Olympiauimari Ari-Pekka Liukkonen tuli kaapista (juttukommentit)

  • 1 / 45
  • POKS sanoi skumppapullo
  • 2.2.2014 15:06
Täytyy nostaa hattua miehelle, vaikka hänen itsensä tavoin toivonkin, että jonain päivänä urheilijan homous ei enää olisi uutinen. Jonkun on kuitenkin uskallettava olla ensimmäinen hiljaisuuden rikkoja, jotta tuota tavoitetta kohti voitaisiin edetä. Kaikki varmaan muistavat Eva Dahlgrenin tapauksen: mikä valtava suma Suomessa purkautui, kun ruotsalaisen artistin homoseksuaalisuus tuli julki ja media sai tilaisuuden nostaa aihe esille Suomessakin. Siitä on vasta 18 vuotta. Kehitys Suomessa ja länsimaissa on ollut ilahduttavaa ja ylittänyt kaikki 70-luvun aktivistien odotukset! Niinpä toivoisin, että sateenkaariväki korostaisi ilonaiheita ja optimismia ja vähemmän epäkohtia ja "viholliskuvia".
  • 2 / 45
  • vaeltaja2006
  • 2.2.2014 15:16
Mikäli kuulin tv-lähetyksestä oikein, Arhinmäki on tulossa klo 16 ja Juha-Pekka Hippi klo 17 studioon.
Tuli tippa silmään A-P:n haastattelua katsoessa. Tuo julkitulo on todella merkittävä. Toivottavasti kaapin paineet ovat nyt kokonaan poissa ja voi keskittyä tekemään juuri sitä, mikä hänelle on nyt tärkeää tulevia kilpailuita ajatellen.

Arvelen kiekkotähti Harri Tikkasen olleen availemassa polkua tähän ulostuloon.

Parhainta menestystä toivon hänen uralleen urheilijana ja elämänkumppanin löytymistä.
Koen kiinnostavaksi seurata, kuinka homojen oikeuksien vastustajat aikovat kommentoida ja argumentoida sosiaalisessa mediassa tätä kaapista ulostuloa. Jo nyt on havaittavissa sävyjä, ettei ole korrektia esittää jyrkän vastustavia mielipiteitä. Varovaisia "miksi tätä homoasiaa pitää olla aina esillä" -kommentteja on ollut jo näkyvissä. Itse on ole huomannut vielä sen rumempia lausumia.
  • 12 / 45
  • Onnellinen mies
  • 2.2.2014 19:58
Onnea elämään Ari-Pekka Liukkoselle nyt, aina ja kaikkialla!
Hyvä juttu että nyt suomessakin huippu urheilija tulee kaapista, nyt voisi vielä jääkiekkojoukkueesta joku tulla näin olympialaisten läheisyydessä :)
Aamulehdessä päästiin sitten "varsinaiseen asiaan", eli homojen vastustajat pääsivät ääneen. Ihan hyvä kommenttipuheenvuoro kiskaisikin törkyluukun auki. Sitä samaa sieltä valuu kuin ennenkin. Miksei homoja vihaavilla ole mitään uutta ja luovaa mielipidettä tarjottavana. Tuhansia kertoja toistettuja mielipiteitä. Tylsää!

Kommentti: Miksi kaapista pitää tulla ulos?
http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194871737755/artikkeli/kommentti+miksi+kaapista+pitaa+tulla+ulos+.html
Onhan toi ihan hyvännäkönen.

Kommenttia muokattu: 03.02.2014 klo 19:36
Eilisen Urheiluviikonlopppu-ohjelman toinen juontaja, Kaj Kunnas totesi ohjelman aikana, että Liukkosen ulostuloa oli harkittu jo pitkään. Kunnas kertoo YLE:n verkkosivun haastattelussa lisää. Kaikkein tärkein kohta haastattelussa on tietenkin lausahdus: "Ruotsillakin on opittavaa"!

Ennakkovalmisteluista kertoi myös se, että ministeri ja Setan puheenjohtaja saatiin mukaan suoraan lähetykseen.

Nahkatukka Kunnas on räiskyvä persoona ja välillä yllättäväkin. Hän osaa ja uskaltaa vitsailla myös omista piirteistään. Tähän ohjelmaan hän oli lakannut kyntensä sateenkaarilipun väreihin.

