miehekkäitä, eli eivät emotionaalisseksuaalisesti mitenkään homomiehiä kiinnostavia ; ) joten naisten olemassaolo ja seksuaalisuus ei homomiehiä yhtään hetkauta, eikä närästä.

Eikä minulla ole koskaan ollut yhtään mitään sitä vastaan, tietenkään, että biit löytävät toisensa, kuten nyt vaikkapa bi Saara Aaalto löysi bi Merin ja valloittavat yhdessä Britanniaa, mikä on todella loistavaa. Yksi bi nainen on turnauksessa mitalikamppailussa, kun kokonaiselta joukkueelliselta miekkosia se ei useinkaan turnauksissa onnistu ;D

Kommenttia muokattu: 07.12.2016 klo 20:34
Oletko human sellainen Aito homo (vähän kuin aitoavioliittolaisten mielestä aito avioliitto on hyvin tarkasti tietynlainen)?
En tietenkään, enkä valehtele aitoudesta kuten uskovaiset aa-laiset tekevät.
Hehän valehtelevat että aito avioliitto olisi muka = aito hetero-avioliitto, mikä on mulkero vale.

Kykenetkös smo poissulkemaan sitä että aa:laisissakin johtohahmoissa olisi bissejä? sellaisia aito-bissejä? kuten Nokia mission aito-bisse homofobi Koivistoinen.

Ja miksi uutinen on kirjoitettu "... vierailu homoklubilla"? Eikö siellä muka ollut ja käy bissejä?


Miksi te bi-intoiset haluatte erilaistaa homoja heteroista? Me olemme ihan samanlaisia kuitenkin siinä että pidämme vain yhdestä sukupuolesta.

Minä kunnioitan bissejä ihan bisseinä, sellaisina kuin he omintakeisesti ovat ja siinä, missä he olennaisesti eroavat homoista ja heteroista.

Totuus on vaan se että korostuneen usein uskovais-konservatiivi-homovihaajat ovat paljastuneet biseksuaaleiksi. Ja siksikinhän uskonnot moraalittomuuksineen ja luonnottomuuksineen ovat niin äärimmäisen vaarallisia ihmisille. kristinuskomus-raamattuhan tuomitsee selväsanaisesti bisset, mikä on varmasti bisseille kipupiste.
Erityisesti bissejähän olisi syytä varjella uskonnoilta, koska ne ovat eritoten heille hengellistä harhaoppi-ruutitynnyri-ainesta.

Venäjälläkin poikia taputellut uskovais-vaimomies-pappi on lietsonut homofobiaa ja briteillä on tietoja videonauhasta, jolla esiintyisi Putin poikaseksin merkeissä. Summa summarum: heissäkään ei ainakaan homoista, eikä uskonvapaista ole kysymys.

Kommenttia muokattu: 07.12.2016 klo 20:48
"Miksikäs xxx valehtelet Jörg Haideria muka homoksi?"

Kyllä, homobaarissa käyvät myös bisseksuaaleja, ja oikeistohomoja. Ja transmiehiä ja naisia, lesboja, heteroja, huteroja...siellä esiintyy drag queeneja.

"Eli juuri noin, ovat vihanneet sitä, mitä itsessään ovat tukahduttaneet, eli juurkin sitä biseksuaalisuutensa toista puolta, kun ovat eläneet mukamas heteroina avioliitossakin, vaikka ovat olleet poikienkin perään, mutta sitä tukahduttaneet, ja sitten vihanneet homoja, eli miehestä pitäviä miehiä."

Eli kansanomaisemmin kaappihomoja, jotka ovat sisäistäneen homo- ja transfobisiaajatuksia ja näkemyksiä.

"Miksi te bi-intoiset haluatte erilaistaa homoja heteroista?"

Tätä sinun täytyy kysyä bi-intoilioillta, kiinnostava kysymys silti jos näin tapahtuu? Eiköhän ihmiset jaeta seksuaalisuutensa kanssa karkeasti kolmeen kategoriaan, joiden välissä toisinaan luovitaan elämäntilanteesta riippuen.

Mistä johtuu joidenkin homojen allerginen suhtautuminen biseksuaaleihin, Human?

"Me olemme ihan samanlaisia kuitenkin siinä että pidämme vain yhdestä sukupuolesta."

Muut ovat sitten "erilaisia" eikä kuulu "joukkoon"?

"Minä kunnioitan bissejä ihan bisseinä, sellaisina kuin he omintakeisesti ovat ja siinä, missä he olennaisesti eroavat homoista ja heteroista."

Itseasiassa ulosantisi ja ärsykekynnyksesi täällä antaa aivan toisen vaikutelman. Mitäpä jos alkaisit kunnioittamaan bissejä ihmisinä kuten hekin toivottavasti tekevät sinun kohdallasi?

