Kerjäläisistä ja kuppareista saisi mielenkiintoisemman viikon - Oinonen Ylen tasa-arvoteemasta (juttukommentit)

  • 1 / 6
  • Ossi
  • 23.6.2014 13:55
Yle Teema saisi Penan hölmöilyistä koko illan ohjelman Teemalauantaiksi.
  • 4 / 6
  • JuhaniV
  • JuhaniV
  • 23.6.2014 17:58
Oho, että siis Oinonenkin lähti mainostamaan Helsinki Pride-viikkoa!

Toki itselleen hän ei tuolla lausumallaan tehnyt kovin hyvää mainosta.
  • 5 / 6
  • human
  • 23.6.2014 20:08
Suomen puolueethan ovat kaikki tyynni vähemmistöpuolueita - erityisesti perus(teettomat)suomalaiset, jotka edustavat mielipiteiltään selvää pikkurilli-vähemmistöä suomalaisista, eli puolue on siten kaikkea muuta, kuin perussuomalainen.

Perussuomalaisia yhdistää monessakin asiassa sama henki ääri-islamistien kanssa ja ovathan he siten EU-parlamentissakin muslimin tossun alla. Eräät persut tuntuvat myös veljeilevän venäläisten asenteiden kanssa eli ovat ikään kuin Putinin desantteja täällä.

Toki muiden maiden parlamenteista ovat aika monet kiihkeimmät homofoobikko-parlamentaarikot paljastuneet kaksoiselämää viettäviksi biseksuaaleiksi - ja onhan perus(teettomat)suomalaisetkin jo politiikaltaankin aika biseksuaali, kun he ovat suuntautuneet sekä vasemmisto- että äärikoikeisto-kiinnostuneiksi.

Kommenttia muokattu: 23.06.2014 klo 20:15
  • 6 / 6
  • ERKKI - VAASA
  • 24.6.2014 10:49
Tällaiset Oinoset eivät todellisuudessa välitä kerjäläisistä ja kuppareista väen vähääkään. Jos tuo lafka seuraavien eduskuntavaalien jälkeen pääsee hallitukseen niin sittenhän todellisen kuppauksen kohteena on suomalainen veronmaksaja jos kuka