Kunnaksen haastattelu YLEn sivuilla:
http://yle.fi/urheilu/nain_historiallinen_homokeskustelu_syntyi_-_ruotsillakin_opittavaa/7065537
On ehkä hyvä huomata tässä yhteydessä myös suhtautumisten ero naisiin ja miehiin. Kun kaapista ulostulija oli mies, mediahuomio on ollut valtava.

Tiia Hautala, joka oli myös mukana eilisessä ohjelmassa, kertoi viime vuonna aktiiviuransa jälkeen lesboudestaan. Se kaapista ulostulo meni silloin ohitse lähes huomaamatta. Toki perusteluna voi olla, ettei hän ollut enää aktiiviurheilija.
Osana Ari-Pekan ulostulosta seurannutta jälkikeskustelua myös Ylen aamu-TV:n Jälkihiki käsitteli tänä aamuna suvaitsevaisuutta urheilussa lähes puolet vartin ohjelma-ajastaan. Juha Kanervan, Reetta Meriläisen ja Aki Riihilahden johtopäätös: Urheilussa ongelma on hetero, ei homo.

http://areena.yle.fi/tv/2161207
Yle joutui poistamaan homokeskustelun, jossa kysyttiin, voiko urheilija olla homo, sillä keskustelijat närkästyivät Ylen valitsemasta sanasta ´voiko´. Sitä pidettiin asenteellisena. Nyt Yle selittää, että tarkoituksena oli kysyä, pystyykö suomalainen huippu-urheilija olemaan avoimesti homo.

http://www.iltasanomat.fi/uinti/art-1288648964993.html#
  • 23 / 45
  • ERKKI - VAASA
  • 3.2.2014 12:39
Suomessa on ollut ja osaltaan edelleenkin on ”vaikenemisen kulttuuri” vallalla hyvin kauan. Urheilupiireissä se on ollut vielä näkyvämpää kuin monella muulla taholla kun on haluttu varjella ”urheilun puhtautta” jota dopingsotkut ja vastaavat väärin-käytökset ovat kyllä rapauttaneet melko lailla! Hyvä että Ari-Pekka Liukkonen tuli ulos ”kaapista” juuri näin erään ”suuren urheilujuhlan” aattona.
Ari-Pekka Liukkosen kohdallakin näkyy hyvin nyt se, että tärkeintä ja hyvää on se, miten häntä tuetaan - sillä se kaikki hyvä asettaa soraäänet "omaan mitättömään arvoonsa".

Suomalaisille vesiurheilija-hlbt-ihmisille on mukavaa että meilläkin on nyt oma "matthew mitchamimme", eikä esikuvia vain Australiassa asti.

Ari-Pekka Liukkonen avasi raikkain vedoin henkireikää Suomen urheilumaailmaan - oikein homohissuttelu-ummetusta tervehdyttämään. Turhia paineitahan urheiluun ei tarvita, sillä siellä maailmassa on suorituspaineita ihan yllinkyllin muutenkin.

Tosi hyvänhauska tuo urheilutoimittajan sateenkaari-asu-kokonaisuus

http://img.yle.fi/urheilu/muut/article7065539.ece/ALTERNATES/w960/kunnaskaj02022014.jpg

Kommenttia muokattu: 03.02.2014 klo 17:14
Lähetin eilen saksalaisen Queer-sateenkaarilehden toimittajalle linkin Ylen englanninkieliseen uutiseen sekä kaksi muuta linkkiä, joissa oli mm. kuvia Liukkosesta. Toimittaja kirjoitti seuraavanlaisen hyvin myönteisen jutun:

http://www.queer.de/detail.php?article_id=20951

Sitten kun kansalaisaloite tulee eduskunnan käsittelyyn, tarkoitukseni on lähettää tilannetiedotus, sillä saksalaiset ovat kiinnostuneet Suomen asioista.
Onkos Liukkonen nyt itseasiassa lainkaan ensimmäinen aktiiviurallaan ulos tullut suomalainen huipputason urheilija, koska Itsenäisyyspäivän juhlissa vuonna 2010, saman vuoden Taekwon-Do -maailmanmestari Nyyti Korolainen oli puolisonsa kanssa ja heistä tehtiin mediassakin juttuja, eli tulivat kyllä tuolloin koko kansan tietoisuuteen lesbo-rakkaana naisparina - ja Nyyti homoseksuaalina huippu-urheilijana.

