Kristilliset yliopisto-opiskelijat homojen puolella (juttukommentit)

  • 1 / 5
  • Janne87
  • 5.11.2013 2:26
Kristilliset yliopisto-opiskelijat taitaa kuulua nykyään näihin liberaali setalaisiin joille Raamatun oppi ei merkitse mitään!.
  • 2 / 5
  • decoctor Sokal
  • 5.11.2013 10:55
Entä jos teologiopiskelijoiden Etsijä olisi ottanut teemakseen homofobian ja sen seuraukset yksilöille, perheille ja yhteiskunnalle?

Kirkon lähihistoriastakin muistetaan, miten yksittäisistä Raamatun jakeista on osattu rakennella raffinoitujakin teologisia rakennelmia rotuerottelun ja orjuudenkin puolusteluun (esim. Pohjois-Amerikassa ja Etelä-Afrikassa), naisten syrjinnän puolustelemiseksi. Niistä on kirkoissa irrottauduttu; homofobiaa vain teologisoidaan edelleenkin. Siksi on hyvä että Etsijä pystyy edes tällä tavoin lähestymään hlbti-ihmisten tilannetta kirkon ja kristillisten suuntien piirissä.

Kirkon ja vapaiden suuntien liepeillä harjoitettu monenkirjava "terapointi" olisivat myös ansainneet kriittisen artikkelin. Puoskarointikeskustelun kulma jäi myös puutumaan.

Etsijän teemanumeron seksologinen ja psykoterapeuttinen osuus on valitettavan suppea ja yksipuolinen.

Ehdottomasti tulevat papit, kirkon perheneuvojat ja sairaateologit tarvitsevat tietoa myös sukupuoli- ja kysymyksiiin liittyvien virhekohtelujen tunnistamiseen auttamiseen pätevään hoitoon. Myös homofobiasta kärsivien kohtaamiseen ja ohjaamiseen asianmukaiseen hoitoon tulevat teologit tarvitsevat tietoa ja taitoa.

Toivottavasti Etsijä julkaisisi myös "puoskarointi"- ja "homofobia"-teemanumerot.
  • 3 / 5
  • Kopsukka
  • 5.11.2013 17:51
Suomen Kristillinen Ylioppilasliitto on ottanut kantaa Tahdon2013-alotteen puolesta. Taitaa olla ainoa kristillinen järjestö, joka on tehnyt tämän! :) Tosi hienoa, tykkään mä.
  • 4 / 5
  • human
  • 5.11.2013 22:04
kristinislaminuskomuksessa on pilvin pimein kummallisia ja perverssejä juttuja, isompinan ja pienempinä asioina.

Esim. http://www.evl.fi/raamattu/1933,38/1Moos.6.html
"Kun ihmiset alkoivat lisääntyä maan päällä ja heille syntyi tyttäriä, huomasivat jumalan pojat ihmisten tyttäret ihaniksi ja ottivat vaimoikseen kaikki, jotka he parhaiksi katsoivat. ... ja myöhemminkin, kun jumalan pojat yhtyivät ihmisten tyttäriin ja nämä synnyttivät heille lapsia; nämä olivat noita muinaisajan kuuluisia sankareita."

Eli
- kuis se ut:n "ainokainen", eli montako jumalan poikaa siellä raamatussa onkaan?
- tuo em. tarina on vedenpaisumus/noan arkki tarinan johdantona ... eli sittenhän se jumala hukutti omat poikansa, heidän vaimonsa ja lapsensa, sekä pilvin pimein raskaana olleita naisia + surmasi ihmisiä ennen aikojaan ... eikös raamatussa siten tehdä suurimmat joukkoeutanasiat ja massa-abortit, mitä milloinkaan on kerrottu?