"Totuus on vaan se että korostuneen usein uskovais-konservatiivi-homovihaajat ovat paljastuneet biseksuaaleiksi."

Tukahdettu homoseksuaalisuus uskonnollista tai poliittisista syistä ajaa henkilön kulissiliittoihin. Se että on naimisissa naisen kanssa ja vaikka onnistuukin harjoittamaan seksiä ja saamaan lapsia ei muuta sitä ristiriitaa mitä sisältä tuntee.

Uskonnollis/poliittisen homofobian ulkoistaminen biseksuaalien harjoittamaksi toiminnaksi kertoo ennakkoluuloista, joita sinulla ei pitäisi olla?
"Homothan eivät jumaloi miehiä, koska me arvostamme miehen olevan todellinen, aidosti miesrakas mies"

Niin, karhutkin ovat ihmisiä, todettiin eräässä haastattelussa juuri äsken


"--ja meillähän ei ole mitään tarvetta haukkua tai eriarvoistaa naisia, koska naisethan ovat täysin yhdenvertaisia ihmiseläimiä miesten kanssa - joskaan eivät miehekkäitä,"

Naiset ovat yhdenvertaisia miesten kanssa, wow!

Joskaan ei miehekkäitä...?


"eli eivät emotionaalisseksuaalisesti mitenkään homomiehiä kiinnostavia ; ) joten naisten olemassaolo ja seksuaalisuus ei homomiehiä yhtään hetkauta, eikä närästä."

Paisti jos nyt sattuvat tunkeurtumaan vääriin bileisiin, silloin Humankin hetkahtaa...Toivottavasti itse ymmärrät miten hupaisa olet ristiriidoissasi, hyvä Human...
Niin, sinä nimimerkki xxx valehtelet, ulkoistat uskonnollis/poliittisen homofobian muka homojen harjoittamaksi. Miksi sinä syyttelet valheellisesti homoja siitä, mitä biseksuaalit noin harrastavat?

Toimintasi kertoo ennakkoluuloista, joita sinulla ei pitäisi olla?
Eli jotkut laisesi yhä tuntuvat uskottelevan ja haluavat luoda sellaista uksomusta että homoja voi syyttää muka aina kaikesta, valheellisesti ja että muita suntauksia pitäisi muka uskotella olevan pulmusia.

Yritit xxx tuolla edelläkin valehdella Itävallan oikeistolaista Jorg Haideria muka oikeistohomoksi, vaikka hänkin oli ihan täysin bisse.
Kuten myös Nokia mission biseksuaali homofobi ja kuten monet muutkin homofobot ovat ja ovat olleet.

Face the truth.

Jotkut ovat vaan vielä nykyäänkin bisseyden kanssa niin umpi-kaapissa, että kun toteaa jotain siihen liittyvää, niin heillä on heti pirunsa merrassa.

Mutta koska dualismi-jutut, kuten ääriaatepolitiikat ja uskonnot (oikea/väärä politikka/kiinnostus) ovat niin vaarallista maaperää dualistisesti suuntautuneille nimenomaan, olisi hyvä panostaa vaikka kampanjointiinkin ehkäisemään heillä noita vaaranpaikkojaan.

Baareissa ja muissa homoa on vain homo ja muut on muutaan, tietenkin.

Homo / hetero / trans / muu/ biseksuaali ovat asioita, joista johonkin yhteen synnytään, eikä niistä elämässä muuhun voi kukaan siirtyä.
Esim ei yksikään bisse heteroile, eikä homoile, vaan hän bisseilee naisten suhteen ja/tai bisseilee miesten suhteen.

Kommenttia muokattu: 08.12.2016 klo 21:42
"Niin, sinä nimimerkki xxx valehtelet, ulkoistat uskonnollis/poliittisen homofobian muka homojen harjoittamaksi. Miksi sinä syyttelet valheellisesti homoja siitä, mitä biseksuaalit noin harrastavat?"

Kaappihomous ja homouteen ongelmallisesti suhtautuminen ei ole biseksuaalisuutta. Se on kaappihomoutta ja syystä ja toisesta sisäistettyä homovihaa. Miksi sinä, hycä Human, valehtelet jatkuvasti täällä biseksuaalusuudesta yhdistäen sen kaappihomouteen ja homo-ongelmallisuuteen?

"Toimintasi kertoo ennakkoluuloista, joita sinulla ei pitäisi olla?"

Minulla on paljon ennakkoluuloja, mutta ei tässä asiassa. Puutun kirjoitteluusi koska koen sen tarkoituksellisesti leimaavana.

