Kävin eilen teltalla kameran kanssa noin tuntia ennen täälläkin raportoitua vahingontekoa. Paikalla ollut miespuolinen toimitsija kielsi ja yritti estää kuvaamisen. Kerroin olevani toimittaja. Totesin olevamme julkisessa tilassa, jossa kuvaaminen on täysin sallittua.
Episodi antaa aiheen olettaa, että heidän hommassaan on myös jotakin epäilyttävää. Jos ollaan rehellisesti rehellisellä asialla peitteleminen ja piilotteleminen ei ole tarpeen.
Minä kävin teltan läheisyydessä tänään lauantaina. Moni kuvasi telttaa eikä kuvaamista näyttänyt kukaan estelevän (olikohan oppineet JuhaniV:n opastuksesta?)
Kävin ensin Kanniston Leipomon kahvilassa kahvilla ja mustikkapiirakalla (liputtavat siinä vieressä sateenkaarilipulla) ja sen jälkeen ostoksilla Globe Hopessa siinä vieressä (myös sateenkaarilippu ikkunassa), mistä ostin kivan kauppakassin.
Sitten istuskelin oivan tovin AA-teltan läheisyydessä seuraten toimintaa ja reaktioita. Aina silloin tällöin löytyi allekirjoittajia, mutta vähintään yhtä usein näytti siltä että keskusteluun ryhtynyt vastusti AA-ryhmän aloitetta ja kertoi siitä nimien kerääjille pitkäsanaisestikin. Suurin osa käveli ohi ja ilmaisi ettei ole kiinnostunut.
Suutelutapahtuma oli n. klo 12 ja vähän myöhemmin oli naisparin vihkiäiset, jonka suoritti sateenkaarilippuun verhoutunut Jeesuksen näköinen mies. Hän piti kauniin puheen ja paikalla olijat taputtivat useaan otteeseen.
Siinä kiveyksellä (n. 20 metrin päässä teltasta) istuessani, tulipa yksi AA-aktivisti minultakin kysymään josko saisi häiritä. Sanoin vain, että olen antanut ääneni sille toiselle aloitteelle -- sille jonka Eduskunta on jo hyväksynyt ja Tasavallan Presidentti vahvistanut. Hän sanoi jotakuinkin "no mutta tämä punnitaan sitten Eduskunnassa" johon taisin vain tokaista että "hyvää jatkoa".
Siinä istuskellessani näin kyllä aika monen ohikulkijan pyörittelevän silmämuniaan ko. kampanjalle ja useamman ihan ääneen paheksuvan kampanjaa. Tuli ihan hyvä olo. Päivän selvää ainakin on ettei AA-porukalla ole mitään enemmistöä takanaan. Korkeintaan marginaalinen vähemmistö.
Helsingin keskustassa jalan liikkuvien keskuudessa on hyvä merkki, jos enemmistön mielipidettä joutuu arvailemaan. Kyseeessähän on maan selkein homokannattajien joukko. :)
Tylsää ettei päästy uutisiin. Kalevassa sen sijaan oli valitettu kun nimiä oli kerätty pääkirjastossa. Samaan aikaan Turun kaupunki liputti Pride-kulkuetta. Liekö kukaan siitä valittanut..
Minä en koe, että enemmistön mielipidettä olisi joutunut arvailemaan Helsingin keskustassa. Yksilöiden mielipidettäkään tuskin paljon joutuu arvailemaan.
Ja miksi, tuota typerää kissan ristiäistä pitäisi alkaa uutisoida? Sirkustemput teltassa on jo nähty.Ei mitään arvoa yhteiskunnan kehittäminen kannalta - ehkä itsehoitokeinona jotenkin toimii, vaikka pitääkin yllä harhaista maailmankuvaa Aito Aviohelvetin sirkusväellä. Muistan nähneeni taannoin mustan joulupukin tasapainoilevan nuoralla samalla seudulla. Hmm, tarttuvaa? ;).
https://youtu.be/BksH6-iB-oU tässä linkki videoon hääseremoniasta, jos joku tahtoo vielä katsoa. Kuvanlaatu on hiukan huono mutta aijomme tehdä seuraavalla kerralla tämän isommalla mittakaavalla niin saadaan hyvä videokin.
