Ei kyllä resonoi tämä lista minun sateenkaarihetkieni kanssa juuri ollenkaan. Nimin. JAMPPA HOMO 43v.
Helsingin Sanomat listaa "suomalaisen kulttuurin tärkeimmät sateenkaarihetket" (juttukommentit)
- 2 / 4
- smo
- 6.12.2015 11:04
Leevi & the Leavingsin "Poika nimeltä Päivi" resoneeraa kyllä omalla kohdallani. Levyn julkaisemisen aikaan en toki ymmärtänyt tarinaa lainkaan, mutta muistan kyllä ihmetelleeni että miksi pojan nimeksi oli annettu Päivi. Isompana sitten tajusin tarinaa paremmin, ja ymmärsin, etteivät sukupuolisuuteen liittyvät asiat ole ihan mustavalkoisia.
The Crashin Sugared-video lämmitti mieltäni. Sen julkaisun aikaan availin omia kaappini ovia ahkeraan. Jenni Vartiaisen Ihmisten edessä ei koskettanut enää henkilökohtaisesti, mutta koin sen ehkä voimaannuttavaksi heille, jotka olivat kaapista tulemisen suhteen siinä vaiheessa kuin itse vuosikymmen aiemmin olin.
Jari Sillanpään olemassaolon puolestaan arvioin erityisen tärkeäksi suomalaisten hlbti-asenteiden myönteisen kehityksen kannalta. Sillanpään homoseksuaalisuus oli julkinen salaisuus pitkään ja julkinen kaapistatulo hieno piste i:n päälle. Sillanpää on eittämättä edelleen suomalaisen iskelmämusiikin kuohuvinta kermaa. Kaikki tämä osaltani ottamatta mitenkään kantaa Sillanpään lauluihin.
Tom of Finland -postimerkit, lakanat, sammutuspeitteet ja muukin tuotteistettu ToF on ensinnäkin mittari asenteiden muuttumiselle - ja sikäli ainakin itseäni koskettavaa. Että tällaisen ilmiön syntyminen ylipäänsäkin oli tässä maassa mahdollista. Toki se myös jossain mitassa varmasti vei hlbti-teemaista keskustelua eteenpäin. Kaikki muukin Touko Laaksosen taide on tietysti ensinnäkin maailman mittakaavassa iso juttu ihan taiteena. ToF ei kosketa henkilökohtaisesti minua, vaikka meillä nyt onkin ToF-pyyhkeet, koska pikkusisko katsoi aiheelliseksi ostaa meille lahjaksi viime jouluna sellaiset. Runsaan puolen vuoden käytön jälkeen pyyhkeet jo suostuivat ruveta imemään sen verran kosteutta itseensä, että saunan/suihkun jälkeen niillä saa itsensä kuivattuakin :)
Salatut elämät. En ole katsonut, en katso, enkä usko jatkossakaan katsovani. Silti se on sateenkaarihetki isolla äSSällä.
Vasta tuon Hesarissa julkaistun listan nähdessäni rupesin kunnolla miettimään omalta kohdaltani näitä asioita. Yritin jo aiemmin, mutta en saanut oikein ajatuksen päästä kiinni. Silti:
Radio Cityssä vuonna 1985 alkanut Radio Seta (taisi olla kanssani ensi kohtaamisen aikaan nimeltään Radio Toinen linja) oli minun mielestäni sateenkaarihetki, vaikkakaan ei ehkä taiteeksi nimitettävää toimintaa. Se toi sateenkaari-ihmisten oman äänen esiin valtamediaan ihan uudella tavalla.
Varmasti muutakin löytyy, kun asiaa rupeaa pyörittelemään. Sateenkaarihetkiä ovat tietysti kaikenlainen hlbti-aktivismi, järjestöjen perustaminen ja niiden työ, parisuhdelaki, uimari Liukkosen kaapistatulo, telkkarin homoillat yms yms.