"Eli jotkut laisesi yhä tuntuvat uskottelevan ja haluavat luoda sellaista uksomusta että homoja voi syyttää muka aina kaikesta, valheellisesti ja että muita suntauksia pitäisi muka uskotella olevan pulmusia. "

Jotkut "laiseni" puuuttuvat siihen mistä minua syytät. Ja rakennat vielä olkinukkeja. Häpeä!

"Yritit xxx tuolla edelläkin valehdella Itävallan oikeistolaista Jorg Haideria muka oikeistohomoksi, vaikka hänkin oli ihan täysin bisse.
Kuten myös Nokia mission biseksuaali homofobi ja kuten monet muutkin homofobot ovat ja ovat olleet."

Vastaukseni oli; "Jörg Haiderin vauhdikas vierailu homobaarissa päätyi traagisesti. Onhan noita oikeistohomoja."

"Face the truth."

Kohtaa itse ongelmasi, ja yleisellä tasolla homojen oma suvaitemattomuus muita seksuaali-ja sukupuolivähemmistäjä kohtaan. Se on luettavissa tällä pastalla kunhan otat itseltäsai "bi-trans-drag" laput silmiltäsi. Homoista löytyy myös koko joukko äärioikeikealla taipuvaisia, seksuaalivähemmistöjen poliittiset näkemykset ovat yhtä laaja kuin halveksemasi biskeksuaalisen Kinsleyn kuuluisa asteikko. Se, että ulkoistat homojen oman homo-ongelmallisuuden biseksuaasuuteen kuuluvaksi on sinun omaa "järkeilyäsi" ja tietoista valehtelua - onhan sinua yritewtty "oikaista" täällä monesti vuosien varrella. Silti jatkat, miksi? Face the truth.

"Jotkut ovat vaan vielä nykyäänkin bisseyden kanssa niin umpi-kaapissa, että kun toteaa jotain siihen liittyvää, niin heillä on heti pirunsa merrassa."

Kirjoituksestasi saa tälläisen vaikutelman, kuulostaa siltä että sinulla on ongelmia biseksuaalisuuden kanssa enemmän kuin myönnätkään.

"Mutta koska dualismi-jutut, kuten ääriaatepolitiikat ja uskonnot (oikea/väärä politikka/kiinnostus) ovat niin vaarallista maaperää dualistisesti suuntautuneille nimenomaan, olisi hyvä panostaa vaikka kampanjointiinkin ehkäisemään heillä noita vaaranpaikkojaan. "

Ground control to Major Tom...

"Baareissa ja muissa homoa on vain homo ja muut on muutaan, tietenkin."

Take your protein pill and put your helmet on..

"Homo / hetero / trans / muu/ biseksuaali ovat asioita, joista johonkin yhteen synnytään, eikä niistä elämässä muuhun voi kukaan siirtyä."

Kiellät siis kaapista ulostulon? Tästä on monia esimerkkejä laidasta laitaan miten ihmiset ovat "tulleet ulos" seksuaalisuutensa kanssa mitenkin, jotkut ovat olleet tietoisesti kaapissa yhteiskunnan tai perheen vaikutuksesta, toiset ovat heränneet myöhemmällä täysin vastakkaisiin tuntemuksiin mihin ovat kasvaneet. Jotkut kokeilevat avoimemmin, toiset tietävät jo varhaisesta lapsuudesta. Kaappiretoriikka sisältää muutakin kuin ilmoituksen joulupöydässä koko perheelle että sillisalaatti kiinnostaa enemmän kuin sinappihunnuteyyu kinkku.

"Esim ei yksikään bisse heteroile, eikä homoile, vaan hän bisseilee naisten suhteen ja/tai bisseilee miesten suhteen."

"Bisseilyllä" tarkoitat varmaankin seksin harjottamista? Biseksuaalisuus, kuin muutkin seksuaalisuuden muodot ovat enemmän kuin seksin harjottamista. Kyse on tuntemuksista, joita voidaan yleistää tiettyighin kategorioihin. Joillekin on helpompi määritellä itsensä esimerkiksi etsikkoaikana olevansa biseksuaali, ja varmuuden löytäessään määritellä itsensä kuuluvaksi johonkin "lokeroon". Toiset kieltävät homoseksuaaliset taipumuksensa, elävät kulissiliitoissa naisen kanssa kutsuen itseään heteroiksi ja silti harrastavat seksiä miesten kanssa ilman että tuntevat olevansa biseksuaaleja. Variaatioita lienee yhtä paljon kuin yksilöitä.

"Kommenttia muokattu: 08.12.2016 klo 21:42"

Muokkaapa vielä mielipiteitäsi.
Seksuaalisen suuntautuneisuuden ja seksuaalikäyttäytymisen yhteys on varsin löyhä. Samoin seksuaalisen suuntautuneisuuden ja seksuaali-identiteetin.