Orlandon kaupunki suunnittelee Pulse-yökerhon ostamista ja pysyvää muistomerkkiä (juttukommentit)

  • 1 / 5
  • JuhaniV
  • JuhaniV
  • 9.8.2016 9:03
Tuossa kaikessa on jotakin aivan sairasta. Nyt siinä keskitytään tapahtuneeseen pahaan ja sen asettamiseen näytteille jonkinlaiselle jalustalle, sen sijaan että keskityttäisiin täysillä uhrien läheisten auttamiseen. Annettaisiin pahalle teolle sen arvo mikä sille kuuluu, eli pyrittäisiin ohittamaan ja unohtamaan se. Pahan pitkäaikainen jälkimuistelu ei tuo mitään lisäarvoa tuhosta selvinneille ihmisille.

Syyskuun 11. päivän 2001 terrori-iskujen jälkeen kävimme suhteellisen pian kylässä Washingtonissa ystäviemme luona. Se oli osa häämatkaamme maapallon ympäri, ennen seuraavan vuoden parisuhteemme virallistamisjuhlaa.

Uutisjutuissa kerrottiin, kuinka ihmiset New Yorkissa nimittelivät tapahtumapaikalle rynnänneitä raatoturisteiksi. Päätimme olla Washingtonin vierailun aikana mitenkään puuttumatta tapahtuneeseen. Emme ehdottaneet esimerkiksi vierailua WTC:n raunioilla. Isäntämme eivät ottaneet tapahtunutta mitenkään esille. Kuitenkin tunnelma oli selvän alakuloinen. Ajoimme kerran Pentagonin ohitse, jonka sortunut seinämä oli näkyvä merkki terrori-iskusta. Kaikki näkivät seinämän, mutta kukaan autossa ei sanallakaan huomauttanut juuri nähdystä.

Helmikuussa 2010 Madeiran saarta kohtasi rajuilma. Sateiden aiheuttamat valtavat vesimassat ja mutavyöryt veivät taloja ja jopa kyliä mennessään. Paljon ihmisiä kuoli ja vahingoittui.

Olimme varanneet lomamatkan Madeiralle edellisen vuoden lopulla seuraavaksi maaliskuuksi. Tuolloin korjaaminen ja jälleenrakennus olivat jo täyttä päätä käynnissä. Taksikuski halusi kierrättää meitä pahimmilla tuhoalueilla. Tuhon valtavat jäljet olivat edelleen näkyvissä. Näimme ihmisten katseista, että emme olleet lainkaan tervetulleita. Pienen suklaapuodin myyjä, nuori nainen, halusi kertoa tarinansa. Häneltä suuri joukko läheisiä oli menehtynyt. Tuska ja kauhu näkyivät vielä hänen ilmeestään.

Huomautin taksikuskille, että meitä ei katastrofialueella kaivattu. Kysyin, kuinka me voimme auttaa. Hän sanoi, että älkää lopettako matkustamista Madeiralle. Turismi on heille tärkeä elinkeino.

Toimin tällä hetkellä SPR:n vapaaehtoistyöntekijänä pakolaisia auttelemassa ja tukemassa sen verran kuin osaan ja pystyn. Olenhan itsekin pakolainen, Karjalasta sotaa äidin kainalossa paennut.

SPR:n koulutuksessa meitä neuvottiin, ettemme kaivelisi pakolaisten menneisyyttä. Se ei ole meidän tehtävämme. Meitä kehotettiin keskittymään heidän kanssaan tästä päivästä selviämiseen ja suuntaamaan katsetta tulevaisuuteen. Toki se on vaikeaa, koska usealla heillä viranomaisten päätökset puuttuvat, eikä ole tietoa milloin päätös tulee. Odottelu ja epävarmuus on tuskastuttavaa.

Olen ottanut sen asenteen, että minulle saa puhua jos puhututtaa. Kuuntelijaa he tarvitsevat. Senkin toteuttaminen on ollut vaikeaa, kun usein yhteistä kieltä ei ole ja tulkki saadaan mukaan harvoin. Tähän mennessä olen kuullut muutamista rankoistakin kokemuksista. Homot ovat paenneet, koska monissa maissa homolta voi mennä henki.

Orlandon kohdalla lupauksen tapahtumapaikan säilyttämisestä näen jonkinlaisena surutyönä. Mitään enempää hyötyä siitä ei ole. Yhtäkään terrori-iskua tai muuta tuhotyötä tuollaisilla muistomerkeillä tuskin torjutaan. Niitä pitäisi torjua aivan muilla tavoin.
Uskon tässä(kin) asiassa olevan ainakin kaksi puolta.