Sitten tässä sodoma ja gomorra tarinassa isä
http://www.evl.fi/raamattu/1992/1Moos.19.html
- tarjoaa tyttäriään seksuaalisesti pahaksikäytettäviksi
- juovuspäissään harrastaa seksiä omien tyttäriensä kanssa ja siitä tulee lapsiakin, eli sukurutsaa
... mutta noittenhan moraalisuutta ko. tarinassa ei ruodita, vaan lähinnä vain sitä että kaupungin miehet halusivat jumalaisia enkeli-Miehiä ... eli hohhoijaa

Sitten sen jessen, paavalin ja muitten turinoista löytyy vaikka mitä kuperkeikkoja, riippuen mistä milloinkin päässään tuuli. Se profeetta jesse mm. sanoo etteivät toisia hulluiksi sanovat ansaitse taivaaseen pääsyä ... ja sitten se jesse myöhemmin tarinoissa itse sanoo arvostelijoitaan hulluiksi (mielipuoliksi) ... joten, hmmm, pääsiköhän jesse taivaaseensa? ; )

Miksikän kristinuskoa arvostelevia syytetään jumalan pilkasta, vaikka kristinuskossa leimataan muut pakanoiksi ja toivotetaan jonnekin helvettiin? varsinaista pilkkaamisen pohjanoteerausta sieltä itsestään siis.

Miksi kristinuskomuksessa annetaan ymmärtää että kaikki synnit on sovitettu jo etukäteen (siis jos on kristinuskovainen) ja että kaikki pahatkin synnit voidaan antaa anteeksi ... pahan tekijälle (mutta pyh, mitäs niillä uhreilla väliä, kristinuskomuksessa).
- itse lähtisin tervehenkisessä moraalissa vähän toisesta näkökulmasta, enkä paapoisi pahantekijöitä, enkä lupailisi syntien etukäteis-sovituksia, vaan kyllä pahoissa asioissa hyvän keskiössä pitäisi olla uhrit tai uhreiksi joutumisen uhassa olevat, eikä pahantekijät.

Satukirja raamatussa on sitä valuvikaa, että tietyissä kohtaa sinne sepustetuista on toisissa kohtaa ihan erilaiset sepustukset - eli mikä onkaan se "oikea oppi" vai voiko raamattu-uskomuksen ottaa "tee niin kuin huvittaa" -aatteena - paitsi että sitten ne kaikki erinäiset kristityt ovat jotain muuta, omaa mieltään ja pitävät sitä mieltään ainoana totuutena, vielä jonain huuhaa-mielikuvitusolennon juttuna.

Mutta, mitä eroa / yhtäläisyyttä on jumalalla ja mykällä paskalla? ; )

Noh, kakasta voi olla hyötyä lannoitteena puullekin - muttei sen suuremmalle : )


Ai niin mutta ihan meinasi unohtua: raamattu-uskomushan alkaa sillä, että yksinäinen mies-jumala luo kaverikseen oman kuvansa, toisen miehen.
Ah miten homo-rakasta : )

Antiikin Rooman ja aiempienkin Lähi-Idän ja Välimeren valtioitten aikaan ristiinnaulittiin (useimmiten suora pylväs, tai joskus T- tai X-puuhan se siis oli) pilvin pimein ihmisiä, vuonna 71 ennen ajanlaskumme alkuakin Roomassa, Italiassa Via Appian varteen 6 000 orjaa
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kolmas_orjasota
Samoin juutalaissotien aikaan ensimmäisellä vuosisadalla, kun roomalaiset piirittivät juutalaiskaupunkeja, ristiinnaulitsivat roomalaiset suuret määrät ihmisiä kaupunkien ulkopuolelle.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Ensimm%C3%A4inen_juutalaissota
http://fi.wikipedia.org/wiki/Toinen_juutalaissota

Materiaalia siis riitti noilta ajoilta ristiinnaulitsemis-tarinoihin kosolti.

Kommenttia muokattu: 05.11.2013 klo 22:46
  • 5 / 5
  • Pete
  • 6.11.2013 23:03
Raamattuun pätee varmaan vähän sama juttu kuin Adolfin "Mein Kampfiin", jota tiettävästi yksikään muu natsijohtaja kuin J Göbbels ei jaksanut lukea edes alkua pidemmälle (ja Josefkin muistaakseni sanoi, että se oli hänen elämänsä kovin urakka).

Jos kirkkoisät eivät jaksaneet kahlata koko opusta läpi, niin eivät varmaan huomanneet niitä ristiriitaisuuksiakaan...