Vitali Milonov: Tom of Finland -postimerkeillä varustetulle postille maahantulokielto (juttukommentit)

  • 1 / 10
  • JuhaniV
  • JuhaniV
  • 19.10.2014 19:55
Tulihan se reaktio sieltä. ;-)
Ei kuitenkaan mitenkään yllättävä taikka ennustamaton.

Yllättävän pitkään meni ennen kuin Venäjän päähomofobi sai asiasta tiedon.
Ehkäpä vasta nyt hän sai nikoteltua kylliksi, että sai järkytykseltään sanottua asiasta jotain?
  • 3 / 10
  • SaintJudy
  • 19.10.2014 23:11
Enkä hän sai kerättyä jo kaikki merkit?

Muuten, erään uutisen, joka siteerasi nettitrafiikkia, mukaan suurin osa homopornosta katsotaan tänäpäivänä *yllätys, yllätys* Venäjän rajojen sisällä.
Epäilen uutista. Arviolta yli puolella maailman väestöstä on pääsy internettiin, mikä tarkoittaa ainakin 3 miljardia ihmistä. Venäjällä asuu arviolta 150 miljoonaa ihmistä, eli 5% edellisestä luvusta. Googlen tekemien tilastojen mukaan homouteen liittyviä seksihakujakin (suhteessa väestöön) tuli eniten Pakistanista, jossa muuten asuu jotakuinkin saman suuruusluokan verran populaa.

Pornoaktivisteja saattaa kiinnostaa tieto, että Islanti on kieltämässä internetpornon, feministinen Ruotsi suunnittelee sen muuttamista laittomaksi, ja Englannissa on annettu käsky hallituksen taholta internet-operaattoreille pornon kitkemiseksi. Kutkuttavinta tässä on se, että punavihreiden asenteet pornoa vastaan eivät juurikaan eroa äärioikeiston moraalipaniikista, ja vaadittava sensuurikin muistuttaa pitkälti sitä, mitä Saudi-Arabia soveltaa. Suomi tullee perässä, jos on Hesarin tasa-arvon nimeen vannovien naistoimittajien hehkuttamiseen uskominen.

Paradoksaalisesti rattoisat iltapuhteet saattavat olla vaarassa juuri niiden toimesta, joiden "liberaaliuden" varaan niin moni homo laskee. Yllättäen internetsensuurista ei ole keskusteltu, vaikka sinkuilla on valtaisa edustus homojen keskuudessa. Pornolla lienee kysyntää edellisestä faktasta johtuen, vai onko ideana totutella homot parisuhteeseen ainoana seksuaalisuuden muotona? Ainakin avioliittokohkaamisesta, joka vie kaiken ajan, tilan ja resurssit, voi tällaisen johtopäätöksen vetää.

Postimerkkisensuurikaustiin liittyen ihmetystä herättää lähinnä se, kuinka helposti aihe näyttää lipsahtaneen ohitse huomion. Lieneekö syynä vanhaa sanontaa lainaten, että "omat koirat purevat". On helpompi projisoida kaikki pahuus naapuriin.

http://www.economist.com/blogs/economist-explains/2013/04/economist-explains-why-iceland-ban-pornography

http://www.independent.co.uk/voices/comment/as-iceland-says-no-to-pornography-will-the-rest-of-us-follow-8517183.html

http://www.theguardian.com/world/2013/feb/25/iceland-seeks-internet-pornography-ban
  • 6 / 10
  • Havainnoija
  • 20.10.2014 21:57
Milonovin ulostulot on huomioitu myös ulkomaiden medioissa. Tässä saksalaisten juttu, johon on kertynyt jo kommenttejakin:
http://www.queer.de/detail.php?article_id=22518
---
Cadence kirjoitti muun muassa:
”Kutkuttavinta tässä on se, että punavihreiden asenteet pornoa vastaan eivät juurikaan eroa äärioikeiston moraalipaniikista, ja vaadittava sensuurikin muistuttaa pitkälti sitä, mitä Saudi-Arabia soveltaa. Suomi tullee perässä, jos on Hesarin tasa-arvon nimeen vannovien naistoimittajien hehkuttamiseen uskominen” jne.