En tunne amerikkalaista sielunmaisemaa ja sen eroa meikäläiseen erityisen hyvin. Jos nyt täällä - sen paremmin kuin sielläkään - on mitään kovin yhtenäistä sielunmaisemaa. Silti minusta amerikassa sureminen vaikuttaa julkisemmalta ja tällaisissa tapauksissa yhteisöllisemmältä, kun meillä taas käperrytään.

Loukkaantuneille ja uhrien läheisille tapahtumapaikalle paluu voi olla aikaa myöten helpottava kokemus. Ehkä tarvitaan useampikin paluu. Myös moni muualla elävä on käynyt tuossa yökerhossa - ja kun iskun voi nähdä kohdistuneen laajemmin hlbti-yhteisöön, niin heillekin voi olla tarpeen käydä paikalla. Lisäksi menehtyneillä saattoi nykyisellä nettiaikakaudella olla läheisiäkin kontakteja vaikka toiselle puolelle maapalloa.

Kenties Orlandossa kävijöiden tuoma elämä (ja ehkä rahakin) auttaa palaamaan normaaliin, pääsemään kiinni arkeen tapahtuneen jälkeen.

Minä en pidä surullistenkaan asioiden muistomerkkejä pahoina asioina. Ne auttavat kohtaamaan menetyksiä. Minusta pahaa ei pidä pyrkiä ohittamaan ja unohtamaan. Nimenomaan surutyöstä näyttäisi kaavailussa olevan kyse.

Voi olla, että Pulse-yökerhon palauttaminen aiempaan tehtäväänsä voisi olla myös hyvä tie. Tosin silloinkaan paikka tuskin olisi koskaan enää entisensä.


Juhani, tekemäsi vapaaehtoistyö on hieno asia. Toivottavasti pystyt auttamaan heitä. Erityisesti hlbti-vähemmistöihin kuuluvien kohdalla pystynet antamaan merkittävän panoksen, jos heitä kohtaat.

Sen verran haluan korjata, että Karjalasta sodan alta evakuoitujen ja myöhemmin muualle Suomeen siirtoväeksi asutettujen (kuten jo edesmenneen mummini) kohdalla ei kyse ollut eikä ole pakolaisuudesta.
  • 3 / 5
  • JuhaniV
  • JuhaniV
  • 9.8.2016 21:45
Olen kohdannut ja työskennellytkin hlbti-pakolaisten kanssa, samoin kuin heteroidenkin parissa. Sateenkaaripakolaisten asema on vaikea siksi, että he joutuvat useimmiten salaamaan identiteettinsä pakolaisten vastaanottokeskuksissa muilta sinne majoitetuilta.

Toinen vaikeus on se, että sateenkaaripakolainen löytäisi henkilön taikka henkilöitä, joihin voi varmasti luottaa. Jotkut heistä eivät uskalla luottaa edes tulkkien vaitioloon. Tulkeillahan on ehdoton velvollisuus pitää kaikki kuulemansa omana tietonaan, ellei tulkattava anna lupaa kertoa.

Olen huomannut kaikkien kohdalla sen, että luottamusta joudutaan rakentamaan vähän kerrallaan.

Ikävin tilanne on niillä sateenkaaripakolaisilla, jotka sijoitetaan vastaanottokeskukseen jonnekin korpeen. Mielestäni sellainen on näille ihmisille lähes täydellinen eristys.

Minulla on käsitys, että sateenkaaripakolaiset määritellään Suomessa erityisen haavoittuvassa asemassa oleviksi. Jos ulkomaalaisviraston (MIGRI) haastattelussa tällainen pakolainen ei uskalla tulla kaapista ulos, hänellä jää puuttumaan tuo peruste saada turvapaikka Suomessa.

Helsingin Seudun Seta järjestää sateenkaaripakolaisille kerran viikossa ryhmätapaamisen. Se on ollut erittäin suosittu. Jokaisessa tapaamisessa on ollut useita kymmeniä henkilöitä paikalla.
  • 4 / 5
  • JuhaniV
  • JuhaniV
  • 10.8.2016 11:27
Vapaaehtoistyöstä yleisesti.

Hesarissa todetaan:

"Brittitutkimus: Vapaaehtoistyön vaikutus mielenterveyteen alkaa näkyä 40-vuotiailla. Keski-iässä ja vanhempana tehty vapaaehtoistyö on tutkimuksen mukaan yhteydessä henkiseen hyvinvointiin.

http://www.hs.fi/hyvinvointi/a1470716804480
Suomessa vapaaehtoistyötä keski-iässä usein kutsutaan kuntouttavaaksi työtoiminnaksi...