http://img.mtv3.fi/mn_kuvat/mtv3/helmi/linnanjuhlat/2010/puvut_6122010/1049670.jpg
http://www.itfeurope.org/graph/Nyyti_1.jpg

Tosin tuolloin, Ylen uutisoinnilta puoliso nimen käyttö ei luonnistunut
http://areena.yle.fi/tv/1374276

http://www.tamperelainen.fi/artikkeli/10114-nain-taekwon-don-maailmanmestari-pukeutuu-linnaan
http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/kotimaa/2408101/maailmanmestaruus-toi-kutsun-linnaan

Eli ollaanpas nyt me homo-miehet reiluja ja sanotaan että suomalaisista homoista myös homo-mieskin tuli viimein kaapista ulos huippu-urheilun tasolla.

Kommenttia muokattu: 05.02.2014 klo 22:57
Mahdollisesti lajin yleisellä tunnettuudella on ollut myös vaikutusta siihen, miten sen piirissä tapahtuvat asiat huomioidaan ja koetaan.

Nyyti Korolainen on mukana myös Tampereen Setan Omaksi kuvaksi -videolla ( http://www.youtube.com/watch?v=Qe5DhBPPVaY ) ja tuosta on ollut keskustelua myös ranneliike.netissä otsikolla "Omaksi kuvaksi -video vastaiskuna Älä alistu-kampanjalle" ( http://ranneliike.net/keskustelu.php?act=rthrd&grpid=42&thrdid=9406 ). Korolainen oli mukana myös paneelikeskustelussa vuoden 2011 kansainvälisen homofobian vastaisen päivän 1705-tilaisuudessa, jossa käsiteltiin urheilun homofobiaa. Keskustelun äänitallenne on kuunneltavissa ranneliike.netin tallennearkistossa ( http://ranneliike.net/media-arkisto/media/215 ).
Näyttää siltä, että tälläkin asialla on oma aikansa. Tarvitaan riittävä määrä yhteiskunnallista keskustelua. Nyyti Korolainen oli aikaansa edellä. Urheilumedia ei ollut vielä tullut kaapista ulos.

Toiseksi syyksi hänen vähäiselle medianäkyvyydelleen on lajin vähäinen tunnettuus ja julkisuus.

Muutama vuosi sitten erään itämaisen kampailulajin suomalainen huippu (mies) voitti maailmanmestaruuskisoissa kultaa ja myös toisen sarjan hopeaa. Suomalainen urheilumedia ei inahtanut saavutuksesta sanaakaan. Hän kertoi koko juhlinnan olleen vain työpaikkansa pomon tarjoamat kakkukahvit.
Hesari sivaltaa huippu-urheilua ja mediaa Sanomalehtiviikko-kolumnissa Liukkosen kaapista tulosta otsikolla: "Uutinen, jonka ei pitäisi enää olla uutinen".

Kirjoituksessa todetaan mm.:

- Liuk­ko­sen ta­paus on oi­keas­taan su­rul­li­nen.

- Mi­ten ih­mees­sä ny­kyai­kai­ses­sa, ta­sa-ar­von edis­tä­jäk­si ju­lis­tau­tu­vas­sa poh­jois­maas­sa voi ol­la vie­lä sel­lai­sia yh­tei­sö­jä ja toi­min­ta­kult­tuu­re­ja, jois­sa ho­mo­sek­suaa­li­suut­taan pi­tää pii­lo­tel­la kär­si­myk­seen saak­ka?

- Kai­ken li­säk­si täl­lai­nen aa­te­maail­ma elää nuo­ril­le esi­ku­vak­si nos­te­tus­sa huip­pu-ur­hei­lus­sa.

- Voi ol­la, et­tä yk­si syy tä­hän on se, et­tä mie­li­ku­va näis­tä ur­hei­lu­la­jeis­ta on tunk­kai­nen ja edus­taa ta­ka­vuo­sien äi­jäi­lyä.

- Toi­vot­ta­vas­ti siel­lä, min­ne nuo­ret suo­ma­lais­ta ur­hei­lua omil­la la­ji­va­lin­noil­laan vie­vät, ho­mo­sek­suaa­li­suut­ta ei pi­de­tä ko­vin kum­moi­se­na jut­tu­na.