Nimien keräämisellä AA - aloitteseen pyritään kaventamaan ihmisten oikeuksia, kun taas Pride-marssin tehtävä on parantaa niitä jakamalla tietoa seksuaalivähemmistöistä kansalle ja kertomalla, että heitäkin on olemassa.
https://www.youtube.com/watch?v=8mkHFh9oCtk
Video jossa äänite keskustelusta joka käytiin aloitteen tekijöiden kesken. Kuullaan mm. heidän perustelujaan aidolle avioliitolle, vertaavat sitä Setan sateenkaareen joka on heidän mielestään väärennös.
Kaisa, kun noin auktoritatiiviset järjestöt näyttävät tukevan no-difference näkemystä, (siis, ettei eroa samesex-vanhemmuuden ja heterovanhemmuuden välillä ole) ei varmaan voi olla mitenkään mahdollista, että asiassa olisi kuitenkin hiukan epäselvyyttä.
Oikeastaan aiemmin en tiedä koskaan käyneenkään niin että voimakkaat poliittiset intohimot olisivat saaneet kokonaan ssanella tutkimustuloksia.
Lähdetäänpä vaikka vuodesta 2012, kun Usalais-Filippiiniläinen Roberto Oscar Lopez, naisparin poika, elelee levottoman elämänsä itsetuhoisia päiviä Kalifornian osavaltiossa. Hän kuulee päivittäin ja näkee median hehkuttavan sateenkaariperheiden hienoa todellisuutta, joka ei kuitenkaan ole hänen todellisuuttaan.
Hän ei millään tunnista omaa kivuliasta elämäänsä tuosta näkemästään. silti hänen äitinsä ja äitinsä ystävä, olivat parhaimmasta päästä seksuaalivähemmistöä.
Eräänä päivänä samaisena vuonna lehdissä kerrotaankin toisenlaisesta todellisuudesta. On tehty hyvin laaja tutkimus same-sex parien kodeissa kasvaneista lapsista ja heidän elämästään. Lopez kiinnostuu siltä istumalta ja menee hankkimaan julkaisun.
Sen sivuilta hän löytää oman elämänsä atmosfäärin ja todellisuuden. Lopez ottaa yhteyttä Regnerukseen. Lopez tekee ulostulon, johon liittyy pian suuri määrä muita sateenkaarilapsia, kuitenkin arempina kuin Oscar, esiintymään julkisuudessa, ja hyvinkin arkoina, koska asiassa on aivan erikoiset poliittiset paineet seksuaali-vähemmistön julkisivun vaalimisen ja erityisesti lasten vanhempiaan kohtaan tunteman syvän lojaalisuuden tähden.
Lopez pystyttää sivun tätä nais - ja miesparien lasten kokemusmaailmaa varten. mutta joutuukin voimakkaiden homojärjestöjen hyökkäysten kohteeksi. Hyökkäys ja mustamaalaus on niin raju, että lapsien on mietittävä uudelleen kuinka tuovat vanhemmille esiin kipeän sanomansa. Ainoaksi mahdollisuudeksi tulee kirjan kirjoittaminen. Tästä saa alkunsa "Jeftan Tyttäret."
Tulipa kirjoitettua ahtaasti äskeinen, anteeksi, koitan vähän väljentää.
Niin Lopezin rinnalle ottaisin nuoren aikuisen naisen, joka myös eli elämänsä varsinaiset lapsuusvuodet ensin isän ja äidin avioliitossa, ja sitten eron jälkeen naisparin liitossa. ( Tämä alkuvaihe jäikin Oscarista kertomatta.)