The Crashin Sugared-video lämmitti mieltäni. Sen julkaisun aikaan availin omia kaappini ovia ahkeraan. Jenni Vartiaisen Ihmisten edessä ei koskettanut enää henkilökohtaisesti, mutta koin sen ehkä voimaannuttavaksi heille, jotka olivat kaapista tulemisen suhteen siinä vaiheessa kuin itse vuosikymmen aiemmin olin.
Jari Sillanpään olemassaolon puolestaan arvioin erityisen tärkeäksi suomalaisten hlbti-asenteiden myönteisen kehityksen kannalta. Sillanpään homoseksuaalisuus oli julkinen salaisuus pitkään ja julkinen kaapistatulo hieno piste i:n päälle. Sillanpää on eittämättä edelleen suomalaisen iskelmämusiikin kuohuvinta kermaa. Kaikki tämä osaltani ottamatta mitenkään kantaa Sillanpään lauluihin.
Tom of Finland -postimerkit, lakanat, sammutuspeitteet ja muukin tuotteistettu ToF on ensinnäkin mittari asenteiden muuttumiselle - ja sikäli ainakin itseäni koskettavaa. Että tällaisen ilmiön syntyminen ylipäänsäkin oli tässä maassa mahdollista. Toki se myös jossain mitassa varmasti vei hlbti-teemaista keskustelua eteenpäin. Kaikki muukin Touko Laaksosen taide on tietysti ensinnäkin maailman mittakaavassa iso juttu ihan taiteena. ToF ei kosketa henkilökohtaisesti minua, vaikka meillä nyt onkin ToF-pyyhkeet, koska pikkusisko katsoi aiheelliseksi ostaa meille lahjaksi viime jouluna sellaiset. Runsaan puolen vuoden käytön jälkeen pyyhkeet jo suostuivat ruveta imemään sen verran kosteutta itseensä, että saunan/suihkun jälkeen niillä saa itsensä kuivattuakin :)
Salatut elämät. En ole katsonut, en katso, enkä usko jatkossakaan katsovani. Silti se on sateenkaarihetki isolla äSSällä.
Vasta tuon Hesarissa julkaistun listan nähdessäni rupesin kunnolla miettimään omalta kohdaltani näitä asioita. Yritin jo aiemmin, mutta en saanut oikein ajatuksen päästä kiinni. Silti:
Radio Cityssä vuonna 1985 alkanut Radio Seta (taisi olla kanssani ensi kohtaamisen aikaan nimeltään Radio Toinen linja) oli minun mielestäni sateenkaarihetki, vaikkakaan ei ehkä taiteeksi nimitettävää toimintaa. Se toi sateenkaari-ihmisten oman äänen esiin valtamediaan ihan uudella tavalla.
Varmasti muutakin löytyy, kun asiaa rupeaa pyörittelemään. Sateenkaarihetkiä ovat tietysti kaikenlainen hlbti-aktivismi, järjestöjen perustaminen ja niiden työ, parisuhdelaki, uimari Liukkosen kaapistatulo, telkkarin homoillat yms yms.
Kyllä omien radio-ohjelmien saaminen eetteriin oli kulttuuritapahtuma jos mikään. Moni nuori ja varttuneempikin kuunteli niitä, usein lähimmiltään salaa.
Radio Cityssä kerran viikossa lähetetty puoltuntinen oli alussa nimeltään Puskaradio, mutta sai pian nimekseen Toinen Linja. Ohjelma tehtiin valmiiksi kelanauhalle, joka vietiin toimitukseen Lepakkoluolaan.
Kerran kävi niin, että illan vetäjä siirsi erehdyksessä kelan lähetettyjen ohjelmien hyllyyn ja soitti musiikkia, koska luuli, ettei nauhaa ollut tuotu toimitukseen. Moka oli harmillinen, sillä Helsingissä oli käymässä homomies Lapin perukoilta, ja valmistauduimme kuuntelemaan puolituntisen. Onneksi se oli C-kasetilla, joka sitten kuunneltiin seuraavana päivänä.