- Mat­ka on vas­ta alus­sa, mut­ta Liuk­ko­sen il­moi­tus eh­kä vauh­dit­taa ur­hei­lun hen­kis­tä mur­ros­ta.

http://www.hs.fi/paivanlehti/04022014/paakirjoitukset/Uutinen+jonka+ei+pit%C3%A4isi+en%C3%A4%C3%A4+olla+uutinen/a1391409480184

***

Mielestäni Liukkosen ulostulo on viimeisen päälle hyvin ajoitettu. Sotsin kisat ovat juuri ovella ja Suomen eduskunta ottaa pian myös kantaa kansalaisaloitteeseen tasa-arvoisesta avioliittolaista. Toivottavasti eduskunnassa mietitään, että mitä järkeä on enää muista pohjoismaista poiketen jarrutella tasa-arvoisen avioliittolain toteutumista. Se tulee joka tapauksessa. Pian nähdään tuleeko se nyt vaiko myöhemmin.

Vastustajat näen lähinnä kiusantekijöinä aivan samoin kuin parisuhdelain säätämisen yhteydessä. Silloinhan lakiin saatiin kiusa, etteivät samaa sukupuolta oleva parit voi saada automaattisesti toisen sukunimeä, vaan siitä pitää maksaa erikseen. Tuollaiselle toiminnalle suomalaisessa sanastossa on V-alkuinen verbi.

Kommenttia muokattu: 04.02.2014 klo 10:01
"Pohjalainen Sanomalehti Ilkka jätti kokonaan keromatta asiasta."

Mikäli Liukkosen kaapistatuloa tarkoitat, niin Ilkka-lehden verkkoversiossa oli ainakin kaksi (2) juttua Liukkosesta kuvien kera.
Paperi-Ilkassa oli ainakin juttu otsikolla "Sotšissa nähdään urheilun lisäksi homolakien tulkintoja", jossa iloitaan mm. Liukkosen suuresta rohkeuden osoituksesta (Ilkan ilmaus) sekä todetaan, että "urheilijoiden avautumiset ja niistä närkästyminen ovat merkki siitä, että homous on yhä tabu yhteiskunnassamme".
(Selasin Ilkka-lehden pikaisesti kirjastossa.)

Kommenttia muokattu: 04.02.2014 klo 22:40
  • 36 / 45
  • Jorma Hentilä
  • 4.2.2014 22:06
JuhaniV:n siteeraama Hesarin teksti on lehden pääkirjoituksesta, siis painoarvoltaan toista kuin kolumni.
Tämä urheilijan kaapistatulosta seurannut debatti (Suomessa) ei ole missään tapauksessa mitenkään poikkeava. Samanlaista se on ollut monessa tasa-arvoasioissa edistyneempänäkin pidetyssä maassa. On vastakkain tukijat ja pienempi mutta ärhäkämpi arvostelijoiden joukko.

Ilmassa on kaikenlaista pientä sellaista, että vuonna 2014 Suomessa voi sittenkin olla enemmänkin sateenkaarihenkisiä ilon aiheita.
smo, tuo on ihan hyvä havainto. Ilmassa on paljon hyvää ja se on hyvä huomata.

Itse olen huomannut, myös nyt tämän uutisen tiimoilta, että kun menen seuraamaan aiheeseen liittyvää keskustelua esim. lehtien keskustelupalstoille, kiinnittyy huomioni näihin negatiivisiin kommentteihin. Ikävä kyllä mieleni näköjään vain toimii niiin. Mutta jos oikein yritän ja luen keskustelut uudestaan, huomaan että suuri osa viesteistä kuitenkin on kannustavia ja niillä keskustelupalsoilla, olivatpa ne sitten vaikka maakuntalehden sivuilla joilla voi "tykätä" tai "ei tykätä" kommentteja, onkin niin että kannustavat kommentit tässäkin jutussa saavat paljon "tykkäyksiä" ja negatiiviset kommentit vähemmän "tykkäyksiä" ja enemmän "ei tykkäyksiä".

