Ja syrjintä sen kuin jatkuu, ja saa uusia, muka-hyväksytympiä muotoja. Haluaisin tavata työssäni senkin potilaan, joka kuoleman kielissä saa kuusi yksikköä punasoluja, ja kykenee kysymään, että ei kai tämä vain ole homoverta.
Kuulin omasta sairaanhoitopiiristäni, että tuoreimmilla tartunnoilla, mutta vanhimmilla HIV-positiivisiksi todetuilla ihmisillä korkein ikä on siinä 80-85-vuotta - HIV-testin positiivikseksi todeltulla hetkellä. He lienevät joka junan ihmisiä; kaapissa eläneitä, heteroliitoissa eläviä homoja, sen ikäluokan heteroita, joiden mielestä HIV on homojen tauti, tai heitä, joiden mielestä HIV:n saa Pattaylla tai Viipurista huorilta. Jos ihan pikkuisen ihmiset alkaisivat niitä silmiään avaamaan.
Eikös tämä tarkoita sitä, että viimeisimmästä miestenvälisestä seksikontaktista pitäisi olla yli 12kk. Eli käytännössä vakiintuneessa liitossa elävät homomiehet eivät voi luovuttaa verta?
"Tartuntatautitilastojen ja riskinarvioinnin perusteella miesten hiv-tartuntariski miesten välisessä seksissä on noin 20-kertainen heteroseksiin verrattuna."
Muttakun siihen 20 kertaiseen tartuntariskiin tarvitaan a) suojaamaton seksi ja b) uusi / satunnainen seksipartneri.
Näyttäytyy päättelyketjun ontumiselta arvioida, että avioliitto (heteropariskunta) suojaa nais-mies parivaljakkoa (0 karessi), mutta rekisteröity parisuhde (homopariskunta) ei (12 kk karenssi).
Eli edelleen veripalvelu on sitä mieltä, että heterosinkut joilla on paljon satunnaisia kumppaneita ovat edelleen luotettavampia kuin esim. pysyvässä parisuhteessa elävät homoseksuaalit?
Eikö vuoden karanteeni ole edelleen käytössä myös Ruotsissa, vai onko sitä lyhennetty?
Eikä pitkässä parisuhteessakaan elävä ikävä kyllä voi tietää, onko puoliso uskollinen vai ei, tai käyttääkö hän varmasti kondomia pettäessään. Toki tämä koskee heteroita, mutta miesten välisessä seksissä tartuntariski on suurempi.
Jotain asenteista kertoo vielä se, että Terveyden ja hyvinvoinnin laitos pitää HIV:iä homojen kansantautina. En tiennytkään, etä minulla on kaksoiskansalaisuus.
Todellakin Miritza ja Yesman. Uusi käytäntö asettaa parisuhteessa elävät homomiehet kummaan valoon verrattuna heteropariskuntiin. Jatkuuko päiväperhostelu parisuhteessa useimmin kuin heteroilla. Tutkimustuloksia olisi hienoa nähdä.
Oletettavasti suurin osa seksuaalisesti aktiivisista homomiehistä ei ole tähän saakka luovuttanut vertaan, vaan suurin ryhmä veripalvelun seulaan päätyneistä hi-viruksen kantajista lienee juuri näitä heteroseksissä tartunnan saaneita.
Verenluovutus ei ole mielestäni mikään tasa-arvoasia, koska on täysin vapaaehtoista luovuttaa verta. Kuitenkin lafka markkinoi itseään jatkuvasti, jotta saisi uusia luovuttajia vanhojen pudotessa pois luovuttajapiiristä. Moni valveutunut parisuhteessa elävä homomies ojentaisi mielellään kätensä, jos se sallittaisiin.
Tekstiä lukiessa pisti silmään Veripalvelun lausunnosta kohta:
"...Seksillä tässä yhteydessä tarkoitetaan anaali- ja suuseksiä. "
Eli voiko sen sitten ymmärtää niin että jos homopariskunta ei harrasta juuri anaaliyhdyntää tai suuseksiä (vaikka kuvittelisin että suuseksi olisi suunnilleen yhtä riskialtista sekä hetero- että homosuhteessa) niin voi sitten vapaasti käydä luovuttamassa verta?
Kummaa ettei noi huomio aids infon tilastoja joka näyttää että yli puolet hi-tartunnoista on naisilla. Selkeästi naisena olemisessa on jotain väärin kun se altistaa noin rajusti hi-viruksen tartuntaan. Homorutosta naisrutoksi?
"Worldwide, women constitute more than half of all people living with HIV/AIDS."
Naisena olemisessa etenkin Saharan eteläpuolisessa Afrikassa on selkeästi jotain väärin...