Helsingin Lähiradion aloitettua toimintansa sen aalloilla kuului kerran viikossa Radio Seta. Kaksikymmenminuuttinen ajettiin joskus ulos suorana.
Uudenmaan alueradiossa oli jonkin aikaa "satakieli"-niminen ohjelma, johon eri järjestöt tuottivat sisältöä, niin myös Seta. Kerran - tai kaksi (?) - vedettiin ohjelma, johon kuuntelijat saivat soittaa ja me vastasimme. Roomalaiskirjeen siteeraajia emme päästäneet läpi; kerran muistaakseni annoimme armoa.
Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa oli homoradioilla tuolloin jo varsin pitkät perinteet, ja niillä oli vuosittainen kokoontuminen. Osallistuin sellaiseen Bergenissä keväällä 1985. Vein näytiille pari suomenkielistä ohjelmaa. Meillä ei ollut etukäteen mitään tietoa siitä, että tapaamisen aikana tehdään tuntikausien ohjelmablokki paikalliseen homoradioon. Tein sellaisen yhdessä Stockholm Gay Radion kaverin kanssa: keskustelua studiossa, puhelinhaastattelu Suomesta, suomalaista musiikkia mukanani olleilta kaseteilta.
Radio Cityssä kerran viikossa lähetetty puoltuntinen oli alussa nimeltään Puskaradio, mutta sai pian nimekseen Toinen Linja. Ohjelma tehtiin valmiiksi kelanauhalle, joka vietiin toimitukseen Lepakkoluolaan.
Kerran kävi niin, että illan vetäjä siirsi erehdyksessä kelan lähetettyjen ohjelmien hyllyyn ja soitti musiikkia, koska luuli, ettei nauhaa ollut tuotu toimitukseen. Moka oli harmillinen, sillä Helsingissä oli käymässä homomies Lapin perukoilta, ja valmistauduimme kuuntelemaan puolituntisen. Onneksi se oli C-kasetilla, joka sitten kuunneltiin seuraavana päivänä.
Helsingin Lähiradion aloitettua toimintansa sen aalloilla kuului kerran viikossa Radio Seta. Kaksikymmenminuuttinen ajettiin joskus ulos suorana.
Uudenmaan alueradiossa oli jonkin aikaa "satakieli"-niminen ohjelma, johon eri järjestöt tuottivat sisältöä, niin myös Seta. Kerran - tai kaksi (?) - vedettiin ohjelma, johon kuuntelijat saivat soittaa ja me vastasimme. Roomalaiskirjeen siteeraajia emme päästäneet läpi; kerran muistaakseni annoimme armoa.
Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa oli homoradioilla tuolloin jo varsin pitkät perinteet, ja niillä oli vuosittainen kokoontuminen. Osallistuin sellaiseen Bergenissä keväällä 1985. Vein näytiille pari suomenkielistä ohjelmaa. Meillä ei ollut etukäteen mitään tietoa siitä, että tapaamisen aikana tehdään tuntikausien ohjelmablokki paikalliseen homoradioon. Tein sellaisen yhdessä Stockholm Gay Radion kaverin kanssa: keskustelua studiossa, puhelinhaastattelu Suomesta, suomalaista musiikkia mukanani olleilta kaseteilta.
Imagen (1990, nro 3) juttu Touko Laaksosesta oli aika merkittävä näkyvyydeltään, tämä siis kauan ennen Tom Of Finlandin muuttumista kansalliseksi puuvillabrändiksi. Ilppo Pohjolan dokkari tuli samoihin aikoihin, mutta Pohjolalta nostaisin P(l)ain Thruth elokuvan merkittävämmäksi, sen gender problematiikka on edelleen ajankohtainen.