Katy Faustia, jos ketää voi luonnehtia rakastavaksi ihmiseksi, kun hän puhuu vanhemmistaan hän puhuu heistä suurella rakkaudella, joka näkyy uloskin päin. Katy oli ilmeisesti jollakin tavalla aikanaan myös ollut vähemmistönsä mannekiinina, ainakin joissakin tilanteissa. Ja niin hän olikin hehkuttanut miten upeaa on saada tutustua nyt kaikkiin näihin naisiin. (Ilm.tarkoittaa myös laajemmin gay-yhteisöä)
Tämän lausumansa hän on jälkikäteen kuitenkin luonnehtinut valheeksi, joka syntyy siitä vähemmistölapselle asetetusta odotuksesta ja toisaalta vanhempaa kohtaan tunnetusta ehdottomasta lapsen lojaaliudesta.
Juutalainen feministi Rivka Edelmann taas kertoo julkisuuskuvan osalta, että heidät laitettiin riviin esille näytiksi siitä, kuinka sateenkaaariperheessä ollaan yhtä onnellisia. Vaikka sydän itki menetetyn vanhemman kaipuuta, tässä rakosessa oli vain lapsen kestettävä olla.
Katy Faust sanoo, että häneen ottavat yhteyttä esim.sellaiset ihmiset, puheena olevassa tapauksessa naiset, - jotka sanovat vaienneensa koko elämänsä ajan - noin 20 tai 30 vuotta. Eivät ole kenellekkään kertoneet ennen tätä avautumistaan Katylle.
Tämä nousee siitä vaikeasta ristiriidasta, että lapsen on vaikea arvostella omaa vanhempaansa, sekä julkisuuteen luodun kuvan painolastista.
Kaikki nämä lapset ovat kuulleet same-sex kulttuurin ylistyksen ja heille käsittämättömän tutkimustiedon tulkinnan korostamisen, että lapset voivat yhtä hyvin nais- tai miesparin kanssa kuin ... ja eläneet samaan aikaan itse sitä elämää, jossa jatkuvana kipuna on toisen vanhemman kaipaus, ja muut vaikeat samansukupuolen vanhemmuuden jännitteet.
Jos nyt kuitenkin aivan pelkän referoinnin asemesta lähestyisit aihetta omien näkökulmiesikin kautta.
Ensinnäkin ihmettelen ilmaisun "same-sex" ympärille rakennettuja käsitteitä, kuten "same-sex kulttuurin ylistys". Toinen silmiin sattunut yksityiskohta oli kirjoituksessa mainittu "median hehkuttama sateenkaariperheiden hieno todellisuus". Kuulostaa aiheeseen liittyvän yltiöhienon korttitalon rakentamiselta - joka sitten jäljempänä romautetaan. Tarina ja sen draaman kaari.
Varmasti yksilöiden tunteet kokemuksista ovat todellisia ja aitoja. Se, mitä kaikkea tuntemusten taakse kätkeytyy, on jo toinen juttu. Ei nimittäin ole mitenkään ennenkuulumatonta, että elämän kipukohtien syntipukiksi valikoituu "ilmeisin" vaihtoehto.
Itse asiassa tällaisen asetelman syntymisen tausta on Aito avioliitto -seurakunnan kaltaisten toimijoiden tekemisissä. Tällaiset toimijat ja sen kanssa yhteisessä rintamassa olevat ovat vaivojaan säästelemättä tarttuneet kaikenlaisiin oljenkorsiin, joilla sateenkaariperheitä on suureen ääneen voitu tökkiä.
Sateenkaariperheille taas ainoa keino tuoda esiin oma puheenvuoronsa tällaiseen alistamiseen pyrkivään toimintaan ja samalla oman perheen aseman edistämistä kohti yhdenvertaisuutta on olla esillä.
Syntynyt asetelma voi hyvinkin haudata alleen sinänsä asiaan liittymättömiä ongelmia - ja toisinaan esiin tulleita aivan muita ongelmia ollaan hyvinkin kevyesti liittämässä siihen, että vanhemmat ovat samaa sukupuolta - ja väitteisiin, että perheessä olisi jotain vikaa. Se taas ruokkii aivan varmasti kipuilua.