Cadencen turinat muistuttavat entistä enemmän Tiede-lehdessä kirjoitelleen ja sieltä lähteneen (poispotkitun?) Marko Hamilon hassahtanutta populismia. Hamilohan väsäsi useita vuosia väritettyjä juttuja, joista käy ilmi irrationaalinen pelko, kun ne punavihreät, kun feministit ja sitten ne homot, muukalaiskammosta puhumattakaan.
Tässä uusille lukijoille tietoa Hamilon aivopieruista:

http://ranneliike.net/teema/perussuomalaiset-lehdessa-uskotaan-edelleen-paakaupunkiseudun-ulkopuoliseen-yhtenaiskulttuuriin?aid=11154
  • 7 / 10
  • Cadence
  • 20.10.2014 23:29
Määrittele populismi tässä tapauksessa? Kenen suosiota kalastellaan ja missä politiikassa? Minusta vaikuttaa Havainnoija, ettet ymmärrä käyttämäsi sanojen merkitystä. Ihan pienenä vinkkinä, ei pidä käyttää sellaisia sivistyssanoja, joiden merkitystä ei ymmärrä. Toisena vinkkinä: http://www.merriam-webster.com/dictionary/populist . Ja huomioi, ennen kuin jatkat, että Merriam-Webster -sanakirja on osa Britannica Encyclopediaa, jonka tekemiseen ovat osallistuneet maailman tunnetuimmat eri alojen asiantuntijat, myös politiikan.

Voit lukea kolmen suuren englantilaisen päivälehden kommentit sensuurista, jos kielitaitosi siihen riittää. Näistä Guardian lienee jopa piirun vasemmistolaisempi kuin Suomen demarit, joten luulisi kelpaavan. Ruotsalaisten vasemmistopolitiikkojen kommentit löytyvät nekin pienellä vilkaisulla, kuten sikäläisten vasemmistonuorten puheenjohtajan vaatimus pornon kieltämisestä: http://www.svt.se/opinion/porrforbud-kan-vara-en-vag-framat-aven-for-sverige . Samaa vaativat myös puolet F! kandidaateista http://www.aftonbladet.se/nyheter/valaret2014/article18870790.ab . Varmemmaksi vakuudeksi lista ehdokkaista, jotka haluvat kieltää: http://www.aftonbladet.se/nyheter/valaret2014/article19371759.ab, joukossa ovat vihreät, vasemmisto ja kristillisdemokraatit hyvin edustettuina.

Havainnoija ei näemmä kyennyt kumoamaan yhtään ainutta huomiota, eikä tuomaan keskusteluun mitään kontribuutiota, lukuunottamatta asiatonta huutelua, jota en viitsi kommentoida. Jos Havainnoija haluaa jatkaa tällä tiellä, hän ymmärtänee, ettei se tee muuta kuin syö hänen uskottavuuttaan normaaliin aikuismaiseen keskusteluun - nimittely kuuluu peruskoulun välitunneille.

Mitä tulee muukalaiskammoon, aihehan olivat postimerkit ja sensuuri, vai yrittääkö Havainnoija esittää, että 5+5= 10 tai 1000, riippuen siitä, kuka asian kertoo. Jos tausta on epäilyttävä, 10 ei kelpaa, ja jos tausta on kunnossa (punavihreä), vastaukseksi kelpaa vaikka 1000. Ja kyllä, olen itse homo, en kai tänne muuten kirjoittelisikaan, joskaan en ymmärrä siinäkään tapauksessa, miten tausta vakuuttaa tai tekee sanomani asiat olemattomiksi.

Toisaalta, otan Havainnoijan huutelut siltä kannalta, että osui ja upposi.
  • 9 / 10
  • vitaly\'tom\'milonov
  • 21.10.2014 13:34
Send a homoerotic postcard with a Tom of Finland stamp to:
Виталий Милонов , Законода́тельное собра́ние Санкт-Петербу́рга, 190107 Санкт-Петербург, Исаакиевская пл., 6, RUSSIA. ENGLISH: Vitaly Milonov, Legislative Assembly of Saint Petersburg,190107, St. Petersburg, St. Isaac's Square. 6, RUSSIA
Eiköhän tuo Milonov osoittaudu ajan mittaan samanlaiseksi tyypiksi, kuin ne jenkkilänkin republikaanipoliitikot, jotka ovat paasanneet homoja vastaan, lasten puolesta ja kristillistä hömppäänsä ... mutta jotka ovat sitten osoittautuneet akkamiehiksi, jotka ovat hyppineet nuorison perässä ja ahdistelleen biseksuaalisuudessaan poikia ja miehiä muuten.

Heteromiehiähän eivät homomiehet niinkään hetkauta, kun homomiehet eivät kilpaile ollenkaan samoista pimppa-apajista, vaan ovat miesten miehiä.

Kommenttia muokattu: 22.10.2014 klo 19:26