Tanskalaiset tutkijat: Homoavioliitossa olevat miehet elävät pidempään (juttukommentit)

  • 1 / 5
  • puppeliassi
  • 11.1.2014 21:27
Eiköhän se ero ole siitä että yhdessä oleva hyvässä parisuhteessa onnellisempi kuin yksin, sekä monessa dokumentissa aids epidemian aikaan eläneet homomiehet kertovat että olisivat kuolleet jolleivat olisi ollut parisuhteessa.

Sekin voi olla että itsemurhat sekä väkivalta homoja kohtaan vähentynyt.
  • 2 / 5
  • JuhaniV
  • JuhaniV
  • 12.1.2014 9:47
Noiden tutkijoiden saamat tulokset antavat toki suuntaa. Suoria johtopäätöksiä on mielestäni kuitenkin vielä syytä välttää. Tanska on erilainen maa mitä tulee vaikkapa alkoholin käyttöön ja itsemurhiin, verrattuna Suomeen.

Tieto on hämmentävä, koska mies ja naisparien kohdalla erot ovat noinkin suuret. Onko kenties mahdollista, että Suomessa olisi asennoiduttu tanskalaisia vakavemmin vaikkapa rintasyöpien seurannassa? Meillähän syöpätutkimukset ja seuranta ovat varsin korkeata luokkaa.
  • 3 / 5
  • human
  • 12.1.2014 13:55
Mun mielestäni on täysin hoopoa verrata ja arvottaa erilaisia perhekokoonpanoja, sillä kaikilla on varioiden omat hyvät ja huonot puolensa.

Mun mielestäni eliniän pituus ei ole mitenkään tärkeä asia, vaan tärkeintä on mahdollisimman hyvä elämä.

Olen samaa mieltä siitä, että jaettu elämä on parasta sekä elämän hyvien asioiden että hankaluushaasteidenkin parhaaseen elämiseen. Elämän jakaminen yhdessä tasoittaa ainakin joiltain osin liikaa itsekkyyttä - ainakin periaatteessa.
  • 4 / 5
  • Joulukuusi
  • 12.1.2014 23:30
Joo, onnellisuushan se tärkeintä ja siihen olisi tietysti pyrittävä. :)

Eikös naisilla ole myös hetero avioliitoissa suurempi riski kuolla? Tosin niissä oli pataan otto suurin syy, lepakkosuhteissa ei se ole, mutta mikäköhän sitten rintasyöpää lisää tai itsemurhia.

Itse muistelin lukeneeni taannoin tutkimuksen kanadassa jossa mainittiin, että lesboperheiden lapset ovat vähemmän urheilullisia, mutta sosiaalisempia. Tuo vähempi liikunta ja parisuhteessa ei yleensä taideta niin paljoaan urheilla kuin yksin, niin olisiko se yksi mahdollisuus? Eli d-vitamiinin puutos on luultavammin yksi syy lesbojen suurempaan kuolleisuuteen parisuhteissa ja rintasyöpä kuolleisuuteen sillä monet tutkimukset osoittaa, että d-vitamiini puutoksesta kärsivillä rintasyöpä on useimmin agressiivista muotoa kuin niillä joilla sitä on yllin kyllin.

Suosittelisisin oikeasti, että naiset(ja miehet) alkais käyttämään enemmän noita d-vitamiini lisiä ja mieluiten öljypohjaisia kapseleita joissa on parempi imeytyvyys. Itelläni masennus loppui kuin seinään, kun aloin syömään öljypohjaisia d-vitamiini kapseleita. :)

Voisiko ruokavaliossakin olla jotain parannettavaa? Toivottavasti joku opiskelija tekisi vaikka gradun naisparien jotka on naimisissa ja sinkku lesbojen ruokavalioista tai/ja liikunta taipumuksista. Onko kasvien syönti runsaampaa? Siitä voi helposti tulla proteiinin ja b-vitamiinien puutosta.

Mikäköhän on muuten keskiikä näissä naisparien avoliitoissa ja miehillä? Jos naisilla on vanhempi, niin se saattaisisi ainakin ton rintasyöpä riskin osittain selittää.
  • 5 / 5
  • SaintJudy
  • 15.1.2014 20:53
"--vuodesta 1996 lähtien, jolloin vaikuttavat HIV/AIDS -lääkitykset tulivat yleisesti saataville, miesten kuolleisuus homoavioliitossa olevien kohdalla putosi alle naimattomien ja eronneiden miesten kuolleisuuslukujen"

Olisiko tuolla Hiv-lääkityksellä vaikutusta elinikään myös parisuhteissa...?