Esimerkiksi perheen hajoaminen ja toisen vanhemman menettäminen jokapäiväisestä elämästä eron myötä on lapselle aivan varmasti yleensä kielteinen asia - ja sitäkin kielteisempi, jos yhteys toiseen vanhempaan kokonaan katkeaa. Aikuisen vastuulla on aina se, miten mahdollinen aikuisten ero vaikuttaa perheen lapsiin. Tässä ei ole vanhempiin liittyvää eroa sen suhteen, ovatko (vanhan tai mahdollisen uuden perhekokoonpanon) aikuiset samaa vai eri sukupuolta.
Edellä mainitut "samansukupuolen vanhemmuuden jännitteet" taas ovat hömpsönpömpsön-osastoa.
Ei oikeastaan ole tarkoitus mitään korttitaloa rakentaa eikä räjäyttää, nuo käsitteet tulevat lähes sanasta sanaan näiden lasten suusta. Ylistys - sanassa saattoi olla omaa väritystä.
On kiva puhua ihan rauhassa, ruohonjuuritasolta, ihmiskohtaloihin liittyen. Itseasiass itsellenikin tämä on tavallaan uusi muoto kirjoittaa. Jollakin lailla tämä käytännön inhimillinen ulottuvuus on hukassa, ja yritän sitä kuvata. Jokainen voi siitä tehdä, niinkuin tekeekin, omat johtopäätöksensä, ja toivon voivani antaa vain monipuolisempaa näkökulmaa asialle.
Juuri äsken luin vanhasta sanomalehdestä kuolin ilmoituksia, ja siinä havahduin oman tajuntani aikaisempaan torjuntamekanismiin, jolla kuolinilmoitukset ennen omakohtaista kuoleman kokemusta kohtasin.
Ne olivat ikäänkuin jo kauan sitten tapahtunutta historiaa turvallisissa raameissa. Nyt tiedän mitä kaikkea totaalista tuo viimeinen blanketti merkitsee asianosaisille, ja miten suuressa hädässä siinä ollaan.
Olemme velkaa näille lapsille heidän asiansa kuulemisen.
Mutta miten asia menee meissä perille, se ei olekkaan yksinkertainen asia.
Ja jos on yhteiskunnallinen taistelutilanne - silloin pelkään lasten huutavan yhtä turhaan hätäänsä kuin varmaan ovat huutaneet ne syyrialaisparat kuorma-auton lavalla. Meteli on niin kova ja puolustusasenteet vahvat. Siksi vetoankin, että voimme kuulla heitä menettämättä mitään asemistamme. Nyt on kyse niistä haavoittuvimmista.
Ymmärrät hyvin avioeron merkityksen. Se on itsellenikin vasta tämän myötä alkanut aueta. Samoin monet muut vähemmän tiedostetut asiat mm. keinohedelmöitys. En päässyt vielä lähellekkään tutkimuspuolta mutta ehtiipä sinne aikanaan.
Taisi hömpsön pömpsönistä tulla uusi sana suomen kieleen? :)
Paljon sanoja, mutta vähän ymmärrystä, nimim. "The other side of a story". Uskottavuutesi ropisi alas kuin kellastunut koivun lehti. Tuotoksesi oli yhtä aitoa, kuin Spar-kaupan mansikkakääretorttu, mutta olihan se kaunis paketti.
Katsopa esimerkiksi Niskasen elokuva Kahdeksan surmanluotia, ja vedä sama yhteenveto lasten kärsimyksistä perinteisessä heteroliitossa. Esimerkkejä riittää kaikenlaisiin käyttötarkoituksiin.
Selaan myös kuolinilmoituksia ja mietin: minkälainen on se suomalaisen miehen roolimalli, joka saa heidät tappamaan itsensä, hylkäämään perheensä, täyttämään kehonsa viinalla ja rasvalla, vaurioittamaan verisuonistoa tupakalla niin, että elämän hiljaa hiivuttua, jossain sairasvuoteella hylätään kaikki elämän kauniit asiat,
ja vieressä suremassa se uusi avopuoliso, jonka kanssa olisi pitänyt palata kotiseuduille Kainuuseen ja aloittaa uusi elämä.
Istuu huonosti uusi puku suomalaiselle miehelle. Aito Aviohelvetti -seurakunta tekee siitä vielä ahtaamman.