HIV:n tarttuminen hetereoseksuaalisessa yhdynnässä miehestä naiseen on ainakin kaksi kertaa todennäköisempää kuin naisesta mieheen. Kondomin käytöstä kieltäytyvät miehet varmaankin tietävät tämän, jos he ylipäänsä mistään mitään tietävät.
"Toki tämä koskee heteroita, mutta miesten välisessä seksissä tartuntariski on suurempi."
Asia liittyy anaaliseksiin. Tietääkseni Peniili-anaaliseksin "vastaanottavalla" osapuolella on n. 18 kertainen riski saada HIV tartunta satunnaistilastoissa verrattuna vaginaali-peniiliseksin "vastaanottavaan" tahoon. "Penetroivalla" osapuolella riski on matalampi kummassakin tilanteessa.
Punainen risti ja FIMEA (kuten muutkaan asiaa maailmanlaajuisesti säätelevät tahot) eivät kuitenkaan ole kiinnostuneet tästä, vaan kiinnostuneita ollaan "miesten välisestä" seksistä.
Eli käytännössä: avioliitossa elävä anaaliseksiä sisältäviä syrjähyppyjä tekevä nainen saa virallisesti n. 3-4kk karenssin. (Rekisteröidyssä) parisuhteessa kerran kuukaudessa seksiä harrastava homomies saa 12:n kuukauden.
Loogisuutta ja tasa-arvoisempaa lienee: "4:n kk:n karenssi suojaamattoman/uuden/satunnaisen seksikontaktin jälkeen"
Siinä lomakkeessa pitäisi olla asialliset ja neutraalit kysymykset, jotka lisäisivät TARKUUTTA seulontaan. Seksi on aivan älyttömän sumea käsite. Jos vaikka on antanut vain kättä, niin voisi ehkäpä haluta sitäkin ajatella seksinä. Miksei siellä voi olla tällaisia täysin neutraaleja ja hämmentämättömiä kysymyksiä:
- onko toisen ihmisen verta tai siemennestettä joutunut limakalvoillesi viimeisen x kk aikana?
Koska esimerkiksi spermaa voidaan antaa toiselle syötäväksi ilman mitään seksiä (joogit tekevät tätä).
Homon riski saada tartunta suuseksista on siina mielessa suurempi kuin heteron, etta hanen kumppaninsa on suuremmalla todennakoisyydella hiv-positiivinen.
Toisaalta jos SPR kehtaa epailla parisuhteessa elavia homoja pettamisesta avoimesti, sen pitaisi kehdata epailla myos kaikkia Thaimaassa kayneita heteroita prostituutioon sekaantumisesta. Molemmat olisivat musta ihan viisaita oletuksia, koska ei kenenkaan terveytta saa vaarantaa kohteiaisuussyista tai tabujen sailytamisen vuoksi.
Oikeastaan siina missa SPR oletti homoseksin ennen olevat aina vaarallista, sen olisi pitanyt myos olettaa heterojen kayvan huorissa. Eikohan ihmiskaupan ja prostituutio-ongelman laajuus kerro omaa kieltaan varsin selvasti. Kuitenkin heteronaisilla on enemman tartuntoja kuin miehilla, joten heidatkin kannattaa jattaa pois sopivien luovuttajien listalta.
Lesbot ovat siis tuleva pelastamaan maailman.
*Kirjoitus sisalsi lievaa ironiaa, enenevasti loppua kohden.
Kävin tänään luovuttamassa, ja kyllä se tosi epäilyttäväksi oli mennyt. Siinä edelleen kysytään ensin, että onko KOSKAAN ollut seksiä miehen kanssa. Ja vasta tämän jälkeen 'jos kyllä, onko viimeisen 12 kk aikana.' Mitä ihmeen tietopankkia ne keräävät tuolla ensimmäisellä kysymyksellä. Vaan kun ei kuulu heille enää!!!
Ymmärsin jostain veripalvelun tiedotteesta, että ulkomailla plasmaa valmistavat yritykset eivät suostu edelleenkään käyttämään lainkaan miestenvälistä seksiä harrastaneen verta. Uskoisin tuon kysymyksen viittaavan siihen. Homoveri on kakkosluokan verta. :(
Mistä palaamme jälleen siihen peruskysymykseen, että mikä oikein on seksiä? Ja tämä ON retorinen kysymys, koska ihmisen seksuaalisuus on monimuotoista ja jokainen saa määritellä seksiksi sellaisiakin kokemuksia, joita joku tietty taho ei osaa ajatellakaan. Ja jossain määrin myös toisinpäin. Jos nuo yritykset haluavat sellaisten plasmaa, jolla ei koskaan ole ollut anaali- tai oraaliyhdyntää samaa toisen miehen kanssa, niin se pitäisi kysyä tässä muodossa. Nyt joutuvat monet, jotka vain ovat vaikka teininä runkanneet yhdessä (ja vähän kättä lainanneet), kiusalliseen välitilaan.