Taidankin tehdä näin helmikuussa uudenvuodenlupauksen: kun vastaan tulee negatiivista ja positiivista, lupaan etten keskity negatiiviseen vaan annan positiiviselle tilaa :)
Optimistisia ollaan täällä provinssissakin, ainakin omien havaintojeni mukaan.
Siellä Helsingissä kansanedustaja Jaana Pelkonen (kok), joka on niin eduskunnassa kuin muuallakin puolustanut homojen oikeuksia, vastasi valtiopäivien avajaisissa tiedusteluihin hääpäivästään:
- Häät on sitten, kun meillä on Suomessa tasa-arvoinen avioliittolaki. Mennään naimisiin, kun kaikki muutkin voivat mennä eli sitä odotellessa.

http://www.iltasanomat.fi/viihde/art-1288649766807.html
---
USA nimitti suurlähettilääksi Tanskaan Rufus Giffordin, joka tässä kuvassa miehensä Stephen DeVincentin kanssa:

http://www.out.com/news-opinion/2014/02/04/rufus-gifford-talks-being-gay-us-ambassador-denmark-partner-dog
Tuohon Jaana Pelkosen lupaukseen ei voi sanoa muuta, kuin että hieno ele, mutta saapas nähdä, kuinka käy. Vihreitten Anni Sinnemäkihän lupasi jotain samanlaista jo vuosia sitten ... mutta odottavan aika kävi hänelle liian pitkäksi ja hän meni sitten kuitenkin naimisiin; ilmeisesti koska lapsia pukkasi perheeseensä.

Nythän Suomessa on tasa-arvoisen avioliiton säätämisen kannalta kiperät poliittiset paikat, sillä jos lakiparannusta ei saada nykyhallituksen tämän viimeisen vuoden aikana, niin on olemassa uhka että seuraava hallitus voi olla pahasti konservatiivisempi (kepuja ja persuja ehkä jopa), jolloin asia jää hoitumatta. Ja sitten Pelkosen Jaana joutuisi odottamaan puolisonsa kanssa häitä pidempään.

Komea suurlähettiläspari Usa:lta Tanskassa! Hallituksessahan Usa:ssa ei taida hlbt-ihmisiä kuitenkaan olla, kuten on esim. meillä Suomessa.

Kommenttia muokattu: 05.02.2014 klo 00:22
Toisaalta; USA:n Suomen-suurlähettiläs, ex-kehonrakentaja Bruce Oreck, oli vaimoineen ja koirineen näkyvästi mukana Helsingin pride-paraatissa muiden lähetystön henkilökuntaan kuuluvien keulilla.
Lähetystön marssiporukan mukana oli myös ainakin kaksi merijalkaväkimiestä -lähetystön vartijoita siis- (varma tieto sisäpiiristä ;-D) joten ei meilläkään ihan paskemmin mene...
Minä ja mieheni vilpittömästi onnittellemme Ari-Pekka Liukkosta ja ihailemme hänen rohkeuttaan. Hän teki hienon työn, ja sillä on varmasti merkitystä monille.
Heterovanhemmille, jotka kasvattavat homolasta, jokainen ulostulo on iso asia ja hieno juttu.
Toki me kaikki varmasti toivomme, että jonakin päivänä nämä ulostulot eivät enää ole uutisia.
Sitä aikaa odotellessa, toivomme ja odotamme lisää tällaisia uutisia.
Pete, samaa mieltä siitä että Usa:n Suomen suurlähettiläs Bruce Oreck tehnyt hienoa työtä, Prideenkin osallistuessaan. Tosin Prideihin osallistuminen oli Barack Obaman ja Hillary Clintonin esittämä toivekin maansa suurlähetystöille maailmalla ja niin ovat monet Usa:n suurlähetystöt tehneetkin.

"Lähetystön marssiporukan mukana oli myös ainakin kaksi merijalkaväkimiestä -lähetystön vartijoita siis- (varma tieto sisäpiiristä ;-D) joten ei meilläkään ihan paskemmin mene..."

Tuosta ei kannata vetää niitä johtopäätöksiä että he olisivat hlbt-merijalkaväkeä, sillä Yhdysvaltain merijalkaväen yksi tehtävä on maailmanlaajuisesti turvata maan suurlähetystöjä. He olivat varmastikin siten mukana ihan Bruce Oreckin turvamiehinä. Oreck tuskin liikkuu missään ulkoilma-tapahtumissa edustamassa ilman heitä.

Kommenttia muokattu: 06.02.2014 klo 23:59